Etelä-Euroopassa reissatessamme törmäsimme kummastuttavaan objektiin, jonka tarkoitus lienee täysin järjellä selitettävissä mutta jolle emme matkakaverini kanssa silti täysin pätevää selitystä keksineet. Eli kyseessähän on mysteeripytty! Tuollainen muuten normaalilta wc-pytyltä näyttävä pytty, joka on kuitenkin hieman normaalipyttyä matalampi eikä siinä ole vesisäiliötä. Toisinaan mysteeripytyn lähistöllä oli normipytty, toisinaan ei. Joidenkin mysteeripyttyjen viereen oli sijoitettu vessapaperia, mutta osan pytyistä pohjalla oli ritilä estämässä papereiden ynnä muiden joutumisen putkistoon. Kaikki tavatut mystyyripytty-yksilöt olivat hotellihuoneissa. Mikä on mysteeripytyn todellinen funktio? Mihin sitä olisi pitänyt käyttää, oi valistuneet matkailijat?
Mysteeripytty
Pytyttä
398
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Bidee-suihkun korvike alapesun suorittamiseen, noita on asennettu suomalaiskotienkin wc-tiloihin joskus 60-luvulla. En ole itse kokeillut mutta luulisin olevan hankalampi käyttää kuin letkulla varustettu suihkupää.
Jep, mysteeripytyy on bidee. Naisille tarkoitettu, itse olen käyttänyt silloin kun sellainen on, eikä normipytyn vieressä ole siis tavis-suomi-vesiletkua alapään pesuun. Semmoinen se on se kapistus :)
Kiitän vastauksista. Nyt on taas astetta valistuneempi olo 8)