Mania - huomaatteko itse

Minulla on 2-tyypin sairaus. Hypomaniaan on liittynyt holtitonta alkoholin käyttöä, jolloin jää lääkkeet ottamatta. Olen nyt kokonaan raitis, koska em. on niin paljon huonoja kokemuksia.

Minulla tämä viikko alkanut hyvin touhukkaasti: Siivonut monta päivää, leiponut yöllä, muutama siideri joka ilta, yltiöpositiivinen olo, jännitys mahassa, pankkitili tyhjennetty, koko ajan mentävä johonkin jne. Muutama päivä meni ajatuksella " Voi miten elämä on ihanaa taas". Mutta sitten aloin miettimään, että hetkinen : äsken olin super-ahdistunut sekä masentunut, mutta mihin ne tunteet noin vaan katosi.
Edellisestä maniasta on jo niin pitkä aika, joten siksi tunnistin nyt helpommin uuden manian. Silti en heti ajatellut olevani maniassa, mutta kun päivä päivältä oireet pahenivat hoksasin tosi olevan kyseessä. Silti oli pakko hiukan nauttia olosta, mutta nyt viimein pakotin ottamaan isomman satsin lääkitystä. Tiedän manian seuraukset ja en halua enempää kärsiä niistä. Haluan kerrankin manialle STOPIN ja ensimmäistä kertaa elämässäni ihan itse!!!

Onnittelut sinulle, edellinen kirjoittaja, että tajusit ITSE manian ajoissa! Siihen itsekin haluaisin pyrkiä.

T. Aloittaja

Olen yli 50 vuotias nainen. En pysty työntekoon ja uusien asioitten oppiminen vaikeaa. Esim uuden kielen oppimiseen tulee paha stressi, kun en muista sanoja.
Muuten selviän ilman lääkkeitä - en juo alkoholia, en tuhlaa rahaa. Aina kun innostun jostain, kysyn itseltäni - onko tämä maniaa ? Viimeksi innostuin telttailusta kesällä. Intoilu loppui, kun sadesää yllätti. Olen pyytänyt myös kavereitani varoittamaan, jos tekemiseni menee överiksi. Sanoisin, että itsekontrolli on minulle paras lääke. Kokemuksesta tiedän, ettei kontrolli toimi läheskään kaikilla maanikoilla. Kyse on päättäväisyydestä ja luonteesta. Olen rehellinen muille ja itselleni.

Minulla liukui viime viikolla elämä ahdistuneisuudesta hypomaniaan. Edellisenä perjantaina olin vielä tasainen ja tyyni, totta puhuen pitkästä aikaa.

Tajusin hypomaniani, kun olimme perjantain aikuisen tyttäreni kanssa hoitamassa asioita kaupungilla. Tyttö pysähtyi keskellä jalkakäytävää ja huudahti: "Äiti, rauhotu!"

Askel oli kevyt, asiat tuntuivat hoituvan kuin itsestään ja puhuin kuin ruuneberi. Virastossa olin kyynel silmässä kiitellyt virkailijaa ja muutenkin olin (melo)dramaattinen. Viikonloppuna lapset valittivat, että etkö äiti voisi puhua yhden lauseen loppuun! Puheeni karkasivat sivupoluille ihan huomaamatta.

Eilen töissä olin levoton kuin väkkärä. Kävin jatkuvasti tupakilla ja sekoilin. Puhelimessa asiakas sanoi, että mitä jos antaisit minulle välillä puheenvuoron. Unohdin merkata yhden asiakkaan tietoja, aamulla piti soitella töihin ihan nolona.

Töistä tultuani illalla olin fyysisesti ihan kipinätilassa. Tuntui kuin keho olisi täynnä sähköä tai jotain, tuntui, etten jaksa enää hetkeäkään, tunne oli paniikinomainen. Oli pakko ottaa vähän olutta ja kirjoittaa sitten tietsikalla kahteen tai kolmeen.

Tänään oli terapia, ja luulen, että tänään on olo helpottumassa. Raukean krapulainen olo on, johtuu tietenkin siitä että otin ketiapiinit ja lamictalit vasta aamuyöllä.

Tällä kertaa tunnistin oireet. Onneksi pysyin viikonlopun kotona etten mennyt vanhanainenhungilla -tyyliin baareihin pyörimään. En mennyt tänään töihin, mutta pakko oli ostaa vielä olutta. Voi kun tämä olisi huomenna ohi, en jaksa enää yhtään päivää hypomaniaa!

Jos manian ja yleisimminkin yleensä hypomanian huomaa ajoissa on se sairauden kannalta tosi hyvä juttu. Usein hypossa saattaa tulla ajatuksia siitä ja ihminen pystyy teagoimaan siihen esim. ottamalla yhden ylimääräisen seroquellin päivässä. Kunnon maniassa tämäkään ei usein auta, se on menoa sitten ja jopa sairaalaan asti. Toki molemmissa tyypeissä iän karttuessa oireet kevenevät ja havaitseminenkin helpottuu. Ongelmallista on se, että nää molemmat manian tyypit tuntuu niin hyvältä, että mielellään "unohtaa" ottaa lääkkeet.

ymm. kannattaisko miettiä... että olo ehkä parantuisi ilman alkoholia, kuulostaa siltä kuin se olisi taudin kuva ( : hyvät lenkkarit jalkaan ja vähintään 5-8 km lenkki hikoillen ja hengästyen ( : rauhoittaiskohan ja auttaiskohan pysymään manian pois tai ainakin hallinnassa?

Vaikka olen sairastanut kaksisuuntaista jo tosi pitkäääään, niin en ole oppinut tajuamaan manian alkamista. Mania on ollutkin harvinaisempaa "herkkua", joten lopetin tasaajan (Deprakine) ja jätin vain masennuslääkkeen, koska koko viime talvi meni masiksen kourissa.

Läheiset kyllä huomaavat alkavan manian, mutta eivät halua puuttua pähkähulluihin päätöksiini. Maniassa mulle tulee mieletön tarve muuttaa maisemaa. Tänä kesänä tuhannen kilometriä yhteen suuntaan ja kun sitten kuukauden kuluttua tupsahdin reaaliaikaan, niin olin suorastaan kauhuissani tilanteesta.

Tein myös velkaa pilvin pimein, eikä hajuakaan millä ne maksan takaisin. Olen eläkkeellä. Nyt olen valtuuttanut läheiseni viemään minut lääkäriin/hoitoon, jos alan pakkailemaan kamojani.

Psykopolille on pian aika, että saadaan lääkitys kohilleen. Deprakinea en ota, koska se lihotti yli 20kiloa. Litosta en tiedä onko samat ominaisuudet.

Nyt olen ollut hypomaniassa jotakuinkin hallitusti. Olen osan päivästä ylisosiaalinen ja osan itken surkeuttani. Ei kivaa!

Red888 olen hieman eri mieltä, ainakin oma kokemukseni on osoittanut, että sairaus on pahentunut. Masennuskaudet ovat pitkiä ja maniat täyttä sekoilua. Saattaa kyllä johtua siitäkin, että en ole käyttänyt tasaajaa, ja varmaan johtuukin siitä. Aloitin myös kaljoittelun, useamman raittiin vuoden jälkeen, koska ennen maniaa olin todella levoton ja päässäni puristava vanne.

Luulin, että kun vanhenee ja viisastuu, niin maniatkin jäävät pois. Ei se kuitenkaan niin mene. Kehoitankin kaikkia kaksisuuntaisia syömään nöyrästi määrätyt lääkkeet, koska manian jälkeen on todella lirissä asioittensa kanssa.

Pelkkä masennuslääke tässä sairaudessa ei auta. On niin vaikeaa mieltää itseään kaksisuuntaiseksi, kun masennus viipyy kuukausia. Masennuskausi on aivan järkyttävä. En jaksa mitään. En huolehdi hygieniastani, en mene ulos kuukausiin. Syön juuri sen verran, että verensokerit kestävät aisoissa. Mikään ei kiinnosta ja itsetuhoiset ajatukset pyörivät mielessä.

Suomeksi sanottuna:tämä sairaus on pilannut koko elämäni ja se on ainoa perintö, minkä isältäni sain.

Vielä kerran, hoitakaa itseänne ohjeitten mukaan!!!

Kirjoitin tuossa aiemmin samalla nimimerkillä. Minulla on pelkät hypomaniat - ei siis varsinaista maniaa -ja Lamictalia ja ketiapiinia popsin.

Minulla oli niin terve olo tuon edellisen hypon jälkeen (se tasaantui raukean jakson jälkeen) mutta tänään taas: Puhelias olin töissä, kerroin kilpirauhasongelmani ja saunavuoroni ja tuumin vaan että viideltä saunaan ja kuudelta putkaan. Päätin tehdä pitsaa ja ostaa punkkua. Saunavuoron tilasin eilen pitkästä aikaa, ja tänään saunasta tultua hehkutin kuusitoistavuotiaalleni, että miten elämä onkaan ihanaa: sauna ja läheisten läsnäolo.

Meni puoli tuntia ja tytär sanoi, että olen keskeyttänyt hänen puheensa jo kahdesti, ja teki puhelakon.

Nyt kun minulla on "virallisesti" muutettu diagnoosi toistuvasta vaikeasta masennuksesta tähän kakkostyypin juttuun, jotenkin tajusin kaiken. Muistan työpaikan juhlista, kuinka selostin apulaisrehtorille koko yksinhuoltajaelämäni surut ja oma tiimini taustalla katsoi varmaan ihmeissään. Muistan niin paljon ja tajuan monta asiaa.

Olen jäänyt pois open ammatistani ja käyn kuntoutustuella tienaamassa puhelinmyynnissä muutamia satasia, muuten olisin myös tehnyt henkilökohtaisen konkurssin.

En aio koskaan mennä opettajaksi takaisin häpäisemään puheliaisuudellani ja huolimattomuudellani itseäni. Eihän syöpäpotilaidenkaan kai tarvitse mennä töihin esittelemään kasvaintaan!

Tämä on kauheaa, ja mietin tässä, että provosoiko Lamical sittenkin hypomaniaa?

Mulla on seroquel prolong 200mg tabu joka ilta.Vuodesta 2009 syöny tätä annostusta.Imovane myös käytösä.On tehonnu,mutta painoa on tullu hullun paljon.

Minä huomasin heti ekan maniani. Unen tarve väheni huomattavasti, tunsin nukkuvani tavallista tehokkaammin enkä siksi pitänyt sitä ongelmana. Sain paljon ajatuksen rientoa ja luulin olevani suunnilleen maailman keskipisteessä. Huomasin itse myös psykoottiset ajatukset, mutta tunsin selvinneeni niistä n. viikon jälkeen. Ikään kuin siirryin toiseen todellisuuteen, haavetodellisuuteen, jossa ei tule olemaan sotia, köyhyyttä, nälänhätää yms.

Luulen, että jatkossa tunnistan manian ja psykoosin vieläkin herkemmin ja pystyn tietoisesti ne välttämään.

Sinun täytyy hakea ammatti auttajalta
apua./mennä lääkäriin.

Kun luet tätä viestiä.Sinun pitää hoitaa itsesi terveeksi ennen kun saat lapsesi yökylään.Lapsien pitää saada elää turvallista elämää.

pankkin toimihenkilöt, ja hallinto joka kostuu ns. lääkäreistä, jotka ovat ns alan asiantuntijoita, osaavat manian tuolin istuttaa halutessaan ei sanaa suusta saa sanoa.

Tällä hetkellä on olo, että joko ahdistaa niinkuin olisi vanne rintakehän ympärillä tai olen levoton. Olen lähettänyt pakonoamaisesti viestejä eri palstoille kahden viikon ajan. On hirveästi sanottavaa ja ideoita, että yhdestä asiasta tulee mieleen kaksi ideaa ja sitä rataa. Oli pakko poistaa whatsappi, koska en voi kauheasti lörpötellä omia juttujani. Kirjoitan uuvuttavan pitkiä viestejä. Olen ärtynyt, jos joku keskeyttää, kun olen tekemässä muka jotain hirveän tärkeää. Minulla on selkeä fokus, mitä pitää tehdä, mutta on sata ideaa ja suunnitelmaa. Pääfokus on se, että pitää saada työpaikka. Olen viskonut kovalla draivilla hakemuksia menemään. Olen harrastanut liikaa liikuntaa ja kun olotila on tämä, alkaa kiinnostamaan alkoholi ja tupakka. Aloin kuuntelemaan 90-luvun hittejä illalla ja päätin, että lähden tanssimaan yökerhoon, vaikka olen päättänyt etten mene minnekään. Katselen kalliita vaatteita netistä. Toivon mukaan en ostele mitään älytöntä enkä lähde minnekään, koska tanssin ja valvon koko yön. Onneksi tätä tapahtuu harvoin, mutta se on vaarallista. Lupaan, että teen jotain ja en pysty kuitenkaan tekemään. Olen miettinyt, että lopetan lamictalin käytön kaikessa rauhassa. Sitä minun ei kannata tehdä. Mietin, että mistä tämä olotila johtuu ja sitten tajusin, että se on alkava mania. Olen käynyt muutamia kertoja kirkossa, jotta tulisi parempi olo.

Mistä muuten johtuu että tästä sairaudesta kärsivät ovat kuin lääkekaappi-tietävät lääkkeistä miltein kaiken?

En todellakaan tajua. Sehän alkaa pikkuhiljaa ja sitten kasvaa exponentiaalisesti siihen täyteen sekopäiseen maniaan. Sitähän on omasta mielestään silloin kaunis, rohkea ja terveyden perikuva.

Sitten kun se lakkaa kuin seinään, etkä oo kolmeen kuukauteen nukkunut, syönyt, vaan vetänyt alkoo ja sekoillut, ja kroppa sanoo itsensä irti ja pää sanoo itsensä irti, niin se on kyllä karmeinta mitä voi kokea, aivan hirveää. Itsellä se vaarallisin vaihe tehdä itsemurha.

Itse jo näin keski-ikäisenä kun herään siitä painajaisesta niin tajuan kyllä ihan ehkä noin viikon kuluessa(jossain suljetulla) että jahas, oli sitten muutaman kuukauden mania taas.

Täh.

Jos vaan hyväksytte itsenne.

Kaikki mt diagnoosit on veletta.

On vain traumatisoivia kokemuksia