Terveisiä turusta

Kuljin turun löytötavara oy kaupan ohi ja päätin poiketa sisällä katsomassa mitä siellä on, jos vaikka jonkin heräteostoksen tekisi? Liike on kirpputoria muistuttava jossa on myynnissä mm. vanhoja rannoilta löydettyjä uimahousuja ja lasten puhallettavia käsikellukkeita, vanhoja vaatteita jne. Lasivitriinissä oli myös joitakin puhelimia jotka maksoivat enemmän kuin vastaavat puhelinkaupoissa. Ihmettelin korkeita hintoja jolloin isotissinen nuori myyjätär menetti yllättäen kokonaan hermonsa ja huusi että minun pitäisi muuttaa arabimaihin tinkimään vaikka tarkoituksenani ei ollut edes ostaa kännykkää, enkä näin ollen tinkinytkään mistään hinnoista. Yritin sovitella että en minä pahaa tarkoittanut mutta mikään ei enää auttanut ja jouduin lopulta pakenemaan ulos myymälästä koska täysin raivon vallassa olevan myyjättären akressivinen käytös vain yltyi. Olin täysin ymmäläni ja menin viereiseen baariin juomaan pullolisen olutta. Kerroin baarissa mitä löytötavara oy:ssä oli tapahtunut jolloin miltei jokainen terassilla istuva asiakas kertoi vastaavan tapauksen samasta liikkeestä ja samasta myyjästä?
3221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minäkin olen käynyt kyseisessä kaupassa ja olen saanut ihan samanlaista kusipäistä palvelua! Sen ämmän pitäis mennä jonnekkin kaivokseen hommiin. Mihinkään asiakaspalveluun se ei kyllä sovi!

Äänestä

Tuollaisen naisen pitäisi hakeutua jonnekkin hänelle sopivampaan toimeen. Minkäänlainen sosiaalinen työ ei tuolle ihmiselle käy!

Äänestä

No, Turkuhan on Suomen persereikä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kummalista palvelua kirjoitti:

Kuljin turun löytötavara oy kaupan ohi ja päätin poiketa sisällä katsomassa mitä siellä on, jos vaikka jonkin heräteostoksen tekisi? Liike on kirpputoria muistuttava jossa on myynnissä mm. vanhoja rannoilta löydettyjä uimahousuja ja lasten puhallettavia käsikellukkeita, vanhoja vaatteita jne. Lasivitriinissä oli myös joitakin puhelimia jotka maksoivat enemmän kuin vastaavat puhelinkaupoissa. Ihmettelin korkeita hintoja jolloin isotissinen nuori myyjätär menetti yllättäen kokonaan hermonsa ja huusi että minun pitäisi muuttaa arabimaihin tinkimään vaikka tarkoituksenani ei ollut edes ostaa kännykkää, enkä näin ollen tinkinytkään mistään hinnoista. Yritin sovitella että en minä pahaa tarkoittanut mutta mikään ei enää auttanut ja jouduin lopulta pakenemaan ulos myymälästä koska täysin raivon vallassa olevan myyjättären akressivinen käytös vain yltyi. Olin täysin ymmäläni ja menin viereiseen baariin juomaan pullolisen olutta. Kerroin baarissa mitä löytötavara oy:ssä oli tapahtunut jolloin miltei jokainen terassilla istuva asiakas kertoi vastaavan tapauksen samasta liikkeestä ja samasta myyjästä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu