TVA kaikkea muuta kuin tuleviihdyasu

Tampereella TVA on merkillinen vuokran antaja. Tai no kivat asunnot mutta niiden hoitaminen ja asukkaiden viihtyvyyden hoito on jotain muuta. Jos esim saunojen siisteydestä asukas huomauttaa isännöitsijän kommentti on, ne ihan hyvin hoidettu. Vaikka siivoojan jäljiltä hiuksia seinissä ja haju kuvottava. No super siivoojia ovat kun 5 min saunan siivoaa. Jos yksi asukas saa aikaan että talossa vaihtuu koko ajan väki niin isännöitsijä pyörittää vaan peukaloita ja ihmettelee. Jos asukas valittaa huoneiston epäkohdista isännöitsijän kommentti on muuta muualle!
Jos asukas kaatuu jäisissä rappusissa niin vastine on että normaali ihminen pystyy niissä liikkumaan. Pihassa harvemnettiin puita piti lahoja kaataa, hups lähti 33 puuta joista yksi laho. Kaato kyllä loppui kun asia vietiin ylemmäs. Mutta piha ehdittiin tuhota. Julki juomis kielto tuli toistamiseen kolmen vuoden tauon jälkeen. Ensimmäinenkin lappu tuli 10 v myöhässä!
Väestönsuojaan ei kaikilla avainta, kommentti on ettei omakotiasujatkaan pääse suojaan. Heh ne ei kuulukkaan tähän taloryhmään!
Lukot vaihdettiin pyykkitupiin ja siten osa asukkaista ei päässyt sinne, kommentti sitten osa ei pese pyykkiä.
Asukas soittaa isännöitsijälle jostain ja isännöitsijä ohittaa asian ja kysyy onko rillillä ollut hiljaista!
Kaikkee p.... niin paljon 16v aikana ettei edes muista mutta asukasviihtyvyydestä turha TVAn hehkuttaa omalta puoleltaan!
1184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllä varsinkin isännöitsijä Minna K####a on ihminen jolla on jonkunsortin asennevamma, oli asia mikä hyvänsä hänen kanssaan ei pysty käymään normaalia keskustelua. Todella asiaton sekä aivan väärässä ammatissa. Asunnot kivoja mutta pelkästään tämän isännöitsijän takia ei koskaan enään tva:lle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Asukas 1996 kirjoitti:

Tampereella TVA on merkillinen vuokran antaja. Tai no kivat asunnot mutta niiden hoitaminen ja asukkaiden viihtyvyyden hoito on jotain muuta. Jos esim saunojen siisteydestä asukas huomauttaa isännöitsijän kommentti on, ne ihan hyvin hoidettu. Vaikka siivoojan jäljiltä hiuksia seinissä ja haju kuvottava. No super siivoojia ovat kun 5 min saunan siivoaa. Jos yksi asukas saa aikaan että talossa vaihtuu koko ajan väki niin isännöitsijä pyörittää vaan peukaloita ja ihmettelee. Jos asukas valittaa huoneiston epäkohdista isännöitsijän kommentti on muuta muualle!
Jos asukas kaatuu jäisissä rappusissa niin vastine on että normaali ihminen pystyy niissä liikkumaan. Pihassa harvemnettiin puita piti lahoja kaataa, hups lähti 33 puuta joista yksi laho. Kaato kyllä loppui kun asia vietiin ylemmäs. Mutta piha ehdittiin tuhota. Julki juomis kielto tuli toistamiseen kolmen vuoden tauon jälkeen. Ensimmäinenkin lappu tuli 10 v myöhässä!
Väestönsuojaan ei kaikilla avainta, kommentti on ettei omakotiasujatkaan pääse suojaan. Heh ne ei kuulukkaan tähän taloryhmään!
Lukot vaihdettiin pyykkitupiin ja siten osa asukkaista ei päässyt sinne, kommentti sitten osa ei pese pyykkiä.
Asukas soittaa isännöitsijälle jostain ja isännöitsijä ohittaa asian ja kysyy onko rillillä ollut hiljaista!
Kaikkee p.... niin paljon 16v aikana ettei edes muista mutta asukasviihtyvyydestä turha TVAn hehkuttaa omalta puoleltaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu