Työnteko opiskellessa?

Olen aloittamassa nyt toista vuotta ammattikorkeakoulussa ja olen keskittynyt vain täyspäiväiseen opiskeluun. Monet kaverini tekivät jo viime vuonna samalla töitä, mutta itse ajattelin että aikani ei riitä. Mutta nyt ollan mieheni kanssa keskustelleen parin vuoden sisään mahdollisesta perheenlisäyksestä, joten sitä rahaa olisi hyvä saada jostain säästöön... En ole muutenkaan mikään kympin-opiskelija, joten siksi huolettaa että laskeeko opiskeluntaso vielä entisestään jos ylimääräistä aikaa ei ole tämänkään vertaa. :)

Joten nyt kyselisinkin että:

Kuinka moni tekee töitä opiskelun ohessa?
Ja kuinka paljon teette töitä suhteessa opiskelun määrään? (Esim. 5h koulussa ja 6h töissä...)
Miten opiskelu sujuu jos teet samalla töitä?

Kiitän. :)
2109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen jo ehtinyt valmistuakin ammattikorkeasta, mutta itse aloitin kakkosvuonna iltatyöt ja ihan hyvin meni :) Töitä tein n. 7-8kk jonka jälkeen lähdin vaihtariksi (syy miksi piti saada ylimääräistä kokoon ;)). Kursseja suoritin kiitettävään tahtiin, koska valmistuin melkein vuoden "etuajassa" ja kurssien keskiarvo oli todistuksessa yli 4 (eli työnteko ei kyllä ainakaan itselläni vaikuttanut koulussa jaksamiseen).

Kunhan työ on mukavaa ja saat joustoa työaikoihin tarvittaessa, ei se haittaa koulunkäyntiä. Itse tein 3-5 iltana viikossa töitä 4,5h, joskus myös lauantaisin 7,5h. Koeviikkoina/jaksojen loppupuolella tein töitä usein vain 1-2 iltana viikossa töitä, mikä sopi työnantajalle (tällöin palkanmaksu tapahtui 1krt/kk, kun normaalisti palkka 2krt/kk, mutta se ei haitannut minua). Työ oli melko "aivot narikkaan" -touhua, mutta siitä ei tosiaan tarvinnut stressiä kantaa ja mukavien työkavereiden ansiosta jaksoi tehdä niitäkin töitä :)

Äänestä

Kiitos vastauksestasi, ehkä minäkin siitä selviäisin. Tosiaan työnantajalla ja hänen joustamisella on suuri merkitys. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Grill kirjoitti:

Olen aloittamassa nyt toista vuotta ammattikorkeakoulussa ja olen keskittynyt vain täyspäiväiseen opiskeluun. Monet kaverini tekivät jo viime vuonna samalla töitä, mutta itse ajattelin että aikani ei riitä. Mutta nyt ollan mieheni kanssa keskustelleen parin vuoden sisään mahdollisesta perheenlisäyksestä, joten sitä rahaa olisi hyvä saada jostain säästöön... En ole muutenkaan mikään kympin-opiskelija, joten siksi huolettaa että laskeeko opiskeluntaso vielä entisestään jos ylimääräistä aikaa ei ole tämänkään vertaa. :)

Joten nyt kyselisinkin että:

Kuinka moni tekee töitä opiskelun ohessa?
Ja kuinka paljon teette töitä suhteessa opiskelun määrään? (Esim. 5h koulussa ja 6h töissä...)
Miten opiskelu sujuu jos teet samalla töitä?

Kiitän. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu