Kuljetusliike haki pöytäkoneeni kotoani, ja kysyin varmistaakseni kuljettajalta onhan kone pakattu niin hyvin ettei vaurioidu jolloin sain vastauksen että on hyvin pakattu.
Eilen tuli soitto Acerin huollosta jolloin ilmoittivat koneen kuoren menneen pirstaleiksi kuljetuksen aikana ja kuntoarvio tulisi maksamaan 49€ ja sen minä joutuisin maksamaan.
Mitään vahinkoilmoitusta ei oltu tehty kuljetusliikeeseen vaikka yleinen käytäntö on että pitää ilmoitus kuljetusliikkeeseen vahingon sattuessa.
Itse tein vahinkoilmoituksen eilen, ja kädenväännön kautta sain rahtikirjan numeron tänään puhelimitse sen tähden että kuljetusliike menee tarkistamaan koneen kunnon.
Samalla kuulin että takuuasiakkailla on aina itse velvollisuus, ilmoittaa kuljetusvauroista on yleinen käytäntö Acerilla. Ja asian selvitys on asiakkaan ja kuljetusllikkeen vaikka kone ei ole asiakkaalla.
Täysin käsittämätön juttu, ja muutenkin palvelu on takkuilevaa en saanut ilmoitusta edes koska kone oli saapunut vaan itse soittamalla hoidin asian.
Minulla on kulunut tähän asiaan ylimääräistä aikaa ja rahaa puheluihin.
Ja vielä koneeeni on mennyt säpäleiksi joko kuljetuksen aikana tai huollossa.
Kannattaa varoa acerin huoltokuljetusta koska vastuu on aina asiakkaalla loppupelissä.
Onko muilla kokemusta acerin huollosta?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei ole kokemusta Aceri tuesta & huollosta, mutta kuulosta siltä että tuo sinun tapaus menee kyllä kuluttajan suojan piikkiin. Tuo on selvästikin kuljetusliikkeen moka ja ei siellä Acerin puolellakaan voi ihan noin toima,, sanoi kuljetusliike tai Acerin tuki mitä tahansa. Eli otappa yhteyttä kunnallisen / paikallisen kuluttajasuoja asiamiehen toimistoon. ( Luonnollisestikin Googlella varmaan löytyy se sinun paikallinen asiamies :)
http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/kuluttajaneuvonta/kuluttajaneuvoja/
Otan huomenna yhteyttä, tämä menee ihan pallopeliksi kun asiakas joutuu vääntää rahteja uudestaan arvioitavaksi.
Äsken tuli soitto josta en selkoa kunnolla saanut kun aksentti oli niin virolaista, eivät ymmärtäneet kunnolla sanomaani edes.
Kerroin riitauttavani asian, ja en suostu maksamaan korjauskuluja.
Harmittaa toden teolla kun koneenhuolto viivästyy ja kadun että tuli se järjestettyä takuuseen. Olisi pitänyt viedä se johonkin muuhun korjattavaksi, niin olisin säästynyt tältä vaivalta.
No, tässä taas yksi selitys siihen että Acerit on halpoja.