saako opintotukea...?

homman nimi on tämä: olen ilmoittautunut opiskelijaksi (amk) taas tästä elokuusta eteenpäin. Olin puoli vuotta poissa opinnoista. Minulla puuttuu opintopisteistä vielä 18 ja edelliseltä vuodelta on saamatta vielä 15 opintopistettä. Voinko siis saada opintotukea kuitenkin tästä elokuusta alkaen ettei kela peri minulta myöhemmin takaisin? Paljonko pitää suorittaa opintoja per kuukausi että saa täyden tuen?
3246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olikohan ennen 4.8 opintopistettä yhtä maksettua tukikuukautta kohden. Nyt se on tainnut nousta viiteen. Normaalin opiskeluvuoden aikana (9 tukikuukautta) pitäisi siis saada kasaan 45 opintopistettä, tai kelalta tulee kyselylappu.

Pienellä selityksellä pitäisi kyllä selvitä ilman takaisinperintää, jos syytä löytyy ja se, että on 15 pinnaa piakkoin tulossa edelliseltä vuodelta on varmasti ihan hyvä syy.

Kuvittelisin, että pystyt ihan hyvin saamaan tuen vuoden loppuun asti. Ja pidemmäksikin aikaa, jos joitakin kursseja ei tarjota syyslukukaudella. Luultavasti vähän joudut kuitenkin runoilemaan.

Äänestä

Opintomenestyksen seuranta tehdään vasta lokakuussa. Jos siihen mennessä on nuo puuttuvat pinnat opintorekisterissä, niin ei tule edes mitään ongelmaa. Eikä ne Kelassa muutenkaan sitä tukea heti katko, vaan saat aikaa suorittaa loput puuttuvat pisteet.

Tarkennuksena kysyttäköön, että sinulta siis puuttuu 18 op, mutta olet saamassa (piakkoin) 15 op? Vai puuttuu yhteensä 33 op, joista olet saamassa 15 op suoritetuksi? Vai miten?

Äänestä
  • yhteensä puuttuu 33 op. viime vuoden suoritus ei ole tullut vielä rekisteriin (15op), ja koko 240 op:sta on suorittamatta sitten vielä 18 op. eli 33 yhteensa kyseessä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hömötti kirjoitti:

homman nimi on tämä: olen ilmoittautunut opiskelijaksi (amk) taas tästä elokuusta eteenpäin. Olin puoli vuotta poissa opinnoista. Minulla puuttuu opintopisteistä vielä 18 ja edelliseltä vuodelta on saamatta vielä 15 opintopistettä. Voinko siis saada opintotukea kuitenkin tästä elokuusta alkaen ettei kela peri minulta myöhemmin takaisin? Paljonko pitää suorittaa opintoja per kuukausi että saa täyden tuen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu