Meillä on uusioperhe. Miehellä 5v poika, meillä yhteinen 2,5v poika. Miehen poika on käynyt meillä harvoin ja epäsäännöllisesti, kiitos ex-vaimon joka on tehnyt kaikkensa ettei isä näkisi lastaan ja lapsi isäänsä. Muutti tahallaan 400km päähän että olisi mahd. hankalaa.. No, nyt nämä 2v ja 5v eivät tule toimeen keskenään lainkaan ja nyt kun isä on saanut oikeuden päätöksellä isäviikonloput 3 viikon välein sujumaan on nämä viikonloput lasten kesken todella hirveitä!
Mikä avuksi?
Lapset on kiukkuisia kokoajan, nyrkit ja potkut heiluu, itkua parkua riitelyä lelujen pöllimistä ja jopa rikkomista.. isompi kerää pienemmän autot salaa reppuunsa kun lähtee kotiinsa jne.. ja tämä pienempi tietenkin hädissään kun omat autot ei löydy. Isompi itkettää pienempää tahallaan, pienempi taas ei ymmärrä että lyödä ei saa.
Viimeisin viikonloppu piti puhaltaa peli poikki, isi vei isomman mökille pienempi jäi äidin kanssa kotiin. ei riittänyt hermo enää kellään. Mitä voimme tehdä? Isompi vellos on kotonaan ainokainen ja lellitty ja hemmoteltu niin että saa tehdä ihan mitä lystää ja omia kaiken myös pikkuveikan lelut. Pienempi on kotona kyllä ollut hyvässä kurissa mutta kostaa kyllä kun isompansa kiusaa. Pienempi istuu mukisematta jäähyllä ja tietää miksi siihen joutuu mutta istuukin sitten kokoajan kun antaa toki sillä mitalla kokoajan takaisin mitä isompansa kerjää. Ihan helisemässä ollaan. Isänsä ei haluaisi kokoajan kurittaa tätä isompaakaan eihän se muksu halua tänne kohta enää tulla jos täällä on puhutaan vaan kieltosanoin ja törötetään nurkassa. Mutta pakkohan se on kun ei näitä saa ruotuun! Ehkä minuutiksi se onnistuu ja kohta taas pullahtaa kamala sota kaikesta.
Ehkä näin on kaikissa lapsiperheissä joissa sisarukset "taistelevat elintilastaan" ja huomiosta mutta miten ihmeellä tämä meidän tilanne ratkaistaan kun isompi käy täällä vain harvoin eli 3 viikon välein ja on niin vähän aikaa ettei siinä pojat ehdi toisiinsa kunnolla koskaan tottua. Ei auta oikein sekään että äiti huomioi sen tapaamisajan oman poikansa ja isä isomman omansa ettei tarvii silleen huomiosta tapella.. pitäis pystyä poikien tulemaan toimeen keskenäänkin eikä isä voi sulkea pienempää poikaansa pois kuvioista kun isompi on kylässä. Perheen kahtiajako näiksi viikonlopuksi ei oikein kuulosta hyvältä ratkaisulta pidemmän pälle vaikka se hermoja säästäisikin.
Auttakaa joku :(
Odotan kauhulla taas seuraavaa kertaa.. niistä viikonlopuista on rentous kaukana.
Mikä avuksi?
Lapset on kiukkuisia kokoajan, nyrkit ja potkut heiluu, itkua parkua riitelyä lelujen pöllimistä ja jopa rikkomista.. isompi kerää pienemmän autot salaa reppuunsa kun lähtee kotiinsa jne.. ja tämä pienempi tietenkin hädissään kun omat autot ei löydy. Isompi itkettää pienempää tahallaan, pienempi taas ei ymmärrä että lyödä ei saa.
Viimeisin viikonloppu piti puhaltaa peli poikki, isi vei isomman mökille pienempi jäi äidin kanssa kotiin. ei riittänyt hermo enää kellään. Mitä voimme tehdä? Isompi vellos on kotonaan ainokainen ja lellitty ja hemmoteltu niin että saa tehdä ihan mitä lystää ja omia kaiken myös pikkuveikan lelut. Pienempi on kotona kyllä ollut hyvässä kurissa mutta kostaa kyllä kun isompansa kiusaa. Pienempi istuu mukisematta jäähyllä ja tietää miksi siihen joutuu mutta istuukin sitten kokoajan kun antaa toki sillä mitalla kokoajan takaisin mitä isompansa kerjää. Ihan helisemässä ollaan. Isänsä ei haluaisi kokoajan kurittaa tätä isompaakaan eihän se muksu halua tänne kohta enää tulla jos täällä on puhutaan vaan kieltosanoin ja törötetään nurkassa. Mutta pakkohan se on kun ei näitä saa ruotuun! Ehkä minuutiksi se onnistuu ja kohta taas pullahtaa kamala sota kaikesta.
Ehkä näin on kaikissa lapsiperheissä joissa sisarukset "taistelevat elintilastaan" ja huomiosta mutta miten ihmeellä tämä meidän tilanne ratkaistaan kun isompi käy täällä vain harvoin eli 3 viikon välein ja on niin vähän aikaa ettei siinä pojat ehdi toisiinsa kunnolla koskaan tottua. Ei auta oikein sekään että äiti huomioi sen tapaamisajan oman poikansa ja isä isomman omansa ettei tarvii silleen huomiosta tapella.. pitäis pystyä poikien tulemaan toimeen keskenäänkin eikä isä voi sulkea pienempää poikaansa pois kuvioista kun isompi on kylässä. Perheen kahtiajako näiksi viikonlopuksi ei oikein kuulosta hyvältä ratkaisulta pidemmän pälle vaikka se hermoja säästäisikin.
Auttakaa joku :(
Odotan kauhulla taas seuraavaa kertaa.. niistä viikonlopuista on rentous kaukana.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Provo! Näitä sitten sikiää jostain kumman syystä!!
Lapsi näkee isäänsä 1 vkonloppu kuukaudessa, isännälkä on kova, ei siihen tarvita uutta veikkaa viereen muistuttamaan, että joku toinen saa "rusinat pullasta".
Kun poika vähän kasvaa uskoisin että primitiivireaktiot lieventyvät, mutta juuri nyt voi hyvin olla paikallaan "oma aika" sen oman isän kanssa, ilman huomiosta kilpailijoita. Ottakaa yksi päivä isä ja etäpoika keskenään ja toinen päivä kaikkien kera (pitäähän sitä veikkaakin oppia tuntemaan).
Menkää keskustelemaan perheterapeutin kanssa siitä, miten parhaite tukisitte poikien tutustumista, ilman että pienempi tai isompi sotkevat yhteiset viikonloput. Olisi hyvä jos tapaamisista jäisi "hyvä maku suuhun" edes joskus.
Ja mihin me jakaudutaan tässä 130 neliössä niin että isä ja poika ja äiti ja toinen poika ollaan erillään? Jompikumpi pari häipyy jonnekkin haahuilemaan päivän ajaksi?
Järjestelykysymys jos vain haluatte , ja ainoastaan kerran kuussa.
isä ja poika voisivat kaksin tehdä jotain, ulos palloa potkimaan, ongelle tms. tiedät itsekin, ei siihen 24 h tarvita. edelleen neuvoisin ottamaan yhteytttä asiantuntijaan, joka osaa neuvoa. turha vetää hernettä nenuun.
En ole vetänyt hernettä nenuun. Ihan mielelläni passitan isännän(kin) miettimään tätä katastrofia sellaisen ihmisen pakeille joka saattaisi ehkä jotain osata sanoakin asiaan. Minä ehdotukset kun menee yleensä kuuroille korville ja pinna kiristyy entisestään.
juu että miehen lapset on sulle katastrofi?????????????????? heh,.. kylläpä luulet itsestäsi liikoja... meneppä hoitoon ja jätä toisten perheet rauhaan, sulla itsellä taitaa oll akatastrofi pentujesi kanssa, ja kehtaat syytellä muita..
provohan tämä oli eikö niin?
Millainen ihminen sinä olet, kun suhtaudut tuolla tavoin äitiin, joka toivoo saavansa muiden näkökulmia ja mahdollisesti parannusehdotuksia perheensä kriisiin? Ei kyse ole muiden perheistä vaan hänen omastaan! On törkeää ja lapsellista hokea tuota iänikuista "mene hoitoon". Se kertoo vain sanojansa ajatusmaailman köyhyydestä ja vähäisyydestä.
Miksi vastaat itsellesi ap???
Älä lissusta välitä, katso kun on sormustimella annettu ei voi edes teelusikalla vaatia. Mieti, kuinka pirun katkera ihmisen pitää ollakaan että jaksaa syytää moista soopaa, ja mieti että olet sentään onnellinen ettet ole lissun elämäntilanteessa, ei rakkautta ei perhettä ei mitään.
En ole AP. Mitenkähän on oman sivistyksesi laita?
Etkö huomaa, että minä kirjoitan korrektia ja virheetöntä kieltä, AP:n tekstissä puolestaan on esimerkiksi pilkku- ja korrelaattivirheitä.
Voi vidu mitä jengiä :D
"miksi vastaat itsellesi nönnönönöö!" :D
Mikään provo vaan todellinen tilanne enkä väitä että mieheni kakara on se joka käy hermoon vaan molemmat. miehen lapsi ja se meidän yhteinen. molemmat yhdessä sen aiheuttavat ei oma lapseni ole sitä toista parempi. taikka huonompi. tulin vaan kysymään neuvoja kun sota niiden välillä syttyy että mikä voisi auttaa. en halua että tilanne yhtään pahenee koska pitäisi sen miehenkin lapsen tykätä meillä olla ja meidän yhteisen lapsen tykätä kun velipoika tulee. ratkaisuahan mä tulin etsimään, neuvoja, että kaikilla olisi kivaa. pääsen mä eroon mieheni lapsesta mutten tietääkseni ole niin tyly että edes harkitsisin sellaista. sillähän se tilanne ratkeaisi kun pidetään koko jengi kahtia jaettuna mutta ei se nyt oikeen sekään käytännössä käy :D perhehän meillä on joka pitäisi saada nyt ruotuun. vanhemmatkin. ehkä ollaankin paskoja vanhempia kun ollaan ihan helisemässä, mutta minäpä myönnän sen ja haluan tehdä tilanteelle jotain.
ja kyllä, voi olla pilkku ja korrelaattivirheitä en jaksa ehkä pilkulleen kirjoitussääntöjä noudattaa, asiani varmaan ymmärretään muutenkin.
Äläpä muuta sano :)
No minusta kuulostaa, että ratkaisunne oli tossa kohtaa erittäin hyvä. 5-vuotiaalla on varmasti valtava isänpuute ja ikävä, ja jos tapaamisissa on ollut jonkin aikaa taukoakin, on varmaan tankattavaa sitä isää urakalle lapsen sieluun ennen kuin voitte alkaa yrittää sitä velikuviota paremmaksi.
Tsemppiä... asioilla on tapana järjestyä.