Erilaiset kasvatusmetodit-> Ero??

Tuota tuota, nyt on tietysti myöhäistä sanoa, mutta miksi ihmeessä halusit lapsen miehen kanssa joka tuomitsee kasvatusmetodisi totaalisesti ?
Ensinnäkin, sinä kasvatat lapsesi edellisestä liitostasi kuten haluat. Tuollainen määräily miehesi puolesta on täysin asiatonta. Toki kasvatusmetodeista voi keskustella ja neuvotella, mutta kirjoittamasi mukaan miehesi sanelee ei neuvottele.
Jos miehesi on valmis sanoutumaan irti lapsestaan ja sinusta sen mukaan mitä sinä lapsesi kanssa teet tai miten hänet kasvatat.....tuo kertoo vain sen ettei miehesi sinua rakasta. Voit nostaa joko kytkintä heti tai jäädä odottamaan synnyttääkö tuleva lapsenne isänvaistot ja isänrakkauden miehessäsi.
Tuntuu kyllä pahalta puolestasi

Jos miehesi uhkailee lähdöllä, niin paras tapa puuttua siihen on sanoa, että lähde vaan. Huonoin tapa on osoittaa pelko sen toteutumisesta. Näin mies tottuu, että saa roikotettua naista naruissaan miten lystää.

Et muutenkaan välttämättä halua tällaista elämää, mitä kuvailit, miehesi ehdoilla.

Aika näyttää tajuaako hän vauvoista mitään, jos ei, niin varmaan paras erota.

Koita antaa hänelle jämäkkiä mahdollisuuksia parantaa suhdettanne. Se hänen uhkailu on loputtava. Se loppuu niin, että osoitat, että on ok, jos hän lähtee, jos et "tottele" häntä, kunhan lopettaa uhkailunsa. Saa päättää jääkö vai lähteekö, kunhan on kunnolla eikä kiukuttele. Eihän tuo ole perhe, jossa ei tasavertaisesti keskustella ja päätetä asioista.

Onkohan hänen isänsä ollut tuollainen päättävä tyranni? Oletko sinä ollut perheessä, jossa isä määrää yksinvaltiaan tavoin ja olet sellaiseen tottunut?

Näytä jämäkästi hänen paikkansa. Sano, että olet kokenut äiti ja osaat kasvattaa hyvin lapsen. Mihinkään keskiaikaiseen nuhteeseen et vauvaasi ja lastasi laita.

Osaako hän ottaa toisen vanhemman roolin, vai tuntuuko hänestä, että hän jää passauksessa ja huomiossa lasten varjoon? Vauvan syntyessä kun kuukausia väistämättä äiti ei muuta juuri jaksa kuin huolehtia vauvasta. Siinä tarvitaan sitä isääkin. Tosin toinen lapsi menee jo enemmän omalla painollaan, kuin ensimmäinen, yleensä.

Ole vahva, kuten oletkin, koska olet äiti. Äidit jaksaa mitä vain. Sanon sen omasta kokemuksesta. Kaiken yrität miehesi kanssa, mutta älä alistu enempää. Ota oman vahvuutesi ässät hihoistasi. Älä raskausaikanakaan älistu liikaa stressille. Voit sanoa, että jos hän stressaa liikaa, niin voi lähteä hiljaisin äänin. Lapsesi ja vauvasi ovat sinulle tärkeintä, sitten vasta mies.

Voi olla, että tuntuu, että rakastat häntä, mutta se ei niin auta eikä ole tärkeää, jos hän tyrannisoi liikaa. Jos et saa tätä toimimaan, niin rakkauttasi voi olla se, että annat hänen lähteä. Ehkei hän oikeasti haluakaan lähteä, kiukuttelee vain. Se on loputtava. Sinulle on saatava rauha jaksaa vauvan kanssa ja vielä tulevan isän apu siihen päälle. Siinä ei kolmatta passattavaa tarvita sohvalla tai omissa menoissaan kotona kääntyvälle. Vauva ei ole mikään rasite. Se on ihana uusi elämä. Mieskään ei saa olla mikään rasite eikä stressin aihe. Miehen pitää kasvaa tasa-arvoiseksi kumppaniksi perheessään. Nyt on korkea aika oppia.

Rakasta lapsiaksi, kuten rakastatkin äitinä, rakasta itseäsi, vaadi kunnioitusta, tätä et ehkä muista ja rakasta miehesi, jos hän on sen rakkauden arvoinen lapsesi isänä ja sinun kumppaninasi. Ei hän ole kumppanisi, jos hän ei opi tasa-arvostamaan sinua. Sinun tehtäväsi on näyttää hänelle, että vaadit sen tasa-arvon suhteessa, tai hän lähtee.

P.S, Älä välitä palstan trollin tulevista loanheittämispostauksista!

Toisaalta olen samaa mieltä edellisten kommentoijien kanssa. Miehesi kuulostaa melkoiselta tyrannilta.

Toisaalta taas mietin, pelottaako häntä? Pelkääkö hän, ettei hän osaakaan kasvattaa lastaan oikein? Omassa historiassani olen ainakin huomannut, että monet miehet helposti juurikin pomottavat kun pelkäävät, etteivät tiedä tai osaa.

Myös se, että hän kokee sinun lapsesi hemmotelluksi... Uskoisin, että se on aika perinteinen ongelma uusperheissä. Vaikka aikuinen kuinka olisi aikuinen, hän helposti tuntee mustasukkaisuutta puolisostaan. Moni sitä tuskin myöntää, mutta uskoisin melkein kaikkien sitä kokevan. Ja kun on mustasukkainen, se lapsi yllättäen ärsyttääkin, vaikka kuinka ihana olisikin. Ja kun se ärsyttää, on helpointa todeta, että lapsi on hemmoteltu ja huonosti kasvatettu.

Harva lapseton aikuinen pystyy täysin tai edes lähes täysin ymmärtämään sen tunnesiteen, joka aikuisella on omaan lapseensa. Tällöin juuri tuommoiset päiväunet äidin kainalossa voivat näyttää hemmottelulta (onhan lapsi vielä puolison paikalla!), vaikka todellisuudessa ne ovat mitä ihanin läheisyyden hetki lapsen ja vanhemman välillä.

Olen itse lapseton äitipuoli kahdelle ihanalle pojalle, ja voin sanoa, että se ei ole helppoa. Näissä asioissa on paljon opettelemista, eikä todellakaan ole helppoa ymmärtää, että ei voi ymmärtää. Vanhemmalle on automaattista siirtää omat tarpeensa sivuun lapsen takia, sille lapsettomalle uudelle puolisolle se ei ole automaattista. Se on aina jonkin sortin ponnistus, johon pitää henkisesti valmistautua.

Jos miehesi suhde lapseesi kuitenkin pääsääntöisesti on kunnossa, suosittelisin katsomaan miltä tilanne näyttää yhteisen lapsenne syntymän jälkeen. Voi hyvin olla, että isäksi tuleminen, pelkojen hälveneminen ja tilanteeseen tottuminen avaavat hänen silmänsä myös sinun suhteestasi esikoiseesi. Sinuna en hätiköisi tilanteessa.

Hyvänä esimerkkinä tunnemaailman sekavuudesta... Tänä aamuna minun olisi pitänyt istahtaa sängyn laidalle ja katsella onnellisena hetki, miten rauhallisesti isä ja poika nukkuivat vierekkäin pojan kömmittyä aamun tunteina sänkyymme. Sen sijaan lähdin vähin äänin töihin ja tunsin itseni ulkopuoliseksi. Aina ei ole helppoa, vaikka onneksi suurimman osan aikaa osaa ottaa asiat "oikein" ja nauttia perhe-elämästä.

Voihan olla, että mies pitää tuota sinun vanhempaa lasta jotenkin uhkana tai ärsyttävänä, ja siksi on ylitiukka kasvatusasioissa? Ehkä lepsumpi oman lapsen kanssa sitten?

Toisaalta, itse äitipuolena ymmärrän tuon hyvin. Mieheni lapsella ei ole mitään asiaa meidän sänkyyn, edes päiväunille. Koen, että mun sänky on jokseenkin pyhää aluetta, ja "vieraille" ei sinne ole asiaa. Oman lapsen kyllä voisin ottaa viereeni, myönnän sen heti kättelyssä. Omaa lasta siis ei ole, mutta jos me yhteinen saatais.
Samoin toisen lapsen lelut ja sotkut häiritsee eniten juuri siksi, että kyseessä on toisten ihmisten lapsi.
Karkki- ja herkkupäivien kanssa olisin tarkka omankin lapsen kohdalla, se voi olla näitä aitoja kasvatuksellisia erimielisyyksiä. Itselläni oli lapsena karkkipäivä, eikä ole ollut yhtään reikää hampaissa koskaan. Tämän aion siirtää tuleville mahdollisille lapsilleni. Miehen lapsella on paljon reikiä, ja mässää karkkia lähes päivittäin sekä äidillään että mieheni antaa, ja mun mielestä se on väärin lasta kohtaan -lapsi toki syö, mutta kärsii myös seuraukset.

Nää on vaikeita asioita...