Eli tilanne on tämä:
Avomieheni on lähihoitaja ja itse olen opiskelija. Mieheni kk-tulot on bruttona n.1700-1900€ ennen veroja. Käytännössä siis reilut 1500€. Itse "tienaan" ainoastaan opintotuen, n. 450€/kk.
Miehelläni on luottohäiriömerkintä (poistuu alkuvuonna 2013) jonka oli hommannut ennen seurusteluamme. :) Hän myös maksaa lainaa n. 400€/kk. Vuokramme Helsingissä on n. 700e/kk. Pakolliset lisälaskut (sähkö, vakuutukset, puhelin- nettilaskut jne) ovat luokkaa 100-200€/kk. Meillä on kaksi koiraa, joiden ruuat kuukaudessa yht. n. 50€. Isoja koiria ovat, emmekä siis todellakaan syötä mitään kallista ell-ruokaa, ihan perus HauHauta jota saa Prismasta. Omaan ruokaamme menee n. 200€/kk. Eli tästä ynnäämällä perusmenot on 1500€:n paikkeilla. Okei, eli pärjäämme talvet joten kuten kituutellen...
Mutta nyt siis esim tämä kesä. En saanut työpaikkaa, enkä opiskelijana ollut oikeutettu edes työttömyyskorvaukseen. Tällä hetkellä laskuja maksettavana n. 1000€:n edestä... Suurinosa mennyt perintätoimistoon. Pelkään että minunkin luottotietoni romuttuvat tätä menoa. Rahaa ei kerta kaikkiaan ole. Syksyllä lukujärjestykseni lupaa 12-tuntisia koulupäiviä - eli en voi edes harkita töihin säntäämistä.
Yritimme hakea toimeentulotukea Sosiaalivirastosta, mutta saimme kielteisen päätöksen koska yhteenlasketut tulomme ylittävät 1700€ (joka on tuen saamiselle kuulemma yläraja). He eivät ota huomioon mieheni lainaa jota hän maksaa 400€/kk. Se menee henkilökohtaistenmenojen piikkiin, joita siis sossun mukaan saa olla 700e/kk kahdella hengellä. Puhelin-,netti-, vakuutus- ja ruokalaskut sitten täyttääkin kiintiön... Eli kahteen vuoteen meidän parisuhteessa ei ole käyty ulkona syömässä, ei leffassa, ei reissussa. Ei edes joulu- tai synttärilahjoja osteta kun rahaa ei siihen ole. Mielestäni elämämme on hyvinkin epäinhimillistä, ja minä saan maksaa mieheni aikaisemmista möhläyksistä (laina).
Koulussa minulla on tuttavia jotka elävät sossulla siksi kun vanhemmat ovat työttömiä (eivätkä töihin ole menossa, koska peruskoulupohjalla he tienaisivat yht. max 2000e. saavat sossulta 1700e tekemättä mitään joten eivät aio ahtereitaan liikuttaa). Heidän päällään näkyy uusia vaatteita useammin kun meillä ostetaan edes alusvaatteita!
Omat vanhempani ovat varakkaita. Eronneita ja uusissa liitoissa. En ole kummankaan kanssa tekemisissä enkä todellakaan saa heiltä tukea elämiseen. Äitini viimeksi otti minuun yhteyttä toivottaakseen mukavaa joulua....
Mamut ärsyttää minua. En ole rasisti, mutta viimeaikaisen elämäni valossa olen saanut hyvin negatiivisen kannan - heitä elätetään ja paapoillaan.... mutta kun oman maan 20v opiskelija feat 22v työssäkäyvä avomies tulevat pientä tilapäistä avustusta pyytämään niin heti lyödään eijjoota luukulla. Miksi... Miksi...
Todellakin. tällä hetkellä yli 1000€ laskuja elokuun vuokra reilu 700e, oma tilini pyöreä nolla, mieheni samoin... 15.pv ukko saa n. puolet kuukauden palkasta, eli n. 800€, josta heti lähtee 400 lainaan... Ei jää varaa maksaa edes vuokraa. Ja tämä on totta: Meidän jääkaappi on tyhjä. Mustikoita ja vadelmia olen metsästä muutaman rasiallisen poiminut, sekä sieniä. Näillä ollaan sinnitelty heinä- ja nyt elokuu. Eikä vieläkään päästä edes leipäpakettia kaupasta ostamaan. En käsitä miten tätä pidetään hyvinvointivaltiona.. Jos joku osaa neuvoa ja antaa jonkinnäköistä opastusta niin otamme vastaan. Pitääkö mun vaan jättää opinnot sikseen ja mennä puhelinmyyntiin töihin??? Että saa edes katon maksettua päänpäälle.. Oli todella isku vasten kasvoja kun sossu kieltäytyi auttamasta...
Miehelläni on ollut peliriippuvuutta "nuoruudessaan" ja suurinosa rästissä olevista laskuista on tullut pelaamisesta. Hän purkaa turhautumistaan siihen. En tiedä miten selviämme tästä ajasta... Auttakaa.
Avomieheni on lähihoitaja ja itse olen opiskelija. Mieheni kk-tulot on bruttona n.1700-1900€ ennen veroja. Käytännössä siis reilut 1500€. Itse "tienaan" ainoastaan opintotuen, n. 450€/kk.
Miehelläni on luottohäiriömerkintä (poistuu alkuvuonna 2013) jonka oli hommannut ennen seurusteluamme. :) Hän myös maksaa lainaa n. 400€/kk. Vuokramme Helsingissä on n. 700e/kk. Pakolliset lisälaskut (sähkö, vakuutukset, puhelin- nettilaskut jne) ovat luokkaa 100-200€/kk. Meillä on kaksi koiraa, joiden ruuat kuukaudessa yht. n. 50€. Isoja koiria ovat, emmekä siis todellakaan syötä mitään kallista ell-ruokaa, ihan perus HauHauta jota saa Prismasta. Omaan ruokaamme menee n. 200€/kk. Eli tästä ynnäämällä perusmenot on 1500€:n paikkeilla. Okei, eli pärjäämme talvet joten kuten kituutellen...
Mutta nyt siis esim tämä kesä. En saanut työpaikkaa, enkä opiskelijana ollut oikeutettu edes työttömyyskorvaukseen. Tällä hetkellä laskuja maksettavana n. 1000€:n edestä... Suurinosa mennyt perintätoimistoon. Pelkään että minunkin luottotietoni romuttuvat tätä menoa. Rahaa ei kerta kaikkiaan ole. Syksyllä lukujärjestykseni lupaa 12-tuntisia koulupäiviä - eli en voi edes harkita töihin säntäämistä.
Yritimme hakea toimeentulotukea Sosiaalivirastosta, mutta saimme kielteisen päätöksen koska yhteenlasketut tulomme ylittävät 1700€ (joka on tuen saamiselle kuulemma yläraja). He eivät ota huomioon mieheni lainaa jota hän maksaa 400€/kk. Se menee henkilökohtaistenmenojen piikkiin, joita siis sossun mukaan saa olla 700e/kk kahdella hengellä. Puhelin-,netti-, vakuutus- ja ruokalaskut sitten täyttääkin kiintiön... Eli kahteen vuoteen meidän parisuhteessa ei ole käyty ulkona syömässä, ei leffassa, ei reissussa. Ei edes joulu- tai synttärilahjoja osteta kun rahaa ei siihen ole. Mielestäni elämämme on hyvinkin epäinhimillistä, ja minä saan maksaa mieheni aikaisemmista möhläyksistä (laina).
Koulussa minulla on tuttavia jotka elävät sossulla siksi kun vanhemmat ovat työttömiä (eivätkä töihin ole menossa, koska peruskoulupohjalla he tienaisivat yht. max 2000e. saavat sossulta 1700e tekemättä mitään joten eivät aio ahtereitaan liikuttaa). Heidän päällään näkyy uusia vaatteita useammin kun meillä ostetaan edes alusvaatteita!
Omat vanhempani ovat varakkaita. Eronneita ja uusissa liitoissa. En ole kummankaan kanssa tekemisissä enkä todellakaan saa heiltä tukea elämiseen. Äitini viimeksi otti minuun yhteyttä toivottaakseen mukavaa joulua....
Mamut ärsyttää minua. En ole rasisti, mutta viimeaikaisen elämäni valossa olen saanut hyvin negatiivisen kannan - heitä elätetään ja paapoillaan.... mutta kun oman maan 20v opiskelija feat 22v työssäkäyvä avomies tulevat pientä tilapäistä avustusta pyytämään niin heti lyödään eijjoota luukulla. Miksi... Miksi...
Todellakin. tällä hetkellä yli 1000€ laskuja elokuun vuokra reilu 700e, oma tilini pyöreä nolla, mieheni samoin... 15.pv ukko saa n. puolet kuukauden palkasta, eli n. 800€, josta heti lähtee 400 lainaan... Ei jää varaa maksaa edes vuokraa. Ja tämä on totta: Meidän jääkaappi on tyhjä. Mustikoita ja vadelmia olen metsästä muutaman rasiallisen poiminut, sekä sieniä. Näillä ollaan sinnitelty heinä- ja nyt elokuu. Eikä vieläkään päästä edes leipäpakettia kaupasta ostamaan. En käsitä miten tätä pidetään hyvinvointivaltiona.. Jos joku osaa neuvoa ja antaa jonkinnäköistä opastusta niin otamme vastaan. Pitääkö mun vaan jättää opinnot sikseen ja mennä puhelinmyyntiin töihin??? Että saa edes katon maksettua päänpäälle.. Oli todella isku vasten kasvoja kun sossu kieltäytyi auttamasta...
Miehelläni on ollut peliriippuvuutta "nuoruudessaan" ja suurinosa rästissä olevista laskuista on tullut pelaamisesta. Hän purkaa turhautumistaan siihen. En tiedä miten selviämme tästä ajasta... Auttakaa.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Toivon että selvitään edes syyskuuhun asti.. 1.9. nostan 1500e opintolainaa jotta saan maksettua edes osan rästeistä pois.
Voiko tuota miehesi lainanmaksua keskeyttää mitenkään joksikin aikaa? Tai edes pienentää eriä?
On väärin, että Suomessa opiskelija joutuu maksamaan ruokansa lainarahalla. Itse saan valtiolta sen noin 450e/kk ja vuokra on jo ilman sähköä 459e/kk... Siihen sähköt, netit, ruoat, opiskelukustannukset ym. laskut päälle, joten pyhällä hengellä tässä eletään... Suomi on kaikkea muuta kuin hyvinvointivaltio! Työttömänäkin saisi valtiolta enemmän apua kuin opiskelijana...
sun pitää hakea asumistukea.. Ja vuokrasi on pieni...
Toimeentulotuki ei mielestäni ole 1700 e kuussa. Muistaakseni yksinasuvan tuki on 419 e. Mutta tilanne opiskelijana on todella vaikea, ja todella monilla aloilla palkat ovat aika onnettoman surkeat.
Tuossa tilanteessa pitää 1) vähentää kuukausimenoja 2) lisätä tuloja 3) maksaa pidemmän päälle velat pois ja tasapainottaa talous.
Tuli mieleen että voisitte kenties saada asumitukea? Oletteko hakeneet? Kelan nettisivulla on kaavake, jossa voi laskea saako tukea ja kuinka paljon.
Toiseksi ehdotan myös että miehesi neuvottelee lainan takaisinmaksusta, niin että voisi edes jonkin aikaa lyhentää vain 200 euroa. Voisitte ottaa yhteyttä kaupungin velkaneuvontaan asiasta, jos velkojan kanssa ei pääse yhteisymmärrykseen.
Sinun ei pitäisi opintolainallasi maksaa velkoja pois, eikä varsinkinaan miehesi velkoja, se kostautuu myöhemmin. Miehesi on se joka on velat aiheuttanut, minusta hänen tulisi itsenäisesti ne hoitaa. Hän voi ottaa jotain urakkahomma tms. edes kerran pari kuussa ja hankkia lisää rahaa. Kerätä pulloja tms. Jos on jotain ylimääräistä tavaraa, voi mennä kirpputorille myymään (jos menee kaverin kanssa, voi puolittaa kustannukset).
Sinun tulisi käyttää opintoraha laina vain omiin kuluihisi, eli mihin se kuuluu. Sinun on mahdollista ottaa edes yhtenä viikonlopun päivänä töitä. Tuskin vedät 7 päivänä 12 h opintoja.
Ruokaa voi saada ruokajonosta, jos kestää mennä sinne. Ruokamenoja voi halventaa kun leipoo itse leipänsäkin.
Kannattaa yrittää etsiä halvimmat kännykkä- ja nettiliittymät. Netin voi myös sulkea väliaikaisesti, ja mennä ilmaiseksi kirjastoon.
Tärkein on pidemmän päälle tasapainottaa talous saamalla velat pois.
Voisitte kumpikin pyytää vanhemmiltanne rahaa edes lainaksi, jos kerran ovat varakkaita.
Jos kuulutte kirkkoon, myös sieltä voisi jotain apua saada vähävaraiset.
Älä nyt ainakaan koulua lopeta kesken jos ei tuo puhelinmyynti luonnistukkaan.. jos et sitten halua 9e päivä "duuniin". Soita vuokranantajalle että käykö jos maksatte vuokran 2 osassa niin jää rahaa elämiseenki.Voisit myös noista laskuista tehdä jonkun maksusuunitelman vaikka 20 kuussa ja sitten kun rahaa on kertynyt "ylimääräistä" maksat kaikki pois. Asumistukea ette luultavasti saa.
"Toimeentulotuki ei mielestäni ole 1700 e kuussa. Muistaakseni yksinasuvan tuki on 419 e." tässä tapauksessa toimeentulotuki olisi noin 1400 e kuussa joten ei ole kaukana. Ihmetellään vielä lisää miksi on paljon työttömiä..tai no kyllä sen kaikki tajuaa mutta halutaan kääriä edes pienet voitot.. kun tuo 1500e kuussa käteen ei ole vielä edes "vähän"..
"Syksyllä lukujärjestykseni lupaa 12-tuntisia koulupäiviä"
Ei tuollaista Suomessa olekaan. Trolli.
Älä viitsi kitistä pienistä! Meitä on paljon semmoisia pariskuntia ja perheitä, jotka joutuvat tulemaan toimeen paljon pienemmillä tuloilla. Esim. minä ja mieheni tällä hetkellä työttömänä, tökärit YHTEENSÄ n. 920€/kk nettona, vuokraa maksetaan 460€/kk (vuokrasta on vähennetty asumistuki), siihen sähköt, kännykät, nettimaksut, koiran ruoat, jne.. Laskepa huviksesi paljonko jää rahaa ruokaan, vaatteisiin, hygieniatuotteisiin yms. ja kaikki vain kallistuu koko ajan! Me tulisimme erittäin hyvin toimeen n. 2000 euron kuukausituloilla, vaikka olisi lainan maksuakin.
No, mutta kerroithan olevasi varakkaan perheen kakara, joten tietenkin elinkustannuksesi ovat aina olleet korkeat, mutta nyt "omillasi" elellessä huomaatkin ettei sama elintaso voi säilyä ja joudut tinkimään menoistasi.
Itse en edes muista koska viimeksi olisimme käyneet ulkona syömässä/reissussa, leffassa tai ostanee UUSIA vaatteita, koska ei vain ole rahaa. Meillä laitetaan rahat laskuihin ja sitten kituutellaan loppukuukausi kaurapuuron voimalla. Laittakaa asiat tärkeysjärjestykseen!
Teillä siis tulot n. 2000 €/kk ja
Menot:
-Vuokra 700
-laina 400
-sähkö, vak. puh ja netti saa olla max 150 ja sekin on paljon!
tosta ynnäämällä 2000 - 1250 jolloin jää 750€/kk ruokaan ja sirkushuveihin.
Paitsi että sossu ei ota laskelmissaan huomioon netti- ja puhelinlaskuja, kuten ei lehtitilauksiakaan yms. "luksusmenoja", esim. autovakuutuksia. Kaikki tuollaiset sisältyy toimeentulotuen perusosaan.
Niin eiköhän tuon jutun pointti ollutkin se, että noilla tuloilla on ihan turha haikaille toimeentulotuen perään. 750€/kk jää ruokaan ja sirkushuveihin joten puheet siitä ettei olisi rahaa johtuvat jostain muusta kuin siitä ettei olisi rahaa. Toisin sanoen ei eletä tulojen mukaan.
Jos rahasta on pulaa, niin sitten pitää vain karsia menoja! Jos oikeasti on aina on rahapula, niin sitten kannattaa luopua esim. lemmikeistä, vaikka ne olisivatkin rakkaita. Niiden elättäminenkään kun ei ole kovinkaan halpaa lystiä... Lemmikit eivät kuitenkaan kuulu ihmisen välttämättömään elämään, paitsi tietysti, jos lemmikki on samalla esim. sokealla opaskoirana.
"Miehelläni on ollut peliriippuvuutta "nuoruudessaan" ja suurinosa rästissä olevista laskuista on tullut pelaamisesta. Hän purkaa turhautumistaan siihen. En tiedä miten selviämme tästä ajasta..."
Siis ukkosi edelleenkin pelaa, vaikka entisiäkin pelivelkoja makselette vieläkin? Potki pellolle mokoma peliriippuvainen, ei se siitä miksikään muutu, pahenee vain, joten säästät itsesi monelta huolelta ja hänen aiheuttamalta mielipahalta kun eroat ukostasi mahdollisimman pian.
Siksi toisekseen, pitäisikö sossun maksaa ukkosi peliriippuvuuden aiheuttamat laskut ja velat? Ei todellakaan, ei sossusta muutkaan siihen tarkoitukseen rahaa saa.
Tännepä on kertynyt ketjua... :) Ensimmäisiä kommentteja oli mukava lukea läpi. Tsemppaa kovasti kun huomaa ettei ole ainoa kituutteleva tässä Suomen hyvinvointivaltiossa...
Mitä mieheni pelaamiseen tulee: hän tekee parhaansa päästäkseen siitä eroon. Eikä ole muuten rahaa koneisiin suoltanut viimeaikoina. Useampi vuosi sitten laittoi tonneittain. Turhautumisen purkamisena pelaamiseen tarkoitin lähinnä ihan peruskotitietokonepelejä, anteeksi että jätin mainitsematta ja aiheutin väärinkäsityksiä... Minä näen miehessäni nuoren elämäntäyteisen miehen. En "mokomaa peliriippuvaista". Voin toki olla liian luottavainen ja sinisilmäinen (ja tulen saamaan kostoni siitä) mutta tunnen ukkoni. Kaikki parisuhteet ovat riskejä, ja mieheni on minusta sen riskin arvoinen. Silti mua ahistaa se että jätkä saattaa olla 12 tuntia koneella yhellä istumalla... tosin ymmärrän kyllä ettei ulkomaailma paljoa tässä tilanteessa häntäkään houkuttele.
Lemmikitkin maksavat, kyllä. Silloin kun lukioikääisenä koirani otin, niin tulin silloin toimeen ihan kivasti. Silloin tosin asuin vielä yksin ja toisella paikkakunnalla. Silloin en tiennyt että tilanne menisi näin pahaksi. Jos olisin tiennyt niin olisin jättänyt ottamatta. Mutta en tiennyt ja tässä ollaan. Niistä ei luovuta. Ne kun kerran on otettu (molemmat omilla tahoillamme vuosia sitten) niin niistä ei luovuta ennen ku aika niistä jättää. Piste.
jatkuu..
Joo, siis n. 750€ kuukausittain jää "sirkushuveihin" sun muihin. Talvisin. Kun opiskelen. Nyt nostin asian esille koska on kesänloppu, en saanut töitä joten olin itse pyöreä nolla, tai pikemminkin miinusmerkki, mieheni reilusti alle kahen tonnin palkassa. Ja tietysti sitä ruokaa menee. Vai luuletko että koulupäivän sinnittelee aamukahvilla? Aika nopeasti laskee verensokeri. Ja kouluruoka on 2,5€ x 5 x 4 = n. 50e/kk. Pelkästään siihen että käyn lämpimän ruuan arkisin koulussa syömässä. Ja mielestäni 2,5€ päivän ateriasta on todella pieni summa. Siitä ynnäät sitten mieheni n. 5€ työpaikka-aterian. Eli joo, aika paljon menee siihen rahaa että syö "ulkona". Mutta kyllä sitä kotonakin on syötävä. Eli en usko että se arvio että reilut 200€ menee kuussa ruokaan, heittäisi pahasti. Ja ei, meillä ei mitään poronkäristystä tai kassleria syödä. Ihan perunaa jauhelihakastikkeella tai makkarakastikkeella. Hsl:n bussikortti vie minulta sen 20€/kk, ukolta 40e/kk.
Joo, vielä pitäisi kolme-neljä sataa euroa olla käytettävissä.. Harmi että olen amk-opiskelija ja minun on hommattava kurssikirjat ja tarvikkeet itse. Ja voin sanoa että kirjat ovat kalliita, eikä niitä kirjastoista löydy (tai jos löytyy niin kuukauden jonon päässä ja viikon laina-ajalle). Käytettynä saa muutaman kympin halvemmalla mutta kallista silti. Ei sitä rahaa vain käteen jää vaikka kuinka näin ynnäämällä pitäisi jäädäkin..
Ja anteeksi jos jotakuta loukkasin avoimella tilitykselläni.. Mutta opiskelija on opiskelija (ja kuten joku jo sanoi) opiskelijan tilanne on Suomessa huonompi kuin työttömän. Kyllä sitä töihin menen heti kun valmistun. Onneksi on ala jolla töitä riittää. :) Nimimerkin "ei hyvää päivää..." teksti oli aika katkeran kuuloinen.. Oletteko pariskunta joka ei koskaan lähtenyt opiskelemaan ja nyt sitten valitatte kun työssäkäyvät eivät maksa elämistänne? Töihin pitää mennä. Se on minunkin ehdoton mielipiteeni. Vaan nyt on tilanne että haluan kesittyä opiskeluun. Koulu on minun työpaikkani nyt. Miksei valtio tue tässä hankkeessa tämän paremmin?? Miksei valtio anna täyttä mahdollisuutta pitää koulua työpaikkanaan?? Miksi on pakko mennä töihin (jolloin opinnot kärsii) ja valmistua myöhemmin joka sinänsä tulee valtiolle kalliimmaksi kun tukea opiskelua suuremmin rahallisesti sen muutaman vuoden. Keväällä kävin töissä (n.3kk) mutta en jaksanut. Ei henkinen kantti riittänyt. Pari isoa tenttiä odottaa rästinä kolmen viikon päässä. Kun en kerennyt/jaksanut/viitsinyt keskellä yötä ruveta lukemaan.
Ja mistä 12-tuntiset koulupäivät tulee: kyllä se on mahdollista. Ensin on peruskoulupäivä 8:15-16:00, sitten iltaluento 16:30-19:30. Okei, ei ehkä ihan pyöreä kellotaulu tule, mutta sen verran lähelle että saatoin niin sanoa. ;) Plus sitten koulumatkat, jotka vie mulla yli tunnin. Ja kyllä se vaan niin on, että tulevan syksyn on pääasiallisesti 5 kertaa viikossa näitä päiviä. Siellä täällä on muutama "lyhyt ja helppo" päivä jolloin olen vain muutaman tunnin koulussa. Töihin menisin jos olisi joku työpaikka joka tarjoaa vain 1-2 iltana töitä viikossa silloin kun minulle sopii. Tiedättekö tällaista paikkaa?? Itse en vielä ole löytänyt... Osa-aikaisenakin minimi oli 15h/vk.
Avokkini piti vaiheen jolloin maksoi vain korkoja pois. Mutta en hirveän paljoa tiedä, koska pyrimme parhaamme mukaan pitämään omat menot omina menoinamme - juuri siksi etten minä joudun hänen lainaansa maksamaan. Pankki kuitenkin vaati että hänen kuuluu jo lyhentää velkaa. Ja aikaa tosiaan vuosi, että en osaa sanoa että suostuisiko pankki taas pelkkien korkojen maksuun. Voihan sitä toki kysyä! Velkaneuvojalle oli sossun mukaan puolen vuoden jono (toukokuussa kävimme) joten emme lähtenyt jonoon.. Nyt kyllä varmaan kannattaisi kiltisti kipittää jonon hännille - jos ensi kesästäkin tulee tällaista.. -.-
Toivon kuitenkin kaikille opiskelijoille ja tahtomattaan työttömille oikein lämmintä loppukesää! :) Ainakin yksi ilonaihe elämässä... Kyllä tämä tästä. Täytyisi vain saada Suomen tukijärjestelmä uuteen uskoon.. Opintotukea voisi maksaa puhtaasti koulumenestyksen mukaan (jolloin koulu olisi oikeastikin opiskelijan työpaikka).. Pistää vihaksi ajatus, että Suomen oma opiskeleva kansalainen ei saa tukea pahalla hetkellä (siksi että pariskunnan toinen puolisko yrittää parhaansa tehdä töitä tulevaisuuttaan ja elämäänsä varten!) toisin kuin sossutuen perässä tulevat maahanmuuttajat.. Heidän ei tarvitse edes suomen kieltä osata ja heille kustannetaan asunto ja kaikki... Mutta jos yrität opiskella itseäsi, perhettäsi ja tulevaisuutta varten maksaaksesi niitä veroja (joita sitten valtio hyvillä mielin laittaa ulkomaille kun eihän meillä ei ole tarvetta niille rahoille) niin saat "palkaksi" summan josta tulee lähinnä vain paha mieli.. Taputuksen päähän että "joo et sä tartte mitään kun noita numeroita sen verran teidän tiliotteessa on" ja heti perään kustantaa sitten seuraavalle asiakkaalle (mamulle) asunto ja elämä.
Miksi sä nyt ne mamut tähän taas revit.
Niiden tukiperusteet on ihan täsmälleen samanlaiset kuin meillä kantasuomalaisillakin. Yhtään enempää ei niille myönnetä.
Pitäisi varmaan saada televisioon sellainen tietoiskusarja kuin ennen oli, muistatteko, sorminapsäytys ja sitten tietoisku, kertomaan suomalaisesta sosiaalitukijärjestelmästä.
Kituuttamistahan se on. Jos on avoliitossa tai aviossa henkilön kanssa, jolla on lainaa ja tuloja, niin ainoa keino saada toimeentulotukea on ns. muuttaa erilleen. Kyllä sossussa tiedetään että se tehdään usein tukien vuoksi. Mutta kun virkamiestä koskee lait ja asetukset, ei sitä toimeentulotukea vaan voi myöntää, ellei laskelmat anna myöten.
Jos et tuosta jo ymmärtänyt niin kyseessä on täysi provo. Sen takia myös ne maahanmuuttajat on revitty juttuun mukaan. Sen takia siinä on myös lauseita kuten:
- "Oletteko pariskunta joka ei koskaan lähtenyt opiskelemaan ja nyt sitten valitatte kun työssäkäyvät eivät maksa elämistänne?"
- "Keväällä kävin töissä (n.3kk) mutta en jaksanut. Ei henkinen kantti riittänyt."
- "Kun en kerennyt/jaksanut/viitsinyt keskellä yötä ruveta lukemaan."
- "Töihin menisin jos olisi joku työpaikka joka tarjoaa vain 1-2 iltana töitä viikossa silloin kun minulle sopii."
- "Velkaneuvojalle oli sossun mukaan puolen vuoden jono (toukokuussa kävimme) joten emme lähtenyt jonoon.."
- Jne. Jne.
Kun heittää monta koukkua veteen niin aina joku nappaa. Sinä nappasit nyt kiinni maahanmuuttajista ja kohta joku toinen tarttuu tuohon koulutuksen puutteeseen ja sitten joku nimimerkillä '5000 vuotta työelämässä' tai vastaavaa tarttuu siihen kuinka työtä on tehtävä, jos sitä on jne. jne. Piiri pyörii ja trollilla on hauskaa.
"Avokkini piti vaiheen jolloin maksoi vain korkoja pois. Mutta en hirveän paljoa tiedä, koska pyrimme parhaamme mukaan pitämään omat menot omina menoinamme - juuri siksi etten minä joudun hänen lainaansa maksamaan."
Kuinka voit sitten olla niin 100% varma hänen pelaamattomuudestaan? Kyllä noilla tuloilla pitäisi tulla ihan hyvin toimeen, ei ainakaan lähes 2000€:n laskupinoa parissa kuukaudessa saa aikaan, ellei todella pahasti tuhlaa rahojaan muualle. Avokkisihan voi jatkaa rahojen hölväämistä sinun tietämättäsi, ota asiasta selvää. Ja se lainanlyhennys 400 euroa kuukaudessa....kuinka avokillasi voi olla lainaa, jos hänellä on luottotiedoissa merkintä, eihän siinä tapauksessa mistään saa lainaa?
Ei nyt oikein nämä jutut sinulla natsaa, kuten jo joku tuolla huomauttikin siitä kuinka avokkisi voi pelata jopa 12 tuntia yhdellä istumalla, mikäli hän käy 3-vuorotöissä......taitaa olla skeidaa koko juttu.
Pistää silmään tuo miehen 5 euron työpaikka-ateria, sehän tekee jo 100 e kuussa eli siitäkin pystyy tinkimään. Monet tekevät töihin ja kouluun omat eväät ja näin säästävät. Olen samaa mieltä kuin ylläolevat eli teillä kuitenkin ihan ok tulot eli ymmärrän ettei tt-tukea makseta.
Myös minun mielestäni tuo 5 euron ateria päivässä tulee pitemmän päälle paljon kalliimmaksi, kuin omat eväät.
Paljon teitä pienituloisemmatkin ihmiset tulevat toimeen vähäisillä rahoillaan, joten täytyy vain karsia joitakin menoja. Sossuhan ei katso kenelläkään toimeentulotukea hakevalla lainoja menoiksi, eikä se myöskään rahoita pelaamista (ei ennen pelaamista, eikä pelaamisen jälkeen), vaan ttt on tarkoitettu viimesijaiseksi tuloksi välttämättömään elämiseen.
Sossu ei myöskään korvaa lemmikkien kustannuksia, vaikka ne olisi hankittu aiemmin, kun on ollut paremmin rahaa. Tuo 50 €/kk lemmikkien ruokaan on kyllä paljon... Sillähän saa ostettua jo noin parin viikon ruoat yhdelle ihmiselle! (Tarkoitan tietysti itse tehtyä ruokaa, en valmiiksi ostettua).
Syövät markettien HauHau Championia. n. 26€/25kg. Ei ole todellakaan pahahinta, sillä oikeasti laadukkaasta ruuasta maksat yli 5€/kg. Koirat ovat roduiltaan saksanpaimenkoira ja valkoinenpaimenkoira. Elopainoa molemmilla n. 35kg. Vähempää ei voi syöttää mitä nyt ko ruokaa syövät. Mitään Luppaa en lähde ostamaan, vaikka kilohinta onkin alle euron. Kerran kokeiltiin, ja paskoivat suorana kaiken ulos, eli sitä pitäisi syöttää 3-4 kertaa enemmän jotta saisivat kaiken tarvitsemansa.
Jos sovitaan näin, että koirat on ja pysyy niin kauan kun henki niissä pihisee. Eli seuraavia koiran kuluihin takertuvia viestejä en lue. Paitsi sellaiselta kirjoittajalta joka itse on äiti/isä ja antanut lapsensa pois koska ei ollutkaan sellaiseen varaa. Periaate on periaate.
26€/15kg, anteeksi kjirotusvihre. :)
Älä välitä noista, jotka neuvoo hävittään perheenjäsenet. Mutta.. mieti nyt vakavasti, että onhan teillä sitten varmasti varaa hoitaa ne mikäli jtn sattuis? Kai teidän koirat saa sentää joskus muutakin kuin nappulaa? Oletan, että osaat katella esim prismasta halpoja lihoja jne.. hyödynnät omat ruuantähteet koirille sopivissa määrin.
Meillä pidetään kirjekuoressa "hätärahaa" elukoiden lekuria varten ja niihin EI KOSKETA vaikka kuinka ois tiukilla.. paitsi jos voidaan laittaa pian takasin ;)
Miehes, koska sillä sitä velanmaksuakin on, vois kyllä edes parina päivänä vkosta pärjätä eväillä? Joku ruokaisa salaatti päivälliseks, josta loput sit töihin. Tai mikä vaan edullinen ruoka, josta jää seuraavalle päivälle. Kunnon itsetehdyt sämpylätkin menee täytettynä.. :P
Me pärjäillään suht samoilla tuloilla, mutta tiukkaa tekee aina tietty.. tarvii vaan pitää sellasia "kitupäiviä". Suosittelen! Tyyliin makaroni ja ketsuppi.. vesi. Sitten voidaan palkita toisemme vaikka hakemalla pitsa ym. Hyvän viiniplon takia kyllä jyrsin näkkäriäkin vaan pari päivää tarvittaessa. :D
Tsemppiä ja onnea! Yritä kituuttaa ja jaksaa opiskella, kyllä se toivottavasti joskus sit palkitaan. Hope so!!!!! :)
Henk. koht en kyllä yhtään loukkaannu vaikka jätät lukematta.
Sama täällä, ei mua haittaa, vaikket lukisikaan sinulle osoitettuja neuvoja. Itsehän neuvoja kyselit. Monikaan ei huomaa, miten yllättävän paljon johonkin asiaan menee pidemmän päälle rahaa. Ulkopuoliset voivat huomata nämä asiat paremmin kuin itse. Mutta omatpa ovat rahasi ja ongelmasi...
sossu alkaa heti auttamaan ja huomioimaan velat menoina kun ne päästää ulosottoon!vapaaehtoisesti ei siis kannata maksaa jos vaihtoehtona on maksattaa ne veronmaksajilla ja saada itselleen leipää pöytään siinä sivussa.
No huhhuijaa. Säälin ensin aloittajaa mutta nyt alkaa vaikuttaa siltä ettei syytä olekaan. Itse en saanut edes opintolainaa (entisen miehen avioliiton aikana aiheuttamien velkojen takia) - joten maisterin paperit hankin ihan opintorahalla, yksin elin ja kaiken maksoin itse ja välillä oli kolmekin työpaikkaa yhtäaikaa.
Maahanmuuttajien haukkuminen on ala-arvoista ja osoittaa ettet tiedä mistä puhut. Sinä et näytä olevan kovinkaan aktiivinen ja selviävä omassa maassasi, jossa sulla on kaikki mahdollisuudet eikä sua ole vainottu saati kidutettu. Useimmat tuntemani maahanmuuttajat, myös pakolaistaustaiset, ovat aktiivisempia kuin sinä ja keksivät vaikkapa mennä keräämään tyhjiä pulloja, monet keräävät metsästä marjoja ja sieniä, toiset tekevät koruja ja myyvät kirppiksellä niitä, jne....
Kyllä tuolla työkkärin sivustolla on useitakin viikonlopputöitä avoinna, joten ihan virallistakin työtä löytyy lyhyemmillä työvuoroilla, erilaista viikonloppu-, keikkatyötä ja tuntityötä on myös vuokrausfirmoilla, jos vaan kelpaa mennä siivoamaan. Olen itse ollut sekä marketin kassalla että siivoojana, jne...
Miehesi on laiska: velat vaan painaa päälle ja hän maksaa satoja euroja nettiyhteydestä että saa pelata 12 tuntia päivässä?! Menis edes toiseen duuniin osaksi aikaa tai laittais edes itselleen ja koirille halvat eväät.
Kylläpä muuttuu keskustelu ankeeksi täällä suomi24:ssa... -.- Se on helppo kasvottomana näpytellä tekstiä, mutta tasan varma olen että kukaan ylläolevista kirjoittajista ei järin aktiivinen "oikeassa elämässä" ole, koska on aikaa löpistä täällä suomi24:ssa jossain yhteiskunta-palstalla. Itselläni on nyt "joutoaikaa" vielä viikko, enkä sen jälkeen enää täällä käy. Joutoajan kyllä kulutan usein esim pullomummoillessa. Tällä hetkellä sataa rankasti enkä siksi (laiskana hemmoteltuna kaupunkilaispaskana) viitsi mennä tuntikausiksi metsää raivaamaan. Sentään arvostan itseäni toisin kun moni muu köyhä. Mieluummin ostan pullorahoilla uuden ripsivärin, jos vanha on loppu, kun leipää. Nyt veikkaan että monella näyttää punasta tuo kommentti. ;) Mutta niin huolehdin itsestäni. Liian monta koditonta ihmistä näkyy kadulla, liian monta jotka ei huolehdi itsestään. Se on tärkeää, prioriteetti, pitää itsestään huolta. Koirista en periaatteesta luovu (jotakuta ilmeisesti ketuttaa jos itse on epäonnistunut ja luopunut, ja nyt sitten yritetään toisetkin siihen paskaan houkutella) ja jos luopuisin, masentuisin varmaan vakavastikin... Mitäs hyötyä siitä sitten on? Kierre on valmis ja sitten kun monen vuoden kuluttua on viimein rahaa (jos on) hoidattaa masennustaan/ henkistä pahoinvointiaan niin siihen uppoaa tuhansia ellei kymmeniä tuhansia euroja. Jos tilanteen päästää niin pahaksi. Joten vaikka köyhä olisi niin tärkeintä on arvostaa itseään. Sori vaan jos jotakuta ärsyttää että teen näin.
Ja ihmettelen miksi mieheeni takerrutaan noin ilkeästi. Ihmisenä hän on mitä ihanin (muuten en edes olisi kihloissa hänen kanssaan) mutta hänellä on ongelma. Kuten kaikilla meillä muillakin jonkun asian suhteen. Kukaan ei ole täydellinen. Töitä hän painaa... hetkinen.... viimeisen tilinauhan mukaan työtunteja ollut 208. Eli siitä laskemalla saadaan keskimäärin yli 10 tuntisia työpäiviä 5krt/vk. Hän tekee 3-vuorotyötä. Pesee vanhempienne/isovanhempienne perseitä ja ruokkii mäkättäviä mummoja. Sinä joka haukuit miestäni laiskaksi: peilaat vain itseäsi.
Nettiyhteys maksaa n. 35€/kk. Kiinteä hinta ja netissä saa olla minkä kerkee. Eli siihen ei satasia mene. Itse tarvitsen nettiä välttämättä koulujuttuihin (teen todella paljon laajoja kirjallisia töitä, eikä kirjastossa (ainakaan Helsingissä) onnistu päivittäinen 2-5 tunnin koneen varaus.
Ps. Koirat syövät ruuan tähteitä ja jos kaupasta löytyy -30% jauhelihaa (parasta ennen menossa umpeen) niin sellaista saavat sitten kyytipojaksi. :) Koira on eläin ja minä, henkisesti hyvinvoivana, arvostan elämää. Olisi koiralle aivan sama antaa ne pois kuin pienelle lapselle erottaa vanhemmistaan. Joo ei se koira ymmärrä, kyllä se tottuu ajan kanssa (niin tottuu pieni lapsikin) mitä väliä eläimellä on... Minulle on. En voi antaa niitä pois nyt kun ne pitävät meitä laumanjohtajinaan. Jos lähetään niiden lauma hajottamaan ja lähetetään ne jonnekin huitsin nevadaan uusiin koteihin, voi olla että vuoden parin päästä luetaan taas uusi "saksanpaimenkoira hyökkäsi ihmisen kimppuun" -tyyppinen teksti. Emmehän me tätä halua. Ei pilata koirien elämää sen takia että oma ei ole kunnossa.
Pps. Kiitos kaikille asiallisesti kommentoineelle! :) Totuus pähkinänkuoressa on se mitä ensimmäisessä viestissä kirjoitin. Jos joku pitää tätä trollina taii vaihtaa mielipidettään kommenttien edetessä niin etsii vain jotakin kohdetta johon purkaa turhautuneisuutta. Taitaa itse olla työtön laiskamato jonka täytyy haukkua toisia vähätuloisia saadakseen nostaakseen asemaansa omissa silmissään. Peliongelmien kanssa taisteleva mieheni on loistava kohde. Toisin kuin te, hän pärjää ongelmansa kanssa hienosti. Joten: jättäkääpä hänet rauhaan. Kiitos.
Itsehän juuri syyllistyit samaan, eli haukkumaan työttömiä. Varmaan niitä laiskojakin tapauksia on, mutta ei tällaisella pienellä paikkakunnalla niin vain saa töitä, vaikka kuinka kovasti haluaisikin. Kaikilla ei myöskään ole mahdollisuutta vaihtaa paikkakuntaa työn perässä, varsinkaan kun ei näinä päivinä tiedä varmaksi josko sekin menee piakkoin alta.
Toivottavasti saatte raha-asianne kuntoon, olihan tuolla viesteissä muutamia hyviäkin säästöehdotuksia mm. eväiden suhteen. Pienistä asioista ajan mittaan kertyy isot säästöt.
Koiranomistajana ymmärrän, että ette halua perheenjäsenistänne luopua, sehän on selvä. Meilläkin huolehditaan, että koira saa ruokaa, itsellä ei niin väliä. :)
Hyvä asiahan se on, että kouluttautuu, vaikka työpaikat voivatkin olla kiven alla siitä huolimatta ja pidän peukkuja jotta saatte laskupinonne hoidettua. Tsemppiä opiskeluun ja aurinkoista syksyä!
Näytetilaukset eri koiranruoista kannattaa hyödyntää.Myös eläinkaupoista saa pyytämällä nipun ruokanäytteitä.Ei ehkä ole miljoonien alku,mutta säästövinkki kuitenkin!
Viimeinen viestisi todella todisti arveluni oikeaksi. Tulit vaan palstalle itsesäälissäsi rypemään, haukuit sossun turvin elävät laiskat ystäväsi, paheksuit maahanmuuttajia, sitten kodittomatkin, ja nyt kun mä tajusin sun pelisi, haukuit ilmeisesti minutkin.
Kasvottomana on sun mukaan helppo näpytellä mitään vaan - AIVAN! niinhän sinäkin itse teet, puhut puppua siitä ettei joku täällä sulle vastannut olisi aktiivinen oikeassa elämässä - ehtiihän se sunkin 3-vuorotyössä oleva miehesi pelata silti 12 h nettiä - eikös hän ole "oikeassa elämässä aktiivinen"?
Sä tulit pyytämään apua, mutta mitä tahansa sulle on ehdotettu - ihan järkeviä asioita sen perusteella mitä ITSE kerroit miehestäsi ja tilanteestasi - eipä sulle mikään käy! Haluat kai vaan istua kotona ja että joku tuo sulle ja miehellesi rahaa ilmaiseksi.
Netti maksaa 35 euroa kuussa, joka on 420 euroa vuodessa. Se on satoja euroja, joista voisit säästää kunhan saisit peppusi kirjastoon. Tietokoneen voi varata 2 h kerrallaan, sen pitäisi sulle riittää - sähän teet jo muuten niitä 12 h päiviä - vai oliko sekin puppua? Jos teillä ei olis kotona nettiä, pitäis sun miehesikin keksiä joku muu harrastus eikö totta? Sun ei tarttis enää "ahistua".
Koirien pitäminen sen perusteella etteivät muka sopeudu muualle on höpöä. Koira unohtaa nopeasti kunhan pääsee hyvään kotiin. Sinähän olet 12 h päivässä poissa siellä koulussa, miehesi 10 h töissä tai 12 h koneella - kuka teillä ulkoiluttaa koiria ja yleensä hoitaa niitä? eikös ne olisi onnellisempia jossain eläkeläisten kanssa metsän lähellä, saavat huomiota ja pääsevät lenkille luontoon? Siis jos koirien parasta, ei sun mielitekoja, ajattelee.
Nytkään et muka sateeseen vedoten lähtenyt ulos. Kukas ne koirat pissitti?
Sun ongelma on se, että valitat tilanteestasi, muttet ole valmis luopumaan yhtään mistään.Väität että muut kommentoijat ovat turhautuneita, mutta itse tulit selvästi palstalle vain solvaamaan muita ja purkamaan raivoasi, mihinkään konkreettiseen et ole valms, joten eipä tilanteesi tule tuosta muuttumaan ennen kuin korvien väli muuttuu - ripsivärin osto menee ruoan eteen, really? Silläkö se elämä saadaan raiteilleen?
Aloittaja on tyypillinen nainen.
Valivalivalivali, antakaa vinkkejä, auttakee.
Snap, Crackele, Pop, päätä särkee, hatuttaa, olen teitä parempi, kauniimpi ja ihanampi ja mun mieskin on niin ihanan renttu ja jännittävä kun sillä on se ongelma (jollain viina, teillä peliongelma).
Valivalivali, prkle teitä muita, oon kummiskin kaunein ja fiksuin ja tuoksunkin aina hyvälle koska me prinsessat ei ees kakita ja eiks ookin tää huulipuna sitten ihanan sävyinen ja kauhee mimmosessa viime seasonin paidassa tuo nainen on tullut tänne ripsariostoksille ja pitäiskö mun ostaa koirillekin joku kiva panta tai purulelu, hitsi ei kai se mun mies oo taas Täyspotissa - no ehkä se voittaa meille kuukauden ruokarahat, eikun pliis taivaan isä, sen ison potin että päästään taas Kreikkaan siellä oli niin ihanaa sitä fetasalaattia ja ne biitsit ja ne Zorbakset jotka kiimaisina halus mua ja katso niin kuumasti mut onneks en jäänyt kiinni enkä tullut raskaaka - oi mä haluaisinkin niin vauvan mut kun on nää opiskelut nyt ensin hoidettava tai jos sit kumminkin voishan sitä sit palata hoitovapaan jälkeen kouluun - ai mut siinähän voi lihoa ja saada niitä raskausarpia.
Hei mitä te ootte mieltä jos mä levitän maksapateeta niin ku sinne, et voiks siittä koiran kielestä saada jonkun tulehduksen, ku mun mies on aina 10 tuntia töissä ja mä ja koirat ollaan täällä ihan niinku sillee yksin ja meillä on hirmu yksinäistä... ai niin mut sitä ruokaa, niin hei miten sitä oikeen voi tulla toimeen jos me tienataan vaan kolkyt donaa mikä mulla on aina taskussa niin pärjääks sillä vai pitääks mennä Damiin myymään pebaa vai riittääks jos ostaa vaan uuden kitaran ja Andyllekin uudet leegot ? Iiiiikkkk !!!
Naisen neuvo: potkaise miehesi pellolle, hän käyttää sinua vain hyväkseen. Ota sitten uusi ja varakkaampi, niin elämäsi kääntyy parhain päin. Tai jatka sinkkuna, niin et tarvitse huolehtia veloista tai nettipeleistä, ja omat luottotietosihan ovat puhtaat.
Näillä mennään, tämä on yksi keino lopettaa valitus.
Toisaalta, miten elää, jos haluaa elää valittamalla.
Jos nimimerkistä voi päätellä, kyseessä oleva aloittaja on aika nuori henkilö, eli ei sen ikäiseltä voi hirveän paljon vaatia, varsinkin jos (kuten näyttää) vanhemmat ole opastamassa, joten pliis tuollainen haukkuminenkaan ei häntä auta.
Sori, jos mun viestit jotenkin yllytti muita. Mun tarkoitus oli olla oikeasti kriittinen ja yrittää auttaa häntä, mutta pieleen taisi mennä....