Kokemuksia

Olin viime viikonloppuna Laitilassa. Illan hämärtyessä ilmestyi taivaalle ensin voimakkaan punaiselta näyttävä pyöreä valopiste, joka sitten myöhemmin muuttui vaaleammaksi. Yritin ottaa kuvia monta kertaa tuosta valopisteestä, mutta en nähnyt sitä kameran etsimessä. Sain kuitenkin otettua kuvan ja voin sen jossain vaiheessa johonkin esille laittaakin. Nyt ymmärrän paremmin itsekin, miksi ufohavainnoista on niin vähän todistusmateriaalia, ufo kun ei suostu näkymään kameran etsinkuvassa. Paikkakunnalla asuva henkilö sanoi, ettei ole koskaan nähnyt taivaalla vastaavaa valoilmiötä.
7183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

"...ufo kun ei suostu näkymään kameran etsinkuvassa"

ei se siitä kiinni ole.
kohde voi siltikin olla niin heikkovaloinen ja pieni, ettei näy etsimessä.

minkälaisella kameralla yritit kuvata?

Äänestä
  • Laita ilmoitus SUTille. Heillä on oma kuva-analyytikko.

    Äänestä

  • tietysti. No, milläs luulisit?
    Ihan kunnon digijärkkärillä tietysti.

    Äänestä

  • Neulanreikäkameralla kirjoitti:

    tietysti. No, milläs luulisit?
    Ihan kunnon digijärkkärillä tietysti.

    no enpä ole selvänäkijä, niinkun kai tämän palstan tyypit yleensä... siksi pitää kysyä mikä kamera.

    vaikka olisi järkkärikin, ei se heikko valo välttämättä sittenkään näy etsimessä eikä kuvassa.

    vielä tämä että: "Sain kuitenkin otettua kuvan ja voin sen jossain vaiheessa johonkin esille laittaakin. Nyt ymmärrän paremmin itsekin, miksi ufohavainnoista on niin vähän todistusmateriaalia, ufo kun ei suostu näkymään kameran etsinkuvassa."

    saitko siis kuvan jossa näkyy jotakin, vai jossa ei näy mitään...???

    Äänestä

mistä näitä oikeen tulee?

Äänestä

Laita se SUT iin. Joku toinenkin on voinut nähdä jotakin samankaltaista. Jokainen tapaus on tärkeä. Muuten, kuinka kauan tuo piste näkyi?

Ja mihin aikaan illasta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ufoista... kirjoitti:

Olin viime viikonloppuna Laitilassa. Illan hämärtyessä ilmestyi taivaalle ensin voimakkaan punaiselta näyttävä pyöreä valopiste, joka sitten myöhemmin muuttui vaaleammaksi. Yritin ottaa kuvia monta kertaa tuosta valopisteestä, mutta en nähnyt sitä kameran etsimessä. Sain kuitenkin otettua kuvan ja voin sen jossain vaiheessa johonkin esille laittaakin. Nyt ymmärrän paremmin itsekin, miksi ufohavainnoista on niin vähän todistusmateriaalia, ufo kun ei suostu näkymään kameran etsinkuvassa. Paikkakunnalla asuva henkilö sanoi, ettei ole koskaan nähnyt taivaalla vastaavaa valoilmiötä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu