Kuinka usein kannattaa avioitua?

kyyninen täti

Rakkaat avioliittoon aikovat! Kun valmistelette häitänne, uhratkaa pieni ajatus myös ystävillenne ja sukulaisillenne. Teistä on loistoidea järjestää satuhäät vanhempienne rahoituksella. Te luulette, että jokainen tuntemanne henkilö on valmis ja velvollinen uurastamaan hetkellisen loistonne takia. Mielellämmehän me teitä autammekin. Laitamme jopa auliisti rahaa tilillenne, jotta pääsette ihanalle häämatkalle. Mitäpä siitä, että meillä itsellämme ei ole varaa matkustaa Tamperetta kauemmaksi. Mutta... Kun te 5-7 vuoden päästä eroatte ja vuoden päästä siitä alatte puuhata uusia satuhäitä uuden ikuisesti kestävän rakkautenne kunniaksi, älkää ihmetelkö, jos kuulette ympäriltänne hampaiden kiristelyä ja kyllästyneitä puhahduksia. Kolmannella kerralla voisitte jo tosissanne miettiä, onko koko puuhassa mitään järkeä.

Paras häävalmistelu olisikin miettiä avioliiton arkea paria vuotta pitemmälle ja tehdä itselleen selväksi, ettei siihen kannata ruveta, jollei halua sovitella erimielisyyksiä ja kestää ajoittaista kyllästymistä. Naimisiin ei kannata mennä myöskään, jos haluaa pitää useampaa kumppania tai käyttää rahansa vain omaksi ilokseen. Bileitä voi pitää muutenkin, aina ei tarvitse avioitua saadakseen loistaa.

5

171

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rouva O

      Kuulepas nyt kyyninen täti, avioero on sen verran rankka kokemus, että ei siihen ilman syitä lähdetä.

      Tunnut kuvittelevan, että me kolme kertaa avioituneet teemme sitä ihan vaan sukulaisten kiusaksi?

      Jätä suosiolla ne häät väliin, joihin suhtaudut tuomitsevasti. Hääkutsu on vain kutsu saapua, ketään ei pakoteta. Eikä hampaitaan kiristelevä ja kyllästyneesti puhisteleva vieras ole kaunista katsottavaa juhlissa.

      Onneksi oma äitini kuitenkin "jaksoi" saapua paikalle joka kerralla, arvoistan sitä.

      • kyyninen täti

        Eroon on aina syynsä. Niistä ei ulkopuolinen voi tietää muuta, kuin mitä kerrotaan tai itse huomaa. Jos liitto päättyy toisen osapuolen yksipuoliseen törttöilyyn, varmasti kaikki sydämestään toivottavat onnea, jos hylätty löytää uuden rakkaan. Kun erotaan muutaman vuoden jälkeen eikä syynä ole uskottomuus, väkivalta, alkoholismi, narsismi yms., tulee tosiaan mieleen, että arjensietokykyä olisi voinut kehittää. Pienten lasten kanssa on rankkaa eikä kaksistaankaan aina jaksa olla hehkeää. Siitä kun pääsee yli, kehittyy itse ihmisenä ja suhde vahvistuu. Aikuisen ihmisen pitäisi tajuta, ettei kukaan toinen voi taata onnea eikä puoliso ole viihdytysautomaatti.

        Olen sen verran vanhanaikainen, että minusta on mautonta juhlia ikuista rakkautta muutaman vuoden välein aina eri henkilön kanssa. Kun kolmen eri isän lapsen äiti liihottelee huntu hulmuten isänsä käsipuolessa kohti alttaria ja siellä odottava ihanuus on jättänyt parivuotiaan lapsensa vallan ex-avokille, saattaa hammas hiukan kirskahtaa. Huokauksessa on toki mukana toive, että tällä kertaa jaksaisivat yrittää.

        Olen jättänyt väliin häitä, mutta sukulaisten kohdalla niin ei kehtaa tehdä. Kun pitää ihmisestä ja toivoo hänen parastaan, ei välejä halua rikkoa. Serkulle tai kälylle ei oikein kehtaa mennä puhumaan siitä, miten avioliittoon suhtautuminen ja häiden kustannukset korreloivat keskenään. Omat lapset eivät vielä ole avioitumisaikeissa. Heidän kanssaan ja heidän aloitteestaan on kuitenkin ollut monia keskusteluja aihetta sivuten. Alakoululainen pohti, että vain meidän ja kahden muun luokkakaverin vanhemmat eivät ole eronneet. Teini suri ystävänsä vanhempien eroa, kun isä oli löytänyt uuden onnen ja parin vuoden päästä sitä, että uusi onni häipyi oman uuden onnensa kanssa. Parikymppinen murehtii vuosi sitten naimisiin menneitä ystäviään, jotka ovat eroamassa, kun lapsi ei ollutkaan miehen. Kun kerroin sekkuni hääkutsusta, kuului spontaani kommentti: "Taas! Eiks me just oltu sen häissä?!" Siinä sitten on lakanoita viikatesa tai teemukia pyöritellessä mietitty rakkautta, parisuhdetta, lapsia, omaa vastuuta, rehellisyyttä...


    • tolkku tavoitteena

      Ymmärrän, että ne toisetkin häät vielä järjestetään, jos ne ovat kumppanille ensimmäiset.

      Kolmannella kerralla kävisin vain ihan vaivihkaa vihillä. Jos sitten tulisi aika juhlia hopeahäitä, niin ne voisivat olla tosi prameat.

    • Rouva O

      Ymmärrän kyllä, kyyninen täti, näkökulmasi ja luultavasti olisin samaa mieltä kanssasi tänään, mikäli olisin edelleen ensimmäisessä liitossa.

      Elämänkokemukseni kuitenkin ovat opettaneet rankalla kädellä suvaitsevaisuutta. Ihanteelliselta vaikuttavan liiton ulkokuoren takana voi piillä ihan mitä tahansa.

      Ulkopuolisena on petollisen helppoa käydä muiden samanmielisten kanssa kahvipöytään analysoimaan, moralisoimaan ja lopuksi tuntemaan itsensä niin paljon paremmaksi ihmiseksi kuin nämä moralisoinnin kohteet. Olen syyllistynyt tähän itsekin, silloin ennen ensimmäistä avioeroa.

      Kolmas aviomieheni halusi kunnon häät, "kun muillakin kavereilla on ollut", ja häät olivat hänellä ensimmäiset. Kirkossa sitten sulhasen puoli pullisteli ja minun puolella oli äidin lisäksi vain pari muuta vierasta. Minun sukulaiseni jakavat paljolti kyynisen tädin tuomitsevan katsantokannan.

      Toki sulhasen puolelta oli kutsuttukin enemmän vieraita.

    • sinkkutäti

      Täälllä toinen kyynikko. Luulisi tosiaan, että jos eka kerran on ollut prinsessahäät, niin tokalla, kolmannella ja sitä seuraavilla kerroilla pidettäisiin hiukka matalampaa profiilia. Meidän suvussa naisihminen, joka jo kolmatta kertaa menee naimisiin ja homma senkun paisuu suureellisemmaksi ja suureellisemmaksi. Morsian hankkii sitä kermakakkumaisempia pukuja, mitä enemmän lihoo häistä toiseen. Hommasta on mennyt uskottavuus täysin. Täällä kiristellään hampaita poikki ja päätös on ollut, että suosiolla jättäydytään pois. Kohta nimittäin se arjen tylsyys iskee taas, ja pitää etsiä uusi huumaava rakkaus, uusi kumppani ja tehdään taas uudet lapset ja/tai uudet häät, missä järjestyksessä milloinkin.

      Ihmiset hakee vaan elämyksiä näistä rituaaleista. Mihinkään syvempään ei jakseta panostaa. Muuten asia olisi yks hailee, mutta kun niitä lapsia on jo monen miehen kanssa ja entiset jää aina jalkoihin ja heitteille kun on uusi pulla uunissa. Lapset kärsii näistä, sukulaisia sentään vaan yököttää ja ketuttaa nämä rahankeruujuhlat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      244
      4268
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      120
      2724
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2482
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      84
      1519
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1466
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1199
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1117
    8. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      986
    9. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      983
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      173
      965
    Aihe