Ystäväni rottweiler on hullu

sen voin todistaa!!

Kerron pari esimerkkiä, jotka todistavat että ystäväni rotikka tosiaan on kuin mielipuoli!
Ainakun menen tänne ystävälleni, niin minulle ei tule mieleenkään ottaa omaa koiraa mukaan, sillä rotikalla on erittäin vahva reviirinpuolustusvietti.Se haukkuu aina niin raivoisasti ja hyppii talon aitaa vasten, niin että näyttää että kohta koko puuaita on maantasalla!En ikinä uskalla avata porttia ja menä sisälle, sillä sitä koiraa todellakin pelkään.Kun omistaja tulee koira on kuin eri.Alkaa heti heiluttaa häntää eikä enää irvistele, antaa jopa minun mennä sisälle.

Olen rottwilerin nähnyt tekevän niin, että olikin päässyt hyppäämään aidan yli ja sännännyt koiraa taluttavan miehen perään, mies oli loukkaantunut vakavasti ja koira oli kuollut.Omistaja ei ottanut minkäänlaisia syytteitä vastaan.

Rotikan omistaja oli taluttamassa koiraansa puiston ohi, ja puistossa leikki äänekkäitä lapsia.Yhtäkkiä rottweiler kiskoi niin että omistajan oli pakko päästää irti, koira hyökkäsi viattoman noin 5 vuotiaan pikkutytön päälle.Koira puri ja riuhtoi tyttöä vimmatusti.Lasten äiti kirkui ja otti maasta ison kepin ja läimäisi sillä koiran selkää.Koiran liike oli niin nopea, että nainen ei kerennyt tehdä mitään, ei hetkeäkään kun koiran hampaat olivat uponneet naisen ihon läpi, ja koskivat nyt luuhun.Omistaja ei ollut tapahtuneesta moksiskaan, ja komensi vain koiransa luokseen.(näin itse tilanteen omin silmin)Menin huutamaan ystävälleni ja sanoin, että miksi tämä oli vain katsonut vierestä kun pieni tyttö on verihurttasi raatelemana?Omistaja vain naurahti ja sanoi: Mitä nyt siinä tilanteessa tekisi?Jos alkaa itse panikoitumaan koira muuttuu vielä aggressiivisemmaksi.Kun sopiva hetkin tuli kutsuin vain koirani luokseni.Huomasin kauhukseni ehhä tytön jalka oli veresssä, ja housut olivat revenneet, ja ammottavan syvä haava oli tytön sääressä.Muut lapset olivat yrittäneeet juosta vain mahdollisimman korkealle(olivat menneet kiipeilytelineeseen).Nyt olen lopettanut tämän "ystäväni kanssa olemisen", en halua olla niin röyhkeän ja välinpitämättömän ihmisen ystävä.
Mitä mieltä olette tästä:
Verihurtta raateli tytön jalan>omistaja ei tehnyt mitään>koiraa ei lopetettu, sillä omistajan mielestä on normaalia että se puolustaa omaa reviiriään.Puisto missä tuo tapahtui oli kaukana koiran omasta ja oikeasta reviiristä!Nyt tämä rottweiler on myyty maalle.
Mitä mieltä olette tuollaisesta koirasta?ja mitä itse olisitte tehneet asialle, jos olisitte tämän rotikan omistaja?

39

1154

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Provo taas--

      Olet rikoskumppani, koska sen hyväksyit. Voi olla että tytön äiti joskus tunnistaa sinut ja ilmoittaa poliisille, kun sinusta ei siihen ole.

      Mutta todellisuudessa tämä on taas jonkun teinin oma keksimä provo.

    • Noloa..

      Kerroit, että olit nähnyt kaiken omin silmin ja ihmettelit miksei omistaja tee asialle mitään. Miksi itse vain katselit vierestä etkä tehnyt mitään? Hahhah, provo mikä provo.

      • EI TOTTAKAAN.

        Eiks alottajalla ole muuta tekemistä,ku kirjotella LÄPIÄ PÄÄNSÄ.. kuka tollasii kirjotteluja uskoo???


      • Noloja olette
        EI TOTTAKAAN. kirjoitti:

        Eiks alottajalla ole muuta tekemistä,ku kirjotella LÄPIÄ PÄÄNSÄ.. kuka tollasii kirjotteluja uskoo???

        Pitäkää te ihmiset turpanne kiinni!Tämän kyllä ymmärtää että ei uskalla ystävänsä koiraa mennä repimään pois, kun pelkää sitä kuollakseen!ja tuskin on mikään teini kirjoittanut näin selvää kirjoitusta, itse olette noloja ja idiootteja, älkää kommentoiko jos ei oikeasti ole mitään sanottavaa.


    • asdfaskko

      Ja vaikka olisikin provo niin varmasti tuolleen saattaa sattua jollekki.. ikävä kyllä.

    • jr

      millaisia ystäviä omaat kun tuollaainen omistaja noin voimakas tahtoisella koiralla on? itse en IKINÄ SIETÄISI KÄYTÖSTÄ! Itselläni on lapsia ja rotikoita. Koirat tietää asemansa ja on meillä ihan leikkikentän reunalla katselemassa kun lapsieni kanssa leikimme.....

      Rotikka on reviiri tietoinen mutta jos olet ihan ystävä ja ei päästä sinua sisään niin okei....... joku on mennyt koulutuksessa väärin.
      Meillä toinen rotikoista on ruotsista ja on iso, kasvattaja möi pennun minulle ainostaan siksi että meillä on ollut iiät ja ajat iso koira, mainitsi vielä että koirsta tulee tod.näk suuri että on auktoriteettia ottaa vastuu.. harmi kun kaikki kasvattajat ei ole samalaisa.:((

      Hirveä IHMIENEN tämä sinun kaveri:((

    • jr

      ihme kyllä tosiaan ettet mennyt väliin jos lapsen äitikin löi kepillä, meidän rotikan päälle on käynyt saksanpaimen, showshow sekä irlanninsettereitä kaksin kappalein ja joka kerta olen väliin mennyt.

    • goran.klak

      Väärä ruokavalio aiheuttaa tuollaista käytöstä. Vihtavuoren kuivamuona auttaa.

    • CsP
    • ison rodun kasvattaj

      JOS mulla olisi tuollainen koira, lopettaisin sen, enkä antaisin kellekkään kiertopalkinnox! Ihan tosi!
      Itsellä kaksi isoa paimenkoiraa tällä hetkellä ja hyvin sosiaalisia ja kilttejä, 5 v. ja hänen tytär 1 v.

    • Jebsu

      Tää on ehkä typerin yritelmä nostattaa vihaa voimakkaita rotuja kohtaan. Nykyisin on ylipäätään uutisoitu tosi kärkkäästi ko. tapahtumia, ja tällaisesta ei ole ollut puhettakaan.

      Teoreettisesti ajateltuna niin onko hulluus nyt sitten koirassa vai omistajassa? Mullakin on hyvin hyvin reviiritietoinen koira, joka ei päästä vieraita tontille ilman lupaani (vaikka olen yrittänyt hillitä tätä ominaisuutta). Kun ollaa pois reviiriltä, koira tietää sen eikä yritä omistaa koko maailmaa. Mun seurassa minä määrään, ei se. Minä päätän, miten vastaantulijoihin suhtaudutaan. Minä päätän, miten leikkipuistossa juoksevia lapsia katsellaan. Noh, koirani on tosin hyvin helppo, kun se on reviirin ulkopuolella kaikkien kaveri ja pusukone ;)

    • Jr

      omistajassa se hulluus mahtaa olla tässäkin tapauksessa, harvemmin koiran sairaudessa tms.. :I

      Tuo koirankuonokoppa ei oo ratkasu kyllä ongelmiin vaan se ongelma vaan peitetään... :(((

    • rusettirinta

      Tälläiset hyökkäämis tapaukset ovat yleistyneet melkein kaikissa pk-roduissa. Syy siihen on tavoitteellinen kisakoiran jalostus, esim. suojelu, joka on nykyisin muotia Tälläisen tavoitteen omaavalla kasvattajalla pitäisi olla SKL:n kasvattajasitoumuksessa merkintä, mikä kieltää luovuttamasta pentua "ei harrastavaan" kotiin ja jos rikkoo tätä, joutuu kasvattaja myös itse vastuuseen. Aivan kuten ajoneuvon omistaja. On todella väärään suuntaan mennyt rottweilerin jalostus. Jalostetaan vietikkäitä, yli aktiivisia koiria, ajattelematta, että rottis no erittäin voimakas jo purukalustonsa suhteen. Puruvoima 80kg. Tälläisia sitten myydään aivan kokemattomille rotua muuten tuntemattomille jotka ovat rotuun ihastuneet naapurin koiran ihanuudesta. Ei siis osata ajatella, miten sitä naapurin koiraa on johdateltu tuohon ihanuuteen. Jalostuksen pitäisi mennä takaisin siihen, mikä rottis on alkuperäisesti ollut, vähäeleinen, katseellaan seuraava.

      • Rottweileri

        "Syy siihen on tavoitteellinen kisakoiran jalostus, esim. suojelu"

        Kannaisiko lopettaa SUOMALAISILTA kavattajilta rottweilerin ostaminen , siis jos tuo tosiaan pitää paikkansa
        Oma Rottweilerin on todella vähäeleinen , rauhallinen katseella seuraaja ja ikää vasta 1 vuosi. Erittäin tyytyvåinen olen.

        En ole ostanut kyseistä koiraa suomesta


    • provo tää on

      ".Omistaja ei ottanut minkäänlaisia syytteitä vastaan." Ai, omistajako sen päättää??????? Hahhahahhaa

      Tällanen hurtta ois saanut niskalaukauksen ajat sitten ja ihan ilman omistajan mielipidettä!!!

    • sakemannipystykorva

      Meidän kadulla on pari kolmekin Rottista ja kaksi niistä on hyökännyt oman koirani kimppuun. Toinen tuli niin kovalla vauhdilla, että sen isäntä lensi pärställeen asfalttiin. Näkyi kävelevän käsi kipsissä sen jälkeen. Tällä isännällä oli joku seropikin mukana ja sekin lähti meidän perään.

      Toinen Rottis tuli talvella metsäpolulla vastaan ja eihän siitäkään hyvää seurannut. Ei voinut kuin hypätä polun viereen lumihankeen.

      Onneksi säästyttiin molemmista kahakoista itse ehjinä.

    • jr

      meilläkin, kaksi sakemannia, irlanninsettereita kaksin kappalein ja chowchow käyny meidän rottiksen kimppuu.. meillä koira ollu ihan häjissään mutta onneksi oon saanu irti ne koirat koirastamme!!!!!!

    • sakemannipystykorva

      meidän kadulla on myös hulluja minivillakoiria, mäyräkoiria, jackrusseleita ja citsuja. Ne käy räksyttämään ja uhittelemaan isommalle koiralle heti kun vaan näkee ja kun pääsee kohdalle niin on jo piru irti. Yritän mahdollisimman kaukaa ohi, mutta on tilanteita milloin ei yksinkertaisesti voi väistää esim. jalkakäytävä ja nurkantakaa, puskista tulevat koirat. Näiden omistajat ajattelevat varmaan omasta koirastani samoin "hullu tappaja koira". Oma koirani puolustaa itseään ja minua näissä tilanteissa.
      Eikö pikku koirien omistajat voisi viedä omia koiriaan toiseen suuntaan, kun huomaa miten ne reakoi, kun näkee isomman koiran?? Minä väistän, kun vain voin.
      Antaa vaan räksyttää ja hyökkää isomman kimppuun... sitten onkin jo- voi voi sun hullu koira teki sitä ja tätä- kohtaus päällä... vaikka pikku koira aloittaisikin koko shown.
      Että ei se aina ole Rottis tai joku muu ISO koira, joka hyökkää. Pienet taitaa olla pahempia.

      • <rott

        Itse en ole koskaan joutunut lenkillä kohtaamaan koiran omistajaa, joka ei tekisi mitään koiransa huonolle käytökselle, että antaisi koiran vain räyhätä. Mutta uskon kyllä miten turhauttavaa se voi olla, erityisesti ison koiran omistajalle. Mielestäni kaikkien koiran omistajien pitäisi kouluttaa koirillensa nätisti ohittaminen, oli koira pieni tai suuri. Minulla on pieni koira, joka pelkää toisia koiria ja alkaa murista ja haukkua, jos en ehdi kiinnittää sen huomiota itseeni. Minusta olisi noloa antaa koiran vain räyhätä ja ymmärrän, että vastaan tuleva koira voi sen takia reagoida ikävästi.


    • sakemannipystykorva

      "meidän kadulla on myös hulluja minivillakoiria, mäyräkoiria, jackrusseleita ja citsuja"
      tähän listaan lisään vielä korkit, ranskikset ja muutama pikku piski jota yleensä kannetaan laukussa.

      Yksi pikku piski ( joku terrieri ) alkoi murista omalle koiralleni ja tämän pp:n omistaja vaan naureskeli. Taitaa olla taas sellainen ongelmapiski kasvussa, kun isottelee jo pentuna isolle koiralle.

    • jr

      Inhottava kun pienten koiran omistajat saattavat jäädä tien reunaan koiransa kanssa, antavat haukkua.. vieressä nauraa että "eläs nyt, tuleppa sieltä.. aijjaa haluatko katsoa, ompa iso koira.. tuleppas nytten" itte mietin aina että *kyllä se tulee ko pikkusen nykäset hihnasta*:D mutta ei.. siinä ne sitten katsovat kun kävelemme ohi.. :D


      Toissapv pääsi joltakin naiselta irti terrieri.. tuli karvat pystyssä ja haukkui, onneksi meni meidän nuoremman rottiksen luokse uhoaan.:) Se ei oikein lotkauta korvaakaan=D nainen pyys anteeksi ja lähti. :)

    • Hups...

      ""Syy siihen on tavoitteellinen kisakoiran jalostus, esim. suojelu"

      Kannaisiko lopettaa SUOMALAISILTA kavattajilta rottweilerin ostaminen , siis jos tuo tosiaan pitää paikkansa"

      Ihan oikeesti saa käyttää järkeä ja ottaa vaikka vähän selvää.... suomalaisia rottweilereitä ei juurikaan jalosteta minkään käyttötuloksien mukaan, vaan käytännössä ulkonäkö ja näyttelytulokset ohjaa jalostusta....

      Saksassa koirilta vaaditaan jalostustarkastus ja siihen kuuluu myös suojeluosuus...(siis jalostukseen).

      • rusettirinta

        ^ Niinkö luulet, että jalostusta ohjaa ULKOM. TARK? Esim. 10 koiraa, joista 4 hyäksytty. 1 ei tarkastettu. 5 varauksin hyväksytty ja tää viimeisessä lehdessä pentulistalta poimittua. Siis ulkomuodollisesti 10:stä koirasta oli vain 4 joilla oli hyväksytty tulos ulkomuodosta. Joten " ulkonäkö ja näyttelytulokset ohjaavaa jalostusta" ei todella pidä paikkaansa. Vietikkyyttä haetaan :KOUL.TUNNUS, LUONNETESTI, MH,


    • Hkups

      Luonnetesti nyt ei juurikaan merkkaa mitään, ehkä tuo ilmi jotain ääritapauksia. BH-koe on myös aika tyhjä minkään jalostuksen mittarina... koulari nyt edes jotain... jos noita suojelukoulareita on, niin niistä nyt edes jotain voi päätellä(tokihan ne tarttis nähdä paikan päällä..). Näyttelytuloksia ei näköjään tuossa listassa enää olekkaan.... hyvä niin, sillä tuo ulkomuototarkastus onkin paljon kattavampi.
      Kyllä niitä viettejä saakin hakea, kunhan ei unohdeta hermorakennetta.

    • camilla0812

      ensinnäkin kun pelkäät koiraa, se aistii sen ja muuttuu agressiivisemmaksi. ja mitä hyötyä on koirasta, joka ei puolusta reviiriään/ilmoita vieraista. en todellakaan haluaisi, että oma koira jättäisi ilmoittamatta tuli sieltä tuntematon tai tuttu. ja ystäväsi teki oikein kun ei panikoinut koiran hyökätessä (mikä olisi voitu estää aikaisemminkin), koira olisi luultavasti tappanut molemmat jos ystäväsi olisi mennyt viereen huutamaan ja repimään sitä pois. mutta minä olisin tuossa tilanteessa kantanut vastuun ja jättänyt tietoni naiselle, ja maksanut korvaukset muittamutkitta. vika harvoin on koirassa, se on omistajassa. on toki koiria joilla voi olla aivoissa vikaa, mutta ne ovat niin harvinaisia tapauksia, että todennäköisemmin sanoisin, että ystäväsi ei ole osannut kouluttaa koiraa oikein.

    • semmoista vaen

      koirassa ei ole ikinä vikaa.. vika omistajassa

    • Niiiiiika

      Itselläni on rotikka ja koskaan ole nähnyt tuollaista pakkausta :( En voi kuvitella, että tuollaista löytyisi tästä maapallosta. :(
      Minä antaisin kyllä selkää omalle, jos koskaan menisi muitten koirien tai ihmisten kimppuun!!! Peehana mikään koira ei saa käydä ihmisen kimppuun.

      Jos tuollaista tapahtuisi, koira on lopetettava. Ei ole todellakaan normaalia.
      Voi kun tuollaista ei sattuisi maailmassa niin tää ois ihana paikka. Kaikki koirat ja ihmiset kavereita yhdessä. Harmillista. Toiv on koirien taivaassa jo.

      • <rott

        Se vaan on tyhmää, kun koira joudutaan lopettamaan käytöksen takia, jonka ihminen on aiheuttanut. Todella epäreilua koiralle :(


    • ei ole koiran vika

      Ei ole koirassa tai rodussa vika, vaan omistajassa. Sanoit että omistajan oli pakko päästää koira irti. Ei koiraa voi sitten omistaa, jos ei pysty pitää hallinnassa. rotikkka on rotikka. Niitä on väärillä ihmisillä niin paljon. Ei saa kuitenkaan tuomita kyseistä rotua.. tai muitakaan koiria, jotka näin käyttäytyy. Tämänkin kirjoittaja selvästikkin vaan kauhistelee tätä rotua..

    • Niiiiiika

      Juu ei ole rodussa munkaan mielestä vikaa. Tietty joissakin YKSILÖKOHTAISISSA tapauksissa pää voi olla sekaisin. Mutta vaikea sanoa, kun ei tiedä miten on koulutettu. Kuulostaa ettei ole kyllä koulutettu OLLENKAAN!!

      Minä en koskaan päästäisi koiraani irti, vetäkööt niin paljon kuin haluaa!! No mun oma on aika pieni ja painan 40 kiloa enemmän. Tuossakin tapauksessa ois hyvä käyttää vedonestopantaa!!! Koira muuttuu täysin eikä voi vetää!

      Monet kauhistelee tätä rotua ja sen ymmärtää nuiden lehtijuttujen perusteella ja muutenkin. Itse en vain ole koskaan pelännyt koiria, isoja tai pieniä. Nuorena kaverin veljellä oli varmaan 80 kiloinen sakemanni. Haukku tosi suuresti kun meni pihalle, mutta kun tuli lähelle tervehti ja meni pois.

    • Koira tarinat

      Tyhmiä, keksittyjä juttuja, minkä takia hölynpölyä kirjoitellaan..
      Taidan hommata rotikan ihan vittuiluna muille, jotka ei rodusta tykkää.
      ihan sama kuin rotikka ja doobermanni ihmiset. eivät tykkää toisistaan.
      Koira kuin koira voi hyökätä, ja purra...
      Rotikkaa pitää osata kouluttaa..
      Se ei voi mitään luonteelleen., mutta kouluttaja/omistaja voi..
      Nähny oon niin monia rotikoita, ja yksikään ei ole ollu hullukoira..
      hyvin käyttäytyneitä ovat olleet..

    • Rotikka paras!!!

      Brovo, johan tuollaisessa tapauksessa poliisi olisi vaatinut koiran lopettamista. Ihan jonkun sairaan mielen keksimä tarina.

    • tukka pystyssä

      Alkuperäinen juttu lienee niitä kauhukertomuksia joita kerrotaan pimeinä sateisina iltoina. Toinen juttu; eri maissa eri kulttuurit. Kannattaa muistaa muodostaessaan näkökantaa myös tapahtumiin joissa koira on mukana.
      Suomessa "yleensä" koirat perheenjäseninä, monessa keskieuroopan ja eteläeuroopan maissa aivan toiset olosuhteet.

    • vinksu123

      Kamala uutinen tämäkin :(

    • rottweiler1

      Kamalaa!:( sen siitä saa kun koiraa ei kouluta kunnolla. meillä on aivan ihana rottweiler se on koulututettu hyvässä iässä eikä todellakaan käyttäytyisi noin. Todella ihmisrakas ja tykkää erityisesti lapsista.

    • Harri1111

      Tänään oltiin taas parin rotikan kanssa kansanjuhlassa jossa useammat kymmenet ihmiset kävi taputtelemassa ja rapsuttelemassa. Vanhin varmaan 80 ja nuorin juuri kävelemään oppinut. Koirat ei olleet moksiskaan.

      Sitten se toinen puoli: jos joku käy laumanjäsenen päälle tai yrittää reviirille... Eilen viimeksi äristiin kotona kun yksi tytöistä toi uuden kaverin kotiin ja unohti säännöt.

    • Mitä tehdä?

      Minulla on samanlaisia kokemuksia Kontulankaari 11 -kohdalta, ks. toinen ketju. Mutta täytyy sanoa, että olen tavannut myös ihan hyväntahtoisia rotteilereita, jotka ovat suhtautuneet ystävällisesti omaan koiraani (staffi). Vikä lienee omistajissa, jotka eivät kouluta koiriaan.

    • 8765+98itkf

      Minä ilmoitan tänne heti kun näen ensimmäisen hyvin käyttäytyvän rotikan.
      Tähän mennessä en ole nähnyt ainuttakaan, liikun paljon eri kaupungeissa.
      Leikkimielisissä koiranäyttelyissä siis mätsäreissä jne.siellä ei rotikoita näy.
      Jos jossain näkee niin, rotikat eivät yleensä siedä muita koiria, ja omistajilla on liian heppoiset pitelyvälineet.Vaikealta näyttää rotikan talutus, ei tiedä kummpi on jäykempi omistaja vai koira.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      450
      4849
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1732
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      94
      1468
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1359
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      23
      1337
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      53
      1218
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1075
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      1010
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      895
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      60
      859
    Aihe