Jännää. Olin yli viikon ilman orgasmia ja kokiessani kiihotusta jostakin sinänsä typerästä fantasiasta aloin "kuvitella" miten energia siirtyisi läpi koko kehoni päähäni asti. Energiantaso olikin sen verran korkea että tunsin kehoni sähköistetyksi.
Aamulla näin unen jossa olin iältäni vanhempi faaraon kahdesta puolisosta (mutta en kuitenkaan pääkuningatar), ja osasin leijua ilmassa. Aivan tietoiseen uneen asti en yltänyt, mutta leijuminen on minulle aina ollut todella kova juttu unissa. Kylläpä sitä sitten tulikin leijuttua, niin maan perusteellisesti. Kiipeilin seinille ja potkaisin itselleni niistä vauhtia. Unen loppuosassa olin oma itseni ja luin tippa linssissä jostakin kirjasta egyptiläisiä nimiä, joista olin muka tunnistavinani ed. elämäni. Samaten luin että poika joka unessa oli pääkuningattaren sukulainen ja joka yritti myös leijua ja tipahti kuin kivi seinältä faaraon syliin, syntyi myöhemmin Leonardo da Vinciksi.
Lisäksi unen alussa näin miten postiluukustani oli tullut tulitikkuaski täynnä postimerkkejä. - Oikeasti minulle tulikin tänään filatelia-esite (jota en ollut odottanut), joten unessa oli siis myös ennustava elementti.
Freudhan tapasi liittää unissa lentämiseen seksiin, mutta itse katsoisin että ei se niin yksinkertaista ole. Lentäminen ja seksuaalinen toiminta ovat sukua toisilleen, mutta ne kumpikin ovat itseasiassa ENERGIAN LIIKETTÄ. Jos ajattelee ihmistä energiaolemuksena nesteen kaltaisena, niin nestehän vippaa sinne sun tänne riippuen siitä miten sitä hämmennetään. Useimmat ihmiset eivät vaivaudu tekemään hämmennystä tietoisesti, vaan antavat nesteen loiskia ja lorista villinä mitään erityistä motivaatiota tai suunnitelmaa vailla. Ja ainoa ilo mitä heillä elämässä voi olla onkin sitten sitä seksin huumaa. Ihan kivaa, mutta myös tylsää, jos se on tosiaan ainoata mitä on.
Mikäli Egypti-keskeinen uneni mitenkään viittaa samantien myös johonkin edelliseen elämääni (en kuitenkaan usko eläneeni nimenomaan Egyptissä), niin ehkäpä juuri siihen elämään jossa mahdollisesti olen pelaillut näiden seksuaalienergioiden kanssa sen verran paljon että ne (nyt taas) jaksavat kiinnostaa. Make no mistake: en ole kiinnostunut seksistä tai seksuaalisuudesta sinänsä, vaan nimenomaan energiasta. Kuinka yksiyhteen seksuaalisuus ja silkka energia omana itsenään aina menevät, on mysteeri. Jos ajattelee elämää jatkuvana luomistapahtumana, niin onhan se hemmetin suuri voima mikä ihmistäkin juoksuttaa kuin vierasta sikaa.
Aamulla näin unen jossa olin iältäni vanhempi faaraon kahdesta puolisosta (mutta en kuitenkaan pääkuningatar), ja osasin leijua ilmassa. Aivan tietoiseen uneen asti en yltänyt, mutta leijuminen on minulle aina ollut todella kova juttu unissa. Kylläpä sitä sitten tulikin leijuttua, niin maan perusteellisesti. Kiipeilin seinille ja potkaisin itselleni niistä vauhtia. Unen loppuosassa olin oma itseni ja luin tippa linssissä jostakin kirjasta egyptiläisiä nimiä, joista olin muka tunnistavinani ed. elämäni. Samaten luin että poika joka unessa oli pääkuningattaren sukulainen ja joka yritti myös leijua ja tipahti kuin kivi seinältä faaraon syliin, syntyi myöhemmin Leonardo da Vinciksi.
Lisäksi unen alussa näin miten postiluukustani oli tullut tulitikkuaski täynnä postimerkkejä. - Oikeasti minulle tulikin tänään filatelia-esite (jota en ollut odottanut), joten unessa oli siis myös ennustava elementti.
Freudhan tapasi liittää unissa lentämiseen seksiin, mutta itse katsoisin että ei se niin yksinkertaista ole. Lentäminen ja seksuaalinen toiminta ovat sukua toisilleen, mutta ne kumpikin ovat itseasiassa ENERGIAN LIIKETTÄ. Jos ajattelee ihmistä energiaolemuksena nesteen kaltaisena, niin nestehän vippaa sinne sun tänne riippuen siitä miten sitä hämmennetään. Useimmat ihmiset eivät vaivaudu tekemään hämmennystä tietoisesti, vaan antavat nesteen loiskia ja lorista villinä mitään erityistä motivaatiota tai suunnitelmaa vailla. Ja ainoa ilo mitä heillä elämässä voi olla onkin sitten sitä seksin huumaa. Ihan kivaa, mutta myös tylsää, jos se on tosiaan ainoata mitä on.
Mikäli Egypti-keskeinen uneni mitenkään viittaa samantien myös johonkin edelliseen elämääni (en kuitenkaan usko eläneeni nimenomaan Egyptissä), niin ehkäpä juuri siihen elämään jossa mahdollisesti olen pelaillut näiden seksuaalienergioiden kanssa sen verran paljon että ne (nyt taas) jaksavat kiinnostaa. Make no mistake: en ole kiinnostunut seksistä tai seksuaalisuudesta sinänsä, vaan nimenomaan energiasta. Kuinka yksiyhteen seksuaalisuus ja silkka energia omana itsenään aina menevät, on mysteeri. Jos ajattelee elämää jatkuvana luomistapahtumana, niin onhan se hemmetin suuri voima mikä ihmistäkin juoksuttaa kuin vierasta sikaa.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Blaken sanoin: "Energia on ääretön ilo."
Mielestäni maagikolle olennainen tavoite on pyrkiä konkreettiseen fysikaaliseen oivallukseen siitä, ettei havaittu todellisuus ole todellinen todellisuus (energian maailma, objektiivinen todellisuus), vaan ainoastaan jonkinlainen illuusio tai uni, joka edustaa näkemystämme todellisuuden luonteesta. Pystyäkseen tiedostamaan kuinka jatkuvasti manipuloi energiaa tiedostamattomalla tasolla ja tiedostamaan sen tulemiset ja menemiset entistä paremmin, tulisi pyrkiä suoraan energian tuntemiseen ja tiedostamiseen, aistihavaintojen maailman ohitse. New Age skenellä ei ole tapahtunut mitään uutta sitten Castanedan, joka puolestaan ei esittänyt juuri mitään uutta, kun hänen opetuksiaan verrataan buddalaisen ja hindulaisen shamanismin perusperiaatteisiin.
Enpä ole kovin paljon tullut pohtineeksi olevaisen olemattomuutta, mutta toki tulee esille mielenkiintoisia kysymyksiä jos sille linjalle lähtee...
Esmes miten käsitellä sellaista mitä ei ole? Vai onko illuusio lainkaan VAIN olemattomuutta ja epätodellisuutta...
Haparoivat ensiaskeleeni tietoisen unen maailmassa ovat näyttäneet minulle että illuusioon todellakin voi vaikuttaa. Mutta menetelmät sinänsä vaikuttavat toissijaisilta, tai sitten ne ovat aina pärstäkohtaisia. Esim. jos tietoisessa unessa saa "kuvaa kirkastettua" räpiköimällä käsillään aivan kuin uisi rintauintia, niin kyllähän se siis kuulostaa niin naurettavalta kuin olla voi - ja silti se toimii, minulle.
Monet eivät arvosta unijuttuja pätkän vertaa, mutta en näe niissä mitään sen väheksyttävämpää kuin esim. shamaani- tai astraalimatkoissa. Unitouhut ovat ehkä lastentarhakamaa, mutta jostainhan sitä on aloitettava.
Toivon että jonakin päivänä tästä päiväelämästäkin tulee minulle illuusio jota käsitellä tavoin joita on vaikea kuvailla, mutta jotka kuitenkin ovat olemassa... Järjettöminä, naurettavina, uskomattomina. Maagisina.
Voisi hyvinkin kuvitella että illuusion yksi perusominaisuus on kaikkien asioiden keskenään vaihdettavuus. Elikkäs periaatteessa voi valita minkä tahansa tien, toiminnan, tavan jne. Lopullinen valinta määräytyy vain palikkatestin tuloksen perusteella: sopiiko tämä tässä ja nyt.
"Esmes miten käsitellä sellaista mitä ei ole? Vai onko illuusio lainkaan VAIN olemattomuutta ja epätodellisuutta..."
Toki illuusio on olemassa, mutta sen luonne saattaa olla jotain muuta kuin kuvittelet.
Kun katsot elokuvaa, vaikka eläytyisit elokuvaan kuinka, tuskin olohuoneessasi alkaa heilumaan hirviöitä tai agentteja - ne ovat tietynlaisia valoilmiöitä televisiosi ruudulla.
Samalla tavoin ihmiset erehtyvät kuvittelemaan elämäänsä ja sen ilmiöitä joksikin erilaiseksi mitä se todellisuudessa on.
"Maailma on kuin illuusio, aavekuva, kastepisara tai salamanisku." -Timanttisuutra
Vaikka näennäiset määritelmät ovat suhteellisia, määritelmät ovat kuitenkin olemassa omalla tavallaan. Siksi onkin olennaista pystyä nousemaan näkemyksen yläpuolelle ja havaitsemaan asiat laajemmassa mittakaavassa ja niiden suhteet toisiinsa.
Buddhalainen Timanttisuutra käsittelee juuri transsendentaalia (näennäisen jaottelun ja määrittelyn ylittävää) tietoa, suosittelen tutustumaan siihen.
"Monet eivät arvosta unijuttuja pätkän vertaa, mutta en näe niissä mitään sen väheksyttävämpää kuin esim. shamaani- tai astraalimatkoissa. Unitouhut ovat ehkä lastentarhakamaa, mutta jostainhan sitä on aloitettava."
Yksi motiivi tiibetinbuddhalaisille unityöskentelyyn on se, että unien avulla he opettelevat ymmärtämään myös valvetodellisuuden unenomaisuuden.
"Toivon että jonakin päivänä tästä päiväelämästäkin tulee minulle illuusio jota käsitellä tavoin joita on vaikea kuvailla, mutta jotka kuitenkin ovat olemassa... Järjettöminä, naurettavina, uskomattomina. Maagisina."
Hyvin sanottu. Järki on jotain minkä mieli sijoittaa elämän kaaoottiseen virtaan. Lopulta mielikin on vain kehäpäätelmä joka rakentuu itsensä varaan. Se on kuin ihminen joka ei uskalla uida ja yrittää epätoivoisesti kiskoa rikkinäisiä pelastusliivejä ylleen.
Naurettavina - tosiaan. Hindut sanovat että maailma on yhtä kuin Lilaa, eli Illuusioiden jumalattaren leikkiä. Jatkuvasti muuttuvat muodot ovat kuin suuri vitsi meidän kustannuksellamme. Parasta opetella nauramaan itselleen tai tukehtuu omaan vakavuuteensa.
Uskomatonta toden totta. Sen voi kokea luita ja ytimiään myöten jos uskaltaa hypätä mukaan. "Maailma on ihmeellinen ja kunnioitusta herättävä paikka", sanoo CC:n opettaja Don Juan.
Minä toivon että jonain päivänä saan kuorittua illuusion kerrokset kuin sipulin kuoret maailman ympäriltä päästäkseni kosketuksiin sen ytimen kanssa.
>>>Minä toivon että jonain päivänä saan kuorittua illuusion kerrokset kuin sipulin kuoret maailman ympäriltä päästäkseni kosketuksiin sen ytimen kanssa.
Ironiaa? Sipulissa ei ole ydintä. Ja kun kerroksia yrittää kuoria ja ydintä etsiä sitä koskaan löytämättä, vain itkettää.
Ja illuusio on just niinku näyttää. Varjokuvia luolan seinässä.
"Samalla tavoin ihmiset erehtyvät kuvittelemaan elämäänsä ja sen ilmiöitä joksikin erilaiseksi mitä se todellisuudessa on."
~Nauhoitamme elokuvaa itsestämme koko ajan; ensihetkestä alkaen kun synnymme tähän maailmaan sillä hetkellä olevaan todellisuuteen. Toiset onnistuvat "kuulemaan" kovalevynsä rahinan ja ehkä oivaltavat, että aivoni ovat tallentaneet kaikki kohtaukset elämästäni...olen muodostanut niistä illuusion tästä todellisuudesta, elämästäni ja itsestäni!
Itselläni tuo oivallus johti hauskaan ja yllätyksiä täynnä olevaan matkaan. Olen matkalla itseeni...
"Järki on jotain minkä mieli sijoittaa elämän kaaoottiseen virtaan. Lopulta mielikin on vain kehäpäätelmä joka rakentuu itsensä varaan."
~ Jos oivallus tuottaa löytöretken itseensä, on ensimmäisenä uskallettava rikkoa tuo kehäpäätelmä. Moni ei uskalla katsoa itseään peilistä, koska on mukamas lihava. Moni ei uskalla kurkistaa itseensä ja riisua illuusion puhki ja ehkäpä löytää..olemattomuuden..todellisuuden?
Energia ja sen olemassaolo muuttui todellisuudeksi. Ei siis illusio olisikaan. Kurjinta on etten vain rohkene kuitenkaan suorittaa kovalevyni formatoimista. Elokuvani rippeet ovat välillä inhottavia hidasteita muuten niin hauskalla matkallani.
Lainaus lainauksestasi ajna: "Maailma on ihmeellinen ja kunnioitusta herättävä paikka", sanoo CC:n opettaja Don Juan......
~ Kaikessa elävässä on energiaa. Kaikki elävä tarvitsee energiaa. Ihmeellinen on maailma. Maailma maailmankaikkeudessaan ja myös pienuudessaan, myös minä itse; yksilönä siinä kaikessa.
Ja kunhan tuo aurinko jaksaisi hymyillä niin minäkin jaksaisin hymyillä; siinä yksi energian muodoista ;)
Ja jos ei aurinko niin...hymy silmissä ja hymy kasvoilla kun kohtaat ihmisen - saat niin pienellä niin paljon aikaiseksi :)
Pitää Martti Linqvistin kirjasta Vihreä teoria. Aivotutkijan henkinen/filosofinen matka aivoihin.On mielestäni aika huikea.
Martti Linqvistin kirjasta Vihreä teoria....
Kirjoittaako hän tyylillä "itse koettua - omia kokemuksia"?
Syy kysymykseeni...palatakseni tuohon illuusio-ajatusvirtaani...
~Itse olen kokemuksieni kautta siinä illuusiossani minkä koen täksi todellisuudeksi. Ilman kokemuksiani sitä ei olisi.
Siksi myös kirjallisuudesta haen kirjoittajia, jotka pystyvät välittämään minulle oman kokemuksensa.
~Kokemus on myös "opetus". Ilman kokemuksiani en olisi oppinut elämään tässä todellisuudessa.
Joten...jos Martti Linqvist pystyy "ottamaan minut mukaansa" kokemukseensa ;) Siinä on silloin lukemisen arvoinen kirja; saatan ehkä oppia jotain hänen todellisuudestaan.
Eipä tarvinnut odottaa huomiseen, päästäkseni tutustumaan ko. kirjoittajan tyyliin. Löysin infoa, kysymykseeni tyylistään takaisin otan :)
Jos samainen hlö, niin edesmennyt...onnekseni tuottanut laajalti materiaalia mielensopukoista. Nopea tutustuminen rohkaisi lukemaan.
Kiitos M sinulle vinkistä :)
>Siksi myös kirjallisuudesta haen kirjoittajia, jotka pystyvät välittämään minulle oman kokemuksensa.
Tulikin mieleeni, että aika moni ihminen oikeastaan hakee muilta ihmisiltä OMIA kokemuksiaan. Ts. ainoastaan niiden ihmisten ajatuksista pidetään, jotka sattuvat kulkemaan samaan suuntaan ja samalla tavalla kuin omat. Tai sitten pyritään matkimaan joidenkin harvinaislaatuisten ihmisten kokemuksia ja ajatuksia. (Vrt. wannabe-Castanedat joita piisaa pilvin pimein.)
Mutta miten mielenkiintoista onkaan tutustua ajatuksiin jotka poikkeavat omista täysin, joita ei halua matkia, ja joita ei ehkä itse koskaan tule ajattelemaankaan. Miten spesiaalia onkaan löytää erilaisuutta kaikessa tylsistyttävässä samanlaisuudessa ja samanlaistavuudessa.
Pystynkö siihen aina itse(kään), en tiedä.
"aika moni ihminen"...toi mieleeni laumahakoisuuden, josta tuli mieleeni ns. uskovaiset...
Taistelen koko ajan itsessäni olevaa laumahakuisuutta vastaan. Laumassa on turvallista, ei tarvitse itse päättää mihin uskoo ja miten toimii.
Kommenttisi palautti yhden hyvistä "pallukoista" takaisin mieleeni :)..kiitos sinun.
Pallukkani (oivallukseni) antoi minun joskus ymmärtää, että vain omista kokemuksista ja niistä opituista, on pidettävä kiinni. Mutta...
...On aina muistettava kulkea mieli avoimena.
Ja kuten sanottua...."miten mielenkiintoista onkaan tutustua ajatuksiin jotka poikkeavat omista täysin"...ja mieli avoimena löytää ehkä jokin toinen "särmä" mitä ei ole itse huomannutkaan "sokeudeltaan".
Nyt voisin sanoa, että hetken taas pystyn ;)
---
Mitä tulee tähän ko. kirjoittajaan (Jos Maria on tarkoittanut samaista hlöä jonka netistä löysin...yhden kirjaimen kirjoitusasuerolla poiketen kylläkin, mutta...) löytämäni lähestyy itseäni kiinnostavaa aihetta analysoivaa minääni kiehtovalla tavalla. Hän "todistaa" teoriansa...ja siinä kohtaa joudun lukeutumaan "aika moni" joukkioon, sillä löydän teksteistään omakohtaisesti koettua ja hyväksyttyä.
Hmmm....mihinkäs unohtui pallukkani ;)
Kuulostaa samalta häiskältä.Mukavaa,että voin olla avuksi.
Jokin kirjoituksessasi sai minulle mieleen välittömästi kyseisen kirjan.Ja anteeksi kirjoitusvirheet,en muista ihan tarkalleen miten nimi kirjoitetaan.Kumma minusta,vastahan siitä on 10 vuotta kun olen kirjan viimeksi lukenut...
...jos muistan edes vuoden :) Tämä on itselleni jonkinlainen puolustuskeino...tai...mikä-lie...mutta huomaan että näin mikään persoona ei nouse ylitse muiden ja silloin, luulen ainakin, että olen pystynyt sisäistämään tekstistään irtoavat kokemukset "puhtaina" enkä ole lähtenyt pois omistani. Näin olen saannut kokemuksen mutten ole astunut lauman(sa) jäseneksi.
Hauskalla tavalla kirjoitettua tekstiä ko. herralla ja kuitenkin hyvin "tieteellistä" ja hienoja sanoja vilisevää. Yllätyin etten kyllästynyt vaan aivoni halusivat lisää ;)
Olit varsin hieno ihminen,kun et kyykyttänyt.Muutaman kirjaimen ero... Nyt oikeasti hävettää!
Kirjoittajahan oli tietysti Matti Bergström.
Miten typerä voi ihminen olla?
Kirja on kuitenkin hieno lukukokemus.
Enkä enää untuva olisikkaan? Ei pois se minusta ;)
Jostain syystä tämä ja eilien päivä ovat säästä huolimatta, olleet minulle todella "aurinkoisia" ja tuonneet mukanaan monta kokemusta.
Palautui mieleeni ajatuspätkä...
~tulen menneisyydestä...olen nykyisyydessä ja astun...tulevaisuuteen~
Miten antoisaa elämä voikaan olla :)
Jumalauta!
Olipa vihjauksiltaan vaikuttava viesti.
* ottaa hatun pois päästä ja kumartaa *
A.Z.
Jaa juu... Minäkin olen nähnyt joten ed. elämän juttuja unessa... Esim: Näin unta että olin sodassa joskus toisenmailmansodanaikoihin. Niin näin siinä unessa kaikkia juttuja joita en olisi
edes koskaan kuullut sit kuin kuulin siitä sodasta niin olin aivan ihmeissään että näin unessa kaiken suoraan siitä kirjasta vaikka en ole koskaan edes nähny kokokirjaa tai mitään sellaiseen vastaavaa..
II maailmansota tuntuu olevan kovasti suosittu elinaika, taikka se on "helppo" muistaa (mitä en ihmettele). Täällä on joskus ollut siitäkin kaikenlaista juttua:
http://www.childpastlives.org/vBulletin/