Umpikujakeskustelut.

Minkä ikäinen olet ?

Ensi vuonna lukioon = 15 v.

Elä sitä tatuointia ota, kadut myöhemmin että tuli otettua joku ihan ruma.

Kuulostaa aika tyypilliseltä teiniangstimeiningiltä. En tarkoita tätä pahalla, vaan ihan toteamuksena tyyliin "tuttu juttu". Toiset hyppivät jossain vaiheessa seinille ja toisilla elämä jatkuu ilman sen kummempia mullistuksia. Joka tapauksessa kun sen tietyn iän on ohittanut niin nämä jutut näkee vähän eri tavalla.

Mitään neuvoa en osaa tai voi antaa. Kaikki me elämme tätä hetkeä ja jokainen elää omaa elämäänsä. Fakta on kuitenkin se, että kun ylioppilaaksi valmistut niin mitä luultavammin et enää pukeudu mustiin, meikkaa kuin kirkonpolttaja ja kuuntele slayeriä. Tai no, musiikkimaku on ehkä edelleen sama, mutta kuitenkin se joku, mikä nyt on menossa, on jo vähän niin kuin mennyt ohi. Ihan samalla tavalla kuin barbit tulivat ja menivät, tulee tämäkin kasvuvaihe menemään ohi.

Vaikuttaako tämän asian tiedostaminen tilanteeseesi nyt? Ehkä vaikuttaa, ehkä ei. Jokainen elää omaa elämäänsä ja vain tätä hetkeä, mutta joskus se hetki asettuu perspektiiviin kun ajattelee elämäänsä laajemmin. 15-vuotiaana maailma on niin erilainen monella tavalla ja niinkin pienet asiat kuin hiusten värjäys ja tatuoinnit tuntuvat suurilta asioilta, vaikka oikeasti ovatkin pienen pieniä yksityiskohtia elämässä. Juuri sen takia vanhemmat yrittävät siirtää tiettyjä päätöksiä tulevaisuuteen, että he toivovat niiden asettuvan oikeisiin mittasuhteisiin.

Mielestäni olet osoittanut kypsyyttä siinä, että olet antanut periksi joissain ylitsepääsemättömissä asioissa. Ehkä se kannattaa tehdä jatkossakin, jos kerran voit elää sen kanssa, sillä sukuaan ei voi valita ja joudutte kuitenkin elämään toistenne kanssa. Oman vakaumuksen testaaminen aikaa vastaan on ihan järkevä juttu ainakin tatuoinnin kohdalla, jota ei kuitenkaan helpolla saa pois. Jos asia tuntuu todella tärkeältä, niin ehkä saat neuvoteltua jonkun muun aikarajan äitisi ja isäsi kanssa. Esimerkiksi sopimus siitä, että odotat 17-vuotiaaksi ennen tatuoinnin ottamista ja jos edelleen todella haluat sellaisen, niin saat sen syntymäpäivälahjaksi. Tämä antaisi äidillesi aikaa sopeutua ajatukseen ja sinä joutuisit harkitsemaan asiaa vielä lisää ja kaikille ainakin selviäisi se, ettei kyseessä ole mikään hormonipuuskassa tehty äkkipäätös.

Äitisi hyökkäävää käytöstä en halua puolustella. Olen aina ihmetellyt miten jotkut vanhemmat hukkaavat kontrollin lastensa kanssa ja antavat asioiden räjähtää silmille. Näin tätä omien kavereitteni kanssa silloin kun se oli ajankohtaista. Toisaalta äitisi närkästyksen ymmärtää. Kirjoitat itsekin, että olet muuttunut nopeasti. Koita siis myös ymmärtää äitiäsi ja ottaa huomioon hänenkin tunteensa. Kai se on vanhemmille vaikeaa kun lapset kasvavat ja vanhemmat menettävät kontrollin. Varsinkin, jos nuori kapinoi voimakkaasti ja vanhemmat pelkäävät, ja usein se pelko on kyllä ihan aiheellistakin, tämän tekevän liian isoja virheitä loppuelämän kannalta. Haukkuminen ei kuitenkaan ole mitenkään puolusteltavissa, mutta tämä koskee myös sinua. Jos mitenkään mahdollista, koittakaa keskustella asioista rauhassa. Kerro äidillesi, että kaipaisit mieluummin tukea kuin vittuilua ja hänen haukkunsa loukkaavat sinua.

Toivottavasti saatte asianne kuntoon ja pystytte hoitamaan ongelmanne ilman että välinne tulehtuvat pitkäksi aikaa. Suhde omiin vanhempiin on meille kaikille tärkeä ja se on usein voimavara myöhemmin elämässä. Sitä ei aina ymmärrä kun asutaan samassa taloudessa ja toinen on jatkuvasti "iholla", mutta kun olet muuttanut omaan kotiin ja näette harvemmin, niin sekin asia selkiää. Samoin suhteesi isääsi voi muuttua yllättäen jos muutat hänen luokseen pysyvästi ja isäsi onkin yhtäkkiä koko ajan läsnä. On helppoa olla rento ja ymmärtävä vanhempi kun ei tarvitse kantaa sitä päävastuuta kasvatuksesta.