Tiesitkö mihin olit joutunut kun rupesit elämään uusperheessä?
Vai tuliko kaikki ongelmat tai useimmat niistä yllätyksenä ja sitten olikin jo myöhäistä enää peruuntua?
Itselleni uusperheen ongelmat tulivat yllätyksenä ja toivonkin, että olisin käynyt lukemassa näitä juttuja ennen yhteenmuuttoa.
Vai tuliko kaikki ongelmat tai useimmat niistä yllätyksenä ja sitten olikin jo myöhäistä enää peruuntua?
Itselleni uusperheen ongelmat tulivat yllätyksenä ja toivonkin, että olisin käynyt lukemassa näitä juttuja ennen yhteenmuuttoa.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Ei ole tullut ongelmia vastaan. Kaikki mitä tulee vastaan ovat samoja asioita kuin ns. ydinperheessäkin. Milloin väännetään viikkorahasta, milloin nukkumamenoajoista, milloin huoneen siivoomisesta jne. (nämä lasten kanssa) ja aikuisten kesen ihan samaa kuin edellisessä liitossa, kuka imuroi, kuka tekee ruuan, kuka käy kaupassa, jne.
Ainoa tietenkin mikä poikkeaa ydinperheen asoista ovat molempien ex-puolisot.
Eikö sinulla ole muuta harrastusta.
Kysymys on tarkoitettu kenelle ja miksi?
Ainoa mikä poikkeaa ydinperheestä on uusiot, niitä ei meidän perheessä siedetä eikä heitä meille haluta! Onneksi ovat pysyneet poissa.
Yksikään nainen ei tule sotkemaan meidän kotia ja riehumaan eikä pilaamaan lastemme elämää.
Sinä ny sukkela äijä olet ku naisia pelkäät, tenavatkin vois tykätä, kun tuot uuden naisen taloos. Kyl emäntä ain talos hyvä on.
No kyllähän se uusioperhe siinä ydinperheestä eroaa, että saman katon alla ei kaikki ole verisukulaisia. Ja se, että niitä uuden puolison lapsia on siihen mennessä, ennen tätä "uudelleenjärjestäytymistä" ehtinyt muokata ja kasvattaa muut. Tulos on sitten mikä on. Jos hyvä tuuri käy, kaikki stemmaa, eikä hirmuisesti soraääniä ole puolin eikä toisin. Jos taas saat siedettäväksesi häiriköitä, niin helv.. ä.se varmaan on. Tosiasia on, että vieraita ne toisen lapset ovat. Omat on omia, mutta jalo pyrkimyshän on olla asiallinen aikuinen kaikkia kohtaan.
Jos joku sanoo, että "kyllähän tiesit, mihin lähdit, kun otit "lapsellisen" naisen/miehen", niin suksikoon kuuseen. Se on sivusta helppo sanoa, mutta kyllä käytännössä sen vasta tietää. Toisaalta, kuten edellä kirjoitin, jos käy hyvä tuuri, niin kaikki on aivan ok.
Täytyy nostaa hattua sellaisille, jotka oikeasti vovat jakaa elämänsä toisen lasten kanssa konkreettisesti koko ajan yhdessä asumalla. Helpommallahan pääsee silloin, kun ne lapset vaan käyvät silloin tällöin.
Nyt varmaan joku jyrähtää...
No ei jyrähdä, mutta kertoo....kaikkeen tottuu paitsi jääpuikkoon perseessä.
Tottakai oli haasteellista kun yhteenmuutossa, muutimme kaikki yhteen, minä ja lapseni ja mies ja hänen lapsensa. Mutta voi hyvänen aika, en antaisi tätä perhettä mihinkään. Mikään voima ei voita sitä rakkautta mitä tunnet omaa lastasi kohtaan, mutta minä rakastan myös mieheni lasta. Hänestä on tullut vuosien saatossa minulle todella tärkeä, ihan samalla tavalla sitä sydän vuotaa verta ja suu nauraa hänen puolestaan kuin omanikin. Minä olen hänen uskottunsa ei suinkaan isi, ja kyllä tuo teinineiti vieläkin halaa joka päivä ja laittelee ihania lappusia joissa kertoo miten tykkää...minä teen samoin.
Olen sitä mieltä, että jos ihmisellä ei ole sydäntä niin paljon että voisi rakastaa lasta joka on puolisolle maailman rakkain, on parempikin että pysyy uusperhekuvioista pois. Minä rakastan mieheni lasta ja tulen aina rakastamaan.
No ei kaikki äidit anna omia lapsia moiseen perhe leikkiin. Meillä kukaan ei ole, lapset enkä minä nähneet näitä miehen sutturoita! Emme halunneet että kukaan vieras tulee haukkumaan meitä tai antamaan huonoja vaikutteita. Siihen emme lähteneet koskaan mukaan. En vois ikuvitella että en tuntisi lapsiani enää, jos olisvat nähneet nämä isänsä naiset, tai että minä olisin nähnyt! Olemme sen verran arvokkaita ihmisiä, että kaikkeen emme suostuneet, ja mies oli samaa mieltä, eikä koskaan tunut naisiaan meille.
Hyvä niin, sillä se olisi pilannut meidän perhe elämän täysin.
Susta siis ainoa kunnon ihminen ja sankari ja hyvä ihminen on siis uusikko? Kun hän "jakaa elämän toisten lasten kanssa"!!!!
Voi ei, järkyttävää!!! Siinä sen näkee, että hattua nostetaan uusioille, jotka ovat saattaneet rikkoa sen perheen, mutta nämä jotka ovat menettäneet isän tai perheen kokonaisuuden, he eivät ole mitään!!! Pelkkiä säälin kerjääjiä, niinkö???
Totta, kirjoituksesi on ala arvoinen ja säälittävä ja kaikkea sitä 00 %;sesti. HÄpeisit edes.
Suurimmat sankarit ovat ecä ja lapst, jotka kitkuttelevat vähillä rahoilla, lapset ilman isää, ja pahassa tapauksessa joutuvat pakosti reissaamaan viikottain isän luokse, jossa on paha olla.
Ehen tiennyt. Olin todella naivi, pyhillä hyvillä aikomuksilla varustettu. Typerästi kuvittelin, että avoimuudella ja joustavuudella homma pelaa, kun entinen näkee että olen ihan tavallinen ihminen enkä halua erottaa isää lapsestaan... väärässä olin. Meidän harmonia ja porukan yhteensopivuus onkin ollut myrkkyä lasten äidille, joka on taas "sinkkuna" lapsikatraansa kanssa.
Minun neuvoni lapsettomille uusperheen jäsenille on, että älä yritä olla väleissä exien kanssa, puolisollasi oli syynsä eroonsa eikä sinun kannata yrittää huolehtia välien parantamiseta, kanna huolta vain oman perheesi ja itsesi jaksamisesta.
Tuskin kovin moni exä ja lapset haluaa ollakkaan miehen ja isän uusikoiden kanssa missään väleissä, et älä luule liikoja!
Minun neuvoni on ex perheelle,että jos mies ei halua lapsiaan tapailla yksin, ei hän halua isä ollakkaan. Lapset ei ole mitään häyttelyesineitä uusikoille eikä hajoittelukappaleita, vaan miehen rakkaita lapsia.
eiko isällä saisi olla uutta elämää?uutta naista.jos lapset rakastaa isäänsä kyllä he haluavat nähdä tämän naisenkin.muuten tapaamiset ovat aika vähäisiä,kun isä asuu uuden naisensa kanssa.
En tiennyt. Enkä usko, että kukaan voi tietäkään jos ei ole uusperhettä aiemmin kokenut. Eikä varmaan silloinkaan, koska jokainen uusperhe on erilainen.
Meillä on pääpiirteittäin kaikki sujunut hyvin. Aikuiset ovat alusta asti olleet aikuisia, lapset hyvin kasvatettuja ja käyttäytyviä, minulla läheiset välit miehen lapsiin. Miehen ex aiheuttanut välillä harmaita hiuksia, mutta hänen tekosensa eivät ole kohdistuneet minuun kuin välillisesti, vaan mieheen. Ja nuo tekoset ovat kimmoneet heidän eronsa jättäneistä käsittelemättömistä asioista (itse tulin vastan kauan eron jälkeen kuvioihin), ei nykyisestä tilanteesta. Nyt on silläkin saralla jo rauhoittunut.
Mutta eniten minut on yllättänyt minun omat ajatukseni. Kaikkia niitä tunnekuohuja, joita tämä elämäntilanne on aiheuttanut, on aivan mahdoton arvata etukäteen. Sitä pitää itseään järkevänä ja aikuisen ihmisenä, joka tietää miten hommat suurin piirtein pelaa. Ja tiedättekö, kyllä sitä tietääkin kun järjen kanssa asioista keskustelee, mutta kun se järki yleensä tulee vasta sen jälkeen kun tunteet ovat jo tehneet temppunsa. Tosi turhauttavaa... Onneksi tunteetkin tasoittuvat, tilanteeseen tottuu ja ajan myötä ei ole vain helpompi olla, vaan sitä osaa nauttia ja iloita perheen yhteisestä ajasta ja elämästä.
Aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kirjan. Varmaan on kirjoitettukin. :P
Tiesin. Tiesin joutuvani kasvattamaan miehen lapset mutta otin sen vastaan normaalisti koska halusin miehen, oli samassa paketissa lapset, tosin onneksi havoin ovat täällä meillä yötä, ei aina.
Tulevat kun meille sopii, muusta viis.
Mutta hyvin olen pärjännyt huligaanien kanssa, ja exän myös kun emme noteeraa hänen äksyilyä, ja teemme miten itse näemme oikeaksi. Kovin on katkeran oloinen nainen, eikä ole osannut lapsiaan kasvattaa, vaan minä teen kovasti työtä heidän kanssaan, jotta edes jotain osaisivat itse ja olisivat valmiita elämään omillaan aikanaan.
Ihan alusta asti on pitänyt puhtaus, käytöstavat ym opettaa. Kotona ei ole piitattu mistään, eletty kun pellossa.
Rakkaus mieheen auttaa ja kun tietää, että lapset kasvaa ja tulevat aikuiseksi, kasvatusvastuu multakin loppuu.
Omani on jo työelämässä joten hän on menestynyt elämässään rajojen ja minun ansiosta hyvin, ei koskaan tälläisiä ongelmia ole ollut kun näiden miehen lasten kanssa. Eiköhän se kohta helpota.
Kyllä saavat olla kiitollisia minulle ja jaksamiselleni ja miehen ex voisi vähän enemmän kiittää ja kunnioittaa työtäni hänen lasten parissa, muta ei osaa sitäkään. Mutta minkäs teet.
Blaa blaa blaaaaaa
tuttu tarina..
Minä kirjoitan teille omasta tarinastani. Ei en tiennyt mihin ryhdyin. Meillä
lä meni hyvin enne kuin muutimme yhteen. Sitä ennen exät pysyivät poissa ja lasten kasvatusperiaatteet ja tulevasiuus näytti yhteneväiseltä. Yhteenmuuton jälkeen, mikään ei ole toiminut.
Kuule, kyllä miehet käy exien luona kahvilla kun hakevat lapset, ja vanha suola janottaa vaikka nainen olisi heittänyt ukon pihalle. Outoa mun mielestä, mutta uusperheellinen joutuu sietämään kaikenlaista, mitä ydinperheessä ei tarvitse.
Mies soittelee jatkuvasti exälle ja keskustelevat lasten asioista, eikä uusi vaimo voi estää sitä ellei ole joku tyranni joka riistää lapselta toisen vanhemman. sietää täytyy. Mutta kuinka moni näitä asioita oikeasti pohtii ennen vakavaa seurustelusuhdetta??
Uusperheen osapuolet eivät välttämättä ole millään tavoin syyllisiä eroon.
Joten lopettakaa syyllistäminen.
Uusperheen elämässä vaikuttavat exät sekä heidän uudet puolisot sekä mummit ja papat ja vaarit , joita on paljon. Mitä tollanen tekee lapsille?? aikuisten on pidettävä pääkylmänä jos lähtevät mukaan tollaiseen soppaan.
Se ei sovi missään tapauksessa mustasukkaisille!
Ei kaikki miehet käy, turhaa yleistämistä. Ja jos joku käy niin mitä pahaa siinä olisi? Luuletko että kahvilla käynti ja asiallisten välien pitäminen eksään tarkoittaa vanhan suolan janoittamista? Aika naivi käsitys sinulla.
Oletan että puhut nyt omasta miehestäsi, et kaikkien muidenkin miehistä?
Jep, ongelmat tulivat voimakkaampana kuin oletimme. Ydin on se, ettei pulisoni tytär hyväksy minua ja käyttäytyminen sekä kielenäyttö sen mukaista. Tyttö on nyt 18 ja samaa paskaa jatkunut jo yli nelä vuotta. Puolisoni kanssa olemme yllättyneitä hänen käytöksestään ja kiittämättömyydestä. Heti alussa ennenkuin ehdin edes kunnolla tavata häntä, hän ilmoitti minulle ettei aio koskaan hyväksyä minua. Ja sen mukaista pakkopullaa elämä on ollut. Ei ole auttanut mikään. Onneksi kohta muuttaa pois!
Jos nyt tällä kokemuksella olisin ollut 5 vuotta sitten, skippaisin suhteen ja enkä lähtisi uusperheeseen missä on teinejä.
Sinulle "Teinit hankaloittaa", onpa kiittämätön täysi-ikäinen. Ei muuta kuin pihalle, jollei hänelle velli maita. Sain siis sen käsityksen, että tämä tyttönen asuu Teillä?
Olisit itseäsi jo aiemmin säästänyt ja ilmoittanut, että neitokainen voi lähteä esim. johonkin nuorisokotiin tai äitinsä luo asumaan, jos ei koskaan aio hyväksyä Sinua. Neljä vuotta sitten hän on jo ollut niin iällä, että kyllä pitäisi hänennkin tajunneen,että jotain käytöstapoja pitää olla, että häntä nyt yleensä siedetään.
Ei hän missään ilmaiseksi saa asua. Sittenpä huomaa, kun lähtee mahdollisimman pian omilleen. Äläkä toivota tervetulleeksi kyläilemään. Tavatkoon isäänsä sitten jotenkin. Sopikoon keskenään.
Ja miksi hän alunperin Sinua inhosi? Pitääkö hän Sinua syntisäkkinä johonkin, esim. vanhempiensa eroon, vai mikä sitä teiniä riivaa?
Kyllä noita vaikeita on, mutta on toisenmoisiakin. Omassa kotona on oikeus saada ihmisarvoinen kohtelu.
Todella fiksu nuori ihminen kun ymmärtää muuttaa pois moisesta huushollista.
Aattele sinä ei ymmärtänyt aikanasi muuttaa pois!!! Se olisi helpottanut sinun oloasi.
Fiskut ne tekee jotain asian eteen...!
Kun seuraavan miehen nuoriso ei pidä sinusta, niin aina voit muuttaa pois.
Jep, kyllä varsinkin tämä tyttö osaa olla todella vaikea. Kustansin tytön asumista stadissa noin 6kk kun sillä ei ollut kämppää. Jääkaapissa safkaa ym. mutta kiitosta ei tullut kertaakaan.
Sikäli vaikeaa, kun on suhteessa hänen äitiinsä. Äiti on kylläkin lepsu antamaan mitään rajoja tytölle, ettei tämä vaan vihastu.
Ja kyllä se kunnioittamattomuus hänen äitiään kohtaan näkyy hyvin itsekkäänä käyttäytymisenä, eikä tyttö ota äidinkään toiveita tai ajatuksia huomioon. Ei ole helppo tilanne äidillekään, kun on huonokäytöksinen teini kotona, jolle ei saa kuria. Toivottavasti pimu muuttaisi pian himasta ja huomaisi, ettei maailma pyöri vain hänen ympärillä.
Väkisinkin tulee ajatus lempata kaikki ulkopuoliset pihalle ja asua vain omien tenavien kanssa. No... tulevaisuus näyttää!
Kyllä ja ei. En odottanut, että kaikki sujuisi kivuttomasti, mutta en osannut ennakoida sitä, miten raskasta on olla "ei-pidetty" omassa kodissaan. Ja meillä on kai mennyt monessa mielessä aika helpostikin, tulen lasten kanssa pääosin ihan hyvin toimeen, lähinnä äidin ikävän kasvaessa mikään minun tekemiseni ei kelpaa. Ymmärrettävää ja inhimillistä, mutta silti minulle raskasta.
Isoin ongelma on ehkä erilaiset elämäntyylit. Lapset on kasvatettu niin eri tavoin kuin minä haluaisin kotona toimia. Joutuu jatkuvasti tinkimään omista periaatteista. Tunnen itseni myös usein ulkopuoliseksi. Se on raskaampaa kuin osasin kuvitella.
Niinpä niin...just eilen puhuttiin miehen kans et ois pitäny ehkä harkita pidempään yhteenmuuttoa. Mä tunnen itteni ulkopuoliseks omien lasteni kans ja se ahdistaa. Ollaan kasvatetu lapsemme tosi eri tavalla ja sekin hankaloittaa. Sen lapset on saanu oikeestaan aina kaiken mitä haluaa. Mulle on taas ollu kauheen tärkeetä opettaa lapsia arvostaan oikeita tärkeitä asioita.
En halua tästä lähteäkään kun lapset on kiintyny isäpuolleen jo niin paljon ja rakastan kaikesta huolimatta kaikkia perheeni jäseniä.
Kyllähän sen jo järkikin sanoo, et parisuhteessakin kahen eritaustaisen ihmisen yhteiselon sovittaminen on haastavaa.. Kun ei kaikki suju kuin yks yhteen vaan, mitä enemmän ihmisiä sen enemmän yhteensovittamista.. Mä en henk kohtasesti ikinä ottais miestä jolla jo perhe eli lapsia ennastaan.. En halua olla exien kans tekemisis ja taku varmat ongelmat tiedossa joka suhteessa! Nou thanks! Eli tyytyväisenä katson ja kuuntelen näitä, enkä varmasti sitä riskiä koskaan ota! Toki joillakin menee hyvinkin, mut se on harvinaista, enkä riskeerais muutenkaan.. Ompa kiva muutenkin kun aina erotaa ja taas uusioperhe ja kohta taas ero ja uus uusioperhe.. Hohhoijakkaa mihin tää maailma on menossa!???
Tiedättekö mitä uusperheelliset mammat! Me etä-äidit ollaan lapsillemme niitä OIKEITA äitejä. Te ette todellakaan kasvata meidän lapsiamme! Kohdelkaa niitä hyvin ja antakaa meidän kasvattaa omat lapsemme. Meidän lapset rakastavat meitä ja te ette tule meidän väliin PELASTAMAAN lapsia oikeilta äideiltä!!!
Lapset TODELLAKIN kaipaavat meitä ei teitä!
Isät eivät edes sellaista tajua jos kuvittelevat teidän kanssa saavansa oikean perheen!
Tiedätkä mitä ex-ää, me uusperheelliset mammatkin olemme aika moni OIKEITA äitejä lapsillemme ja sen lisäksi olemme tärkeä aikuinen niille miehemme lapsille.........
Me exät ollaan erittäin tärkeitä OMILLE LAPSILLEMME ja tärkeitä aikusia niille exän naisystävän lapsille...... joita pitää kasvattaa ja pestä heidän liskaisia pyykkejä...
Täällähän just haukuttiin exät ja nimenomaan äidit!!! Voi hyvää päivää!
Tääl haukutaa kaikki!;)))
En tiennyt. Siinä vaiheessa, kun astuin mukaan kuvioon mieheni tytär ei vielä ollut yötä isänsä luona vaan tapasi muutamia tunteja parina päivänä viikossa. helvetti alkoi, kun lapsen äiti sai tietää seurustelustamme, sanoi tekevänsä kaikkensa, että elämämme olisi mahdollisimman hankalaa. Siinä hän onnistui, pisteet hänelle. Näin jälkeenpäin voin sanoa etten ikimaailmassa olisi moiseen nöyryytysten maailmaan astunut jos olisin etukäteen tiennyt miten ilkeitä ihmisiä on olemassa. Vaikkakin olemme edelleen yhdessä, rakastamme toisiamme ja meillä on yhteisiä lapsia.
Mielenkiintoinen keskustelu. Toivottavasti isät, isäpuolet, äidit, ja äitipuolet voivat arvostaa toisiaan lastenkasvattajina ja hoitajina. Itselleni jokainen ihminen, joka aidosti välttää lapsistani, on aarre. Lapseni ovat ansainneet kaiken rakkauden ja huolenpidon, jonka voivat saada. Tämä ei riipu aikuisten välisistä ihmissuhteista. Jos ex.ni uusi pitää hyvää huolta lapsistani, ei se ole minulta pois. Lasteni rakkaus minua kohtaan ei vähene sillä, että lapseni kiintyvät myös muihin aikuisiin, vaan päinvastoin, Mitä enemmän rakkautta lapseni saavat, sitä paremman itsetunnon he myös saavat.
Tosin tiedän mustasukkaisuuden, epävarmuuden, ulkopuolisuuden ja riittämättömyyden tunteet ! Näin hiukan elämää kokeneena voisin sanoa, että elämä eron jälkeen ei ole yksinkertaista tai erityisen helppoa. Ehkä lopultakin helpointa olisi ollut selvittää ne ristiriidat siellä ydinperheessä. Silloin vuosia sitten se tuntui mahdottomalta, mutta nyt jälkeenpäin olen kyseenalaistanut silloiset ratkaisut.
Tsemmppiä kaikille teille kohtalotovereille, joille rakkaudentie on ollut mutkainen ja kivikkoinen !
Tiesin mihkä ryhdyin kun tapasin nykyisen mieheni ja kaikessa hiljaisuudessa hyväksyin sen tosiasian, että hänellä on lapsi. Luonnollisesti se hyväksytään jos toisen kanssa haluaa olla. Minä astuin kuvioihin kun oli edellisen kanssa erot ja kaikki olleet ja menneet. Painottakoon sitä, että he erosivat jo paljon ennen lapsen syntymää ja se oli miehen päätös. Kuten edellä mainittiin, siihen eroamiseen on varmasti ollut jokin syy ja niin siihen olikin. Alku meillä oli todella hankalaa ja varsinkin kun entinen nainen alkoi kylmästi "ohjailemaan" ja "pelailemaan" oman lapsensa avulla miestäni. Ja teki sen minkä ihan varmasti myös monet muut eli ei antanutkaan aina edes tavata lastaan, vaikka näistä tapaamisista oli lastenvalvojalla tehdyt sopimukset. Meillä on ollut vaikeaa, erittäin vaikeaa ja loppua ei näytä tulevan. Paitsi että me kärsimme kärsii myös mieheni lapsi sekä meidän yhteinen lapsi. Kun tehdään ratkaisuja ja erotaan, missä on mukana lapset, niin se on aikuisten päätös ja lasten kohdalla sovitaan tapaamiset ja kirjataan mustaa valkoiselle ja niistä pidetään kiinni! Kun on kerta itse tehnyt ratkaisunsa, että nyt erotaan, niin minun mielestäni silloin myös hyväksyy sen tilanteen sellaisenaan ja opettelee elämään sen kanssa...se on ollut kuitenkin ihan oma valinta ja ihminen itse tekee omat ratkaisunsa. Mieheni totesi edellisen kanssa jotta ei tule yksinkertaisesti mitään, vaikka olisi 5 lasta tuloillaan kyseisen naisen kanssa, mutta hän ei ollut onnellinen sen ihmisen kanssa..ja hän alkoi pelkäämään että oma mielenterveys pettää jos hän jatkaa elämää tällaisen ihmisen kanssa. Ja kuinka hän sitten olisi lapsensa hoitanut omalta osaltaan jos olisi päätynytkin hoitoon?
Meidän tilanteemme on tämä: yhdessä ollaan ja toisistamme tykätään, tykätään KAIKISTA lapsista mitä meidän perheeseen kuuluu ja näin sen kuuluukin mennä. Vaikkakin on vaikeaa, sen myönnän, siltikään minä en tuumaakaan periksi anna! Minulla on nyt se kauan haaveilemani oma perhe, johonka kuuluu omat ja harvakseltaan miehen omat, mutta tämä on meidän perhe ja piste. Minä todellakin teen kaikkeni ja enemmänkin, jottei minun oma lapseni joutuisi kärsimään ja kokemaan samaa kohtaloa kun sisarpuolensa..ja teemme kaikkemme, että meidän koti olisi tälle sisarpuolellekin eräänlainen "turvasatama" jonne voi aina tulla ja jossa voi olla niin kuin kodissaan..ja on tämä hänen koti myös! Täällä kaikki lapset kasvatetaan rajoja ja rakkautta-periaatteilla ja kumpaakin kuuluu olla yhtä paljon.
Ps. Kaikki negatiivinen käytös ja piruilu entiseltä on aina kohdistunut mieheeni, ei kertaakaan minuun, emmekä ole kuulleet mistään, että hän olisi kertaakaan minua vetänyt mihkään mukaan saatika haukkunut.
Pps. Nim. kiviäkengissä, erittäin asiallista tekstiä! :)
Minä en tiennyt. En uskonut että miehen tenavat haluavat uuden äidin itselleen, mutta nyt ymmärrän kun olen tavannut heidän äitinsä, aivan julkea nainen. Ei muuta kun häiritsee ja hankaloittaa lapsien tuloa meille, koska hänen lapsensa tykkää minusta. Haluisivat muuttaa meille, mutta äiti haluaa elarit ja lapsilisät itselleen et pääsee ostoksille.