Mites teillä, jotka olette henkimaailmaan yhteydessä, oletteko koskaan kokeilleet seuraavaa:
Lainauksia kirjasta: Basil Tyson: UFOT - Taivaallinen arvoitus
Entinen meedio kertoo tarinansa
Väärästä opista on muitakin esimerkkejä. Victor Ernest on entinen meedio, joka on kertonut tarinansa, ja hän toteaa, että määräävä henki usein siteeraa väärin keskeistä Raamatun sanomaa. Tekemällä niin henki antaa ymmärtää, että sen sanoma oli todella Jumalalta ja aito hengellinen sanoma.
Victor Ernest sanoo, että hän kysyi hengeltä, miten voisimme olla valmiina ja vastaus oli aina : "Elä, lapseni, hyvää elämää. Seuraa Mestarin askeleita. Hän oli kaikkein suurin meedio." Victor Ernest sanoo: "Tämä oli epämääräinen viittaus Jeesukseen antamatta mitään ohjeita, mitä nämä askeleet olisivat." Viittaus "suurimpaan mieedioon" samastaa myös Jeesuksen spiritistiseen petoksien ja väärien oppien liikkeeseen.
Tuli aika, jolloin Victor Ernest epäili, etteivät nämä henkien ilmaukset olleet Jumalasta. Hän kysyi, uskoiko henki, että Jeesus oli maailman Vapahtaja. Hänelle kerrottiin: "Lapseni, miksi epäilet? Miksi et usko? Olet ollut meidän kanssamme näin kauan. Miksi jatkuvasti epäilet?" Henki alkoi siteerata Raamattua. Aluksi Victor Ernest melkein tyytyi ajattelemaan, että henki oli Jumalasta. Sitten hän kysyi edelleen: "Henki, sinä siis uskot, että Jeesus on Jumalan Poika ja että Hän on maailman Vapahtaja. Uskotko sinä, että Jeesus kuoli ristillä ja vuodatti verensä syntien anteeksiantamiseksi?" Tässä kohdin meedio kirjaimellisesti heitettiin tuolilta ja hän makasi vaikeroiden lattialla ikään kuin syvässä tuskassa.
Victor Ernest sanoo, ettei hän koskaan enää mennyt spiritistiseen istuntoon. Hän oli "koetellut henkiä" ja saanut selville, etteivät ne olleet Jumalasta. Hän tajusi lopulta, että oli kosketuksisa valhehenkeen. Siitä lähtien hän alkoi tutkia Jumalan Sanaa saadakseen selville, mikä oli todella totta. Lopulta hän ymmärsi Jeesuksen Kristuksen evankeliumin ja otti uskossa vastaan pelastuksen lahjan, jota Jumala itse tarjoaa niille, jotka uskovat Herraan Jeesukseen Kristukseen.
Lukumme otsikko on "Keskustelu avaruusmiesten kanssa". Selvästikin "avaruusmiesten" sanomien ja spiritualismiin osallisten meedioitten saamien viestien välillä on läheisiä yhtäläisyyksiä. He väittävät maailman tarvitsevan apua "isoveljien" tyylisiltä olennoilta, jotka ovat valmiit pelastamaan ihmiskunna nitsetuholta. Todellisen Jumalan kaikkivaltius kielletään ja Jeesuksen Kristuksen jumaluutta ei tunnusteta. Mahdolisuus pelastua Hänen kuolemansa tähden hylätään.
"Keskustelu avaruusmiesten kanssa" kuuluu samaan ryhmään kuin "yhteydenottaminen henkiin". Molemmat ovat paholaisesta peräisin ja siksi niitä tulisi täysin välttää.
(Sivut 40-41)
Kristittyjä voidaan pettää
Tähän apostoli Johannes lisää, että henget on koeteltava. Elleivät ne tunnusta Jeesusta Kristusta Jumalan Pojaksi, ne on hylättävä. UFO-henget eivät koeteltaessa myönnä Herran Jeesuksen Kristuksen jumaluutta.
(Sivu 45)
1. Joh. 4:1
Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
Ef. 6:12
Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.
saatana valkeuden enkelinä
Nämä petokset hämäävät monia ihmisiä, ja ne, jotka ovat tekemisissä lentävien lautasten ja niiden asukkien kanssa, ottavat riskejä, joista he eivät ole riittävästi perillä. Tuollaisista kontakteista voi olla seurauksena mielenvikaisuutta ja jopa itsemurha. Fyysistä sairautta, vammoja, liittyy myös usein näihin olentoihin. On yllättävää lukea niiden kontaktihenkilöitten lukumäärästä, jotka ovat kuolleet leukemiaan tai muihin syövän muotoihin.
(Sivu 46)
Demonien valtaamat uhrit kärsivät aivan samoista lääketieteellisistä ja tunneperäisistä oireista kuin ne, jotka ovat olleet kontaktissa UFOihin.
Tämän tunnustetun auktoriteetin mukaan: "Paholainen ja hänen demoninsa voivat kirjallisuuden antamien tietojen mukaan ilmestyä miltei missä muodossa tahansa. Ne voivat muodoltansa jäljitellä mitä tahansa enkeleistä pöyristyttäviin hirviöihin, joilla on hehkuvat silmät. Oudot esineet ja olennot aineellistuvat ja häipyvät näissä kertomuksissa aivan kuin UFOt, ja niiden loistavat asukit ilmestyvät ja häviävät, kävelevät läpi seinien ja suorittavat muita yliluonnollisia taidonnäytteitä."
(sivu 47)
Olenpa myös sellaista kuullut sanottavan meedioiden suunnalta, että ne jotka sitä hommaa harrastaa saavat pian huomata, kuinka lähipiirissä alkaa ihmisiä kuolemaan.
Meediot, koetelkaa henget
3
410
Vastaukset
- ctrl+alt+del
Heillä on uskomuksia ja osa niistä on oikealla jäljillä. Jouumme aina siihen perinpohjimmaiseen kysymykseen, että kuka ja mikä olemme ja ennen kaikkea miksi. Kuten todettu, osa meistä o nja osa ei ole, mutta ongelmaksi se muodostautui vasta sitten kun ne jotka ovat, niin joutuivat viihdyttäjäksi vaikka heidän pitäisi olla viihdytettävänä. Maailman historia tuntee monia vaiheita, suurin osa niistä tuiki tuntenmattomia ihmiselle, koska ihminen ei ole aina ollut mukana maailmassa. He lauloivat, että meillä oli hetkemme ja retkemme ja siinä osuivat naulan kantaan. Se kaikki on aloitettu alusta ennenkin ja se ikävä kyllä tullaan aloittamaan jälleen uudestaan.
- KAUHEETA HÖRHÖILYÄ
MITÄÄN HENKIÄ OLE OLEMASSAKAAN. KAIKKI TUOLLAISEEN USKOMINEN ON PAHASTA KUN SE JOHTAA VAIN VÄÄRINKÄSITYKSIIN IHMISTEN KESKUUDESSA JA POISTAA HYVÄÄ MAAILMASTA. KAIKKI PAHA MAAILMASSA JOHTUU VAIN SIITÄ KUN IHMISET KUVITTELEVAT TIETÄVÄNSÄ ASIOISTA HENKIEN JOHDATTELEMANA JA ALKAVAT VIHATA TOISIAAN ILMAN MITÄÄN TODELLISTA SYYTÄ. JOKAINEN JOK A USKOO HENKIIN ON VASTUUSSA KAIKESTA PAHASTA MITÄ MAAILMASSA TAPAHTUU JA ANSAITSISI HELVETIN TULEN MUTTA HELVETTIÄKÄ'ÄN EI OLE OLEMASSA JOTEN NÄMÄ SYYLLISET PÄÄSEVÄT KUIN KOIRA VERÄJÄSTÄ. MUTTA LINNAAN SULJETULLE OSASTOLLE KAIKKI HÖRHÖILIJÄT PITÄISI SULKEA LOPPUELÄMÄKSI NIIN MAAILMAAN SAATAISIIN LOPULTA RAUHA.
- Final countdown
Pitäkää nyt hauskaa kun vielä voitte. Kellot tikittää, ne tuonelaan nikittää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain677571Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1242989- 1431813
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651679Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1221512Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1711461- 1321192
- 78879
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47812- 53774