Tiistai 8.6.2004, Kauppalehti, sivu 37
Korot
Eurooppalaisten joukkolainojen korot olivat maanantaina nousussa. Euroalueen valtioiden 10-vuotisten joukkolainojen korot nousivat korkeimmalle tasolleen puoleen vuoteen.
Korkojen liikkeisiin vaikutti euron vahvistuminen dollariin nähden. Euro kävi maanantaina aamulla kahden kuukauden ennätystasollaan suhteessa dollariin, kun sijoittajat kotiuttivat voittojaan viime perjantaina julkistettujen Yhdysvaltain hyvien työllisyyslukujen jälkeen.
Samat luvut nostivat myös spekulaatioita maan keskuspankin Fedin koronnostosta, mikä osaltaan vaikutti korkojen nousuun.

Vastaukset 1
Vanhimmat
ei tarvitse kuin katsella uutisten lopussa euribor 3kk ja 12 kk niin pitkään on ollu pelkkää nousua...