Ennakoiva lapsi- ja perhetyö- koulutusohjelma himoaa rahoitusta.
Kouluttaako opetus- ja kulttuuriministeriö taas uusia avun kontrollilla korvaavia turhakkeita lapsiperheiden riesaksi? Pahimmassa tapauksessa meillä on pian uusi heikosti koulutettu ja olemattomalla ammattitaidolla varustettu köyhien lapsiperheiden varhaiseen huoliluokittamiseen, leimaamiseen, kontrollointiin ja kurjistamiseen keskittyvä pätemistarpeinen puuttujien ammattikunta, jonka ainoa anti on omien ennakkoasenteiden kierrätys moniammatillisissa palavereissa huostaanottojen lisäämiseksi. Asiakas- ja kansalaislähtöinen voimauttava työorientaatio kuulostaa hyvältä raha-anomuksissa mutta saattaa jäädä samanlaiseksi kuolleeksi ideaaliksi kuin lastensuojelussa tai kääntyä jopa vastakohdakseen.
Tässä propaganda-osuus rahoituksen saamiseksi koulutukseen:
"Koulutus tuottaa ennakoivan lapsi- ja perhetyön alueellisille toimintakentille erityispätevyyden. Koulutus uudistaa ja lujittaa ammatillista osaamista ennakoivan lapsi- ja perhetyön, verkostojen koordinoinnin sekä arviointitiedon hyödyntämisen näkökulmasta. Koulutuksen fokuksessa ovat lapsisensitiivinen perhetyö ja ennakoiva palvelutarpeiden tunnistaminen niin yksilön, perheen kuin yhteisön näkökulmasta sekä palveluiden järjestäminen alueellisena toimijaverkostona ja palveluiden arviointi. Osaamiskokonaisuus muodostuu
seuraavista kompetenssialueista, jotka saavutetaan koulutuksessa ja työelämässä tapahtuvalla oppimisella:
Ennakoivan lapsi- ja perhetyön osaaminen
- syvenee lapsisensitiivisen ja kulttuuriset tekijät huomioivan perhetyön näkökulmasta, jolloin työntekijä havahtuu ja tunnistaa lapsi- ja perhepalveluiden tarpeita ennalta, kyllin varhain
- vahvistuu kansalais- ja asiakaslähtöisen työorientaation osalta ja kansalainen/ asiakas ovat työntekijän kumppaneina palvelujen suunnittelussa, toteutuksessa, arvioinnissa ja kehittämisessä
- lujittuu kansalaisen/ asiakkaan voimavaroista lähtevän ja näitä vahvistavan työotteen omaksumisena, kun työntekijä hallitsee kansalaisen/ asiakkaan osallisuutta ja voimavaroja lisääviä työmenetelmiä
Monialaisten ja -ammatillisten tiimien ja verkostojen koordinointiosaaminen ennakoivassa lapsi- ja perhetyössä
- syvenee kohti tiimi- ja verkostotyön hallintaa ja eri ammattiryhmien asiantuntijuuden huomiointia
- merkitsee kumppanuuden huomioivaa työotetta sekä kansalaisten/ asiakkaiden että eri toimijatahojen ja toimijoiden kanssa
- on kehittynyttä niin kansalais- ja asiakas- kuin ammatillisten yhteistyöverkostojen luomisessa ja niiden jäsenenä toimimisessa sekä niiden johtamisessa
- todentuu alue- ja yhteisölähtöisten verkostoanalyysien tekemisen taitona
Arviointiosaaminen ennakoivassa lapsi- ja perhetyössä
- vahvistuu alueellisen, ennakoivan lapsi- ja perhetyön toiminnan ja tämän vaikuttavuuden sekä palvelujen saatavuuden ja toimivuuden arvioimisessa
- merkitsee tutkimuksen tuottaman tiedon ja menetelmien kriittistä ja monipuolista soveltamista ennakoivan lapsi- ja perhetyön työkäytäntöjen kehittämiseen
- toteutuu käytäntötiedon hyödyntämisenä ja jalostamisena ennakoivan lapsi- ja perhetyön kehittämisessä
- näyttäytyy valmiutena toimia ennakoivaan lapsi- ja perhetyöhön liittyvissä koulutus- ja kehittämistehtävissä "
Lastensuojelun todellisuus on omalakinen tieteestä, asiakaspalautteista, tulosvastuusta ja länsimaisista oikeusperiaatteista riippumaton surrealistinen maailmansa.
Arviointiosaaminen , ennakoiva palveluntarpeen tunnistaminen ja moniammatillinen tiimiosaaminen voi tarkoittaa käytännössä mitä hyvänsä. Parhaimmillaan turhaa kokoustamista, pahimmillaan diktatorista asiakkaiden ylikävelyä, leimaamista , luokittelua ja hylkäämistä.
Eikö näitä vainoharhaisia asiakkaiden läpi- ja ylikatsovia huolien ennakoijia, arvioijia , luokittajia ja tunnistajia ole jo tarpeeksi? Voisiko opetusministeriö välillä rahoittaa tahoa, jolla on aitoa halua ja kykyä ihan vain kuunnella ja palvella asiakasta luottaen siihen, että tämä osaa kyllä itse kertoa tarpeistaan?
Kouluttaako opetus- ja kulttuuriministeriö taas uusia avun kontrollilla korvaavia turhakkeita lapsiperheiden riesaksi? Pahimmassa tapauksessa meillä on pian uusi heikosti koulutettu ja olemattomalla ammattitaidolla varustettu köyhien lapsiperheiden varhaiseen huoliluokittamiseen, leimaamiseen, kontrollointiin ja kurjistamiseen keskittyvä pätemistarpeinen puuttujien ammattikunta, jonka ainoa anti on omien ennakkoasenteiden kierrätys moniammatillisissa palavereissa huostaanottojen lisäämiseksi. Asiakas- ja kansalaislähtöinen voimauttava työorientaatio kuulostaa hyvältä raha-anomuksissa mutta saattaa jäädä samanlaiseksi kuolleeksi ideaaliksi kuin lastensuojelussa tai kääntyä jopa vastakohdakseen.
Tässä propaganda-osuus rahoituksen saamiseksi koulutukseen:
"Koulutus tuottaa ennakoivan lapsi- ja perhetyön alueellisille toimintakentille erityispätevyyden. Koulutus uudistaa ja lujittaa ammatillista osaamista ennakoivan lapsi- ja perhetyön, verkostojen koordinoinnin sekä arviointitiedon hyödyntämisen näkökulmasta. Koulutuksen fokuksessa ovat lapsisensitiivinen perhetyö ja ennakoiva palvelutarpeiden tunnistaminen niin yksilön, perheen kuin yhteisön näkökulmasta sekä palveluiden järjestäminen alueellisena toimijaverkostona ja palveluiden arviointi. Osaamiskokonaisuus muodostuu
seuraavista kompetenssialueista, jotka saavutetaan koulutuksessa ja työelämässä tapahtuvalla oppimisella:
Ennakoivan lapsi- ja perhetyön osaaminen
- syvenee lapsisensitiivisen ja kulttuuriset tekijät huomioivan perhetyön näkökulmasta, jolloin työntekijä havahtuu ja tunnistaa lapsi- ja perhepalveluiden tarpeita ennalta, kyllin varhain
- vahvistuu kansalais- ja asiakaslähtöisen työorientaation osalta ja kansalainen/ asiakas ovat työntekijän kumppaneina palvelujen suunnittelussa, toteutuksessa, arvioinnissa ja kehittämisessä
- lujittuu kansalaisen/ asiakkaan voimavaroista lähtevän ja näitä vahvistavan työotteen omaksumisena, kun työntekijä hallitsee kansalaisen/ asiakkaan osallisuutta ja voimavaroja lisääviä työmenetelmiä
Monialaisten ja -ammatillisten tiimien ja verkostojen koordinointiosaaminen ennakoivassa lapsi- ja perhetyössä
- syvenee kohti tiimi- ja verkostotyön hallintaa ja eri ammattiryhmien asiantuntijuuden huomiointia
- merkitsee kumppanuuden huomioivaa työotetta sekä kansalaisten/ asiakkaiden että eri toimijatahojen ja toimijoiden kanssa
- on kehittynyttä niin kansalais- ja asiakas- kuin ammatillisten yhteistyöverkostojen luomisessa ja niiden jäsenenä toimimisessa sekä niiden johtamisessa
- todentuu alue- ja yhteisölähtöisten verkostoanalyysien tekemisen taitona
Arviointiosaaminen ennakoivassa lapsi- ja perhetyössä
- vahvistuu alueellisen, ennakoivan lapsi- ja perhetyön toiminnan ja tämän vaikuttavuuden sekä palvelujen saatavuuden ja toimivuuden arvioimisessa
- merkitsee tutkimuksen tuottaman tiedon ja menetelmien kriittistä ja monipuolista soveltamista ennakoivan lapsi- ja perhetyön työkäytäntöjen kehittämiseen
- toteutuu käytäntötiedon hyödyntämisenä ja jalostamisena ennakoivan lapsi- ja perhetyön kehittämisessä
- näyttäytyy valmiutena toimia ennakoivaan lapsi- ja perhetyöhön liittyvissä koulutus- ja kehittämistehtävissä "
Lastensuojelun todellisuus on omalakinen tieteestä, asiakaspalautteista, tulosvastuusta ja länsimaisista oikeusperiaatteista riippumaton surrealistinen maailmansa.
Arviointiosaaminen , ennakoiva palveluntarpeen tunnistaminen ja moniammatillinen tiimiosaaminen voi tarkoittaa käytännössä mitä hyvänsä. Parhaimmillaan turhaa kokoustamista, pahimmillaan diktatorista asiakkaiden ylikävelyä, leimaamista , luokittelua ja hylkäämistä.
Eikö näitä vainoharhaisia asiakkaiden läpi- ja ylikatsovia huolien ennakoijia, arvioijia , luokittajia ja tunnistajia ole jo tarpeeksi? Voisiko opetusministeriö välillä rahoittaa tahoa, jolla on aitoa halua ja kykyä ihan vain kuunnella ja palvella asiakasta luottaen siihen, että tämä osaa kyllä itse kertoa tarpeistaan?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Jos tavallinen "reaaliaikainen" perhetyö tuottaa perheissä näin katastrofaalisia tuloksia, voi vain kysyä minkälaista tuhoa "ennakoiva" lapsi- ja perhetyö mahtaa tuottaa.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9098848
"Eikö näitä vainoharhaisia asiakkaiden läpi- ja ylikatsovia huolien ennakoijia, arvioijia , luokittajia ja tunnistajia ole jo tarpeeksi? Voisiko opetusministeriö välillä rahoittaa tahoa, jolla on aitoa halua ja kykyä ihan vain kuunnella ja palvella asiakasta luottaen siihen, että tämä osaa kyllä itse kertoa tarpeistaan?"
Niinpä. Voisiko opetusministeriö käyttää ennakoijille suunnatun rahoituksen kotisisarten kouluttamiseen? Muinaisina aikoina nämä reippaat naiset auttoivat väsyneitä vanhempia siivoamalla, leipomalla, hoitamalla lapsia ja tekemällä kaikkea muuta järkevää ja tarpeellista.
Koulutuksesta voisi huolehtia esim. Martta- liitto.
" Olen viime aikoina joutunut pohtimaan monilla eri foorumeilla suomalaisen lastensuojelun tilaa.
Joidenkin mielestä lähes kaikki mittarit näyttävät punaista.
Näkemykseni mukaan lastensuojelun haasteita ei pystytä ratkaisemaan lastensuojelun keinoin tai ainakaan ammatillisella lastensuojelutyöllä."
Kai Laitinen, Ehjä ry,( Erityishuoltojärjestöjen Liitto)
http://www.ehja.fi/terveisia.htm
Osuvasti ilmaistu. " Lastensuojelun haasteita ei pystytä ratkaisemaan lastensuojelun keinoin tai ainakaan( itse olisin laittanut: eikä varsinkaan )ammatillisella lastensuojelutyöllä."
Eikö kannattaisi ensin arvioida jo tehdyn ennakoivan lapsi- ja perhetyön tulokset ja vaikuttavuus ennen uusien ennakoitsijoiden rahoittamista?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9294813
Päättäjät voisivat sponssata vaikka SPR:n ystävätoiminnan laajentamista sairastuneiden ja yksihuoltajavanhempien avuksi.
Sosiaalityöntekijäksi tai sosionomiksi ei ylipäätään pitäisi päästä ennen kodinhoitajakouluksen läpäisemistä ja työharjoittelua esim. sairastuneiden yksinhuoltajien kotona.
Mihin näitä kaikki avuntarpeen ennustajia ja kartoittajia tarvitaan kun mitään apua perheille ei ole olemassa? Huostaanoton ja siihen tähtäävän perhetyön kutsuminen avuksi on lasten ja vanhempien halveksuntaa ja pilkkaamista.
"Tampereen yliopiston dosentti Matti Rimpilän mukaan lastensuojelun nykyiset rakenteet suorastaan haittaavat lastensuojelutoimintaa, eikä olemassa oleviin tarpeisiin pystytä vastaamaan riittävän tehokkaasti. Eri hallintokuntien välinen yhteistyö takkuilee viimeistään silloin kun maksajaa tarvitaan."
Kun näin tiedetään olevan, miksi kouluttaa lisää kaikesta konkreettisesta ja käyttökelposesta perheiden auttamisesta kieltäytyviä hallinnoijia?
Lapseni tarvitsi oikeasti apua ja oli lähtenyt sitä hakemaan. Nyt hän ei uskalla enää puhua mitään koska pelkää huostaanottoa. Ei voi olla niin että HUOSTAANOTTOA käytetään uhkana jos lapsi puhuu koulussa ongelmistaan ja tämä aiheuttaa sen että lapsi ei enää uskalla puhua ja jää yksin ilman apua.
MIkä OUTO villitys tämä huostaanotto on, eivätkö lastensuojelijat käsitä ettei lähes kukaan nuori oikeasti halua nuorisokotiin!!!??? Varsinkaan jos on ihan hyvä koti.
Minäkin tyhmä ja luottavainen hullu pyysin itse apua lastensuojelusta. Apua en saanut, mutta huostauhan kylläkin, elinikäisen leiman ja runsaasti vaikeuksia koko perheelle.
Nykyisin kukaan meidän perheestä ei enää luota viranomaisiin. Ei tulisi mieleenkään enää avautua yhtään mistään eikä pyytää apua. Maastamuuttoa mietitään.
Vai ennakoiva lapsityö. Kannattaa ennakoida tulevat vaikeudet ja pysyä kaukana noistakin valeauttajista.
Hälytyskellojen pitäisi jo soida rahoittajillakin. Eikö 20 vuotta kestänyt VARPUn ja sijaishuollon rahoitus jo riitä? Veronmaksajien varoin on tuotettu syrjäytyneitä nuoria ja perheitä jo tuhatmäärin ja murennettu perheiden luottamus sekä palvelu- että oikeusjärjestelmään.
"Mitenkäs se lastensuojelupravda menikään? Koulutetut perhetyön- ja sosiaalityöntekijät sekä KASTE- yhteistyö huoli puheeksi- koulutuksineen ja kasvatuskumppanuussopimuksineen muka vähentävät huostaanottoja.. Kuopiossa on runsaasti näitä kaikkia ja huostat räjähdysmäisessä kasvussa. Heh, heh.
KASTE- ohjelman visio:
"Itä- ja keski-Suomen KASTE- ohjelma sai 2008-2010 yli 4 miljoonaa euroa rahaa lasten ja perheiden palveluiden kehittämiseen. Keskeisten odotettujen vaikutusten piti olla:
1) Ennaltaehkäisyn ja varhaisen tuen vakiintuminen työmuodoiksi perus-, ehkäisevissä ja korjaavissa palveluissa ja erityispalveluiden vähentyminen.
-Kodin ulkopuolelle sijoitettujen määrän kääntyminen laskuun ja perhehoidossa olevien lasten suhteellisen osuuden kasvu.
-Laadukkaat ja vaikuttavat sijaishuollon palvelut, joita on arvioitu.
2) Lasten ja heidän vanhempiensa hyvinvointi, osallisuus ja integroituminen yhteiskuntaan ovat kasvaneet, syrjäytyminen on vähentynyt ja terveyserot pienentyneet. Lasten ja perheiden asema on vahvistunut alueella."
... ja KASTE- ohjelman tulos:
'"Huostaanotot kovassa kasvussa
Kuopio palkkaa lastenneuvoloiden avuksi perhetyöntekijöitä
Kuopion kaupunki pyrkii kiinni huostaanottojen räjähdysmäiseen kasvuun palkkaamalla seitsemän perhetyöntekijää, jotka työskentelevät lastenneuvoloiden tukena ja jalkautuvat koteihin.
Uusi toimintatapa on testataan kahden vuoden kokeilussa, jonka jälkeen valtuutetut miettivät sen vakinaistamismahdollisuuden.
Huostaanotettujen määrä kasvaa Suomessa lähes viidellä prosentilla joka vuosi. Suurin osa huostaanotoista tehdään jo kiireellisinä.
YLE-uutisten selvityksen mukaan Kuopiossa ilmoituksia tuli tammi-kesäkuun aikana yli 40 prosenttia vuoden takaista enemmän."
Perheneuvolat, samoin kuin ensi- ja turvakodit ovat lähteneet harhailemaan lastensuojelun matkaan lapsibisnesyrittäjien asiakashankkijoiksi. Tulokset ovat katastrofaalisia lapsille ja perheille. Kontrolli , leimaaminen ja sijoitukset lisääntyvät.
Juristi varoittaa lastensuojelusta
"Tuntuu myös olevan äärimmäisen sattumanvaraista, kuka joutuu sinänsä hyvää tarkoittavien lastensuojelutoimien kohteeksi, sanoo turkulainen asianajaja Katarina Harjulahti-Sarainmaa. Hän on hoitanut muutamia vastentahtoisten ja aiheettomien huostaanottojen torjuntoja sekä purkuja. Hän myös ajoi tätä kateissa olleen tytön huostaanoton purkua hallinto-oikeudessa.
Harjulahti-Sarainmaa näkee, että huostaanotot lisääntyvät myös siksi, että lastensuojelua tekevien joukoissa on valitettavasti paljon ammattitaidottomuutta. Osa työntekijöistä on kovin nuoria ja kokemattomia. - Huostaanoton kynnyksen pitäisi olla hirveän korkea. Sellainenkin koti, jossa on puutteita, on parempi kuin laitos.
Hän on päätynyt käsitykseen, että huostaanottoa käytetään rangaistuksena siitä, että perhe pullikoi. - Jollet ole riittävän nöyrä viranomaisten edessä, jäät toiseksi. Eikä näissä asioissa pitäisi olla kyse arvovaltariidasta vaan lapsen edusta. Kyseessähän ovat varsin kauaskantoiset päätökset. - Huostaanoton kohteeksi joutuneella perheellä pitää ehdottomasti olla ulkopuolinen, lainopillinen avustaja, Harjulahti-Sarainmaa vaatii.
Vanhempien oikeusturva on todella heikko, elleivät he itse perinpohjin tunne lastensuojelulakia. Ja harva tuntee tai pystyy palkkaamaan omaa asianajajaa. Häntä ihmetyttää myös sosiaalitoimen itseriittoisuus ja immuunius kritiikille huostaanottojutuissa.
- Kaikissa töissä tulee erehdyksiä, mutta siellä ei voida myöntää, että pieleen meni.
- Surullista on myös, että vanhan lastensuojelulain aikaan hallinto-oikeudet automaattisesti pysyttivät sosiaalilautakunnan päätöksen huostaanoton välittömästä täytäntöönpanosta, riippumatta siitä, mitä oikeudelle oli itse asiassa esitetty.
Katariina Harjulahti-Sarainmaa neuvoo kaikesta tästä johtopäätöksenä perheitä harkitsemaan tarkkaan, kannattaako apua hakea lastensuojelusta, perheneuvolasta, terveyskeskuksesta, mielenterveystoimistosta tai mistään, mistä jää merkintä viranomaisrekistereihin. Jos on varaa, kannattaisi käyttää esimerkiksi yksityislääkäreitä. Sosiaalitoimeen pätee juristin mukaan ikävän usein slogan "ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää"
Lasten sutjakkaa siirtoa kodeistaan sijaishuollon laitoksiin lisäävät esim. lasten ja perheiden KASTE- ohjelman ( yli 22 miljoonaa saatu) kumppanuussopimushankkeet, joissa viranomaisyhteistyötä tiivistetään ja kaikki lasten kanssa työskentelevät tahot koulutetaan Varpu- koulutuksissa tarkkailemaan ja seulomaan lapsista sopivaa materiaalia sijaishuollon bisneksiin.
Pilottihankkeet ovat jo tuottaneet tulosta siten, että päivähoitajat ja perheneuvolatyöntekijät kokevat yhteydenoton lastensuojeluun olevan entistä helpompaa ja mieltävät työnkuvansa osaksi lastensuojelukoneistoa. Moniammatillisiin köyhien perheiden lynkkauskomiteoihin saatua kutsua pidetään jopa jonkinlaisena ammatillisen arvostuksen ja statuksen merkkinä.
Katarina Finnilä- Tuohimaan lasten seksuaalisen hyväksikäytön tutkimuksia ja asiantuntijuutta käsittelevän väitöskirjatutkimuksen mukaan tutkittavat ( 300 kpl) sosiaalityöntekijät, lastenpsykiatrit ja psykologit olivat huonosti perehtyneet tieteelliseen kirjallisuuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja heillä oli paljon uskomuksia, jotka ovat ristiriidassa tieteellisen tiedon kanssa. Yli puolet piti johdattelevia haastattelumenetelmiä suotavina eivätkä kokeneetkaan ammattilaiset tunnistaneet johdattelevia aineksia haastatteluista.
Jopa 40% tutkituista uskoi todistetusti käyttökelvottomien menetelmien, kuten leikin tarkkailun, olevan hyvä tapa selvittää epäiltyä rikosta. Tutkittavilla oli myös vahvoja asenteita lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä eivätkä he siksi kyenneet ylläpitämään neutraalia ja asiantuntevaa lähestymistä epäilyn tutkimisessa.
Lastensuojelun rajoittamattomat valtaoikeudet, heikko koulutus ja ammattitaito ja vastuu- ja korvausvelvoitteiden puuttuminen yhdistettynä hallinto- oikeusmenettelyyn, edunvalvojaprojektiin,vanhempien puuttuvaan oikeusturvaan ja rikostutkinnan puutteisiin tulee tuhoamaan yhä useampien lasten ja perheiden elämän.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9652900
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9962820
Jaettu vastuu hävittää vastuun
Miten on mahdollista, että korkeasti koulutetut ihmiset moniammatillisessa työryhmässä päätyvät niinkin epäeettiseen ja väärään ratkaisuun kuin Haapasten tapauksessa?
"http://www.reuters.com/article/2008/12/19/us-torture-study-idUSTRE4BI0VQ20081219
No. Oheinen artikkeli ei ole kivaa luettavaa. Se vahvistaa Milgramin kokeen tuloksen. Me todellakin olemme pohjimmiltamme pahoja - lähes jokainen meistä on potentiaalinen Eichmann.
Kun ihminen ulkoistaa oman vastuunsa ylemmälle auktoriteetille, hän samalla ulkoistaa oman etiikkansa ja omantuntonsa tälle auktoriteetille - tunnetuin seurauksin. Joukossa tiivistyy, paitsi tyhmyys, myös ilkeys. Puhutaan vastuun laimenemisesta; kun vastuu jakautuu, se samalla laimenee.
Tämän ovat monet demagogit ja johtajat tienneet jo kauan. Mikään ei sitouta joukkoa yhteen niin hyvin kuin yhdessä tehty rikos - tällöin kukaan ei ole syyllinen, mutta kaikki ovat syyllisiä. Siksi Jaakko Ilkka aivan ensimmäisenä ryöstätti joukoillaan Ilmajoen kirkon: joukot olivat nyt syyllistyneet kollektiivirikokseen, ja enää ei ollut paluuta takaisin. "
http://takkirauta.blogspot.com/
Jaettu vastuu hävittää vastuun. Jaettu rikos hävittää syylliset. Ja lastensuojelussa myös rikoksen.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9294813
http://kaisaruokamo.blogspot.com/search/label/moniammatillinen työryhmä
Joukossa julmuus tiivistyy
Verkostokokoukset ovat sosiaaliviranomaisten sadistista vallankäyttöä ja naisten laillistettua väkivaltakulttuuria. Hyväosaisten verkostoituneiden joukossa julmuus tiivistyy ja köyhälle kostetaan vääränä pidetyt mielipiteet ja arvot. Puuttuminen tarkoittaa useimmiten pelkkää moralistista ylemmyydentuntoa ja halua kyykyttää moralistin mielestä väärinajattelevaa ja -toimivaa.
Älkää ikinä menkö verkostokokoukseen yksin vaan pyytäkää AINA mukaanne tukihenkilö.
Jopa järjestelmä itse on huomannut verkostokokouksissa piilevät vaarat. Lukekaa juttu Pesuvesi vie äidin. Kun käytännöt ovat väkivaltaisia.
http://ensijaturvakotienliitto-fi-bin.directo.fi/@Bin/3ef8b87b18f626036fe192742b6d8a03/1312828050/application/pdf/3332807/esikko 308.pdf
Mistä HANKKEESTA tässä nyt taas on kysymys?
Joko siitä on päätetty ja onko se kaikin puolin "hyväksi" nähty?!?
Saakohan sitä mitenkään addressin avulla perutuksi...TÄMÄ on sitä helvetin kallista sijaishoidon harrastamaa lastenkalastusta: Se ei ole uusi ilmiö, sillä esim Mervi Kaarninen kirjoittaa "punaorvot" -kirjassaan:
"ESTER HÄLLSTRÖM SIIRTO-OPERAATION SANANSAATTAJANA
Rouva Ester H. koki sijaiskodissa olevien lasten ja kasvattilasten tilanteen henkilökohtaisesti. Hänellä oli voimakas eläytymiskyky ja hän pystyi kirjoituksillaan vetoamaan hyvin tehokkaasti suuren yleisön tunteisiin orpolasten asiassa. (Seassa oli paljon punaleskien lapsia eli ei orpoja). Punaorpoja ei kuitenkaan saatu sijoitetuksi siinä laajuudessa kun oli suunniteltu.---kouluhallituksen lastensuojeluosasto antoi rouva Hällströmin tehdä lastensuojelutyötä erityisesti edistämällä kasvatuskotiaatetta. Hänen piti matkustaa eri puolilla maata ja muokata yleistä ilmapiiriä myönteiseksi, jotta lapsia saataisiin mahdollisimman paljon sijoitetuiksi maalaiskoteihin. Hänen työnsä kasvatuskotiaatteen sanansaattajana koski, paitsi vuoden 1918 orpoja, myös muita orpoja ja yhteiskunnan huolenpitoa tarvitsevia lapsia. Rouva H:n piti myös päästä vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön paikallisten lastensuojeluyhdistysten kanssa ja yrittää markkinoida tätä työalaa."
--Jotenkin tulee hra T. Arnkil mieleen näistä Esterin mielipiteenmuokkausristiretkistä...kuinkas teillä muilla? Tuolloin sisällissodan aikoina ilmestyi Huoltaja-niminen lehti, mitä voisi verrata nykyisiin sijaiskotiyhdistysten toimittamiin propagandasanomiin (Meidän Perhe tai jokin sen tapainen, missä ylistetään sijaisperheiden hullunhupaisaa ja raastavaakin a r k e a ja joissa eletään niin niin tavallista elämää...mutta silti ko perheillä on erittäin suuri hajurako tavisperheiden hullunhauskaan arkielämään (mikä onkin vääränlaista ja mikä ei kuulu siihen oikeaan tavalliseen raadolliseen elämiseen iloineen suruineen niinkuin sijaisperheiden OIKEA arki...-tavikselta puuttuu kait tilava auto ja ostettavissa oleva kotiapu ja sijarin status, mene tiedä).
--Nuo uustieteelliset bisnestermit, joita tässä hankkeen/projektin sisällössä käytetään, saavat sisuskalut sekaisin. "Akilleen kantapää" on Radio Puhe-kanavan oiva asiaohjelma suomenkielestä...sinne pitää lähettää tätä "kielikorvaan särähtävää" Helppoheikkien tyhjää substantiivisaastaa!!! (osaaminen, toimijuus, kumppanuus, käytänteet, YÄÄÄK)
Huostia ja kontrollia- varmuuden vuoksi
Hyvä kommentti Mirja Satkalta:
"Varhaisen puuttumisen ideologian kanssa samassa paketissa on markkinoitu lapsen yhteiskunnallisista yhteyksistään irrottavaa, yksilöllistä ihmiskuvaa. Samalla on jätetty jäähyväiset sodan jälkeen vakiintuneille sosiaalisten ongelmien yhteiskunnallisille selitysmalleille.
Uudessa kulttuurissa on muodikasta käsittää lasten ongelmat hänen yksilöllisiin ominaisuuksiinsa tai perheolosuhteisiinsa liittyviksi. Vanhanaikaista on muistuttaa sosiaalisten tekijöiden olemassaolosta.
Toistaiseksi "varpu" on osoittautunut tehokkaaksi välineeksi siirtää julkista vastuuta lasten hyvinvoinnista perheille, lähiyhteisöille, järjestöille ja paikallisille toimijoille. Puuttumisesta on tullut ameeba, joka sopeutuu notkeasti eri olosuhteisiin ja toteuttaa monia päämääriä. Siksi piilee vaara, että toimijat puhuvat toistensa ohi ja varhainen puuttuminen kääntyy varhaiseksi leimaamiseksi, johon koko yhteisö osallistuu. Riskiyksilöksi leimautumisella on haitallisia seurauksia lapsen identiteetille sekä nyt että tulevaisuudessa.
Varhaisen puuttumisen merkittävä ongelma on, että puuttumisen perusteena tulisi aina olla luotettavaan tutkimustietoon nojaava riskiarvio. Tietoa, jolla yksilön käyttäytymistä voidaan ennustaa pitävästi kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päähän, ei sosiaalisten ongelmien osalta läheskään aina ole. Siksi puuttumisvaade asettaa lapsen kanssa työskentelevälle mahdottoman tehtävän. Moni puuttuu varmuuden vuoksi.
Taloudellisen liberalismin seuralainen, yksilönvapaus, edellyttää itsenäisesti oikeita valintoja tekeviä kansalaisia. Niiden kohdalla, joilla tämä mitta ei täyty, ratkaisu on – hyvinvointivaltion perustana olleen tuen ja luottamuksen sijasta – sosiaalinen kontrolli."
Miten sitten se asia että sanotaan että varat eivät riitä lasten ja nuorten auttamiseen mutta esim. meidän perhettä joka ei haluaisi apua auttaa niin iso joukko ettemme vanhempina tiedä kuka mistäkin vastaa ja kesti kauan ennen kuin saimme selville keneltä meidän piti mistäkin sopia tai edes mikä oli minkäkin tahon rooli. Meidän rooliimme ei kuulu oikeus olla ottamatta apua vastaan se kuitenkin selvisi heti.
Tässäkin foorumissa moni on todennut etteivät vanhemmat ehkä näe tai halua nähdä omassa perheessä olevia ongelmia.. Häh? Tottakai nimenomaan vanhemmat näkevät ja nimenomaan myös haluavat nähdä lastensa ongelmat. Ainakin 1000 kertaa paremmin kuin ventovieraat ihmiset jotka eivät tiedä peheestä tai sen lapsista mitään
Syrjäyttäminen ja leimaaminen tuottaa syrjäytyneitä ja leimattuja
"TÄMÄ on sitä helvetin kallista sijaishoidon harrastamaa lastenkalastusta."
"Helppoheikkien tyhjää substantiivisaastaa!!! (osaaminen, toimijuus, kumppanuus, käytänteet, YÄÄÄK)"
Osuvasti sanottu.
Lastensuojelusta on tullut pelkkää sijaishuollon asiakashankintaa ja edunvalvontaa ja diskurssilla hallitsemista, jossa projektiapuraha- ja asiakas- papereiden tuottaminen ja auttamisesta puhuminen korvaa oikean tekemisen ja auttamisen, johon ei tunnu löytyvän kykyä eikä halua.
Huomaamatta on jäänyt myös, että riskien ja ongelmien ennakointi tuottaa itsessään riskejä ja ongelmia. Riskiajattelusta tulee helposti itsensä toteuttava profetia ja riskeiksi leimatut ihmiset alkavat käyttäytyä kuten heitä kohdellaan.
Ennen sentään edes koulutuslaitokset ja -ohjelmat yrittivät kaunistella tätä tosiasiaa ja opettaa oppilaille edes hieman etiikkaa ja ajattelun alkeita , edes asiakas-, lastensuojelu- ja perustuslain ja YK:n ihmisoikeussopimuksien periaatteet. Nykyisin koulutuksenkin pohjaksi tuntuu riittävän moralistinen ylemmyydentunne ja halu kyykyttää VARPUn nimissä.
Koulutuspropagandan mukaan "ennakoivan lapsi- ja perhetyön osaaminen
- syvenee lapsisensitiivisen perhetyön näkökulmasta, jolloin työntekijä havahtuu ja tunnistaa lapsi- ja perhepalveluiden tarpeita ennalta, kyllin varhain."
Ilmeisesti en ole kyllin täti tai kyllin varhain aivopesty nielemään tuota uustieteellisiin bisnestermeihin piilotettua potaskaa. Luultavasti "lapsisensitiivinen perhetyö" on samaa kuin perhetyön "lapsiorientoitunut työote", joka Johanna Hurtigin mukaan tarkoittaa huostamyönteisyyttä, tunneperäistä perustelematonta asennetta ja yhdenmukaista päinvastaista kansainvälistä näyttöä vastaan sotivaa uskomusta siitä, että sijaishuolto on biologista perhettä parempi kasvupaikka ja ratkaisu lasten ja perheiden ongelmiin.
Varhainen leimaaminen ja syrjäyttäminen tuottaa vain varhaista leimaantumista ja syrjäytymistä kutsutaanpa sitä lastensuojelussa varhaiseksi puuttumiseksi, varhaiseksi tueksi , lapsiorientoituneeksi työotteeksi tai ennakoivaksi lapsi- ja perhetyöksi ja riippumatta siitä kuinka paljon siihen syydetään rahaa.
Parasta lastensuojelua onkin tukkia rahahanat erilaisilta puuttujilta.
Ei enää penniäkään lisärahaa tälle lumeauttamiselle ja -työskentelylle!
Ehjä ry taitaa järjestönä olla "jalat maassa".
AMMATILLISUUDESTA LASTENSUOJELUSSA
Ammatillisuus käsitteenä on ohjannut viimeisten vuosikymmenten aikana merkittävästi käytäntöjä, joita on vaalittu ja kehitetty lastensuojelumme piirissä. Lastensuojelun toimijoiden työ on muuttunut ammatillisemmaksi ja samalla työntekijöiden suhde sekä työhön että vapaa-aikaan on saanut uusia merkityksiä. Työ otetaan nykyään enemmän työnä ja vapaa-aika erotetaan työajasta entistä selvemmin.
Pari vuosikymmentä sitten oli mahdollista tavata ohjaaja, joka oli kutsunut kotiinsa nuorisokodissa asuvan nuoren viikonlopun viettoon. Samoin monien työntekijöiden perheenjäsenet tulivat tutuiksi lastenkotien lapsille ja nuorisokotien nuorille. Keskusteluissa nuorten ja lasten kanssa puhuttiin enemmän asioista, jotka liittyivät työntekijöiden yksityiselämään. Suurin muutos oli kuitenkin tapahtunut jo aiemmin ja nämä 1980-luvun muistot olivat vain jäänteitä vanhoista ajoista.
Lastensuojelulaitosten henkilökunta on tänä päivänä lähes poikkeuksetta alalle koulutettua ja tämä on luonnostaan lisännyt ammatillisuuden astetta lastensuojelulaitoksissamme. Koulutus auttaa työntekijää rakentamaan ammatillista identiteettiään sekä helpottaa erottamaan omien ”traumojen” käsittelyn lasten tarpeiden huomioimisesta. Varmasti työ on myös muuttunut vaativammaksi, koska sijoitettujen lasten ja nuorten oirehdinta on lisääntynyt ja vaikeutunut.
Ammatillisuus on tuonut struktuuria lastensuojelutyöhön ja samalla tehnyt siitä tasalaatuisempaa. Todennäköisesti ikäviä kasvatuksellisia ylilyöntejä tapahtuu tänä päivänä vähemmän kuin ennen. Uskoakseni lapset ovat nykyään paremmin turvassa lastensuojelulaitoksissa kuin muutamia vuosikymmeniä sitten. Osa alan toimijoista testauttaa vakinaista henkilökuntaansa rekrytointivaiheessa ja tällä tavoin selvittää hakijan soveltuvuutta alalle. Samoin uusi käytäntö työntekijän velvollisuudesta esittää rikosrekisteriote, tukee lasten oikeuksien ja turvallisuuden lisäämisen kulttuuria maassamme.
Ajoittain ammatillisuuden korostaminen on mielestäni saanut myös piirteitä, joiden mukana kasvatustyöstä on saattanut hävitä jotain tärkeää ja luovuttamatonta. Silloin kasvatustyöstä on tullut enemmänkin ”teknistä asioiden hoitamista”. Sijaishuoltotyötä voi tietenkin tehdä käymällä työpaikalla ja hoitamalla lasten asioita varsinaisesti kohtaamatta lasta tai nuorta. Kuitenkin kaiken kasvatuksen perusta on yhteydessä ja kohtaamisessa sekä kohdatuksi ja nähdyksi tulemisessa.
Mielestäni ammatillisuuteen kuuluu työntekijän omien tunteiden näyttäminen niin vihan kuin ilonkin muodossa. Keskeistä kuitenkin on, että työntekijä on tietoinen omista tunteistaan ja toimistaan. Se tarkoittaa oman toiminnan ja tekemisten hallintaa, niin etteivät omien sanomisten tai tekemisten seuraukset ole vahingollisia lapselle.
Hyvään ammatillisuuteen kuuluu, että työntekijä uskaltaa asettautua lasten ja nuorten rehelliseksi peiliksi ja kertoa mielipiteensä asioista sekä osoittaa tunteensa lasta kohtaan aikuisena ihmisenä. Lapset ja nuoret tarvitsevat peilejä, joiden kanssa ja kautta heidän on mahdollista tarkastella omia näkemyksiään, tekemisiään ja tunteitaan. Ainoastaan tässä rehellisessä vuorovaikutuksessa on mahdollista kasvaa kypsään aikuisuuteen ja rakentaa identiteettiään terveelle pohjalle.
Edesmennyt englantilainen lastenpsykiatri ja psykoterapeutti Donald Woods Winnicott on sanonut integroitumattomien lasten uskovan aikuisen välittämiseen ja rakkauteen vasta, kun he ensin ovat kohdanneet aikuisen vihan. Usein kasvattajan suhde nuoreen muuttuu merkittäväksi vasta, kun nuori ja kasvattaja ovat käyneet läpi jonkin asteisen kriisin ja selvinneet yhdessä siitä.
Hyvä ammatillisuus lastensuojelussa rakentuu aidon ja totuudenmukaisen välittämisen sekä hyväksynnän perustalle. Olennaista kaikessa kasvatustyössä on, miten toimintamme vaikuttaa lapsen parhaaksi tänään ja tulevaisuudessa. Kaikki muu on viime kädessä toissijaista myös ammatillisesti… paitsi työntekijöiden jaksaminen!
Elokuussa 2006,
Kai Laitinen
Toiminnanjohtaja
---