Yllätin pojan metsästä.

Virkistynyt Mies

Joudun työni takia liikkumaan autolla ympäri Suomea, kerran kun olin tulossa viikonlopuksi kotiini, pysähdyin levähdyspaikalle, aikomuksenani pitää virkistys ja jaloittelu tauko. Pysäköin auton levähdys alueen reunaan ja lukitsin ovet, huomasin levähdys alueelta lähtevän polun joka meni metsään. Ajattelin kulkea polkua ja käydä metsässä veden heitolla, kun olin kulkenut polkua jonkin matkaa, huomasin sen vievän suuren kiven luokse. Kiven vierellä oli mopo, uteliaisuuteni heräsi ja kuljin varovasti kiveä kohti. Kun olin tullut kiven ja mopon lähelle kuulin ääntä kiven takaa. Siirryin kiven viereen ja kurkistin varovasti sen taakse, huomasin kiven takana hahmon joka oli polvillaan ja hänen housunsa oli polvissa. Kun kurkistin uudelleen, tajusin hahmon olevan pojan, pojan edessä maassa oli jokin lehti avonaisena, jota poika katsoi ja runkkasi samalla kulliaan. Minua tuo näky kiihotti kovasti, en malttanut olla katsomatta runkkaavaa poikaa ja hän huomasi minut hetken päästä. Poika säikähti ja nousi ylös samalla housujaan ylös nostaen, menin pojan vierelle ja sanoin pojalle ettei hänen tarvitse pelätä ja kyseinen touhuilu on aivan normaalia. Kerroin pojalle myös itse runkkaavani aika usein, poika katsoi minuun ja vastasi jotain epäselvästi. Nostin maassa olevan lehden se oli jokin Gay lehti, poika oli katsonut keskiaukeama kuvaa jossa mies nussi nuorempaa miestä. Lehden sivuilla oli muutama lähi kuva jossa näkyi tosi hyvin kuinka kulli työntyi karvattomaan reikään. Selailin lehteä ja huomasin että poika oli punastunut, hän myös vilkuili lehteä. Sanoin pojalle että lehdessä on tosi upeita kuvia ja minunkin on pakko alkaa runkkaamaan kun katselen niitä. Laskin housuni alas ja otin jäykistyneen kullini käteen, aloin myös hitaasti runkata sitä. Kysyin pojalta että onko hän koskaan runkannut toisen miehen tai pojan kullia. Poika katsoi runkkaustani ja sanoi että hän on runkkailut kaverinsa kullia ja kaveri on runkannut hänen kulliaan. Kysyin pojalta haluaisiko hän runkata kulliani, poika nyökkäsi ja laittoi kätensä varovasti kullilleni. Opastin poikaa tarttumalla hänen käteensä ja runkkasin sen avulla kulliani. Poika rohkaistui runkkaamaan kulliani tukevammalla otteella, katsoin pojan haaroihin ja huomasin haaroissa pienen pullotuksen. Kysyin pojalta saisinko runkata hänen kulliaan, poika nyökkäsi uudelleen ja avasi housut jotka valahtivat hänen polviinsa. Housuista paljastu tosi upea nuoren miehen kulli, joka seisoi uljaasti pystyssä ja sen terska oli myös paljaana. Minua himotti kovasti tuo kulli ja pyysin pojalta että saisinko myös imeä sitä, poika antoi luvan ja sanoi että hän on halunnut kokeilla miltä se tuntuisi. Kehotin poikaa menemään maahan kyljelleen, menin myös itse pojan viereen 69 asentoon. Otin pojan kullin kokonaan suuhuni ja aloin imemään sitä hitaasti, poika myös otti kullini suuhunsa mutta vain terskan osalta. Hän imi terskaa ja runkkasi kädellään kulliani, imin innolla poikaa joka selvästi nautti kun samalla sormeilin hänen kiveksiään. Pojan kulli valutti hieman kiimalimaa suuhuni ja jonkin ajan kuluttua tunsin kuinka poika laukesi ja ruiski sinne myös spermansa. Nielin pojan sperman ja imin vielä kullista tulevat tipatkin suuhuni, ennen kun vedin pojan kullista esinahan terskan suojaksi. Tunsin myös oman laukeamiseni olevan lähellä ja kerroin siitä pojalle. Poika lopetti terskan imemisen ja jatkoi pelkästään kullini runkkausta. Hetken päästä laukesin ja ruiskin spermani sammalikolle, poka runkkasi vielä vähän aikaa veltostuvaa kulliani, ennen kuin nousimme istumaan. Kysyin pojalta mitä hän oli pitänyt imemisestä, poika kertoi sen tuntuvan kivalle. Selasimme pojan kanssa lehteä ja puhuimme poikien sekä miesten välisistä jutuista. Kun olimme keskustellet jonkin aikaa, kysyin pojalta haluaisiko hän että imisimme toisiamme vielä uudelleen. Poika suostui ja imimme vielä toisen kerran kulleistamme spermat, sitten siistiydyimme ja läksimme omille tahoillemme. Kotiin ajellessani mietin kuinka rentouttavaa ja piristävää oli pysähtyä kyseiselle levähdyspaikalle. Olen ajanut levähdyspaikan ohi muutaman kerran nyt myöhemmin, mutta yhtä virkistävää tai rentouttavaa pysähdystä ei ole enää sattunut.

7

11093

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Herää kysymys

      "poika oli katsonut keskiaukeama kuvaa jossa mies nussi nuorempaa miestä."

      Herää kysymys, että mikset sinä siis nussinut tätä nuorta poikaa? ;-)

      • Terskantipat

        Kun kurkistin uudelleen karvattomaan reikään, laukesi kullini käteen. Minua himotti kovasti runkata mopon reikään. Ajattelin runkata kiven takana sammalikolle. Hetken päästä laukesin ja kyseinen touhuilu on aivan virkistävää tai rentouttavaa. Tunsin myös oman kullini terskan esinahan tuntuvan kivalle ja laukesin mopon viereen. Hetken päästä menin metsässä kyljelleen ja laukesin ja se on aivan normaalia. Ajattelin kulkea polkua ja käydä metsässä veden heitolla mutta laukesin, ennen kun vedin käteen. Hetken päästä laukesin uljaasti vielä toisen kerran housuni haaroihin. Kun olimme keskustellet jonkin aikaa, ruiskin spermani sammalikolle.


      • ilkimyss

        Itsestään selvää on, että tuo vanhempi mies tuossa tarinasa on bottom. Hän olisi halunnut hiljaa mielessään, että nuori poika olisi ryhtynyt panemaan häntä. Mutta poikanen taisi olla kovin ujo ja aloitekyvytön vielä.


    • kiimainen poika

      Ai, ai mäkin haluisin. Missäpäin haluisit että odottaisin sua levarin reunalla tai jossain metsätiellä?

    • Virkistynyt Mies

      Joku metsätie voisi olla jännäpaikka, nyt syksyllä saattaisi joku sienestäjä yllättää pojan tai miehen, kun hän olisi keskittyneenä touhuihinsa. ;)

    • kiimainen poika
    • gggggggggg

      Tää on kopioitu yheltä gay seksi tarina sivulta homot täällä luulee et tää on tapahtunut

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      104
      9709
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      76
      4977
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      63
      4742
    4. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      3
      3238
    5. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      9
      2441
    6. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      106
      1686
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      45
      1468
    8. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      53
      1433
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      58
      1397
    10. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      65
      1321
    Aihe