trapani lokakuussa tähtäimessä

Hei! Olemme lähdössä Trapaniin, Sisiliaan lokakuun viimeisellä viikolla. Luulisin, että tuohon aikaan sää on ehkä jo vähän epävakaa ja olisi mukava, jos joku noihin aikoihin Sisiliassa ollut kertoisi, onko vielä uintikelit? Myös Ravintolatarjonnasta olisin kiinnostunut, mukavista illanistumispaikoista, hintatasosta? Entä turvallisuus, paikallisliikenne? Oikeastaan ihan mitä vaan Trapaniin liityvää haluaisin kuulla, myös hotellivinkkejä. Kiitos!

1

546

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • I love Ragusa

      Siinä 17-20 asteen paikkeilla lokakuun lopulla. Siinä kello 13-17 voi ehkä olla rannallakin ja vaikka pulauttaa meressä.

      Koin Trapanin erittäin turvalliseksi. Rauhallinen kaupunki se on myös. Trapanissa ei ole vielä keksitty turistiruokalistoja ravintoloissa joten ruoka on takuulla hyvin tehty parhaista mahdollisista raaka-aineista ja hinta kohtuullinen, suomalaisten näkövinkkelistä jopa halpaa. Paikallinen perinneruoka on kalaa, vihanneksia, cuscus ja tomattikastiketta. Tykkäsin kovasti.

      Trapanissa syödään paljon tonnikalaa ja sitä pyydetään varsinkin touko-keäskuussa. Siihen aikaan vuodesta ui tonnikalaparvet Egadi saarten ohi matkalla Atlantille. Yksi sellainen iso tonnikala saattaa painaa melkein tonnin. Suuri osa saaliista myydään Japaniin.

      Sisiliassa voi osta tonnikalaa lasipurkissa. Viekää kotiin maistettavaksi.

      Trapanin kalatori on historiallinen ja perinteinen kaukaa keskiajalta peräisin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      274
      15289
    2. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      127
      10242
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      108
      9410
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      23
      7176
    5. 182
      6577
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      176
      6267
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      33
      5665
    8. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      49
      5143
    9. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2022
    10. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      151
      1727
    Aihe