Itsekäskö?

itsekäskö?

Hei,
olen monet kerrat lukenut näitä S24 keskusteluja ja huomannut, kuinka monet ihmiset ovat olleet tukena ihan tuntemattomille ja vihdoin uskallaudun itsekkin tänne kirjoittamaan, sekä ottamaan vastaan niin kaiken hyvän kuin pahankin kommentin.
Kiitänkin teitä jo etukäteen neuvoista joita mahdollisesti tulisin teiltä saamaan!

Tilanteeni on tämä: n. reilu pariviikkoa sitten, annoin luotani kodin 4 vuotiaalle sekarotuiselle jäniksistä tykkäävälle koiralle. Asun itse kerrostalossa ja alkuun luulin että naapurit alkaisi valittamaan haukkumisesta, mutta ilokseni sain huomata ettei tämä karvakamu turhia hauku. Kyllähän minä tiedän, että tämänrotuisen tulisi saada vähintäänkin n20 km lenkki päivänaikana kuljetuksi.. (näin minulle on kerrottu) Tosin itselläni ei vielä kunto ole riittänyt tuohon määrään.

Ongelmani onkin se, että teenkö väärin jos olen jo kiintynyt tähän koiraan enkä tahtoisi hänestä luopua, vaikka hän voisikin saada ystäväni kautta kodin maalta ja varmasti pääsisi metällekkin mukaan? Onhan tällä koiralla minunkin luona ihan hyvä olla, kun lenkillä käydään ja ruokaa saa ja leikitäänkin paljon.

Vaikka ystäväni tuttava olisikin hyvä omistaja, en uskalla luottaa kehen tahansa ja jollen pysty luottamaan en uskaltaisi antaa koiraani sellaiselle. Syy miksi epäilen koirani mahdollisia uusia olosuhteita on yksinkertainen. Olen todella eläinrakas ja tahtoisin varmasti antaa maailman jokaiselle eläimelle kodin jos minulla olisi sellainen mahdollisuus. Tämä koira joka minulla nyt on, asui todella huonossa paikassa ja tarkastellessa koiraani löysin siitä monia vanhoja arpia jotka eivät vielä ollut edes täysin parantuneita.

( Alkuun kun koiran otin luokseni, ajattelin että on parempi etsiä tälle uusi koti, kun jatkan opintojani. Ja ihan sillä, että jos vaikka opiskelujeni takia minulle ei jäisikään aikaa ulkoiluttaa koiraani yhtäpaljon kuin nyt. Tosin ystäväni ovat luvanneet tarvittaessa hoitaa pitkinä koulupäivinäni koiraani )

Joten olenko minä nyt liian itseppäinen vai olisiko minulla mahdollisuus mielestänne selvitä normi opiskelijan arjesta koira rinnallain?
Ja iha by the way, mahdatteko olla samaa mieltä kanssani siitä, että jos ensin kertoo koiralle että nyt on aika läheä taas uuteen kotiin (näin minä tein, kun eräs henkilö oli tulossa katsomaan koiraani, mutta ei sitten tullutkaan), niin syy miksi koira möksähtää eikä halua olla lähellä, on se että se olisi surullinen mahdollisesta lähdöstään? Ovathan koirat fiksuja ja tunteethan ne ovat eläimilläkin.

Toivottavasti edes joku ymmärsi mitä koitin kertoa ja kysyä. Kiitos!

4

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koiran pito

      Heippa! Kyllä koirat kerrostallossakin menevät, kunhan pääsevät ulos tarpeeksi usein, ja pitkille lenkeille.

      Tietenkin metsäviettinen koira haluaisi sinne metsälle.. Mutta, ei se varmaan huonosti voi vaikkei pääsekään.

      Onhan opiskelijan arki siitä vähän huono jos teet koulun lisäksi töitä? Mutta jos pelkkä koulu sinulla on niin varmaan ehdit koiran hoitaa..Sehän on vain valintoja vapaa-ajan vieton suheteen..Kun kaverit lähtee koulun jälkeen shoppaileen, sinä lähdetkin koiran kanssa lenkille jne. Mutta niin tekee moni muukin nuori :)

      Luultavasti sinä olit hieman jännittynyt kun kerroit koiralle lähdöstä uuteeen kotiin, jollon koira otti etäisyyttä sinuun, koirat ovaat tietysti "fiksuja" mutta lähinnä ne lukevat hyvin kehon kieltä ja aistivaat tunnealoja.

      Ei ole mielestäni itsekästä rakastaa koiraansa niin paljon ettei siitä halua luopua.. Päin vastoin, on hienoa että nuori ihminen on valmis ottamaan vastuuta eläimestä.

      Koiran lenkeistä, kyllä ajavalle koirallekin riittää kun saa hölkytellä esim. 5-7km päivässä pyörän kanssa, ja kävelytys lenkit päälle.. kilometrejä kertyy ihmeen nopeasti useasta pikku lenkistä..Tietenkinjos kunto riittää, voi hölkkälenkin tehdä myös juosten.

      Onnea eteenpäin koirasi kanssa, nauttikaa yhteisitä hetkistänne

    • jkasdjklasKJNFKJDBN

      Itselläni on kolme koiraa, tosin rivitalossa. Kaikki ovat sekarotuisia ja kahdessa on suomenajokoiraa. Käydään päivittäin vähintään 2 kertaa suht. pitkällä lenkillä ja itsekkin olen opiskelija ja ihan tyytyväisiä nuo mun koirat on :) Kannattaa muistaa että jokainen koira tarvitsee lenkin lisäksi myös aktivointia, meillä harrastetaan tokoa, joka päivä pureskellaan luita, on aktiivipallo, kongit ja nina ottossonin aktiivipelejä. Koiraa voi myös aktivoida ilman kalliita "leluja", esim. piilottaa koiralle namuja pitkin asuntoa ja koira saa etsiä ne erillisen käskyn saatuaan, myös uusien temppujen opettelu kehittää koiran ongelmanratkaisukykyä. Tämmöiset asiat pitävät koiran mielen virkeänä ja myös väsyttävät sitä, lisäksi se kehittää koiran ja omistajan suhdetta kun yhdessä saa puuhata jotain kivaa :)

      Tsemppiä teille :)

    • oikein toimit

      Eivät ne kaikki metsästäjätkään tarjoa koirilleen paljoa liikuntaa ja aktivointia, vaan saattavat jättää koiransa jopa koko metsästyskauden ulkopuoliseksi ajaksi vaikka ulkotarhaan, piittaamatta viihtyykö koira siellä vai ei. Minkään rotuiselle koiralle ei riitä toiminnaksi pelkkä metsästys, kun kumminkin metsästyskausissa on pitkiä taukoja.

      On kyseessä sitten suomenajokoira, saksanseisoja, karjalankarhukoira ym. niin tyytyväisempiä ne ovat minun näkemysteni perusteella olleet jokapäiväisinä harrastuskoirina kuin puolet elämästään tekemisenpuutteesta kärsivinä metsästyskoirina.

      En nyt aikonut yleistää, eli arvostella metsästäjiä.

      Kerrostaloissa ja kaupungeissa koirat ovat yleensä hiljaisempia ja rauhallisempia kuin maalla ja omakotitaloissa, joka jo kertoo niiden mielialoista/olotiloista.

      Ja kyllä koirat sopeutuvat myös eri käyttötarkoituksiin kuin rodunomaisiinsa. Niidenhän on pakko sopeutua, sillä eihän koirista muuten oltaisi saatu kehitettyä niin monia eri tyyppisiä rotuja, aina metsästyskoirista paimenkoiriin.

      Koira on aina monipuolinen, oppivainen, liikunnallinen hyötyeläin. Rotujenkin kehitys perustuu juuri koiran sopeutuvaisuuteen eri elinoloihin ja käyttötarkoituksiin.

    • ojalaanne

      Huomenta!Et ole itsekäs,vaan rakastat koiraasi ja olet valmis tekemään sen eteen kaikkesi.Jos sinullä on ystävä johon voit luottaaa,niin lainaa koiraasi metsälle,tekee koiran ekolle hyvää,eikä se tarkoita että sinun pitää luopua!Olet mielestäni vastuun tuntoinen ihminen.Voimia sinulle ja koirallesi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5269
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3450
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      299
      2850
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      57
      2672
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      172
      2338
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      25
      2137
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      127
      1889
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1855
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1771
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1391
    Aihe