Haluan oikeasti selkeän ja tiivistetyn vastauksen siihen, miksi pojat ja miehet on kaksimielisiä ja ajattelee seksiä ihan koko ajan. Olen niin helvetin kyllästynyt siihen, että koulussa saa kuulla kaksimielisiä vitsejä, kaikki entiset poikakaverit puhui kokoajan seksistä ja jopa oma isäni ei osaa olla heittämättä kaksimielisiä vitsejä, vaikka meillä olisi kuinka hemmetin tärkeitä vieraita käymässä tms. En halua tapailla ketään sellaista ihmistä, jolla on niin paljon tyhjää pään sisässä, että ajatukset pyörii vain seksin ympärillä koko ajan. Voilko miehen kanssa keskustella muusta, kuin seksistä, autoista tai urheilusta? Ihan oikeasti: Missä on ne pojat ja nuoret miehet, jotka haluaa keskustella älykkäästi ja arvostavat itseään sen verran, että käyttävät aikaa muihinkin askareisiin kun vaan pornon katsomiseen ja seksivitseille nauramiseen.
Miksi pojat on kaksimielisiä?
70
4487
Vastaukset
- bkjsxldfjkblsjhieöph
Miks noista asioista ei muka saisi puhua? Autoista, urheilusta ja seksistä puhuminen edustaa miehekkyyttä, joka taitaa nykymaailmassa olla hupenemaan päin. Olisit onnellinen, että tässä maailmassa on miehiä, joita ei kiinnosta baletti, bratzit, meikkaaminen ja hikkeily koulussa eikä muukaan neitimäinen käytös, homoilu tai sellaisista asioista puhuminen, jotka eivät miehille kuulu.
- haistasie22
Hikkeily koulussa? Anteeksi, tuleva mäkkärin kassatyöntekijä. Joillakin on vain korkeammat urasuunnitelmat. Hikkeily koulussa edustaa sinun mielestäsi siis jonkinlaista neitimäisyyttä, ja se on vastakohta autolle, urheilulle ja seksille?
Taidat olla yläasteella, toivottavasti. Nimittäin jos olet korkeammalla asteella, minua oikein hävettää!! - Bless
Ilman hikkeilyy niitä autoja ei saa. Se kuka hikkeilee nyt ni ajaaki 30v päästä maseratil samaa aikaan kun sinä honda civicillä
- Anonyymi
Homoilu? Vähän vanha palsta jo, mutta homous on normaali asia, ja ihan kuka vaan saa olla, jos siltä tuntuu!
- Anonyymi
Mitä vittua "homoilu" on? Toi on vaa toxic masculinitia ja homojen stereotyyppi niinku mitä vittua sul kulkee päässä? Ja miks olisin onnelline että miehia ei kiinnosta balettia, nukkeja ja meikkiä niinku miehetki voi tykkää niistä ja jotkut tykkää. Ja jos muka kaikki tytöt tykkää noista nii miks ei ne olis ilosii et ne vois samaistuu jonku kaa? nyt iha tosi mika sul on vikana? ja mika vittu on "neitimäinen käytös" ja miks miehet/pojat ei sais käyttäytyy nii? Vai pitääkö niitten olla alpha male:eit 🥶🥶💯💯💯😈 JA MITEN NII "NEITIMÄINEN KÄYTÖS" JA "HOMOILU" EI KUULU MIEHILLE MITÄ VITTUU SUN PÄÄSSÄ PYÖRII NYT IHA TOSI!? oot vaa paska ihminen ja sua ei voi opettaa paremmaks. Keneltä idiootilta sä ees opit ton 🤠✋ OH SHIT LÄHETIT TON KAUAN SITTE OOT EHK KUOLLU SORI LMAOO
- fhdhhsjs
okei mä siis katon pornoo 24/7 ku puhun pervoja joskus tytölle?
- 9+8=?
etkä kato ku sun täytyy keretä puhumaan niitä pervoja kans
9+8=? kirjoitti:
etkä kato ku sun täytyy keretä puhumaan niitä pervoja kans
Puhuu samalla ku kattoo :D
- 79t6gf8pf9gy
joo pojat aletaas nyt puhua tyttöjä kiinnostavista aiheista. menkat, meikit,pojat,miten mun hiukset on...joo ei.
- kkler
Melko rajallinen kuva naisista ...
- Anonyymi
Hmm. Olen tyttö, mutta mua ei kiinnosta noista erityisesti mikään. On epäreilua sulloa kaikki tytöt samaan laatikkoon. Mua kiinnostaa kirjat, musiikki ja tytöt. Se ei tee musta vähemmän tyttöä.
- Kyllähän tytötki
Kyllä tytötkin ja naisetkin puhuvat kaksimielisiä asioita ja ajattelevatkin.
Et ole vain pitänyt korviasi auki, oma tyttöystävä on ainaki heti kun ollaan kaksistaan laukomassa tosi roisejakin juttuja. Naiset vaan harvemmin puhuvat niitä julkisesti.
Se että sinä olet huumorintajuton ämmä, ei tarkoita että kaikki muutkin tytöt olisivat! - hikke kikkeli
haluutsä kulta puhuu mun kaa ratsastuksesta, päiväkirjasta ja kouluarvosanoista?
- kuuleppas
ON TYTÖTKI KAKSIMIELISIÄ,MINÄ OLEN LOISTAVA ESIMERKKI!! KEHKEH ;D
- Anonyymi
Mhejeh,,,
- Ei maha mittää
Ei se ole siitä kiinni, että me miehet oltaisiin pervoja kaksimielisten juttujemme kanssa. Se on siitä kiinni, kun keskustelun aloittaja itse on niin ahdasmielinen, ettei niitä kestä. :P
- osjDWQ8YHFEID
öö...yksi tuolla vähä vihjas et tyttöjä kiinnostavia aiheita ovat esim menkat..? mä en oo varmaa ikinä puhunu kenenkää muun kans menkoista ku terkkarin, ja senki kans vaa siks ku se ite kyseli :D
mut kyllä mä ainaki oon aika perverssi ja kaksmielinen, mut koska oon tyttö, puhun yleensä aivan muista asioista :):) hehe....poikien kaa tuo omaa pervouttaa kyl hiuka enemmä julki ku tyttöjen kans. - grlhgös
Koska se on geeneissä? Koska eläimillä on kiima-aika niin on pojillakin koko nuoruusiän? Tavallinen metsästysvietti. Pimppamehu on hyvää.
- abcdaa
koska niitä panettaa
- no.......
Johtuu siitä et pojat on poikii ja tytöt on tyttöi
- armaasi
Tyhmää,, että pidät kaikkia miehiä samanlaisina...
- oiuytd
Mikä nyt olisi se sivistynyt puheenaihe? Haluan todella tietää.
Ehkä pitäisi ennemmin kysyä mikseivät eri sukupuolten edustajat ylipäätään puhu toisilleen. Alkaa tosin mennä parisuhdelällyksi. - ei yhtää pervo96
ei ei ei... :D ymmärrän jos oot joku about 10v pikkutyttö jota ällöttää poikien jutut.. mut ei!!! itse voin myöntää että oon aika.. no okei tosi kaksmielinen ja pervo...ku mun entinepoikaystävä jätti mut joskus sen takia
- 14+10=?
se on kyllä ärsyttävää jos poika ei mitään muuta puhuttavaa keksi kun seksi ( rimmaa :DD) ite tykkään puhua pojille kaikista samoista asioista kun mistä puhun tytöillekkin ( politiikka, mun elämän, sen elämä, koulu, ystävät, seurustelusuhteet, harrastukset, syvälliset, jnejnejne ) joten mun mielest se että poika ei puhu mistään muusta kuin seksistä kertoo enemmänkin siitä että hän on tylsä persoona.
- 213
vastaus: Koska seksi on ihan kiva asia
- 15v poika
siks koska pojat on aina kauheessa puutteessa ja haluu sitä
Olen tyttö, olen kamalassa puutteessa, ja tekisi mieli puhua siitä muttei kukaan frendi haluu puhuu. :(
- Poika tai mies
No en minä ainakaan ole kaksimielinen ja ajattele koko ajan seksiä. Tiedätkö edes, mitä tarkoittaa kaksimielisyys?
- VOI SHAATANA
On jotku tytötki kaksmielisii ;D
Mut miks pitää vittu soikoo väittää niinku Tytöt= Barbit, Meikit, Hiukset ja menkat. Pojat= Urheilu, Autot, porno ja seksi.
Siis ei kaikki tytöt leiki millää vitun barbeilla ja jotku ei meikkaa, ei puhu menkoista ja hiukset ei oo maailman tärkein asia! esim. mä tunnen tosi monta tyttöö jotka on 9. luokal ja ne ei ikimaailmassa käyttäis meikkii!
Ja sit poikia ei kaikkii kiinnosta vaan urheilu ja autot ja futis ja sen semmoset!
Mun veli kavereineen ei esimerkiks oo kiinnostunu autoista eikä tykkää oikee urheilla eikä kato joka päivä telkusta futista! JA poikien on muka aina pakko olla vahvempii ja tytöt on heikkoja -.-''
Tytöistä ja pojista on jotenki tehty semmoset että ne pitää ja tekee just sitä ja tätä ja kaikki pitää siitä ja tästä! Kaikki ei oo samanlaisii kuin tytöistä tai pojista väitetään! - JEPJEP6995
Ja tärkein puuttu lätkä eli jääkiekko=) HIFK
- Pelicans_4Ever
PELICANS
- poikasjku8å0p
En minä ainakaan ajattele koko ajan seksiä.
Miksi tytöt eivät halua keskustella älykkäästi, sen sijaan että vain meikkaavat ja juoruavat keskenään?- bzdfbzdfb
Juoruaminenhan ON älykästä keskustelua, tosin se on niin älykästä, että sitä käydään usein vain tyttöjen kesken.
Meikkaaminenkin on älykästä - nimittäin se tekee tytöstä kaksnaamaisen.
- sex-tape-lady
Koska miehet ovat aina pikkupoikia, jotka ovat kiinnostuneita seksuaalisuudesta. Ja miehelle se on fantasioiden ja huvin sekoitelma. Jotkut peittävät huonon itsetuntonsa vitsien ja perverssien seksijuttujen taakse. On myös herrasmiehiä, jotka eivät puhu niistä ääneen !!
- Yläaste kaukana jo
Sano siitä suoraan, että haluat puhua jostain muusta välillä. Yleensä ihmiset ymmärtävät. :)
Eikä kaikki pojat ole samanlaisia... Tunnen monia, jotka puhuvat mielellään muustakin. x)
minä olin koko yläasteen yksi tunnetuimmista kaksimielisesti ajattelevista (huomioi, etten heitellyt mitään "ihihih pippeli"-kommentteja joka väliin, vaan olin myös yksi tunnetuimmista "kuuntelijoista"; jos joku halusi puhua vakavista ja ehkä aroistakin asioista/ongelmista) ja olen sukupuoleltani nainen. Jos joku osoitti vähääkään kyllästymisen merkkejä, osasin kyllä olla hiljaa tai vaihtaa aihetta. - kaikkienkaveri:---)
puhun tyttöjen kanssa niitä kiinnostavista jutuista ja poikien kanssa siitä mistä ne puhuvat (pakko myöntää, usein jotain kaksimielistä) näin tulen kaikkien kanssa toimeen. jos en jaksa kuunnella poikien kaksimielisiä juttuja (yleensä jaksan) häivyn paikalta. vinkkinä vaan, näin tulee hyvin kaikkien kanssa toimeen:D oon 13 v tyttö
- Näin se menee ;)
Ei kaksimielistä, vaan monipuolista ;D
- Ts1 y
Kaksimielisten ihmisten elämä on paljon hauskempaa. Ja kaikesta pystyy keskustella.
- mdsgsfrgsarg1994
Nosiis, itse oon aika pervo (ja tyttö) ja ajattelen kaikkea roisia useinkin, mutta ulkoa päin näytän ihan kiltiltä, enkä nyt jokaiselle niitä juttuja huutele :DD
On mulla kouluarvosanatki hyviä, joidenki päähän vaan mahtuu sekä pervoilua, huumoria että koulua ja muuta järkevää samaan aikaan kun ei pipo kiristä. ;)
Mut sen pervoilun pitää tietenki julkisesti olla semmosta viatonta vihjailua, mutta mun pään sisällä on monestikki melkoset bileet.. - kiokekl
kaksimielisenä elämä on hauskempaa :D
- Joku vain
En tiiä, miehet kai pitää sitä sellasena varmana puheenaiheena josta jokainen tykkää. Vaikka mies olenkin, en keksi vastausta, tämä tuli vain mieleen.
- James-95
"Voiko miehen kanssa keskustella muusta, kuin seksistä, autoista tai urheilusta?
Voiko naisen kanssa keskustella muusta kuin meikkaamisesta, shoppailusta tai hänen päivästä? - US
Siitä nyt vain on yllättävän helppo vääntää vitsiä porukassa.
- .ulåågxasm,lgsgh
Onks sulla yhtään huumorintajua? En usko, pitääkö otta tosissaa kaikki kaksmieliset jutut? Ja näin tyttönä sanon, että me ei todellakaan kavereitten kanssa aina puhuta meikeistä ja pojista :)Ja autot on lähellä mun sydäntä, ja oon aina viihtyny enemmä iskän seuras.. Meijän luokassa kaikki ollaan ihme pervoja.. Pojat ja tytöt tulee hyvi toimee ;) Eikä kaikki pojat kumminkaa puhu, eikä ainakaa koko ajan, oot saanu vähän väärän kuvan vaa ku tunnet muutaman jotka puhuu pervoja..
- Oikea syy
Siitä puhe mistä puute
- US
Onko teillä minkäänlaista käsitystä siitä, kuinka vaikeaa mistään syvällisemmestä tai luottamuksellisesta on puhua porukalla. Se on kuulkas todella pieni porukka missä minäkään pystyn keskustelemaan henkeviä.
- ´´Oikea Syy´´
US kirjoitti:
Onko teillä minkäänlaista käsitystä siitä, kuinka vaikeaa mistään syvällisemmestä tai luottamuksellisesta on puhua porukalla. Se on kuulkas todella pieni porukka missä minäkään pystyn keskustelemaan henkeviä.
Tuo oli vitsi, huumorintajua hei? Enpä minäkää hirveesti henkeviä ja vakavia pysty monen seurassa puhua.
Ja tost teksist sai sellasen käsittee et luulet mua akaks. Mies olen, ja ylpeä siitä.
- vhunel88
Mulle on tuosta kaksimielisyydestä tullut jo ihan "ongelma" tai "sairaus". Heti jos tulee vähänkin kaksimielinen asia jonkun suusta, joka ei sitten itse sitä tajua niin silloin tietää, että kylläpäs oonkin kaksimielinen. Esim. kerran köksän tunnilla joskus seiskalla tai kasilla selattiin keittokirjaa. Oli siinä naurun pidättelemistä kun löytyi, tattimuhennos, napoleonin torttu, kermapiirakka. "Vatkaa muna pehmeäksi" "Halkaise piirakka tasaisesti jokaiselle syöjälle". Ja sitten opettaja kerran huusi yhelle tyypille joka söi purkkaa: "Ja nyt äkkiä heitä se mälli roskiin" Ei juma =D kyllä silloin oli hauskaa koulussa. Nykyään nuo jutut ei naurata, mutta entistä härskempiin juttuihin siirrytään vanhetessa.
- Kisakireä
Tuon sortin jutuille me naurettiin nelos luokalla.
- retyujkyl
Kisakireä kirjoitti:
Tuon sortin jutuille me naurettiin nelos luokalla.
Meidän koulussa ala-aste ja yläasteellakin naurettiin tommosille. Nyt 9 lk. nuo ei naurata enää yhtään.
- .,
pojat on poikia :D
- wqertghrsr
Oon tyttö ja khyyl mä ainaki oon jokavälissä _vähintään_ ajattelemassa härskisti :DD Kaksmielinen ajattelu on paljon hauskempaa, niiden juttujen huomaaminen on sinäänsä jo (laimeaa xd) viihdettä. Poikaystävän kanssa varsinki on menee useinki jutut aika pervoiks en voi sanoo niit tääl ku se sallee bustais mut :DD Ja jos tyylii jompi kumpi mun vanhemmist tutkis mun kännykän ni saattais vähä järkyttyy ku apasin tuoda sille thaimaasta tuliaisiks "Blow job---eiiku siis huivin" :__D
- ijcidecjaddj
voi huooooooooooh
- cookie2
jos tytöt ette pidä että miehet katsovat tissejänne kääntykää pidämme perseistä myös
- 56548517
Vastaus lähes kaikkiin murrosiän tuomiin ongelmiin on hormonit. Kun ne jyllää niin ei paljon järjellä ole sanomista. Sitä voisi verrata muihinkin addiktioihin kuten tupakka. Isästäs on vaikea sanoa kun en tiiä mimmosia heittelee mutta luulen ettei ne vieraatkaan mitään eunukkeja ole... Siihen pitää vain tottua, onhan se seksi kuitenkin elämän tarkoitus...
- kaksimielinen pillu
Pojat ei oo mitää kaksimelisii minuun verrattuna
- munapylyl
muna pyllyyn :-D
- Lonelyboy :(
En tajua muita poikia. Ne sanoo, että se tekee elämästä hauskaa... Olen taas itse sellainen joka ei juurikaan ajattele seksiä. Miksi jokaisesta asiasta pitää vääntää jotain seksiin liittyvää??? SE EI OLE ENÄÄN HAUSKAA!!!
- ikää17w
Totta kai poikien kanssa voi puhua muustakin. Sen kuin vaan puhuu :)
Itse juttelen poikaystäväni kanssa paljonkin asiosita, joista itseasiassa yksikään ei muistaakseni ole koskenut seksiä tai urheilua. Jonkin verran hän on selittänyt autoista (esim. millaisen auton aikoo hankkia jne..), mutta eipä muuten. Enemmän hän selittää tietokoneista ja kaikesta niihin liittyvästä (josta en tajua sanaakaan xD), mutta eipä se minua häiritse.
Olet saanut aika yksipuolisen kuvan pojista, sillä tunnen paljon aivan ihania poikia, joiden kanssa keskustelen samoista asioista kuin naispuoleisten ystävienikin. Tietysti tuo yläaste ikä on vähän tuollaista, mutta älä huoli, kyllä ne jutut siitä pikkuhiljaa rauhoittuva ;) - lady4
kyl tytöt on myäs kaksmielisii millo se on ollu et pojat vaa on ;D
Eikä tytöt ole TIETENKÄÄN kaksimielisiä! Kaksimielisin tuntemani tyyppi taitaa olla tyttö.
Kaksimielisyys ja seksistä puhuminen ovat eri asia.
"Missä on ne pojat ja nuoret miehet, jotka haluaa keskustella älykkäästi ja arvostavat itseään sen verran, että käyttävät aikaa muihinkin askareisiin kun vaan pornon katsomiseen ja seksivitseille nauramiseen. "
Täällähän minä. Muut piirteeni tosin eivät välttämättä olisi plussaa sinun silmissäsi. Tai mistä sitä ikinä tietää...- wtfpojat
Siis mäkään en tiä miks helvetissä pojat on kaksmielisii ja oon 10v ja meiän luokan poika kyylää kokoajan mua ja puhuu kaksmielisii. MIKS
- dsfgsd
No tytötkö sitten on yksimielisiä? Ei siltä näytä. Riitaa meinaa tulla naisporukassa aina
- Anonyymi
Tarvitset seuraksesi nörtin. Nörtit ovat kohteliaita, ja kunnioittavat naista.
- Anonyymi
Mun mielest on hauskaa et pojat on vähä kaksmielisi ja tuhmii😈 jos ne osaa myös puhuu muista asioista ja itekki nauran niille ja oon tyttö seiskalt. Ja monestihhan vähän kaksmieliset jätkät on myös tosi empaattisii ku ne tajuu et on sellane hetki ku joku tarvii sen tukee.
Et miettikää sitä, älkää aliarvioiko poikii ku ne voi yllättää 😉 - Anonyymi
Miksi pojan on nii helvetin kaksmielisii helvetin rasittavaa
- Anonyymi
Minun on vaikeaa olla ajattelematta seksistä mitä minun pitäisi tehdä
- Anonyymi
Itse pystyn puhumaan historiasta, taiteista tieteistä ja oikeastaan kaikesta olen älykäs ja osaan olla herrasmies.
Onhan seksi kivaa mutta ei edes parisuhteen tärkein asia, seurustelin kolme vuotta exän kanssa joka ei pystynyt läheisyyteen tai seksiin.
Rakastin silti häntä. - Anonyymi
Porno vaan kiinnostaa ja sitten kun sitä on tarpeeksi kiinnostaa muut aasiatkin...perusasia ja se kuntoon ja seksiä niin kyllä se siitä.
- Anonyymi
Tytöt on kaksmielisempii mut ne vaan peittää sen paremmin
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32718Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581351Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165- 1271028
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä181026Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071010Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974- 42909
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk299908- 72875