lapseton

Hei mielelläni vaihtaisin ajatuksia kanssasi
Pistä viestiä tuleen
[email protected]

Olen vuoden sisällä kokenut kaksi kohdun ulkoista raskautta, viimeisin helmikuun alussa. Joten laparoskopia on tehty kahdesti. Eka kerran jälkeen olin yllättynyt että vihdoin tulin raskaaksi mutta sitten kävi näin. Toisella kerralla olin valmistautunut pahimpaan, kivut olivat sitä luokkaa etten edes iloinnut raskaudestani. Ultra sitten vahvisti kivun alkuperän ja menetin toisen munajohtimen, raskaus oli jo pitkällä. Enää on jäljellä yksi johdin ja silläkin puolella oli ensimmäinen ulk.raskaus. Ikääkin on jo 36 vuotta. Vähitellen on alkanut iskeä paniikki mitä tehdä? Adoptoidako, yrittää vielä luonnonmukaisesti vai keinohedelmöityskö on vastaus. Enää en edes tunne kunnolla tuskaa lapsettomuuteni johdosta. Minusta on tullut turta. Pystyn hyvin vastaamaan tuttavien uteluun kun ei ole lapsia. Olen selittänyt miten minun on käynyt. En löydä ymmärrystä. Tämmöistä kun ei tapahdu norm. ihmisille. Sitä on yksin hiljaisuuden keskellä. Ei saa ilmaista tunteita, tulee olla tasapainoinen, ei saa surra. Eräskin sanoi että ehkä Jumala ei halua siunata perhettämme lapsilla. Minulla on jokin muu tarkoitus elämässäni. Onko se sitten adoptio? Silloin tuntui kyllä pahalta. Olenko minä niin huono ihminen ettei minua voi "siunata" lapsella. Tämä on ensimmäinen kerta kun osallistun tästä aiheesta keskusteluun.

Ajatuksia olisi mukava vaihtaa sinun ja muidenkin lapsettomuudesta kärsivien kanssa, kirjoitelkaa: [email protected]