Illan A-studiossa esiintyi nuorehko ns. Sosiaalitantta
Tämä ilmeisesti hyvinkin korkeasti koulutettu "suuri pomo" ihmetteli nuorten syrjäytymistä
Nuoret viettävät em. henkilön mukaan kymmenenkin vuotta tekemättä mitään.
Hiukan tekisi mieli korjata: kyllähän nuo sentään syövät, juovat ja nukkuvat.
Tietokone on pitkälti kaiken aiheuttaja ja noita nuoria tulvii "markkinoilla".
Tulvaa ei voi korjata mutta sen syntyä kyllä, holtitonta nuoruutta.Viimemainittua ei pohdittu yhtään. Ei ihme, että menee huonosti.
Syrjäytyneet nuoret
43
120
Vastaukset
- ?
Miksi nimike sosiaalitantta?
Heitäkin tarvitaan, koska moni vanhempi on kyvytön/haluton kasvattamaan ja huoltamaan lastaan.- niitä nähnyt
Työttömyys seuraa huonon koulumenestyksen myötä.
Osa niistäkin nuorista omaksuu hälläväliä asenteen, kun työttömyyspäiväraha kattaa vähimmäistarpen!
Ongelmaa on, kyllä löytyy holtittomia vanhempiakin!
Ei putoa omena kauas puusta.
Saavathan sosoaalitukihenkilöt joitakin sentään autettua jaloilleen jos ainesta on. - ?
Ruuneperi kirjoitti:
Nimitys sopii noille. Puhuvat paljon mutta eivät tee mitään.
Sinun mielestäsi, Oletko ekspertti heitä arvostelemaan?
- 96750
? kirjoitti:
Sinun mielestäsi, Oletko ekspertti heitä arvostelemaan?
Ähs!!! Ruuneperillä on omat ristiriitaisuuksensa ja uhonsa, itse puhuu tietämättä siitä koko kentästä, jotka parhaansa tehden ovat kouluttautuneet alalle auttaakseen nuoria syrjäytyneitä!
Jos tanssipaikoissa tai netissä tai pelihalleissa, on kuunnellut heitä liikaa on tulos tuo!
Oletko itse ollut millään lailla nuorisotyössä mukana?
Avustanut Mannerheimin lastensuojeluliittoa, tai muuta vastaavaa.
Helppoa on tuomita halveksuvasti "sosiaalitantat" kun ei tiedä asioista! - ?
96750 kirjoitti:
Ähs!!! Ruuneperillä on omat ristiriitaisuuksensa ja uhonsa, itse puhuu tietämättä siitä koko kentästä, jotka parhaansa tehden ovat kouluttautuneet alalle auttaakseen nuoria syrjäytyneitä!
Jos tanssipaikoissa tai netissä tai pelihalleissa, on kuunnellut heitä liikaa on tulos tuo!
Oletko itse ollut millään lailla nuorisotyössä mukana?
Avustanut Mannerheimin lastensuojeluliittoa, tai muuta vastaavaa.
Helppoa on tuomita halveksuvasti "sosiaalitantat" kun ei tiedä asioista!Niinpä, kyllä suurennuslasi pitäisi laittaa vanhempien pään päälle, eikä heidän holtittomuuttaan paikkaavien palkattujen ihmisten.
Tekisivät vanhemmat tehtävänsä, niin ei "sosiaalitanttoja" tarvittaisi.
En ole ollut, oma tilanne on hieman kriisissä.
Tunteella olen mukana, nyt en muuhun kykene, mutta kunnioitan heitä, jotka ovat.
On niin helppo tuomita, paljon vaikeampaa on kulkea vierellä, ja tukea. ? kirjoitti:
Niinpä, kyllä suurennuslasi pitäisi laittaa vanhempien pään päälle, eikä heidän holtittomuuttaan paikkaavien palkattujen ihmisten.
Tekisivät vanhemmat tehtävänsä, niin ei "sosiaalitanttoja" tarvittaisi.
En ole ollut, oma tilanne on hieman kriisissä.
Tunteella olen mukana, nyt en muuhun kykene, mutta kunnioitan heitä, jotka ovat.
On niin helppo tuomita, paljon vaikeampaa on kulkea vierellä, ja tukea.Yritän jotakin vastata.
Joskus minun nuoruuteni jälkeen, ehkä 60-luvulla, kiellettiin kurinpito. Jioka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee.
Korkeasti koulutetut "sosiaalitantat" ottivat itselleen kasvatusvallan, niin vanhemmilta kuin opettajilta. Terve maalaisjärki heitettiin menemään ja sen mukana suuri osa yhteiskuntarauhaakin.
Syntyi suuri määrä virkoja näille "osaaville" Valtion kustannuksiakin lisättiin "rutosti".
Ammattikurssikeskuksiakin rakennettiin Suomi täyteen. Syntyi taas paljon opettajapaikkoja, jossa osaamattomat kouluttivat oppimattomia.
Jotkut kouluttautuivat jopa kymmeneteen ammattiin kun opiskelu oli työntekoa edullisempaa.
Kuvaavaa oli nuoren miehen suhtautuminen omiin vapauksiinsa: "Jos minä haluan maata poikittain keskellä päivää keskellä Fleminginkatua, on minulle se suotava"
Rikollisilla on hyvä turva. Jokainen saanee korkeasti palkatun asianajajan, palkka vaikkapa 500 euroa tunnissa ja käsittelyä siirretään oikeusasteesta toiseen.
Rikollisten suojelu on korkealla tasolla, Murhaajakin on aiheuttanut korkeintaan naarmun uhrilleen. Me veronmaksajat tuon maksamme.
Rikosten kohteeksi joutuvat ovat ihmeissään, heitä ei puolusta kukaan.
Kovin ovat erilaiset käsityksemme kun te vain kritiikittömästi puolustatte "omianne".- ___"___
Ruuneperi kirjoitti:
Yritän jotakin vastata.

Kovin ovat erilaiset käsityksemme kun te vain kritiikittömästi puolustatte "omianne".Liioittelet niin hirvittävästi, että tulee kysyneeksi: miksi noin yksipuolisesti?
Ketä puolustamme, kuvitteletko lapsiamme? Ei toki Ruuneperi, emme itse kasvattajinakaan, eikä lapsemmekaan ole virheettömiä, mutta emme käy yhteiskuntaa vastaan noin karkeasti liioitellen, että kaikki on pahasta ja väärin.
Tuohtuneenakaan ei pitäisi ylilyöntejä olla noin rutosti! Taidat potea auktoriteetti oppositiota itsekin vielä. - ?
Ruuneperi kirjoitti:
Yritän jotakin vastata.
Joskus minun nuoruuteni jälkeen, ehkä 60-luvulla, kiellettiin kurinpito. Jioka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee.
Korkeasti koulutetut "sosiaalitantat" ottivat itselleen kasvatusvallan, niin vanhemmilta kuin opettajilta. Terve maalaisjärki heitettiin menemään ja sen mukana suuri osa yhteiskuntarauhaakin.
Syntyi suuri määrä virkoja näille "osaaville" Valtion kustannuksiakin lisättiin "rutosti".
Ammattikurssikeskuksiakin rakennettiin Suomi täyteen. Syntyi taas paljon opettajapaikkoja, jossa osaamattomat kouluttivat oppimattomia.
Jotkut kouluttautuivat jopa kymmeneteen ammattiin kun opiskelu oli työntekoa edullisempaa.
Kuvaavaa oli nuoren miehen suhtautuminen omiin vapauksiinsa: "Jos minä haluan maata poikittain keskellä päivää keskellä Fleminginkatua, on minulle se suotava"
Rikollisilla on hyvä turva. Jokainen saanee korkeasti palkatun asianajajan, palkka vaikkapa 500 euroa tunnissa ja käsittelyä siirretään oikeusasteesta toiseen.
Rikollisten suojelu on korkealla tasolla, Murhaajakin on aiheuttanut korkeintaan naarmun uhrilleen. Me veronmaksajat tuon maksamme.
Rikosten kohteeksi joutuvat ovat ihmeissään, heitä ei puolusta kukaan.
Kovin ovat erilaiset käsityksemme kun te vain kritiikittömästi puolustatte "omianne".Ruuneperille vain tiedoksi, minulla ei ole yhtään lasta, ja tuskin tässä iässä enää tuleekaan.
Että. sen poikia. - Laritsa M
Sosiaalitantta sopii hyvin kaikille naispuolisille ministereille, jotka kuvittelevat tietävänsä kaikesta kaiken. Hallitusta kutsuisin nappulaliigaksi. Ei millään pahalla, mutta kuitenkin.
- &&&&&&
Laritsa M kirjoitti:
Sosiaalitantta sopii hyvin kaikille naispuolisille ministereille, jotka kuvittelevat tietävänsä kaikesta kaiken. Hallitusta kutsuisin nappulaliigaksi. Ei millään pahalla, mutta kuitenkin.
Siis, sinä kuvittelet heidän kuvittelevan, vai mitä?
- harmistunut lukija
Laritsa M kirjoitti:
Sosiaalitantta sopii hyvin kaikille naispuolisille ministereille, jotka kuvittelevat tietävänsä kaikesta kaiken. Hallitusta kutsuisin nappulaliigaksi. Ei millään pahalla, mutta kuitenkin.
Just juu, Laritsa on usein turhan kyyninen! Pakko se kai on seurata totuttua linjaa D
Mikä lienee tehnyt ihmisen tuonkin kaltaiseksi, sopii kysyä? Menisit itse sinne!
Ilkeilyä olet saanut varmaan tarpeeksi tuon luonteenpiirteen vuoksi!
- syrjäkylän sylvi
Katsaus menneeseen ei liene pahitteeksi
Eu:hun liittyminen toi silloisille pienten lasten vanhemmille ison nivaskan murheenkryynejä - paljonkos sitä tajuttiin ja ymmärrettiin mitä.
Yhteiskunnallisia muutoksia kotona ja työpaikoilla kun kaikki piti tapahtua direktiivien mukaan.
Joku tärkeästi pomotti uudet säännöt tai jonkinlaiset yli-,ohi-, ali- ja mutkan kautta suoraan tulkinnat, olipas päänupilla paljon työtä lisänä kaiken muun ohella.
Minusta meiltä vanhemmilta katosi silloin jotain hyvin tärkeää. Joku selkeä visio.
Ja se näkyy myös lapsissa. Jokainen viimeistään murrosiässä käy läpi aika rankan kriisin. Vanhempana toivois että jokainen lapsi löytäisi sen oman paikan yhteiskunnassa aikuistumisen ja koulutuksen myötä, mutta....
Se iso mutta on ihan oikeasti olemassa.
Taitaa olla ihan maailmanlaajuinen juttu. Kaikkialla tunteet tuntuvat kuohuvan. Toivoisin, ettei tässä aiheessa alettaisi kovin riitelemään, yritettäisiin ymmärtää toistemme ajatuksia ja tietämyksiä tai tietämättömyyttä nuorten asioissa sekä sosiaalityössä.
Kyllä Ruuneperi sanoi oikein, syrjäytyneet nuoret, pahoinvoivat nuoret, koska heitä on. Sanon vain näin aluksi, että heitä on.
Ja juuri niin, myös sosiaalitanttoja on, myös asiansa osaavia muita sosiaalityöntekijöitä. Tämä nimitys...sosiaalitantta, näytti kiinnostavan heti alun puheenvuoroissa enemmän kuin itse otsikon aihe.
On vaikea aihe, onpa mielenkiintoista nähdä mielipiteitä nyt...ottakaa toki osaa...ei sitten toistemme kimppuun hyökkäillä, jos mielipiteemme eivät osu yhteen. Ei esimerkiksi pidä väheksyä Mannerheimin lastensuojeluliiton kautta nuorten asioissa auttavaa, hyvä niinkin.
Eihän ikäihmisiä voi syyttää, jos heillä ei ole kokemusta, tietoa, tästä nykyisen maailman lasten ja nuorten pahoinvoinnista. Ovat onnellisesti välttyneet kohtaamasta muita nuoria kuin vain sellaisia, joilla menee ihan tavallisesti.
Minäkin palaan asiaan, kunhan näen uusinnan tästä eilisestä A-studiosta, en sitä vielä nähnyt.P.S.
Uskon, ettei aloittaja paheksu, jos sanon, että ottakaa kantaa,kirjoittakaa ajatuksianne, tietämyksiänne, luulojanne sekä nuorten asioista että sosiaalitoimen toiminnasta. Otsikkko ja alustus antavat aika laajan liikkumavapauden. No katsotaan nyt se ohjelma, niin voi sitten ottaa kantaa vaikkapa tämän "tantan" käsityksiin ja kokemuksiin.
Onko minun käsitykseni ja mielipiteeni asioista täysin tuomittavaa?
Karvat nousivat pystyyn kun "tantta" kertoi ihmistulvista.. Yksi syykin löytyi, tietokoneen ylirunsas käyttö.
Yksi tanttailun inhottavimpia piirteitä on, ettei nuorilta ihmisiltä saa vaatia tottumista kuriin.
Yhteiskunnan kelvollisiksi jäseniksihän ihmisten on opittava. Väärin tekemisestähän on oltava seuraukset, joita sanotaan rangaistuksiksi.
Olen toiminut vaatimattomana opettajana ja nimenomaan siksi, etteivät nuo suuret pedagogit selvinneet tehtävistään.
Olen suuri lasten ystävä ja näen jokaisella oltavan mahdollisuudet kasvaa yhteiskuntakelpoiseksi kansalaiseksi.- Tepposet
Olen hyvin pitkälle samaa mieltä kanssasi.
Ainoana lisäyksenä mainitsen mielipiteenio koululaitoksesta.
Opettajien aseman antama auktoriteetti on viety / kadonnut täysin.
Jos sukulaispariskuntani kaltaisia kansankynttilöitä on enemmänkin niin eivät he persooninakaan mitään auktoritettia ansaitse.
Omat, esikouluikäiset penskat terrorisoivat käytöksellään vanhempiaan.
Vanhemmat kehuvat miten he hoitavat virkojaan mm. laittamalla alaluokan katsomaan pitkää videota ja häipymällä itse kaupungille asioimaan.
Yms.
Toivottavasti tämä asenne ei ole kovin yleinen.
Opettajan silmien edessä oppilas terrorisoi kumppaniaan särkien tämän silmälasit.
Opettajan ensimmäinen kommentti vahingon kärsineelle: Onhan teillä kotivakuutus?
Tekijää eikä hänen vanhempiaan saatu vastuuseen vaan koulun vakuutus korvasi vahingon.
Jukopliuta!
Millaisen mallin lapsukaiset saavatkaan vastuusta sekä syystä ja seurauksesta.
Jos kodit eivät selviydy kasvatusvastuustaan niin mielestäni yhteiskunnan organisatioiden tulisi siirtyä hienen verran totalitarismin suuntaan ja hoitaa nyt laimin lyöty osuus kasvatuksesta.
Siinäkin on vaaransa! - sinisirkku-
Tepposet kirjoitti:

Siinäkin on vaaransa!On vamaan muuttanut kasvatusmetodeja, kun on väärin ymmäretty laki lasten suojelusta ja koskemattomuudesta.
Sehän on laadittu ainoastaan suojelemaan niissä tapauksissa, (joita niitäkin on,) jolloin vanhempi pahoinpitelee lastaan.
Minusta Ruuneperi on ihan oikeassa kurin suhteen. Kotoa se tulee oppia, ja useimmiten niin tapahtuukin, kodin sääntöjä noudattamalla. Siellä tehdään se pohjatyö kasvatuksessa ihmiseksi.
Otti joskus kyllä koville,:D teini-ikäisten kanssa, oman työn ja kodinhoidon lomassa, mutta muu ei ollut mahdollista.
Kyllä joutui voimavaransa ja puheensa kohdistamaan niin, että perille meni !
Yhteiskunnassamme on samat normit lakeineen, joita noudattamalla elämä sujuu.
Opettajista olen ihaillut ystävättäreni sinnikkyyttä, hänen jahdatessaan 3 päivää erästä häirikköoppilasta, kunnes sai kiinni itse teossa!
Myös yhteiskunta on muuttunut paljossa meidän nuoruudestamme. TV, netti tulvii aivan toisenlaisia "viihteitä" kyseenalaisiakin!
Nori ihminen on altis vaikutuksille, kavereiden seurassa ei ehkä jotkut uskalla olla "nynnyjä", mutta jos kotoa on tehty selväksi mikä on oikein ja mikä väärin, on se paras suoja minkä lapsillemme voimme antaa.
Oppositiossa nuoren kuuluukin olla , sellaista vastaan minkä kokee vääräksi, sama laki koskee koko aikuiselämää.
Tuo opinnoilla saavutettu psykoloiminen saattaa joillakin ns. sos.tantoilla olla ärsyttävää, mutta eiköhän he parhaansa yritä kotien laiminlyöntejä paikata!
Eri kysymys onkin, synnyttääkö tämä aikakausi ja (osittain tekeekin sen,) vielä enemmän huostaanotettuja lapsia ja ongelmanuoria?
- 0400
Eihän tuo uutta ole, että täällä puhutaan muka asian tuntijoina ilman mitään koulutusta, korkeintaan hiukan pinnalta lukemalla tai kokemuksella raapaistuna. Siitä kun huomauttaa, kirjoittaja suuttuu ja sättii, siihen tulee muita samanhenkisiä mukaan haukkumaan sitä huomauttajaa, ihan vaan solidaarisuudesta. Pitäähän paremmin tietävät saada täältä pois, että itse pääsee loistamaan joka alalla ! Lasten kasvatuksesta aina tietääkin muka eniten se, jolla niitä ei ole. Ainiin, täällähän on opittu sirtä kasvatusta ranskalais sarjasta !
Pitäisi erottaa ajatteleminen ja mielipide suresta tietämyksestä. Se mikä näetään ja koetaan "tanttojen" suojeluksessa on kaikkien tiedossa.
Tepposet esitti hyvin kouriintuntuvasti mihin on menty. Lukekaa siitä viestistä!En nyt kuitenkaan malta olla ihan puuttumatta asiaan, mutta tuossa R. esitti omaa näkemystään, siis yhdeltä puolelta. No kuria pitää olla, siis tietyt sopimukset perheen kesken, joita noudatetaan. juu, ja tietoke ononkin yksi jopa vaaratekijä, jos sen käyttöä ei valvota.
Nuo ovat yleisiä huomioita, mutta sitten on vielä vakavampia syitä, mm.perheen sisäinen elämä, joissa eivät lapset ja nuoret totisesti "terrorisoi", vaan vanhemmat. Se vaikea asia, perheväkivalta, henkinen tai ruumiillinen, niitä on monesti mahdotonta todistaa. Sitä on paljon, ja vaaditaan vehvoja "näyttöjä" ennenkuin asiaa aloitetaan edes tutkia.
Ja jos perheen tapaus kuitenkin menee lapsen huostaanottoasteelle, ei sekään aina ole "onnen" asia, voi sattua noita "tanttoja", ammattiinsa sopimattomiakin. Lasta saatetaan siirrellä laitoksesta toiseen, sopivaa perhesijoitusta ei saada. Monestikin lapsi joutuu olemaan tässä kierrätyksessä täysi-ikäisyyteensä saakka, mitä luulette laitoslapsesta, nuoresta, kehittyvän. Ja sitten "vapauduttuaan" hänen pitäisi olla valmis aikuinen vastaanottamaan aikuisen vastuu, vastuun itsestään.Vailla normaalia kodin lämpöä, normaalia kuria, normaaleja sääntöjä.
Luonnollinen eläminen lapsuudessa ja nuoruudessa on jäänyt kokematta.
No nyt lopetan...jatkan kyllä ihan varmasti iltapäivällä, koska minullakin on oma sanottavani sekä nuorista , aikuisista, vanhemmista, koulusta, sosiaalitoimesta.Konkretisoidaan hiukan:
Jos tulvavesi peittää pellon, on jotain tehtävä tulvan estämiseksi. Paskan puhuminen pellon reunassa voi korkeintaan lannoittaa.- Lorena*
Millaisen mallin saavat yhteishuoltajuudessa olevat lapset perheestä ja vanhempien kasvatusvastuusta joka on jaettu useille tahoille. Kaksi viikkoa äidin tai isän luona vuoroviikoin, päivät 7 -17 päiväkodissa ja näiden lasten sopeutuminen uusperheisiin?Lapsi tarvitsee kodin ja vanhempien turvaa kehittyessään tasapainoiseksi henkilöksi.
Välillä ollaan isovanhempien luona joita koteja voi olla myös neljä. Aikamoisen sopeutumisen lapsi joutuu läpi käymään kun kaikki kodit vaativat lapsen noudattavan yhteishuoltajuudessa olevien perheiden tapoja ja tottumuksia, pitää olla aina kiltti tyytyä siihen millaisen kohtelun missäkin paikassa saa. Ei yhteishuoltajuus aina ole vanhemmillekaan helppoa, jos tulee ongelmia ne on pystyttävä jollakin tavoin "sosiaalitanttojen" avustuksella hoitamaan.
Toivon vain yhteishuoltajuuden sopineiden perheiden kantavan myös vastuun siitä elämäntilanteesta jonka he ovat parhaaksi katsoneet ja itselleen valinneet.
Pitihän minunkin lusikkani tähän soppaan pistää, onneksi voin olla vain sivusta seuraaja ja pitää harkita tarkoin mitä ja missä milloinkin keskustelee,ottaa kantaa koska tilanteet elävät ja vaikeudet uusjaossa usein eteen tulevat. - hyvä Lorena
Lorena* kirjoitti:
Millaisen mallin saavat yhteishuoltajuudessa olevat lapset perheestä ja vanhempien kasvatusvastuusta joka on jaettu useille tahoille. Kaksi viikkoa äidin tai isän luona vuoroviikoin, päivät 7 -17 päiväkodissa ja näiden lasten sopeutuminen uusperheisiin?Lapsi tarvitsee kodin ja vanhempien turvaa kehittyessään tasapainoiseksi henkilöksi.
Välillä ollaan isovanhempien luona joita koteja voi olla myös neljä. Aikamoisen sopeutumisen lapsi joutuu läpi käymään kun kaikki kodit vaativat lapsen noudattavan yhteishuoltajuudessa olevien perheiden tapoja ja tottumuksia, pitää olla aina kiltti tyytyä siihen millaisen kohtelun missäkin paikassa saa. Ei yhteishuoltajuus aina ole vanhemmillekaan helppoa, jos tulee ongelmia ne on pystyttävä jollakin tavoin "sosiaalitanttojen" avustuksella hoitamaan.
Toivon vain yhteishuoltajuuden sopineiden perheiden kantavan myös vastuun siitä elämäntilanteesta jonka he ovat parhaaksi katsoneet ja itselleen valinneet.
Pitihän minunkin lusikkani tähän soppaan pistää, onneksi voin olla vain sivusta seuraaja ja pitää harkita tarkoin mitä ja missä milloinkin keskustelee,ottaa kantaa koska tilanteet elävät ja vaikeudet uusjaossa usein eteen tulevat.Puhutaan aina yksinhuoltajista ja heidän vaikeuksistaan. Jokaisella lapsella on kuitenkin isä, jolta elatusmaksut peritään ja yhteiskunta tulee lopulta huoltajaksi, jos ei isää vastuuseen saada. On siinä äitienkin vikaa, kun erotaan. Oma nautinto asetetaan lasten edelle, lähdetään uuden "rakkauden" perään, seksi kun on jännää uuden kanssa aikansa. Arki on tylsää, lapset vievät voimia ja aikaa. Kun lapset asuu vuoroon molemmilla vanhemmilla, joilla on jo uusperhekkin, sotku on kamala. rahalla yritetään lahjoa ja ostaa lasten kiintymystä, joskus viedään huuhaa maahan laatuaikaa viettämään.
Ihan oikeassa olet kantakoon nämä karanneet ja eronneet itse vastuun teoistaan. Mutta saahan lapset helposti annetuksi huostaan, se vasta kalliiksi tule. - Ei voi olla totta
hyvä Lorena kirjoitti:
Puhutaan aina yksinhuoltajista ja heidän vaikeuksistaan. Jokaisella lapsella on kuitenkin isä, jolta elatusmaksut peritään ja yhteiskunta tulee lopulta huoltajaksi, jos ei isää vastuuseen saada. On siinä äitienkin vikaa, kun erotaan. Oma nautinto asetetaan lasten edelle, lähdetään uuden "rakkauden" perään, seksi kun on jännää uuden kanssa aikansa. Arki on tylsää, lapset vievät voimia ja aikaa. Kun lapset asuu vuoroon molemmilla vanhemmilla, joilla on jo uusperhekkin, sotku on kamala. rahalla yritetään lahjoa ja ostaa lasten kiintymystä, joskus viedään huuhaa maahan laatuaikaa viettämään.
Ihan oikeassa olet kantakoon nämä karanneet ja eronneet itse vastuun teoistaan. Mutta saahan lapset helposti annetuksi huostaan, se vasta kalliiksi tule.Voi hyvä jysäys miten ymmärtämätöntä puhetta. Tuollaiseen ei voi todeta kuin että justiisa joo ja sinähän se tämänkin tiedät.
- _______
hyvä Lorena kirjoitti:
Puhutaan aina yksinhuoltajista ja heidän vaikeuksistaan. Jokaisella lapsella on kuitenkin isä, jolta elatusmaksut peritään ja yhteiskunta tulee lopulta huoltajaksi, jos ei isää vastuuseen saada. On siinä äitienkin vikaa, kun erotaan. Oma nautinto asetetaan lasten edelle, lähdetään uuden "rakkauden" perään, seksi kun on jännää uuden kanssa aikansa. Arki on tylsää, lapset vievät voimia ja aikaa. Kun lapset asuu vuoroon molemmilla vanhemmilla, joilla on jo uusperhekkin, sotku on kamala. rahalla yritetään lahjoa ja ostaa lasten kiintymystä, joskus viedään huuhaa maahan laatuaikaa viettämään.
Ihan oikeassa olet kantakoon nämä karanneet ja eronneet itse vastuun teoistaan. Mutta saahan lapset helposti annetuksi huostaan, se vasta kalliiksi tule.Olipa sydämetön kannanotto, että vanhemmat ihan noin vain antavat lapsiaan huostaanotettaviksi.
Voi kamalaa! - susmorsian ek.
Ystävällisesti kysyn, minulleko tuo tulvavesi- vertaus oli tarkoitettu, siis puhunko minä mielestäsi paskaa. pellon reunassa?
Asiaa ihan!
Noin se käy monien kohdalla. Osaamattomuuden tulokset tulevat sitten yhteiskunnan hoidettaviksi.
Kouliminen lapsuus- ja nuoruusaikana on se jonka puolesta kirjoitan. Vanha tarina hiivan heitosta uuniin jälkikäteen, on edelleen totta.- pelkojen maailmaa
yhteiskunnan määrärahojen niukkuus
omassa ja lastenikin kohdalla kävi niin että ei ollut kunnalla rahaa päivähoidon järjestämiseen, ei löytynyt hoitajaa äidin työssäoloajaksi lasten kesäloma-aikaan.
Olisitko itse valmis jättämään esimerkiksi 7- ja 6-vuotiaan koko päiväksi kotiin selviämään yksin, kun soitto kuntaan kertoo, ettei kunnalla ole velvollisuutta tämänikäisten hoidon järjestämiseen.
Jotenkin kuitenkin olisi pärjättävä.
Tässä yksi henkisten paineitten syy paitsi lapsille, myös nuorille vanhemmille ja monille muillekin.
Se turvattomuus yhteiskunnassa kun on ihan todellista totta monille. - voisikohan säästää
siinä että subjektiivinen päivähoito oikeus poistetaan niiltä lapsilta joiitten MOLEMMATKIN vanhemmat ovat kotona. Näitä on paljon esm. maahan muuttajissa. Joku kerho riittäisi.
- aivotkorvienvälissä
Todellisuutta voi olla myös
että lasten äiti on, joka
maksaa kaikki velat, elatusmaksut, ottaa vastuuta vanhempien ja sairastuneiden lähiomaisten ja tuttavienkin hoidon järjestämisestä ja hoitojen kustannuksista.
Pienellä palkallaan, kaiken muun ohella, siitä vaan kuormittamaan Suomen äitiressuja lisää.
Sitten vaan yhdessä ihmetellään, että kuinka toikin akka välillä on kuin riihenseinästä irti revitty piru.- Äidit arvoonsa
Aivan, mutta kapeakatseisuutta on paljon ja ainahan yksinhuoltajaäidit ovat saaneet lokaa päälleen. Voi vain ihmetellä tuollaista ymmärtämättömyyttä, miksi heitä pitää kuormittaa ja syytellä lisää. Hyvin useimmat hoitavat lapsensa ja rauhallinen elämä ja onnistuva lastenkasvatus on monesti mahdollista vasta eron jälkeen.
- miehet pakkotyöhön
niin tehtiin ennen perhepinnareille !
- ?
Ihan turhaa hommaa tanttailla ja nimitellä.
Keksi sen sijaan joku parempi systeemi huonosti huollettujen nuorten auttamiseksi.
Tuuliajolleko heidät pitäisi laittaa?
Takaperoista kivettyä entisiin oloihin.
Nyt on nyt, ja nuorten ongelmia pitää ratkoa nyt, ei eilen, eikä huomenna.
Ei ole nuorten vika, jos omien vanhempien elämään ei mahdu muuta kuin he itse.
Asiantuntematonta puhua tantoista. Ei heidän koulutuksensa mitään kummoista ole, eikä palkkakaan.Luepa kuitenkin!
Ellei nuorten kasvuolosuhteita paranneta, ei ole toivoa myöskään paremmasta!- ?
Ruuneperi kirjoitti:
Luepa kuitenkin!
Ellei nuorten kasvuolosuhteita paranneta, ei ole toivoa myöskään paremmasta!Silläkö se paranee, ettäö viedään viimeinenkin turva, yhteiskunnan apu, jos on kyvyttömät vanhemmat?
Ehkä itsekin syrjäytettyjä, alkoholisoituneita.
Ollaan sentään "sivistysvaltiossa". Jota tosin joskus on vaikea uskoa.
Ainahan meidänkin aikanamme on ollut "sosialtanttoja", sota-aikana kun me olimme lapsia ja senjälkeen nuoria, yhteiskunta joutui huoltamaan perheitä, oli orpoja ja isättömiä. Sitä ennen oli jo huutolaislapsia joita kunnan viranomaiset myivät niille jotka halvemmalla ottivat.
Mailma on muuttunut elinaikanamme rajusti, näitä tanttoja tarvitaan edelleen, ei kaikki ole huonon kotikasvatuksen syytä, kun nuori syrjääntyy ei saa oikeaa koulutusta tarpeeksi, heitä määräajoin työvoimatoimistot kouluttaa, ei ole saatu kuin määräaikainen työpaikka, senjälkeen putoo pois työttömyysturvasta tai on alettava taas joku työvoimapolittinen koulutus,näitä koulutuksia voi kertyä useita.
Nuorisotyöttömyys on aina vain pysynyt korkeana noin 25%, heille ei vain löydy sopivaa työtä vaikka olisi käynyt kuinkamonta kurssia.
Suurin syy nuorisotyöttömyyteen on halpatyövoima ulkomaita, ja pimeä harmaatalous.
Ei syy ole yksin nuorison, vastuuta on kannettava kodin, koulutuksen, mutta ennenkaikkea vastuu on yhteiskunnan.
Näin ajattelee, Late Vaan- tantat tarpeellisia
Minun mielestäni sosiaalitanttoja on aivan liian vähän. Yhteiskunta on muuttunut sitten meidän hoitaessamme lapsiamme ja kaikista meidän lapsistammehan tuli niitä ihanneaikuisia ilman yhtäkään probleemaa? Mutta - on paljon perheitä, joilla on niin monia ongelmia alkaen työttömyydestä, sairaudesta, riippuvuuksista jne ja toivon todella, että nuoria perheitä sekä varsinkin lapsia ihan jo varhaisiästälähtien autetaan näiden sosiaalitanttojen ym instanssien toimesta. Sillä tämänpäivän lapset muodostavat tulevan yhteiskunnan.
Ps. ja kyllä meilä vanhoilla on hieman jälkiviisastelun maku noissa monissa mielipiteissämme.
Asiaahan sinä kirjoitit, niinkuin aina.
Loputtomasti voidaan pohtia "mikä on mennyt vikaan?"- sinisirkku-
Yksi näkökohta voi myös olla median vaikutus lapsiin.
Uutiset tuovat maailman julmuuksia lähes päivittäin koteihin, missä pienilläkin padoilla on korvat, vanhempien reaktiot he aistivat enemmän kuin tiedostammekaan.
Koulujen moninaiset eri kotien kasvatit koulukiusaajatkin, jäävät ujoilta ja herkiltä lapsilta ehkä kertomatta.
Jos vielä ilmastomuutokset ja muut uhkakuvat- työttömyyden
tiedostaminenkin liittyy vaikeisiin kotioloihin, jossa moitteet ja pettymys, (kun lapsi ei menesty koulussa) väsymyskin vanhemmilla, on kuorma raskas nuorella.
Irving Goodmannin laulu aikanaan: *Antaa mennä kun on alamäki vaan* kuvastaa juuri sitä periksiantamisen uhmaa, jota osa ilmentää!- ;;;;;;;;;
Eikös tuon laulun laulanut Kai Hyttinen?
Minun muistaakseni. Eikä minun mielestäni laulu ole pessimistinen, kun ollaan menossa oman armaan luo.
Tuulen tie. http://www.youtube.com/watch?v=7APM2R5aB3E
- sinisirkku-ek
Saatoin erehtyä:) Paljon positiivisempi tuo onkin, en tiedä miten sen yhditin Irwing'niin. Kuuntelin *Viimeisen laulunsa*
äsken.. senkin lauloi juopuneena,- kaunis silti.- sini.s.ek
Kaikille osallistujille:) ja aloitukselle!
Pieni varpunen. laulaja Kai Hyttinen.
http://www.youtube.com/watch?v=sKYIZ46OcBs
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2257540
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s454970- 594772
- 753428
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko162015Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗301880- 311829
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹441677- 371609
- 1481347