syitä ikisinkkuuteen

Ovatko nämä kaikki naisia, vai miehiä myös?

Varmasti ihan totta. Tuohon viimeiseen poittiin lisäsisin, että se helkkarin typerä klisee menee että kun vähiten odottaa eikä aktiivisesti etsi niin hups sitä vaan tapaa jonkun. Uskomatonta, että aikuiset ihmiset uskovat moiseen satuun.

Mainitsen tuossa, että sukupuoleen katsomatta. Koskee molempia.

No minä voin omalta osaltani sanoa, että tuo viimeinen vaihtoehto on minun kohdalla ainakin yksi niistä syistä, joiden takia olen aina ollut sinkku. Ei se kylläkään ainoa syy ole.
Jos sitten pohdimme, että mistä yrittämisen puute johtuu, niin ainakin siitä, että ei niin kauhean välttämättä tarvitse sitä parisuhdetta. Kun tähän vielä lisäämme sen tosiasian, ettei myöskään ottajia ole kauheasti ollut, niin siinähän ne ikisinkkuuden ainespuut alkaakin olla kasassa :)

No, oletko kenties hyvänäköinen mies?

Suurin ongelma on, että missä tapaisi kiinnostavia vapaita naisia jos ei ole tosi paljon kavereita ja harrastuksia, joissa tapaa muita ihmisiä.

Miksi laitoit lähinnä mies-ikisinkkuihin liittyviä piirteitä? Olisin mielelläni lukenut useamman myös lähinnä nais-ikisinkkujen ongelmia.

Kuinka monta kertaa se pitää sanoa: tämä koskee molempia sukupuolia. Yli 30-vuotiaat naiset eivät ole niin kuumaa kamaa, että ilman omia aloitteita tapahtuisi juuri mitään (tiedän kokemuksesta). Nuorempanakin nämä nysvääjänaiset jäivät ilman parisuhdetta, vaikka ovat ihan nättejäkin. Tietyt piirteet saavat KUMMANKIN sukupuolen karttamaan kumppaniehdokasta. Kovasti takertuva tai ylianalysaoiva nuorikaan nainen ei ole miesten unelmien nainen -listalla, enemmänkin sillä "juokse karkuun" -osastolla.

Väärä ammatti ja asuinpaikka (Maajussi,maaseutu)
Ei houkuttele naisia, enkä heitä tästä moiti.

Varmaan noin onkin. Ihan sama tilanne minulla että pisin suhde on muutamia kuukausia pitkä.
Entä tiedä onko sitten ikisinkkuus luvassa.

"– Epärealistinen käsitys omista mahdollisuuksista. Juu, suurin osa meistä ei ole suhteessa huippumallin tai rocktähden kanssa. Sitä omaa unelmien täyttymys–komeaa/kaunista tyyppiä odotellessa ei kannata pidättää hengitystä."

Ei varmaankaan ja myönnän että olen liian vaativainen siihen nähden mitän minulla on tarjottava. Lähinnä kyllä odottelen että nainen olisi vähintään se normaalikroppainen, mutta sekin näyttää tuottavan vaikeuksia.

En vain tunne vetoa pyöreämpiin naisiin vaikka kuinka mukava tapaus olisi eikä ole kiinnostusta eikä todellakaan halua alkaa toista patistamaan muuttamaan elintapojaan.

"– Epärealistiset odotukset suhteelta. Ei tajuta, että se toinenkin osapuoli odottaa saavansa hellimistä, tukea ja sen sellaista. Puoliso ei ole pyyteetön äiti– tai isähahmo, joka tekee mitä vain toisen eteen."

Varmaan totta, mutta menee ainakin minun kohdalla ihan täysin huti. Etsin kaikkea muuta kuin jotain äitihahmoa joka pyyhkii takapuolen aina tarvittaessa. Melkein parempi ettei hössäisi liikaa koska huolehdin kyllä itsestäni. Toisaalta en jaksaisi alkaa isähahmoksia kenellekään ohjaamaan toisen elämää, kuten vaikkapa muistuttelemaan tuossa ylempänä mainitusta terveellisten elämäntapojen tärkeydestä yms.

"– Jokaisen asian vatvominen ja analysointi. Suhde kyllä kosahtaa nopeasti, jos joka ikistä tekstaria käydään läpi kolme tuntia ja siitä vielä kerrotaan suhteen toiselle osapuolelle."

En kyllä vatvo asioita, mutta kun joskus olen jonkun tuttavanaisen kanssa analysoinut jotain juttua niin olen saanut kuulla että se on väärin ja miehen pitäisi vain toimia. Kuitenkin nämä samat naiset käyvät läpi omia juttujaan yhä uudestaan uudestaan.

Miehen tehtävä kai vain on toimia eikä meittiä mitään. Aivoton meisseli tai jotain vastaavaa.

Olen saanut sen käsityksen myös että naiset tällä tavoin pääsevät pälkähästä kun mieheltä kielletään naisen mahdollisen omituisen käytöksen analysointi "epämiehekkäänä". Miehen käytöstä tietysti saa arvostella ja käydä läpi sen tuhanteen kertaan.

"– Yrittämisen puute. Jos ei koskaan tee mitään, niin mitään ei tapahdu. Ei se pillittäminen mitään auta, jos ei poistu edes kotoaan. Yli kolmikymppisenä luulisi kummankin sukupuolen ymmärtäneen tämän."

Mielestäni tämä on harhaa. Siltä osin kyllä pitää minun kohdalla paikkansa että vaikka kotia poistunkin niin paikat ja toimet sekä harrastukset on sellaisia ettei niissä naisia oikeastaan tapaa.

Mutta on aika kohtuutonta sanoa että jos ei löydä seuraa niin ei poistu kotoaan. Se kotoa poistuminen kaupungilla tai jopa sinne baariin ei takaa yhtään mitään.

"Saa vapaasti ampua alas ja kertoa, mitkä ovat omasta mielestäsi syyt kumppanin puuttumiseen. Mielenkiinnolla kuulen ne. "

Rehellisesti?

Kyvyttömyys tutustua pitemmälti. Pinnallisuus. Odotukset tunteiden roihahtamiseta. Seksin korostaminen. Mies- ja naisroolien vääristynyt seuraaminen. Kiire suhteisiin joista opitaan vääriä toimintamalleja.

Nämä syyt vain ovat sellaisia joille yksilöt eivät yksinään mahda mitään ja ne hyväksytään "pelin sääntöinä" aivan kuin ne olisivat kiveen kirjoitettu vaikka moniin niistä vaikuttaa olosuhteet ja nykyaikainen nopea elämänrytmi.

Tahdon sanoa vielä yhden jutun.

On sairasta miettiä "syitä kumppanin puuttumiseen" aivan kuin henkilössä olisi joku vika, puute tai sairaus jos hän on vaikkapa ikisinkku.

Koska moni jolla on kumppani on parhaillaan huonossa suhteessa tai epäsopivan kumppanin kanssa.

Mieluummin yksin kuin paskan kumppanin kanssa paskassa suhteessa.

Lisäisin ainakin omia tuntemuksia. Alusta poiketen on ollut kaksikin suhdetta( 5v ja 3v) , joissa on asuttu yhdessä. Viimeiset 7 v sinkkuna. Muutama lisä listaan.

1. Oma levotonkin elämäntapa. Maata ja työtä vaihdettu. Ei energiaa eikä juurikaan kiinnostusta pariutumiseen.
2. Miesten kanssa on useimmiten seksiä lukuunottamatta aika tylsää. Mielestäni ainut mielekäs funktio mihehelle.
3. Perheen perustaminen ja lasten hankkiminen ei ole ollut tehtävälistalla.

Mihin tarvitsen miestä?

Vastaus; hupikäyttöön. Kaikenlainen vakavamielinen saa karvat pystyyn.

Tuo "mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa" tuntuu olevan sellainen lentävä lause, jonka turvin voi jättäytyä ikisinkuksi, vaikka ne syyt voisi olla jossain muuallakin kuin siinä että tarjolla on pelkkiä huonoja suhteita.

Ehkä jotkut odottaa jotain täydellistä, "sitä oikeaa", eli mielikuvitusolentoa.

Tai todellisuus pelottaa neurootikkoja, jotka juoksevat karkuun jos on vähän mahdollisuutta pariutua.

– Epärealistinen käsitys omista mahdollisuuksista. Juu, suurin osa meistä ei ole suhteessa huippumallin tai rocktähden kanssa. Sitä omaa unelmien täyttymys–komeaa/kaunista tyyppiä odotellessa ei kannata pidättää hengitystä.


Onko tällaisia oikeasti? Siis että saavat aloitteita muttei kelpaa? Kutsutaan treffeille muttei lähdetä? Istutaan samaan pöytään muttei suostuta jutteleen vaikka toinen kuinka yrittää?

En tarkoita nyt heitä jotka hylkää juoppojen tarjoukset 4:30 aamulla...

Olet mies, joka on alle 180 cm pitkä. Toimii.

Tyypillisiltä naisten tekosyiltä kuulostavat. Ainoa syy minun sinkkuuteeni on lutkien, panomiesten, femakkojen, median ja valtaeliitin kansainvälinen salaliitto minun syrjäyttämisekseni parisuhde/seksi -markkinoilta.

-Epärealistinen käsitys omista mahdollisuuksista. Totta. Tuntuu, että ei ole mahdollisuuksia edes päästä suhteeseen. Siis ei huippumallin vaan taviksen kanssa. Ei ole henkilökohtaisia todisteita sen suhteen, että olisi oikeasti mahdollisuuksia. Miten sitä paitsi osaisi olla menestyksekkäästi suhteessa, kun ei ole mitään aikaisempaa kokemusta vaikka on jo yli kolmekymppinen.

-Sosiaalisen silmän puute. Kyllä. Vaikka henkilö A olisi ollut kiinnostunut, mutta ei sitä selkeästi ilmaissut, niin saletisti en jää roikkumaan.

-Yrittämisen puute. Totta. Johtuu epärealistisesta käsityksestä omista mahdollisuuksista sekä sosiaalisen silmän puutteesta. Vaikka en kotona kaiken aikaa olekaan.

Ei sinkkuutta tarvitse aina katsoa ongelmakeskeisenä ja epätoivottavana yhteiskunnallisena ilmiönä. Tosin yhteiskunnallisella tasolla siihen on aina (teorioista asti ) pyritty, että perhe nostetaan ihmisten elämän keskiöön ja elämäntehtäväksi. Ihmiset ottavat nämä valmiiksi tarjotut kaavat sellaisenaan ilman kriittisyyttä siitä, että nekin ovat jonkin tahon keksimiä ja tietystä syystä. Sinkkuus voi olla yhtä hyvin se elämäntavoite kuin perhekin. Ei sinkkuna olo tarkoita yksinäistä kärvistelyä äänettömässä huoneennurkassa. Sinkkuna voi mennä, nähdä ihmisiä ja tapailla miehiä/naisia. Elää hyvinkin rikasta elämää nauttien siitä. Tänne palstoille näyttävät kirjoittavan vain suurimmaksi osaksi ne, jotka inhoavat sinkkuuttaan ja haluavat siitä eroon kuin jostain "taudista". Eikö siitä kannattaisi nauttia ja elää elämää ns. itselleen? Ja sitten jos joku ihana ihminen vie jalat alta, niin antaa viedä...jos niin tahtoo. Elämä on aika yksinkertaista, mutta itse sen tekee aina jollain tavoin vaikeaksi. Osittain yhteiskunnan näkymättömien sääntöjen sanelemana. Asioita, nais-ja miesmalleja sekä seurustelumalleja voi ja kannattaa kyseenalaistaa! Ja jos parisuhde tuntuu kauhealta, niin irrottautuu siitä. Monet pelkäävät yksinoloa. Voin kertoa, että ei kannata. Parasta elämässä on löytää itsensä: omat tavoitteensa, halunsa, toiveensa ym. elämän suhteen.

no mulla on ainakin kaikki fyysiset ja persoonallisuus piirteet sellaiset että ns. normimies ei toista kertaa vilkaise. Se on hyvä se , koska ns. normimies ei ole mun miesmakuun sopiva.

niin ja kyllä normi komea on minusta limainen.

Noi kaikki luettelemasi kohdat on ihan totta. Tunnistin exäni muutamasta kohdasta; suhteen pyyteettömyys ja vatvominen&analysointi.

Ihmiset (M/N) niin helposti haluaa hellyyttä ja huomiota mutta niillä ei missään vaiheessa tule mieleen että itsekin voisi joskus antaa sitä hellyyttä. Vaaditaan niin kuin lapset mutta itse ei tehdä mitään suhteen eteen.

Oon lisäksi törmännyt siihen että tunteita ja asioita käsitellään samalla tavalla kuin jossain jenkki tv-sarjoissa. Pienet asiat höystetään järkyttävällä dramatiikalla kuin nyt olisi tosi kyseessä jos vaikka txt-viestistä puuttui herkkyys.

Valitkaa parisuhteeseenne henkilö, jolla on aikaisemmista suhteista mahdollisimman positiivinen kokemus.

Omalla kohdalla: En tarvitse parisuhdetta. Viihdyn paremmin yksin, ja olen onnellinen. M35

Olisi pitänyt alkaa olla niiden naisten kanssa jotka 20 vuotiaaksi asti oli saatavilla. Ei kuitenkaan tullut niin nuorena suhtauduttua tähän asiaan riittävän vakavasti, vaan se asia kun työura oli auki meni tämän edelle. Myöhemmällä iällä kaikki naiset olivat joko varattuja tai ainakin vakiantavina ja kolmikymppisenä ei ollut juuri enää muuta kuin niitä joiden päältä jo näki miksi olivat tulleet kelpaamattomiksi niille miehille joidenka nussittavana olivat pyörineet, eikä näistä naisista olisi enää ollut lastakaan saamaan tai sitten he olivat jo lapsensa tehneet muille miehille.

- Epärealistinen käsitys omista mahdollisuuksista:
Ehkä mieluummin negatiivinen käsitys kuin turhan itsevarma. Tuntuu, että mahdollisuuksia on mielenterveysongelmaisiin, alkoholisteihin tai keski-ikäisiin. Ainakin semmoset mua tuolla lähestyy, jos joku. Toki minä "odotan" ulkonäöltä jotain. Eli sitä, että se miellyttää minua itseäni. Kukapa itsestä epämiellyttävän näköisen ihmisen kanssa olisi. Täydellistä ei olekaan, mutta JOTAIN miellyttävää toisessa on oltava jotta kiinnostuisit, eikö totta?

- Epärealistiset odotukset suhteelta:
Kyllä minä osaan antaa itsestäni suhteeseen, se on todistettu. Jopa hiukan liikaa helposti annan, mikä taas ei ole hyvä. Tarvitsisin ihmisen joka ei ole valmis ottamaan edes vastaan kaikkea vaan pitäisi kiinni siitä, että kummallakin pysyy omat harrastukset ja menot. Minulla siis todella vähäinen kokemus suhteilusta, mutta siinä ainoassakin pitkässä suhteessa ei omaa elämää ollut miehen mustasukkaisuuden vuoksi. Tervehenkinen parisuhde nyt vaan tuntuu melko kaukaiselta sekä epätodelliselta.

- Jokaisen asian vatvominen ja analysointi:
Itse vatvon ja analysoin jos toinen käyttäytyy selkeästi jotenkin oudosti eikä kerro mistä kiikastaa... Tykkään siitä että puhutaan suoraan eikä turhia arvotuksia.

- Sosiaalisen silmän puute:
Itse en keneenkään jää roikkumaan jos selkeästi sanotaan ettei kiinnosta. Tosin... Nykyään se menee aikalailla toisinpäin. En edes enää ihastu/kiinnostu ihmisistä, koska en usko saavani vastakaikua.

- Yrittämisen puute:
Tätä riittää. En tee aloitteita, koska en usko itseä miellyttävien henkilöiden kiinnostuvan minusta. Huomattuhan on, että lähestyjät ovat kaikkea muuta kuin itse kiinnostavia yksilöitä...

Mielenterveysongelmaiset, alkoholiin menevät ja keski-ikäiset ei nappaa, niitä kuitenkin vain tarjolla on... Missä tervejärkiset ja tasapainoiset miehet?

Niputat mielenterveysongelmaiset, alkoholiin menevät ja keski-ikäiset samaan kastiin, no mitä vikaa on keski-iäisissä, onko se samanlainen sairaus kuin mielenterveysongelma tai alkoholismi?

Muista:
Nuoruus ei ole ikäkausi, vaan ominaisuus!!!

Itsellä usein mennyt niin, että kun on pitänyt jostain ei saa vastakaikua ja kun joku on pitänyt niin iotse ei ole lämmennyt..itse myöskään en osaa lähestyä naista ja minusta se on jotenkin myös noloakin jollain tavalla..ja nyt yli kolmikymppisenä sitä tuntuu menettäneen jo mahdollisuutensa ja ei oikeasti tapaa ihmisiä missään oikein.
Minulle on myös monesti käynyt niin kun olen ilmaissut että olen pitänyt tai kiinnostunut, kyseinen ihminen on suutunut minulle,. en myöskään osaa olla viettelevä tai en tiedä mitä naiset haluaa.
En myöskään ole hyvässä työssä ja en hirveästi osaa ehkä näyttää hellyyttä vaikka haluaisinkin.
naiset eivät oikein myöskään lähesty minua, en tiedä minkänäköinen olen. Olenko ruma ihan ok, söpö vai mikä.
Minusta naisen " metsästäminen" on jollain tasolla loppujen lopuksi turhaa puuhaa, että en ymmärrä miksi heitä pitää kortteerata ja mielistellä, ja toivoa, että he sitten mahdollisesti ihastuisivat ennen kun jo kerinnyt tehdä siinä prosessissa hölmön itsestään.

"Epärealistinen käsitys omista mahdollisuuksista. Juu, suurin osa meistä ei ole suhteessa huippumallin tai rocktähden kanssa. Sitä omaa unelmien täyttymys–komeaa/kaunista tyyppiä odotellessa ei kannata pidättää hengitystä."

Aivan totta. 70% kaikista naisista on niin läskejä, jotka eivät minulle kelpaa.

Minuun vetoaa naiset, eivät mitkään läskit.

Itselläni menee kai vähän tuon "yrittämisen puute" alle. En oo koko parisuhde asiaa juurikaan noteereannut, elämässä on piisannut kaikkea muutakin.

Kuitenkin vuosi vuodelta on ruvennut parisuhdeasiat ja elämän jakaminen jonkun erityisen ihmisen kanssa mietittyttämään ja nyttemmin oon deittiprofiiliakin tullut jo viriteltyä. Aika näyttää kauanko tässä sinkkuna tulee sitten oltua. En ota mitään paineita asiasta edelläänkään.

Syy kumppanin puuttumiseen minulla on nimenomaan tuo yleinen nyhveröys. Tarkennettuna kova ujous ja sosiaalisten tilanteiden kammo, jotka ovat tahdittaneet koko elämääni. Olen alisuoriutunut kaikessa mahdollisessa eli vaikka olenkin ok-näköinen, en ole millään tavoin kiinnostava kokonaisuus.

Aloittajan viimeiseen kohtaan: olen sekä etsinyt aktiivisesti ja ollut "aktiivisesti" etsimättä, eikä siltikään ole löytynyt kumppania. Olenkin tullut siihen tulokseen, että koko homma on suurelta osin tuuripeliä, jos ei halua niin epätoivoisesti olla suhteessa, että on valmis kohtuuttoman suuriin kompromisseihin.

Myös asuinpaikan uskon vaikuttavan, jos eroaa valtaväestöstä ja oma miesihanne eroaa valtaväestöstä pienenevät mahdollisuudet löytää kumppani, sitä on väärässä paikassa silloin kun olisi oikea aika. Tyytyväinen tilanteeseen en ole, mutta elämässä ei voi vaikuttaa kaikkeen ja onneksi elämässä on muutakin kuin parisuhde.

Lisätään vielä loppuun, että näiden parisuhteissa olevien "neuvot" tai kauttarantaiset vihjailut siitä, että tee näin tai noin niin olet pian parisuhteessa, ärsyttävät ja mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän ne ärsyttävät. Ne kun ovat ihmisestä riippuen yleensä aivan päinvastaisia ja keskenään ristiriitaisia. Se tukeekin käsitystäni siitä, että paljon on tuurista kiinni. Eikä se, että on itse parisuhteessa tee toisesta kenenkään toisen parisuhteen/suhteettomuuden asiantuntijaa. Suhteessa oleminen, kun ei ole älykkyydestä kiinni.

Kohta 1: Joo, kyllähän tässä aika täydellistä pakkausta etsitään. Mutta kun olen vaan kuullut että "silloin kun sen oikean löytää niin sitä ei kyseenalaista ja se tuntuu täydelliseltä ja sen haluaa esitellä kaikille"-fiilis tulee silloin kun tapaa sen oikean. Eipä ole vielä tuollaista fiilistä tullut joten jatkan vielä etsimistä pari vuotta ja sitten voi ehkä alkaa karsimaan vaatimuksia.
Kohta 2: Tämän kyllä ymmärrän. Pelkään kuitenkin, etten osaa antaa tarpeeksi. Ongelma taitaa olla hiljaisuuteni ja epävarmuuteni, minkä takia keskustelussa antaminen ja tekemisen ehdottaminen on minulle vaikeaa (mutta ei mahdotonta ja yritän tässä petrata koko ajan).
Kohta 3: Vähän pitää paikkaansa, ehkä liittyy myös tuohon epävarmuuteen. Mutta tämä kuitenkin hyvin vähän pitää paikkaansa. Pelkään vaan että menetän.
Kohta 4: Ennen olin tälläinen mutta nyt olen ymmärtänyt ettei roikkuminen todellakaan kannata. Tosin on kyllä vaikeaa ja ikävää jos toista ei kiinnosta...
Kohta 5: Niin, odotan kyllä lähinnä sitä että joku oikeasti ihastuisi minuun ja osoittaisi sen ja tuntisin olevani haluttu, en halua yksipuolista suhdetta.

Eli tunnistan itseni kohdista

huora saa aina seuraa :)

miun ongelma on yleensä että en etsi seuraa, mutta yleensä aina joku nainen on tuputtamassa itseään, enkä käy edes baareissa. ahdistaa!!! ja olen sentään jo yli 30.

Minä en ole ollut sinkku, ihme kyllä, mutta minä olen aina joutunut huonoihin suhteisiin, joten toivon pääseväni tästäkin pian sinkuksi.
B-luokan naisena minulla ei ole ulkonäköä eikä oikein mitään muutakaan, mikä miehiä kiinnostaisi. Ikääkin on jo aika lailla. Mutta kuten sanottu, olen kuitenkin suhteessa, joka perustuu enemmän hoivaamiseen kuin mihinkään tasapuolisuuteen.

Minä olen tottunut olemaan yksin. Minä olen tottunut siihen, että minulle sanotaan ja minä kuuntelen. Suhde, jossa minun pitäisi sanoa, on vaikea. Kello tikittää seinällä ja aika kuluu, mutta en saa mitään sanotuksi.

Onhan se varmaan aika karmea kohtalo, jos on lapsesta saakka haaveillut parisuhteesta/perheestä ja lapsista, eikä sitten löydäkään ketään. Eikä asiaa varmaan tee helpommaksi pariutumiseen painostavat vanhemmat ja muut sukulaiset. Itselleni on ollut suunnilleen koko aikuisiän selvää, että elän sinkkuna koko ikäni. Niinpä sitä ei meikäläinen ymmärräkään, millaista on olla sinkku täysin vastoin omaa tahtoa.

Olen nelikymppinen nainen, takana 2 avoliittoa ja yksi pitempi seurustelusuhde, nyt ei mitään vipinää viimeiseen 5 vuoteen. Olen pullukka (en lahtivalas) ja siihen toppaa miesten mielenkiinto. Yksi seurustelukumppani täräytti juovuspäissään, ettei vyötärönseutuni kelpaa ja koulusta pitäisi ne maisterinpaperit hakea ulos että kehtaisi minun kanssani jatkaa. Oli mies seuraavan päivän krapulassa kovin ihmeissään, kun suhde ei enää jatkunut.

Toisen kanssa päädyttiin e-pillereihin ehkäisykeinona, mikä tarkoitti 10kg muutamassa kuukaudessa. En mahtunut mihinkään vaatteisiini, olo oli turpea ja pinna kireällä. Mies ei voinut sietää uutta ulkomuotoani, joten hän päätti ruveta lenkkeilyttämään minua. Talvella minun olisi pitänyt lähteä laskettelureissuun viikon varoitusajalla, mikä ei työni puolesta olisi ikimaailmassa onnistunut ja mihin minulla ei yksinkertaisesti ollut varaa. En siis halunnut harrastaa hänen kanssaan, ja koska vuorotyönikin oli jatkuva tekosyy olla pitämättä vapaita viikonloppuja ja olla juhlimatta kapakoissa hänen ystäviensä kanssa, mies lopetti suhteemme. Opin hänestä paljon.

Nyt asun toisella paikkakunnalla, olen edelleen pullukka ja paikalliset räkälät kierrän kaukaa. En ole tavannut elämässäni sen arvoista miestä, että perässä viitsisin juosta. Uusia ystäviä olen saanut täällä runsaasti ja olen mukana yhdistystoiminnassa, mutta sopivan ikäisiin, vapaisiin miehiin en ole törmännyt.
Joskus tulee haikea hetki, että olisi se mukavaa, jos olisi joku toinen jakamassa tätä elämää - mutta sitten tulen taas järkiini, minähän se olen joka kerta, se satutetuksi tuleva osapuoli, miksi ehdoin tahdoin hankkiutua parisuhteeseen, kun en sellaisessa kerran pärjää?

Raittius ja vähäinen alkoholinkäyttö lienee yleisin syy ikisinkuuteen Suomessa. Kulttuurissamme suhteet vastakkaiseen sukupuoleen luodaan tilanteissa joihin alkoholi liittyy olennaisesti: baarit, festarit ja muut tälläiset tilanteet. Tuttavuutta ei luoda arkielämässä, ja vaikka sitten treffeillä tutustumista jatketaankin selvinpäin, ensimmäiset puhelinnumeron vaihtamiset tehdään juuri yökerhoissa tai baareissa joissa alkoholia käytetään.

Raitis ei samalla tavalla pysty luomaan näitä suhteiden ensiaskeleita mitä normaalisti alkoholia käyttävä ja jää siksi yksin.

Onpas mauton aloitus sinulla. Ihmettelen, jos tuollainen asenteesi ei sitten näy niille pariutumattomille " läheisillesi" ja "ystävillesi" - sangen negatiivinen kuva sinulla sinkuista ihmisistä. Muuten - tosi outoa jos jollakulla on paljonkin lähipiirissään mainitsemiasi yli 30-vuotiaita, jotka eivät ole koskaan seurustelleet. Luulis, että jokaisella olisi sellaisia lähipiirissään korkeintaan yksi tai ehkä maksimissaan kaksi tai sitten ei yhtäkään. Kolmikymppisillä on jo paljon elämää takana.

Muutenkin häiritsee toi sanan "stalkkeri" käyttäminen näillä palstoilla, kun itse määritän sellaisen sanan verbaalisesti siten, että ko. sanalla tarkoitetaan korkeintaan ahdistelijaa, joka häiritsisi esimerkiksi suurinpiirtein lähestymiskiellon hankkimiseen asti jotain tiettyä samaa tai joka vaihtoethtoisesti esimerkiksi vuosia pommittaisi ihailun kohdettaan esim. puhelinsoitoilla, vaikka ihailun kohde olisi sanonut että ei ole molemminpuolista romanttista kiinnostusta tai toiveita suhteeesta ja sanonut ensin ystävällisesti ja sitten tiukemmin. Sen sijaan mikään esimerkiksi vaikkapa ujo mies, joka ei sosiaalista kömpelyyttään parij treffien jälkeen heti esim. ymmärtäisi vihjailuista, että nainen ei olekaan niin kiinnostunut, ei ole mikään "stalkkeri". Niinsanotusti ne "stalkkerityyppiset" ihmiset ovat henkisesti hyvin vakavasti häiriintyneitä, usein äärimmäisen yksinäisiä ja saattavat jotkut elää esim. harhoissaan, mutta ovat sen verran harvinaisia, että en pidä korrektina kuinka näillä palstoilla yleistetään ja keksitään uusia merkityksiä asioille tai sanoille.

Itse ainakin olen sinkku, mutta en ole sitä siksi, etten halutessani saisi miesseuraa ja eiväthän miehet muuta haluakaan, kuin seurustella - suurin osa. Ja minusta on pääsääntöisesti olleet kiinnostuneita menestyneet ja komeat ja fiksut miehet, jotka osaa erottaa naisissakin jyvät akanoista. Elämäntilanne vain on sellainen, että en kaipaa tämänhetkiseen tilanteeseen juuri nyt miestä. Lisäksi monet ihmiset ovat hyvin pinnallisia, eli kun minulla ei tällä hetkellä ole paljoa esimerkiksi rahaa, en jaksa stressiä siitä, että pitäisi matkustella ja harrastaa joka ilta jotakin valtavan kallista ja kiehtovaa tai ostella mekkoja että miellyttäisi miehen silmää, kun moraalini on se, että nainen ei miehen siivellä elä, kun mielestäni naisella pitää olla omat rahat ja ettei parisuhdekaan voi onnistua, jos toinen on huomattavasti varakkaampi kuin toinen.

Itse ainakaan en ota mitään stressiä sinkkuudestani. Olen seurustellutkin, joten ei se aina mitään auvoa ole ja jos suhde epäonnistuu, suru on ikävä tunne - kerran elämässäni senkin kokenut, vaikka itse miehen jätinkin. Minä uskon, että sitten kun elämäntilanteeni on sopiva ja mulla on riittävästi draivia antaa parasta persoonastani ihmisille, niin sitten törmään kuitenkin johonkin mielenkiintoiseen mieheen... Niin se on aina ollut ja sinkkuuskin on ihan hauskaa. Kenenkään ei tarvitse sinkkuuttaan hävetä. Olen naisena onnellinen myös siitä, ettei ole tullut perustettua perhettä nuorena. Terveisin: anonyymi tuntematon.

Olethan sinä itsekin pinnallinen, todistat sen kun kirjoitit:

*** Ja minusta on pääsääntöisesti olleet kiinnostuneita menestyneet ja komeat ja fiksut miehet***

Jos on tosi ujo, pelkää sosiaalisia tilanteita tai viihtyy tosi paljon itsekseen niin kuukleta mielenkiinnosta aspergerin syndrooma.

Mä olen liian kiltti ja mukava niin naiset nyt ei vaan kiinnostu sellasesta. En myöskään juo paljoo alkoholia tai juokse baareissa niin sekin vaikuttaa. Joskus kyllä kävin baareissa paljonkin mut kyllästyin kun siellä kaikki vaan ryyppäsivät ja monikaan ei sieltä kumppania hakenut. Semmoset pleijerit saa naisen aina mut kiltit jää ilman.

Itse olin nuorena melkoinen nörtti ja itsetunto oli tasan 0. Naisten kanssa ei silloin uskaltanut olla missään tekemisissä, eikä toisaalta olisi ollut siihen mitään mahdollisuuksiakaan. Iän myötä olen kuitenkin muuttunut todella paljon. Nykyään olen suhteellisen menestynyt ja urheilullinen kolmekymppinen mies. Pukeudun hyvin ja pidän muutenkin huolta itsestäni. Sinänsä varmasti jonkinlaista kysyntää olisi, mikäli olisin ns. markkinoilla.

Mikäli viettää koko nuoruuden yksin, niin ilmeisesti tunne-elämä ja "tarpeet" muodostuvat hyvin erilaisiksi kuin valtaväestöllä. Tietysti oma perusluonnekin varmasti vaikuttaa asiaan. En itse oikein koe tarvetta minkäänlaiseen parisuhteeseen, koska siitä ei ole minkäänlaista kokemusta eikä parisuhteella ole sen takia oikeastaan mitään merkitystä minulle. Seksitön elämäkin tuntuu ihan normaalilta, enkä tiedä haluaisinko edes seksiä, koska se tuntuu niin etäiseltä asialta.

En oikein usko, että ihminen enään yli kolmekymppisenä tulee pariutumaan, jos vastakkaisesta sukupuolesta ei ole käytännössä mitään kokemusta. Harvalla on myös enään aikuisena edes aikaa pariutumiseen, koska työelämä vaatii kuitenkin niin paljon.

Minä löysin "sen oikean" ollessani vain 18 vuotias. Olimme yhdessä 2 vuotta, josta vuoden asuimme yhdessä. Olin kuitenkin aivan liian nuori ja henkisesti kehittymätön sitoutumaan, ja nyt 25 vuotiaana en tahdo millään löytää enää yhtä hyvää miestä. Sanotaanko siis että sain liian hyvää liian aikaisin, nyt rima on asetettu niin korkealle ettei sitä taida ylittää enää kukaan..

Kaksi viimeistä kohtaa ovat pahasti ristiriitaisia.

Onpa tämä aloittamani ketju veähtänyt. En valitettavasti ehtinyt lukea kaikkia viestejä, mutta muutamaa silmiini osunutta asiaa kommentoin pikaisesti:

En väitä olevani mikään parisuhde- tai pariutumisguru. Siksi ensimmäisessä viestissäni mainitsen, että olettamukseni saa ampua alas. Ja ei pelkoa, en ole kirjoittamassa parisuhdeopasta, jätän sen ammattilaisille. :D

En tiedä, olivatko nämä "pariutuneet luulevat tietävänsä kaiken" - viestit suunnattu minulle (en tietääkseni ole väittänyt olevani parisuhteessa), mutta itse en netin ulkopuolella ole missään elämäntilanteessa koskaan neuvonut ketään. En neuvo nytkään, enemmänkin huomioin ja kuuntelen muiden näkemyksiä.

Se, että tietyt piirteet eivät vedä puoleensa vastakkaista sukupuolta parisuhdemielessä, ei tarkoita sitä että kyseisiä ominaisuuksia omaava ihminen olisi huonompi kuin pariutunut. Minun tuntemani ikisinkut ovat fiksuja, mukavia ihmisiä. Se, että heidän suhteensa ovat kerta toisensa jälkeen karahtaneet karille samantyylisistä syistä, ei kerro muusta kuin siitä, että tietyssä tilanteessa heillä ei ehkä ole kovin toimivaa käyttäytymismallia.

En ole missään vaiheessa väittänyt tietäväni Totuutta tästä asiasta, mutta edelleen uskon että nuo aloituksessa mainitsemani toimintatavat vaikuttavat negatiivisesti pariutumiseen.

Saa edelleen ampua alas ja kritisoida. :)

Omasta kokemuksesta voin sanoa että taustalla voi löytyä myös vaikea isäsuhde, joka vaikuttaa ajatusmaailmaan ja käyttäytymiseen. Vaikka sitä on työstänyt niin aina tekee päinvastoin mitä tuntee tai haluaisi tehdä.
Epärealistinen käsitys voi myös olla omista mahdollisuuksista miesmarkkinoilla, sitä aliarvioi itsensä.

Mun mielestä nykyajan ongelma on se, ettei sopivat ihmiset kohtaa. Ja monet "hyvät" (kriteereitä on tietysti erilaisia eri ihmisillä) on tehneet lapsia jo nuorena, mikä puolestaan saattaa haitata joitakin paria etsiviä...niitä joilla ei ole vielä lapsia tai jotka eivät niitä edes ikinä halua.

Itselläni on varmasti ongelmana se, että tiedän mitä haluan. Sellaisia miehisiä miehiä on kuitenkin nykyään harvassa, ainakaan sellaisia jotka haluaisivat itselleen voimakastahtoisen naisen. Ne kunnon äijät haluaa vierelleen jonkun hissukan, joka odottaa kiltisti kotona ja tekee kaiken mitä pyydetään. Olen myös kuullut että harmaat hiirulaiset on helppo valinta, kun niistä ei tarvi olla mustasukkaisia kun ne ei kelpaisi muille. Julmaa minun mielestäni. Toisaalta äijistä löytyy myös niitä jotka ottavat niitä kauheita täyteen tatuoituja hulluja muijia, onko niissä sitten tarpeeksi haastetta vai onko ne ainoita jotka pystyy äijän pitämään kurissa...

Naisena en halua olla se joka tekee varsinaisen aloitteen...voin flirtata, mutta miehen täytyy uskaltaa tehdä aloite. Jos ei uskalla, niin en mä niin asenteetonta miestä haluaisikaan.

Toisaalta tällaiseen vahvempaan ja tempperamenttiseen naiseen ilmeisesti tuntevat vetoa nössöt miehet, jotka haluavat jonkun ilmeisesti vastapainoksi omalle luonteelleen...ja taas ei tarpeet kohtaa, ei yhtään.

Ja se ettei nainen halua lasta, on yksi iso ongelma. Monet miehet kuitenkin pohjimmiltaan haluavat lapsia vaikka isoon ääneen saattavat sanoakin haluavansa elää lapsettomina. Ja miksi sitten on mennyt tekemään niitä ympäriinsä tai edes yhtään, jos ei halua, kun sellaisiakin tapauksia on. Ja kai tällaista naista pidetään outona, kun ei halua omia lapsia...ja jos en halua omia niin miksi haluaisin kenenekään muunkaan lapsia?

Olen ihan kaunis, muodokas olematta lihava, kolmekymppinen, pari pidempää suhdetta takana, meikkaan nätisti ja pukeudun välillä korkkareihin välillä bootseihin...mutta joku minussa tökkii niiden äijien mielestä ilmiselvästi kun ei sellaisia ole tullut pokaamaan. Tai sitten ne on niin äijiä että niiden luokse pitäisi mennä ja madella, siihen en kuitenkaan ala.

Ystävällinen olen, paitsi näytän kyllä jos en halua minua lähestyttävän. Tyrkyksi en kuitenkaan ala...jos tarvisi olla "helpon nakin" näköinen niin antaa olla sitten.

Edelleenkään jahtailu ei vetoa keneenkään, joillain on vaan romanttisista komedioista jäänyt sellainen väärä mielikuva... Tämähän ei ole elokuvaa, eihän!?

Kumma juttu, että nuorempana kun seurusteli, miehiä olisi ollut tarjolla joka nurkan takana. Nyt sinkkuna kukaan ei lähesty. Johtunee siitä, että sinkkuuntuminen tapahtui kun aloin lähestyä kolmeakymmentä. Kuusi vuotta jo vierähtänyt oikeastaan ilman edes mitään säpinää, vaikka omasta ja tuttujen mielestä olen edelleen ihan kaunis ja paino on normaali (jos se kerran on niin tärkeää).

Vika tuntuisi olevan noissa epärealistisissa odotuksissa ja omassa aloitekyvyttömyydessä. Lienee epärealistista enää päälle kolmekymppisenä odottaa oman ikäistä tai vain vähän vanhempaa kumppania, kun kolme- ja nelikymppiset miehet etsivät parikymppisiä naisia. Itsekin seurustelin parikymppisenä itseäni 10-15 vuotta vanhempien miesten kanssa. Nykyään siis voisi saada jonkun viisikymppisen, mutta kokemus noista isoista ikäeroista ei ole positiivinen.

Jonkinlainen sitoutumispelkokin lienee kehittynyt. Niin deittipalstan profiileissa kuin treffeillä tavatessakin toisesta löytyy todella helposti joku pikkuvika, joka mielessä kasvaa niin suureksi, että pitää perääntyä.

Aloitteet pitäisi selkeästi siirtyä tekemään itse. Mutta minkäs teet, kun on kuitenkin pohjimmiltaan ujo ja herkkä torjutuksi tulemiselle.

Ja kun yksinoloon on tottunut eikä koe ihan pakottavaa tarvetta pariutumiselle, alkaa myös laiskottaa. Ei jaksa kääntää kiviä ja epäselkeissä tilanteissa jättää mieluummin sikseen kuin pistää itsensä peliin. Kun vuosi vuodelta muuttuu laiskemmaksi etsimään, samalla koko ajan menettää "seksuaalista markkina-arvoaan", itsenäistyy ja unohtaa parisuhteissa vaadittavia kompromissitaitoja, alkaa peli olla pelattu ja ikisinkun kohtalo sinetöity :)

Itse en koe mitään kutsumusta ikisinkkuuteen, päin vastoin. Mutta niin se vaan tuntuu olevan, kuten aiemmin joku jo totesikin, että oikeat ihmiset eivät kohtaa. Baareista ei löydy ketään, enkä niissä edes juurikaan käy. Suuri osa ihmisistä omassa kaveripiirissä on perheellisiä, joten sitäkään kautta on turha yrittää. Omat "vaatimukset" eivät ole mitenkään erityisiä tai korkealla, mutta kohdalle ei vaan tunnu osuvan järkevää, sosiaalista, tasapainoista ja hauskaa miestä, vaikka tiedän sellaisia olevan. Sitoutumiskammoisia, itsensä hukanneita tuuliviirejä on ollut kyllä tarjolla. Tiedän kyllä selviytyväni yksinkin, mutta sitä toivoisi elämältään jotain muutakin kuin pelkkää selviytymistä. Sitä on vaan niin väsynyt etsimään.

Epärealistinen käsitys omista mahdollisuuksista tahi odotukset suhteesta, yhym.
Need I say more...?

Asioiden vatvominen ei niinkään voi olla syy kumppanin puuttumiseen. Pahimmassa tapauksessa se vain voi rajoittaa intuition käyttämistä. Pelko siitä, että parisuhde on liikaa (mitä tahansa) on pahasta. Omista kokemuksistani voin kertoa sen verran että jos ei ole valmis olemaan oma itsensä ja edes tahattomasti valmis tekemään itsestään pelleä sanomalla vaikkapa jotain (liian) vakavaa, niin suhde ei ole mahdollista.
Sitä paitsi: roolissa eläminen kuihduttaa itse kutakin, henkisesti ja fyysisesti.

....ja vielä...

"Yrittämisen puute. Jos ei koskaan tee mitään, niin mitään ei tapahdu."
Tämä. Sanotaan myös passiivisuudeksi. Ei hyvä.

– Epärealistinen käsitys omista mahdollisuuksista. Juu, suurin osa meistä ei ole suhteessa huippumallin tai rocktähden kanssa. Sitä omaa unelmien täyttymys–komeaa/kaunista tyyppiä odotellessa ei kannata pidättää hengitystä.

Kyllä tunnen itseni liian huonoksi kaikille

– Epärealistiset odotukset suhteelta. Ei tajuta, että se toinenkin osapuoli odottaa saavansa hellimistä, tukea ja sen sellaista. Puoliso ei ole pyyteetön äiti– tai isähahmo, joka tekee mitä vain toisen eteen.

Naisena sanoisin odottavani suhteelta kumppanuutta ja toki sitä ettei toinen olisi täysi sika jättäen kaiken siivottavakseni, koska olen nainen.

– Jokaisen asian vatvominen ja analysointi. Suhde kyllä kosahtaa nopeasti, jos joka ikistä tekstaria käydään läpi kolme tuntia ja siitä vielä kerrotaan suhteen toiselle osapuolelle.

En vatvo asioita ja tipautan vihausuuteni / loukkaantuneisuuden viidessä minuutissa. Pikemminkin varmaan miettisin; teenkö kaiken väärin?

– Sosiaalisen silmän puute. Jos henkilö A ei ole kiinnostunut ja on sen ilmaissut, niin olisiko mitään siirtyä eteenpäin? Hullun stalkkerin tai inhan roikkujan leima tuskin parantaa mahdollisuuksia kenenkään kanssa.

Voi, kun joku ystävättäristöni osaisi tuon, olisin niin kiitollinen. Varsinkin näissä; minun arttunu blablabla mitä mieltä olette huah..
Ja on minullakin sosiaalisen silmän puute tietyssä mielessä.. Tyrmään kättelyssä kaikki liian kännissä olevat iskijät, tai no puute ja puute? Voin haluta baarista, jonkun jolla on edes peini ripaus aivotoimintaa jäljellä.

– Yrittämisen puute. Jos ei koskaan tee mitään, niin mitään ei tapahdu. Ei se pillittäminen mitään auta, jos ei poistu edes kotoaan. Yli kolmikymppisenä luulisi kummankin sukupuolen ymmärtäneen tämän.

Hm en viihdy baareissa, toisaalta jatko koulutukseni suunnittelussa pitää ottaa huomioon tämäkin. Olen tosiaankin osallistumassa kaikkiin ryyppäjäisiin sosiaalisen juomisen nimissä. En jaksa vaivautua salille ehkäpä pitäisi tai voisin aloittaa pilatesin siellä ei todellakaan miehiä tapaa mutta punttiksen puolelle voisi vilkuilla.

Noh ehkä jokujoskus miljoonan vuoden kuluttua uskaltaa lähestyä minua ja varautunutta olemustani