Gradu ilman ohjausta

miten suhtaudutaan

Minulla on sellainen tilanne, että olen kesän aikana huomaamattani näpytellyt gradun miltei valmiiksi. Tämänhän pitäisi olla positiivinen asia, mutta kun en ole vielä käynyt edes graduseminaaria! Ainoastaan aiheen varmistin mahdolliselta graduohjaajalta keväällä, ja se sopi. Sitten iski varsinainen kirjoituspuuska, ja nyt olen kovaa vauhtia jo tekemässä analyysiosuutta.

Mitenköhän tällaiseen omatoimisuuteen suhtaudutaan yliopistolla? Vuoden kestävä graduseminaari minulla on joka tapauksessa vielä jäljellä ja muitakin opintoja. Mutta kehtaanko sanoa ohjaajalle jo graduseminaarin alussa, että hei, istun täällä ja teen tutkimussuunnitelmaa, vaikka graduni on jo lähes valmis - koetaanko moinen touhu jotenkin loukkaavaksi? Vai teeskentelenkö tekeväni graduani samassa tahdissa kuin muutkin? Gradun arvosanalla minulle ei ole väliä, riittää, että pääsen läpi.

6

689

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aloittaja____

      Ja vielä: siis valmistumiseeni ei vaikuta se, palautanko gradun nyt syksyllä vai vasta ensi vuonna, sillä tosiaan on sivuaineen opintoja vielä jäljellä.

      Ellei ihan samankaltaisia tilanteita ole koettu, niin minkälaisia kokemuksia teillä on gradun teosta ilman ohjausta tai vähällä ohjauksella?

    • opiskans

      Itse tapasin ohjaajani 2 kertaa, muuten tein hommia itsekseni. Tietysti muiden töiden opponointiseminaareissa kävin mutta muuten toimin tosi itsenäisesti. Ei sen tarvitse aina olla niin vaikeaa, mitä monet täällä sanovat. Jos se alkaa olla jo valmis, niin tietysti sanot ohjaavalle proffallesi siitä, jotta hänkin tietää missä mennään. Meidän laitoksella omaan työskentelytapaani suhtauduttiin hyvinkin myönteisesti ja sain paljon kiitosta oma-aloitteisuudestani ja itsenäisestä työskentelyotteesta. Erona ehkä se, että minä halusin gradustani hyvän arvosanan ja tiesin jo alusta lähtien, mitä siihen vaaditaan. Sitten vain tein. Ohjausta sain minulle vaikeissa metodiosuuksissa.

    • an englishman

      Joo, kuten jo edellä vastattiin.

      Kommentoin nyt silti jotain. Sullahan on siis periaatteessa aika hieno tilanne - hieno homma. Mutta kannattaahan sun, jos vain viitsit, käydä myös graduseminaarissa. Onhan se oppimista sekin. Graduhommaanhan kuuluu kuitenkin gradun ohella myös muiden opponointi, niin ja muiden kommentit sinun gradustasi.

      No, itselläni kävi niin, että osallistuin graduseminaariin, sitten tuli muutto toisaalle ja vielä lisäksi erinäisiä ihmissuhdeongelmia ja gradunteko jämähti silloin joksikin aikaa jäihin. Lopulta sitten tein gradun, mutta tyystin eri aiheesta kuin mitä graduseminaarissa oli puhuttu (ehdin graduseminaarin aikana jo vääntää noin 40 sivua). Enkä siis enää asunut yo-paikkakunnalla. Tein gradun periaatteessa ihan omillani - mitä nyt pariin otteeseen lähetin jotain pätkiä proffalle luettavaksi ja jotain pieniä kommentteja sain. Kumma kyllä arvosanaksi sain laudaturin. Tavoitteenakin kyllä oli vähintään manga, sillä harkitsin tuohon aikaan jatko-opintoja.

    • aloittaja___

      Kiva kuulla, että teilläkin on sujunut gradunteko noin omatoimisesti. Ja vielä noin upein tuloksin, onnittelut näin vielä jälkikäteen! Luo uskoa siihen, että eiköhän tämä omakin tekeleeni läpi mene... T. Aloittaja

    • opiskans

      Itse en pärjännyt ihan noin hyvin, että olisin laudaturin saanut mutta eximian kylläkin Siihen myös tähtäsin, joten olin enemmän kuin tyytyväinen:) Ja mikäs siinä aloittaja, kyllä sinulle sitten kerrotaan jos joitain kohtia pitää syventää/laajentaa ennen virallista jättöä, joten et kuitenkaan ihan ilman tietoa sitä jättämään mene.

    • gr..grr

      niin siis kyllähän graduseminaari kuuluu maisterin opintoihin ja on pakko suorittaa. Itsekin olen gradun kesän aikana tehnyt lähes valmiiksi. Nyt jännittää viedä ohjaajalle nähtäväksi, varsinkin kun meillä ei yhteistyö oikein suju ja henkilö suhtautuu minuun ja työhöni varsin nuivasti..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      43
      2478
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2457
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2352
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      51
      2112
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1857
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      82
      1681
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      1118
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1014
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      40
      979
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      55
      864
    Aihe