Tappajarotu

Tappajakoirarotu taas vauhdissa. Kuonokopat pakollisiksi
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011080514159040_uu.shtml
17328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

"Aiemmin päivällä poika oli leikkinyt koiran kanssa ilman mitään ongelmia. Myöhemmin, kun mentiin saunaan, poika meni saunan rappusille istumaan, ja yhtäkkiä koira hyökkäsi päälle ilman varoitusta.

Omistaja oli itse jo saunassa, samoin pojan isä, mutta kuistilla oli kaksi aikuista parin metrin päässä."

Mielestäni omistaja oli erittäin ajattelematon, että jätti koiransa muiden vahdittavaksi. Itse en ole jättänyt omaani vieraassa paikassa vapaasti kulkemaan kun olen lähtenyt saunaan, saatikka koiran omalla reviirillä!!! Kyseessä on kumminkin paimennusviettiä omaava rotu....

Äänestä
  • Samaa mieltä sun kanssa! Kyllä tässä on kaksi syyllistä, koiran omistaja sekä pojan isä. Enemmän kuitenkin koiran omistajan syytä. Harmi kun koiraa ruvetaan syyllistämään:/ Tässäkään kun ei tiedä oliko se koiran mielestä leikkiä koska jos tuon kokoinen koira haluaa tappaa, poika olisi kuollut.

    Kuonokoppa on ainakin hyvä olla jos on vieraita lapsia kylässä ja koira vapaana, koskaan ei voi tietää! Itellä on isompi koira ja kuonokoppaa pidetään silloin kun koira on vapaana paikassa jossa mahdollisesti muita kulkioita. Oma koira pitää lapsia arvaamattomina monien huonojen kokemuksien takia, että iso kiitos heille!

    Eikä se mikään häpeä ole koppaa pitää vaan ihan vain turvallisuuden takia, koirat on kuitenkin koiria ja pieni lapsi voi herättää saalis/paimennus vietin.

    Äänestä

  • älyäpäähän. kirjoitti:

    Samaa mieltä sun kanssa! Kyllä tässä on kaksi syyllistä, koiran omistaja sekä pojan isä. Enemmän kuitenkin koiran omistajan syytä. Harmi kun koiraa ruvetaan syyllistämään:/ Tässäkään kun ei tiedä oliko se koiran mielestä leikkiä koska jos tuon kokoinen koira haluaa tappaa, poika olisi kuollut.

    Kuonokoppa on ainakin hyvä olla jos on vieraita lapsia kylässä ja koira vapaana, koskaan ei voi tietää! Itellä on isompi koira ja kuonokoppaa pidetään silloin kun koira on vapaana paikassa jossa mahdollisesti muita kulkioita. Oma koira pitää lapsia arvaamattomina monien huonojen kokemuksien takia, että iso kiitos heille!

    Eikä se mikään häpeä ole koppaa pitää vaan ihan vain turvallisuuden takia, koirat on kuitenkin koiria ja pieni lapsi voi herättää saalis/paimennus vietin.

    Kyllä se ensimmäinen syypää on se koira. Se nyt vaan on niin typerä elukka, että käyttäytyy noin. Omistajassakin toki vikaa, ei noin vaarallista eläintä saa jättää lasten kanssa kahden. Ja kuka pässinpää tällaisia vaarallisia elukoita oikein haluaa harrastaa??? Sairaita ihmisiä....

    Äänestä

  • dfsgdg kirjoitti:

    Kyllä se ensimmäinen syypää on se koira. Se nyt vaan on niin typerä elukka, että käyttäytyy noin. Omistajassakin toki vikaa, ei noin vaarallista eläintä saa jättää lasten kanssa kahden. Ja kuka pässinpää tällaisia vaarallisia elukoita oikein haluaa harrastaa??? Sairaita ihmisiä....

    H V.

    Äänestä

Mikähän taas "naksahti" koiran päässä..
Onhan tuo outoa että tuollain hyökkää, ja päivällä oli pojan kanssa leikkinyt...?
Lieneekö minkäsortin koulutuksen saanut koira ,vaan kotikoiranako oleskelee..
Tais tulla koiralle päätepysäkki...
Surullista ,aina näitä vaan sattuu ja sattuu...
Taas taidetaan saadaan lenkillä julmia mulkaisuja muutamilta vastaantulijoilta... :(
Pas-ka homma!

Äänestä
  • Ei koirissa mitään vikaa ole.
    Itse en omista lemmikkejä, mutta elämän kokemuksella (lyhyellä) voin sanoa että syy näissä koiran käytöksissä on useimmiten se omistaja, ns. laumajohtaja.
    Hyvällä koulutuksella koiran ei pitäisi tehdä muuta kuin totella omistajaa.
    Liian usein lenkillä näkee miten koirat kulkee ihmisomistajan edessä "johtajana", eikö se ihminen pitäisi olla se pomo joka kulkee koiran vieressä tai edellä.
    Koirat eivät ole osa perhettä, "ihmislaumaa", kannattaa ajatella mielummin että omistaja itse on osa koiralaumaa, alfa, se jota totellaan.
    Jokaiselta koiran omistajalta täytyisi vaatia perustuntemus koirista, käyttäytymisestä, hierarkiasta ja kehonkielestä.
    Nämä kun jokainen tietäisi ja osaisi käyttäytyä, nämä koira "hyökkäykset" jäisivät menneisyyteen.

    Äänestä

Minulla lapsia ja meidän koira ei ole tottunut, että lapset kiusaa, sitten eilen oli vieras lapsi kylässä, joka kävi räkimässä koirani kasvoille, kielsin useaan kertaan tätä lasta ja sanoin, että meillä koira ei ole tottunut että sitä kiusataan ja että me ei haluta, että koirastamme tulee vihainen, kun tulee niin hyvin toimeen lasten kanssa. Tämän lapsen kotona myös sakemanni. Koiramme katsoi tätä lasta H..moilasena, että mitä tekee. Tyttärenikin sanoi tälle kaverille, että koiraa ei saa kiusata. Kielsin tätä lasta sitten menemästä koiramme luo ollenkaan.

Nyt en sano, että tämän jutun lapsi olisi tehnyt jotain koiralle, enkä ota kantaa kyseiseen asiaan. Vaan tuli tässä tämän jutun tiimoilta mieleen, että vanhemmat voisi seurata lapsiaan kun vieras koira paikalla ja opettaa lapset kunnioittamaan eläimiä. En itsekkään pidä, että minun kasvoille tullaan räkimään.

Äänestä
  • Kyllä meitä on moneksi,tuonlaiset vieraat penskat, josta kerroit ,joka räkii koiran naamalle,ois kyllä meidän tontilta lähtenyt heittämällä ulos!!
    Nämä tällaiset pikku-idiootit saavat paljon pahaa aikaiseksi, varmaan muillekkin kuin koirille.. en ymmärrä sellaisia vanhempia jotka antaa pentujensa tehdä mitä vaan..
    Meillä ei eläimiä kiusaa omat eikä vieraiden penskat,näin on ollut ja tulee aina olemaan..Jos ei vieraat älyä itse pidä jöötä penskoilleen meidän kodissa ,niin sen teen minä ,jos ei osata olla fiksusti kylässä ,niin pysyköön poissa,en voi sietää moista käytöstä! Tuollasia ystäviä ei tarvita,ainakaan meillä,kun ei uskota
    jos asiasta kerran huomautetaan.

    Äänestä

Onkohan silloin mennyt jotain pahasti vialle, jos koiraa joudutaan pitämään kuonokopassa? Naapurimökillämme vierailee mies sakemannin kanssa ja pitää koiraansa aina irrallaan. Koira on arvaamaton, pilattu kuulemma edellisessä kodissaan. Silti hän pitää koiraa vapaana, vaikka olemme asiasta huomauttaneet sekä mökin että koiran omistajalle. Eikä koira ole edelleenkään hanskassa, tottelee silloin kun huvittaa, eli toimii täysin pomona. Tiettyjen rotujen koirat tuntuvat saavan jatkuvasti vääränlaisen ihmisen omistajikseen.

Äänestä

Koiralle luoti ottaan.. Ja kyllä omistan itsekkin kyseisen rodun koiran ja olen monessa tapauksessa sanonut omistajassa olevan vikaa, mutta en näe sitä tällä kertaa

Äänestä

Emme kukaan tiedä mitä siellä todella tapahtui, emme voi siis kun arvailla.

Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu.
Esim. olko pari kesää sitten kun rotikka tappoi uuden naisystävän pojan. Kaikki rotikathan olivat silloin tuomittuina eri palstoilla.
Koiran ruumiinavauksesa kävi ilmi että koiran päässä oli nitojan niittejä! Mitenkähän ja kenenkä toimesta ne sinne olivat joutuneet?

Äänestä
  • Just joo,tuskimpa suuremmin asiasta uutisoitiin,vaikka niitit löytyivätkin..
    Asialla on aina kaksipuolta,mutta koirasta kyllä tehdään peto, oli totuus mikä tahansa... Mikä lienee koko totuus tämänkin tapauksen takana...
    Ihminen on pedoista pahin! Todella säälittää nuo kiusatut eläimet,ne on nurkkaan ahdistettu :(

    Äänestä

Tämä nyt ei koiran vika ole alkuunkaan. Oliko koira tottunut lapsiin? Ja sakemannin kokoiset koirat tosiaan leikkivät keskemään ja alistavat toisiansa juurikin tassuista repimällä ja ottamalla hampailla kiinni toisesta mutta se on koirien kesken vain leikkiä. Mikäli tässä nyt _oikeasti_ kävi niin että lapsi istui rauhallisesti kuistilla ja koira yhtäkkiä hyökkäsi kimppuun, voi sekin johtua siitä että koiran omistaja oli poissa, tuntematon henkilö istuu portailla ja koira vartioi reviiriään. Jokatapauksessa, tämä on kyllä puhtaasti lapsen isän ja koiran omistajan vika. Eiköhän järkikin jo kerro että ei kannata pitää lasta ja vierasta koiraa keskenään varsinkaan koiran reviirillä. Tietenkin se lapsi haluaa olla pihalla eikä yksin sisällä joten omistaja olisi voinut laittaa koiran sisälle tai ulos pitkään hihnaan kiinnitettynä johonkin siksi aikaa kun ovat saunassa. Vaikka se koira kuinka rauhallinen olisikin, on se silti arvaamaton eläin. Miksiköhän vanhemmat muistuttelevat lapsilleen että eivät saa mennä vieraita koiria paijailemaan esimerkiksi kaupan ulkopuolella. Eihän sitä varmaankaan ajateltu että se koira kimppuun hyökkäisi mutta tapahtunut mikä tapahtunut. Koira varmaan lähtee piikille tapauksen seurauksena mikä on tosiaan väärin.

Äänestä
  • Tähän vielä lisäisin sen verran että vaikka se lapsi nyt olisikin sen koiran kanssa aiemmin leikkinyt vain kumilelua heittelämällä ja koiran noutamalla se, muistakaa että koirien kanssa ei tosiaankaan ole hyvä leikkiä mitään "puru"leikkejä sillä eihän se koira ymmärrä missä se raja menee kun lajitovereiden kanssa niitä voi leikkiä.

    Äänestä

Kysäisen aloittajalta ihan mielenkiinnosta, milloin saksanpaimenkoira on viimeksi tappanut ihmisen? Tilastoissa täytyy olla kymmeniä tapauksia vuositasolla, niin rehvakkaasti hän puhuu tappajakoirarodun olevan TAAS vauhdissa. Ja kuonokopat pakollisiksi, totta kai.

Koska epäilen, että aloittaja ei muista ainuttakaan saksanpaimenkoiran uhrina kuollutta ihmistä, helpotan hieman hänen tehtäväänsä. Joten kysäisenpä, milloin ylipäänsä mikään koira on tappanut ihmisen? Eikö tule mieleen? Tai sitten susi, sen sukulaisistahan tässä on puhe. Tiedän kyllä vastauksen tuohon (samoin kuin muihinkin kysymyksiin), mutta ehkä vastaukset saavat lisää painoarvoa Suden Sukulaisen kertomana.

Anna palaa, Frank! Kaikki on vakuutettu. Ja jos ei ole, kerrotaan lisää valheita.

Äänestä

Poika meni saunan rappusille istumaan, ja yhtäkkiä koira hyökkäsi päälle ilman varoitusta.

Omistaja oli itse jo saunassa, samoin pojan isä, mutta kuistilla oli kaksi aikuista parin metrin päässä.

Hei,ootteko ajatellut sitä et koira vartioi omistajaa???
Koira on kuitenkin eläin.

Itse en ikinä pidä laset ja koirat keskenään,en luotta lapsiin,ja koirat voi purra.

ja tämä tapaus oli kyllä omistajan vika!!

Äänestä

OLisikohan haissut jostakin viina ja kalja, joku koira tosi herkkä hermostumaan moisissa tilanteissa. KUN ISÄNTÄ JA EMÄNTÄ EI NYT OLE IHAN OMIA ITSEJÄÄN, KUN TAAS HAISEE SE OUTO HAJU.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suden sukulainen kirjoitti:

Tappajakoirarotu taas vauhdissa. Kuonokopat pakollisiksi
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011080514159040_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu