Sen verran mitä aikoinaan luin ASO ja osa omistus asunnuista niin totesin että ne eivät ole meidän perhettä varten. Ainoastaan opiskeluvuosina 80-luvulla minulla oli mahdollisuus asua edullisesti opiskeluboksissa. Sen jälkeen kovan rahan asunnoisa niin vuokralla kuin omassa. Valmistumisen jälkeen olen ylittänyt kaikki ttulorajat eri korko tuettuihin asumismuotoihin.
No asiaan. On pitkään ollut Espoossa myynnissä osaomistus kaksio saunalla ja parvekkeella vm-97 kerrostalosta. Mainittu velaton hinta 69,000 ja asunnon lunastusoikeus muutaman vuoden kuluttua. Alhainen hinta sopii hyvin sen aikaisiin rakennuskustannuksiin ja hintatason. Laskin että vuokraamalla hoituu hyvin rahoitus ja hoitovastike ja jotain jääkin käteen. Ja muutaman vuoden kuluttua enemmänkin. No ilmeni että loppulunastus hinta (ei mainittu ilmoituksessa) olisi vielä 40,000 euroa päälle mutta pyyntihinnasta voisi kuulemma tinkiä. No ajattelin ettei 100,000 ole silti liikaa noin nuoresta asunnosta jonka vuokrataso kohdallaan.
Myyjä innostui ja sanoi lähettävänsä hakemukset minulle. SIIS TÄH. minkä hemmetin hakemukset. Minähän halusin ostaa. Ilmeni että virannomaiset tekevät ostaja valinnan hakemusten perusteella. No muutaman vuoden kuluttua kun ei ole enää holhouksen alla asunnon voisi myydä vapaasti hinnalla minkä saa. Valinta kriteerit olivat kuulemma tulotaso ja varallisuus. Tuloraja 30-35,000 vuodessa joskin myyjän mukaan viranomaiset nykyään hieman joustaa. No hyvä mutta kysyin silti että mainittu tulo oli yhden henkilön. Ei kun yhteistulot ja varallisuutta ei saa olla kuin 50,000 euron edestä. No meidän tuloilla yht. 96,000/vuosi ja 250,000 euron varallisuudella ei ollut syytä jatkaa keskustelua..
Mutta minua ihmetyttää ne tulorajat. Ei ole kauan kun kävin koomentoimassa palstalla tulorajoista korkotukirahotteisiin asuntoihin niin silloin minulle vakuutettiin monellakin viestillä ettei niintä ole.
Toinen ihmetyksen aihe että kelle nämä lunastusoikeudet on tarkoitus myydä.
Niin pienituloinen perhe jolla ei ole varaa kunnon autoon niin miten sitten varaa lunastaa asuntonsa. Huh Huh.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Osaomistus on eri asia kuin asumisoikeus
Tiedän kyllä että ne ovat kaksi eri asiaa. Yhteistä niissä kuitenkin se että ovat molemmat korkotuki rahoitteisia asumismuotoja joihin on ollut tulorajat. ASO tarkoittaa vuokra asumista niin kauan kuin haluaa ilman mahdollisuutta ostaa se omaksi. Osaomistuksen idea ymmärtääkseni se että sen voi asukas ajan myötä lunastaa omaksi ja siten kartutta varallisuutta itselleen.Mutta pariskunnalle jolle asetettu raja 30,000 eur/vuosi tuskin hankkii muuta kuin bussiliput. Ei ainakaan asuntoa. Ihmetyttää noin matalat tulorajat. Ymmärtäisin jos se koskisi ASOa mutta en osaomistus asuntoa.
no ihmettelen myös sitä näissä osaomistus kämpissä että pääsee kiinni 25000€, kämpästä velkaosuus on 125000€, ja asuminen siinä maksaa 693€/kk, ja tämä kk maksu ei lyhennä lainaa edes. :D Mä en kyllä tajua tuollaisen kämpän ideaa sitten ollenkaan. Pienellä pääsee kiinni mut vastike on 2,5 kertainen normaaliin omistuskämppään.
hetkinen,tiedoksi vain ettei ASO eli asumisoikeus kämppää voi ikinä ostaa omaks asut aina vuokralla,ja kun muutat pois saat aso maksun eli kynnysrahan takaisin
No se on kyllä minulla tiedossa mutta kyse onkin ollut kokoajan osaomistusasunnosta jolle ei löydy omaa palstaa. Tämä palsta sopi aloitukselleni parhaiten..