Miten HK on voinut syylllistyä veropetokseen kiinteistökaupoissa, kun hän ei
ole tehnyt mitään kiinteistökauppoja Suomessa.
Kiinteistön on ostanut Tiina, eikä HK:llaole mitään tekemistä koko
kiinteistökaupan kanssa.
SYYTTÄJÄT PITÄISI LAITTAA KOULUTUKSEEN, TAI MUIHIN TEHTÄVIIN, JA VALITA HEIDÄN TILALLEEN TÄYSJÄRKISIÄ, PÄTEVIÄ HENKILÖITÄ.
Niitä löytyy Suomesta riittävästi.
Nyt törsätään yhteiskunnan varoja, kun HK yritetään lavastaa rikolliseksi
keinoja kaihtamatta.
TÄMÄKIN VIRANOMAISRIKOLLISTEN AJOJAHTI TULEE KAATUMAAN, JA SAA AIKAAN PASKAISIA NAURUNPÄRÄHTELYJÄ.
Tiina on ostanut kiinteistön omilla varoillaan.
Hän on maksanut veronsa tuloistaan täysin lakien mukaan.
TERVEISIÄ perseestä OIKEUSLAITOS.
MITÄ OIKEUSMINISTERI (JA MINISTERIÖ) TEKEE. NUKKUUKO RUUSUSTEN UNTA??
Asiasta toiseen.
Englannin oikeus on määrännyt palautettavaksi jäsenille suuren summan rahaa, koska jäädytyksille ei ole esitetty mitään perusteita.
Kohta Englannin oikeus määrää MB:n palauttamaan kaikki jäädytetyt varat
samoin perustein lähitulevaisuudessa.
SUOMEN VALTIO MAKSAA (RIKOLLISENA) KOROT MUUT KUSTANNUKSET, JOTKA ON SYNTYNYT MASSIIVISEN VIRANOMAISVALEHTELUN SEURAUKSENA.
KAILAJÄRVIKÖ SYYLLISTYNYT PETOKSEEN???
8
92
Vastaukset
- PIIKOOPERCC:N
Ihmeellistä verorahojen törsäystä näkyy viranomaiset keksivän.
PITÄISIKÖ ASIANOMAISET LAITTAA MIELENTILATUTKIMUKSIIN, JA SIIRTÄÄ
SELLAISIIN TEHTÄVIIN, JOSSA EIVÄT VOISI ONGELMIA REHELLISILLE SUOMEN KANSALAISILLE. - vouti..
>samoin perustein lähitulevaisuudessa.
SUOMEN VALTIO MAKSAA (RIKOLLISENA) KOROT MUUT KUSTANNUKSET, JOTKA ON SYNTYNYT MASSIIVISEN VIRANOMAISVALEHTELUN SEURAUKSENA.
Aivan! Jäsenethän eivät tietenkään tyydy pelkästään varojen palautuksiin, vaan monta vuotta käsrsimystä, tuskaa ja korkoja ei ole ihan halpa juttu!- xxxxx xxxxx
--Aivan! Jäsenethän eivät tietenkään tyydy pelkästään varojen palautuksiin, vaan monta vuotta käsrsimystä, tuskaa ja korkoja ei ole ihan halpa juttu!--
juuri näin, kusettajat maksaa joka euron korkoineen.
- Hellou taas
"SYYTTÄJÄT PITÄISI LAITTAA KOULUTUKSEEN, TAI MUIHIN TEHTÄVIIN, JA VALITA HEIDÄN TILALLEEN TÄYSJÄRKISIÄ, PÄTEVIÄ HENKILÖITÄ."
Tarkoitatko otk,ktm,mtk,evp,sak,tjsp,evvk Pätkästä? - helloo vaa
KYLLÄ, Pätkänen olis tässä kyseisessä tapauksessakin rehellinen, täysin pätevä toimimaa syyttäjänä, ihan sitte yleisenä, turhaa, turhaa syyttelyä, niin kun kuitit TUNKKIILLE sijoituksistaan.
- komiikkaa
On se tosiaan aivan huippujätkä tuo Kailajärvi, kun se yritetään panna istumaan talokaupoista, joita ei ole edes tehnyt?
Alkaa mennä vähän liian pitkälle tuo viranomaisrikollisten vaino.- tauli tumppari
mitäö siellä itket, pane handen ropoottia hanuriin niin saat 400% enemmän pipsejä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011591
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?581011Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954- 85912
- 61896
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11770Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t266766Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75717Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk61712Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä342711