Pentu ja kani

Kuuluukohan tämä nyt koiranpennut- vai kanipalstalle :)

Sitähän minä vain, että olisiko kenelläkään kokemusta siitä, että miten koiranpentu ja kani olisi viisainta totuttaa toisiinsa. Kani siis talossa on, ja kohta palveluskoiranpentu. Kanilla on aiempaa kokemusta koirista sen verran, että nuuskuteltu on kalterien välistä.

Ihanne olisi se, että ne oppisivat kavereiksi. Kauhu taas se, että hupi pötköttelee huuliaan lipoen karvatuppo alahuulesta roikkuen ;) Noh, mutta siis kokemuksia, kiitos!
171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Meillä kun pentu tuli niin annettiin olla kanin ihan rauhassa ja tottua pentuun. Välillä koiruli kävi kania katsomassa, mutta kohta ei kiinnittänyt suurempaa huomiota. Pikkuhiljaa aloin avata pupun häkin luukkua ja otin koiran viereen katsomaan ja tutustumaan siihen pieneen outoon pitkäkorvaiseen eläimeen. Seuraavaksi syliin ja sitten koira taas viereen, mutta kuitenkin niin, että pystyy hallitsemaan koiraa koko ajan. Ja niin me pikkuhiljaa alettiin elämään omaa pientä perhe-elämää kaikki sulassa sovussa(itseasiassa pupu on kova pompottamaan tällä hetkellä vuoden ikäistä nuorta poikaamme ;)). Mutta pystyn pitämään pupua ja koiraa vapaana samassa huoneessa yhtäaikaa :)
Kyllähän oli hankalaa yrittää saada nuori koira ymmärtämään, että niin pienen eläimen kuin pupun kanssa ei voi leikkiä ja riehua...Mutta hyvin se nykyään sujuu, pieniä jahtausleikkejä silloin tällöin, mutta muuten rauhallista! :)
Onnea tutustuttamiselle! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yhteiseloa... kirjoitti:

Kuuluukohan tämä nyt koiranpennut- vai kanipalstalle :)

Sitähän minä vain, että olisiko kenelläkään kokemusta siitä, että miten koiranpentu ja kani olisi viisainta totuttaa toisiinsa. Kani siis talossa on, ja kohta palveluskoiranpentu. Kanilla on aiempaa kokemusta koirista sen verran, että nuuskuteltu on kalterien välistä.

Ihanne olisi se, että ne oppisivat kavereiksi. Kauhu taas se, että hupi pötköttelee huuliaan lipoen karvatuppo alahuulesta roikkuen ;) Noh, mutta siis kokemuksia, kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu