Tässä tuli vaan mieleen. Miksi ihmeessä täälä ollessa pitää taistella jatkuvasti itsestään selvien asioiden kanssa?
Joskus tulee aikoja kun kyseenalaistaa oman elämän tarkoitusta ja suuntaa. Mitään asioita ei osata edes ajatella ennenkuin ne todella osuvat omalle kohdalle. Se on omaa kehitystä.
Kuinka moni ihminen todella sokaistuu omaan viisauteensa ja hyväksyy oman totuuden lähes absoluuttisena. Millä niistä omista totuuksista pääsee eroon, millä ne voi tunnistaa itsestään.
Mutta taas, ihminen tarvitsee elämäänsä jonkun teorian johon luottaa. Jonka varaan rakentaa elämä ja usko.
No toisaalta se kyseenalaistaminen ja itsestään selvien asioiden jauhaminen on se voima, joka tekee ihmisen tarpeelliseksi. Ihminen tekee itse itselleen tarkoituksen elämään.
Millä avata sydämen niin suureksi, että pystyy ulkopuolisena ymmärtämään muita ja heidän tarkoitusperiään?
Saako ihminen koskaan elämässään tietää, mikä se suuri tai mitätön tarkoitus oli. Mikä on tämän maailman rakenne ja mistä jumaluus koostuu.
Ehkäpä se totuus tosiaan löytyy kaurapuurosta.
Joskus tulee aikoja kun kyseenalaistaa oman elämän tarkoitusta ja suuntaa. Mitään asioita ei osata edes ajatella ennenkuin ne todella osuvat omalle kohdalle. Se on omaa kehitystä.
Kuinka moni ihminen todella sokaistuu omaan viisauteensa ja hyväksyy oman totuuden lähes absoluuttisena. Millä niistä omista totuuksista pääsee eroon, millä ne voi tunnistaa itsestään.
Mutta taas, ihminen tarvitsee elämäänsä jonkun teorian johon luottaa. Jonka varaan rakentaa elämä ja usko.
No toisaalta se kyseenalaistaminen ja itsestään selvien asioiden jauhaminen on se voima, joka tekee ihmisen tarpeelliseksi. Ihminen tekee itse itselleen tarkoituksen elämään.
Millä avata sydämen niin suureksi, että pystyy ulkopuolisena ymmärtämään muita ja heidän tarkoitusperiään?
Saako ihminen koskaan elämässään tietää, mikä se suuri tai mitätön tarkoitus oli. Mikä on tämän maailman rakenne ja mistä jumaluus koostuu.
Ehkäpä se totuus tosiaan löytyy kaurapuurosta.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Itse olen ainakin joutunut luopumaan useista periatteista.
Nuorempana kaikki oli niin mustavalkoista, ja vastaus mitä moninaisimpiin ongelmiin (vaikkei aina kysyttykään) tuli minulta kuin apteekin hyllyltä! Nykyään tuntuu ettei muuta väriä enää olekaan kuin epäselvää harmaata.
Ainoa joka on ollut aina ja jonka uskon 100%:sti pysyvän on: rakkaus naisiin.
Yksi asia, jossa kyllä minulla olisi kasvun paikka on se, että hermostun tyhmiin ihmisiin. Ja "tyhmiin" vielä siten, että tottakai adjektiivin "tyhmä" määritän minä itse...
Oikein innolla odotan sitä päivää kun minkäälainen tyhmyys ei minussa saa aikaan kimpaantumista...taitaa sitä ennen tulla 3 metriä multaa nokan päälle ;)
ja paino on h-kirjaimella ( lue: tyhhhmä ) ;D!!
suun pitää olla tötteröllä. Tämä on tuttu juttu
Aivan, kun sinun kirjoituksiasi lukee.
Toivottavasti kasvat.
Niin yksipuolisia, äärimmäisen mustavalkoisia periaatteellisia, elämälle järjettömiä kirjoituksia olet kirjoittanut.
Toivottavasti kasvat.
Toivottavasti käsityksesi rakkaudesta naiseen kehittyy.
Hyvää jatkoa.
Oli miten oli - ainakin kehtaan kirjoittaa omalla nicilläni...
Toivottavasti löydät jostain rohkeutta, tai edes "munaa" :o)
Hyvää jatkoa.
Mitä ihmeen vikaa siinä on, että ihmisellä on moraali ja periaatteita?
Eli että ihmisellä on ARVOMAAILMA?
Nykymaailmassa on hyvä, että on edes muutamia ihmisiä, jotka vielä tuntevat käsitteet vastuu, toisen huomioiminen, syyllisyys ja empaattisuus.
Nykynuoret on kasvatettu tuijottamaan omaan napaansa. Minä, minulle ja minä vain ja aina ensin periaatteella tuntuu elävän kovin moni ja ikävällä tavalla.
Tälläkin palstalla on sukupolvien välinen kuilu.
Nuoriso ei tahdo ymmärtää vielä. Kun sitä elämänkokemusta tulee lisää, niin alkaa ymmärtää, että vain kunnioittamalla toisia ihmisiä saat itsekin kunnioitusta osaksesi.
..no minä olen sitten niin tyhmä, että en tiedä edes millainen on tyhmä ihminen.
Mitäs tämä nyt oikeen oli?
..tämä oli sinulta hyvä veto!
Jos multa kysytään, (no eihän multa kukaan kyllä kysy!) mielestäni olet erittäin antoisa kirjoittaja täällä.
Se nyt oli sellainen spontaani kommentti ko. nimimerkille, kun luin hänen kirjoituksiaan toisessa keskustelussa, jossa hän osoitti rajua suvaitsemattomuutta ja ennenkaikkea kykenemättömyyttä ymärtämään toista ihmistä, toisia kohtaan. -Ei millään voisi uskoa, että sama nimimerkki, joka lähtee ärsyttämään ja ärsyyntymään toisista ihan typeryyksiin asti, voisi...
Antaa olla. Kunhan ärsytin. Ihan huvikseni. Ehkäpä sain siitä jotain iloa itselleni vai mitä? Toimin siinä vain juuri siten kuin ko. nimimerkki toisaalla. Tein sen ihan periaatteen vuoksi, jotta hän tietäisi miltä se tuntuu.
Ai niin. Minulla ei ole mitään sellaista nicciä tai nimimerkkiä, kun joku taisi sitä kysäistä. Pitäisi kai keksiä joku kunnon nimmari itselle, jolla sitten alkaisi kirjoitella. Tulee vaan niin vähän kirjoiteltua, että luulisin unohtavani niccini, jos sellaisen ensin keksisin.
..ärsytämme ihan vain huviksemme. (Mutta onko se järkevää?)
Ärsyynnymme ja ärsytämme edelleen. Ärsyyntymisen ketjureaktio?
Mutta joskus voisi olla ärsyyntymättäkin ja ottaa kantaa mielipiteen tasolla, eikä suoraan haukkua toisia kirjoittajia.
Jos joku ei hyväksy moniavioisuutta ja sanoo sen suoraan, niin mitä sitten. Eikö asioista voi keskustella?
Ja jos ei pysty asialliseen keskusteluun, niin sitä pitää harjoitella.
Mutta yksi hyvä puoli tässä on se, että nyt vastasit. Se on vastuun ottamista omista heitoistaan.
Ja keksi tosiaan oma nikki. Se on reilua tulla omalla nikillään esiin ja esittää sanottavansa. Kyllä hyvän nikin muistaa..;)
Ei kai täällä ole oikein mitään itsestäänselvää...ei mun tielle ole ainakaan osunut. Sinä päivänä kun alan pitämään asioita ja elämää itsestäänselvyksinä olen puoliksi homeessa..tai haudassa. Jokainen päivä on ihme ja elämä tärkeää sellaisenaan, mutta meille aika monille ihmisille kai olis tärkeää tuntea kuuluvansa johonkin, olla osa suurempaa kokonaisuutta, tuntea olevansa tärkeä jollekin, saada rakastaa ja antaa rakkautta. Meidän supertehokkaassa yhteiskunnassa yhteisöllisyys ja perusarvot tahtoo jäädä kiireen, rahan, ahneuden, maineen ja kunnian jalkoihin...ja ihmiset kokee olevansa erillisiä ja yksinäisiä, etenkin ellei jostain syystä oikein mahdu näihin niin sanottuihin menestyjän muotteihin...
Hyvä yhteisö hyväksyy kaikki jäsenensä mukaan sellaisina kuin ovat vikoineen päivineen ja antaa kaikille mahdollisuuden osallistua jollain tavalla. Freudin ajatuksista en oikein muuten pidä, mutta hänen sanontansa siitä että ns. terve ihminen pystyy tekemään töitä ja rakastamaan on mielestäni totta...no, tuo terve on ehkä liikaa, mutta uskon että onnellisuudella ja edellä mainitulla on tekemistä keskenään.
Minusta jokaisen ihmisen elämä ja elämä sinällään on arvokasta. Ei siihen tarvita muuta tarkoitusta. Ja yhdessä kun täällä ollaan niin sitä varten ollaan, että tuetaan ja autetaan toisiamme kykyjen mukaan.
En todella tunne, että täälä olisi mitään muuta itsestäänselvää kuin ihmisen keksimä itsestäänselvyys itsestäänselvyydestä.
Se on tärkeää, että jotkut ihmiset tuntevat tarvetta kuulua johonkin, saada mainetta ja mammonaa. Se pitää yllä ihmisten unelmia ja ihmiselämän monimuotoisuutta. Kaikkia ei ole siihen rooliin tarkoitettu. Mutta oli yhteiskunnallinen asema mikä tahansa, ei kellään ole sen helpompaa tai vaikeampaa. Ei kellekkään anneta enempää huolia kuin niitä jaksaa kantaa.
Ellei niistä sitten itse tee itselleen suurempaa ongelmaa.
Ei kaikkien tehtävä ole suoraan auttaa toisia, vaikka sitä apua antaa ihan tahtomattaankin monellekin eri taholle. On oltava autettava, jotta olisi auttajia.
Kuitenkaan, mihinkään rooliin ei saa jämähtää. Koko elämää ei kannata viettää auttajana tai autettavana. Lopputulos on yhtä köyhä.
Ei tietenkään auttajan tai autettavan rooleihin jämähtäneinä...vaan yleisesti on kai aika luonnollista auttaa muita tavalla tai toisella. Se tekee meistä ihmisiä, lisää onnellisuutta ja auttaa yhteenkuuluvuuden tunteen saamisessa. Ei tässä mitään äititeresoita tarvita. Ei se ole sen kummempaa kuin vaikka oven avaaminen jollekin tai ystävällinen hymy tai kutsu tai jokin pieni palvelus. Yhtä tärkeää on osata myös pyytää apua kun sitä tarvitsee. Ystävällisyys ei maksa mitään ja voi muuttaa maailmaa sadasosasekunnissa tai rakkaus tai myötätunto...miksi sitä nyt haluaa kutsua. Kyl se toimii.
Muuten kyllä joillain tai aika monilla on enemmän huolia kun jaksaa kantaa. Elämä ei ole reilua aina ja kyl joillain on helpompaa kuin toisilla...
..kysymyksiä ja loppuun vitsi..(?)
Omia käsityksiäni:
Itsestäänselvyyksiä ei ole olemassakaan.
Taistelu?
Elämän tarkoitusta ja suuntaa pitääkin kyseenalaistaa. Se liittyy muutokseen ja kasvuun.
Itse osaan ajatella myös niitä asioita, jotka saattavat tulla kohdalle ja usein ajattelenkin juuri niitä. Olen valmiuksissa, mutta ainahan tulee uutta ja yllättävää lisää.
Uskon, että totuuteni on alati muuttuva. Toivottavasti, sillä elämänkokemus muuttaa minua vähäsen joka päivä. Jokainen ihminen on opettajani, mutta suunnannäyttäjä asuu sisälläni. Ilman näitä kahta en tulisi toimeen päivääkään.
Teorioista voi koota ihan oman henkilökohtaisen aarrekartastonsa, jonka avulla pääsee lähemmäs itseään ja sitä kautta muita.
Emme koskaan voi ymmärtää täysin toista ihmistä, mikäli tämä toinen ei kerro meille omia tarkoitusperiään. Oma sydämemme avaaminen ei tähän auta. Näin uskon.
Mikä on elämän tarkoitus?
Mikä on tämän maailman rakenne?
Siis rakenne missä mielessä?
Mistä jumaluus koostuu?
Jumaluus koostuu rakkaudesta kaikkeen. Epäitsekkyyteen.
Ehei.. ei se ollut vitsi. Se tarkoittaa vain sitä, että totuus löytyy kaikkein yksinkertaisimmista arkisista asioista.
"Jokainen ihminen on opettajani, mutta suunnannäyttäjä asuu sisälläni."
kieltämättä hienosti tokaistu. Todel hyvin, itseasiassa :)
Vähän sama, kuin se, että haluaa kehittyä mahdollisimman hyväksi itsepuolustus lajeissa. Koko totuus ei löydy yhdeltä opettajalta. On jaettava se oppi, mikä on mahdollista jakaa ja jatkaa uuden etsimistä. Se on vuorovaikutusta eri ihmisten kanssa.
Jos elämän voisi kiteyttää yksilön henkilökohtaiseen kasvuun yhteiskunnan hyväksi.
Eriasioita on tarjottavana eri määrä eri ihmisille.
Perustuuko rakkaus sitten eräänlaiseen opettaja/oppilas suhteeseen? Ei nyt ihan niin karkealla tavalla ilmaistuna.
Mikä on rakkauden muoto, jos jumala on rakkaus?
Juu, totuus löytyy ehdottomasti kaurapuurosta, mistäs muusta :) Ja sen rakkauden olemus on sen kaurapuuron jokaisessa ryynissä yhtä näkyvänä tai näkymättömänä kuin se on siinä kädessä, joka sitä puuroa kauhoo kitaansa.
Jokainen jyvä tekkee vaa hyvvää vatsalle.. ellei sitten satu olemaan keliakiaa.