Squeezen ongelmat

Olen käyttänyt Debiania pitkälti siitä lähtien kun siirryin Windowsista Linuxiin. Laajin pakettivalikoima, ja ylivoimainen vakaus ja toimivuus. Squeezen myötä alan vakavasti harkitsemaan siirtymistä toiseen jakeluun, ehkä Ubuntuun ainakin kunnes seuraaja saadaan ulos.
Pakettipalvelimet on melkein jatkuvasti jumissa, ja apt-get update antaa ilmoituksen että yhteys ei toimi. GPG ei ole oikein koskaan toiminut kmailin kanssa, mutta nyt on aivan erityisiä ongelmia. Nyt tänään aamulla huomasin että kannettavan oma näppäimistö oli lakannut toimimasta KDE:ssä, mutta "onneksi" sain varmistettua että se johtuu ohjelmistosta. Tekstitilassa toimii, mutta KDE:ssä ei. Muutama ohjelma (esimerkiksi Vice) ei ole missään Debian-versiossa käynnistyneet, äänet toimii välillä vähän niinjanäin ja Wine ( paschatti) ei pyöri parhaalla mahdollisella tavalla nimenomaan Debianissa. Vectorissa kylläkin.
Debian on hieno asia ja käytän sitä varsinkin yrityskannettavassa piljoona kertaa mielummin kun Windowsia, mutta Squeeze on ongelmallinen julkaisu. Tuskin kukaan muu kun paatunein Linux-fani jaksaa kiistellä tästä. Oma toivomus olisi että annetaan tiimin aivan rauhassa vakauttaa paketit ennen julkaisua. Jos hosutaan niin silloin käy taas näin.
6334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

KDE näyttää kehittyvän aina vain huonompaan suuntaan. Kannattaa kokeilla Gnome-työpöytää.

Äänestä

Minä nyt en ymmärrä ollenkaan väitettä, että squeeze ongelmallinen. Meikä on käyttänyt debiania jo Potatosta lähtien, enkä ole vielä törmännyt ongelmalliseen ajkeluun. Heitä se KDE hevonkuuseen se kun on silkkaa sekamelskaa ja vaihda Gnome tilalle. Mitähän sinun sources.list sisältää, laitahan näkyviin.

Äänestä

Samaa mieltä olen kanssa että Gnome työpöytä käyttöön vain ja ongelmia ei ole. Minkäslainen sources.list sinulla on käytössä?? Itselläni on seuraavanlainen joka toimii moitteettomasti eli tässä ohjeet siihen:

Ensiksi täytyy kirjautua konsoliin root tunnuksilla. Seuraavaksi kirjoitat tai kopioit seuraavan konsoliin:

gedit /etc/apt/sources.list ja sitten kopioit alla olevan sources.list sinne ( muista poistaa vanha ensin).

deb http://ftp.fi.debian.org/debian/ squeeze main non-free contrib
deb-src http://ftp.fi.debian.org/debian/ squeeze main non-free contrib

deb http://security.debian.org/ squeeze/updates main non-free contrib
deb-src http://security.debian.org/ squeeze/updates main non-free contrib

deb http://www.debian-multimedia.org squeeze main non-free
deb-src http://www.debian-multimedia.org squeeze main non-free



Muista tallentaa!!!

Seuraavaksi vielä seuraavat jutut:
# apt-get update
# apt-get install debian-multimedia-keyring
# apt-get update

Nyt sinulla on toimiva sources.list Debian squeeze versioon.

Äänestä

"Nyt tänään aamulla huomasin että kannettavan oma näppäimistö oli lakannut toimimasta KDE:ssä, mutta "onneksi" sain varmistettua että se johtuu ohjelmistosta. Tekstitilassa toimii, mutta KDE:ssä ei. Muutama ohjelma (esimerkiksi Vice) ei ole missään Debian-versiossa käynnistyneet, äänet toimii välillä vähän niinjanäin ja Wine ( paschatti) ei pyöri parhaalla mahdollisella tavalla nimenomaan Debianissa. Vectorissa kylläkin."

Ongelma on KDE:ssä, ei Debianissa. Itse joskus asentelin XFCE:n, paremman raudan astuessa kehini kokeilni siirtyä takaisin Gnomeen, mutta s eoli niin kauheata kuraa että palasin takaisin XFCE:hen.

Wine oli niin kamala sotku etten koskaan viitsinyt siihen paneutua, sensijaan ajan virtualboxilla XP:tä, raskas se toki on mutta mitään muuta ongelmaa sen kanssa ei kerta kaikkiaan ole koskaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


inux-fani itsekin kirjoitti:

Olen käyttänyt Debiania pitkälti siitä lähtien kun siirryin Windowsista Linuxiin. Laajin pakettivalikoima, ja ylivoimainen vakaus ja toimivuus. Squeezen myötä alan vakavasti harkitsemaan siirtymistä toiseen jakeluun, ehkä Ubuntuun ainakin kunnes seuraaja saadaan ulos.
Pakettipalvelimet on melkein jatkuvasti jumissa, ja apt-get update antaa ilmoituksen että yhteys ei toimi. GPG ei ole oikein koskaan toiminut kmailin kanssa, mutta nyt on aivan erityisiä ongelmia. Nyt tänään aamulla huomasin että kannettavan oma näppäimistö oli lakannut toimimasta KDE:ssä, mutta "onneksi" sain varmistettua että se johtuu ohjelmistosta. Tekstitilassa toimii, mutta KDE:ssä ei. Muutama ohjelma (esimerkiksi Vice) ei ole missään Debian-versiossa käynnistyneet, äänet toimii välillä vähän niinjanäin ja Wine ( paschatti) ei pyöri parhaalla mahdollisella tavalla nimenomaan Debianissa. Vectorissa kylläkin.
Debian on hieno asia ja käytän sitä varsinkin yrityskannettavassa piljoona kertaa mielummin kun Windowsia, mutta Squeeze on ongelmallinen julkaisu. Tuskin kukaan muu kun paatunein Linux-fani jaksaa kiistellä tästä. Oma toivomus olisi että annetaan tiimin aivan rauhassa vakauttaa paketit ennen julkaisua. Jos hosutaan niin silloin käy taas näin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu