Tukiperheistä

Hei!

Me olemme toimineet tukiperheenä muutaman vuoden. Toisen perheen lasten kanssa suhde jäi lyhyeksi, heidän muuttonsa takia. Toisen perheen lapset ovat käyneet meillä säännöllisesti yli vuoden.

Tukiperheitä on pulaa, joten saatte (mikä kaikkien edun mukaista onkin) itse miettiä montako lasta haluaisitte (siis yhden vai sisaruksen), minkä ikäisiä, miten haastavia jne. Tottakai kannattaakin yrittää saada "helppoja" lapsia, koska ainahan se on iso muutos että omaan perheeseen tulee vieraita lapsia koko viikonlopuksi. Jos/kun on omiakin lapsia niin aikaa ja huomiota pitäisi jäädä kaikille. Myös tukiperhettä hakea perhe saa samoin antaa toiveita ja vaatimuksia (esim. miten kaukana perhe on jne) Samoin tukiperhe että tukiperhettä tarvitse perhe voivat vielä perääntyä tapaamisen jälkeen jos tuntuu siltä ettei perhe ole sopiva (kummasta vaan)

Taitava sossu osaa kyllä kysellä teitä ja "lukea" teitä, joten löytyisi mahdollisimman sopiva lapsi/lapsia teille. Kaikkien edun mukaista on että sekä lapsi, hänen vanhempansa että tukiperhe on tyytyväisiä ja suhde kestää enemmän kun kerran/kaksi.

Valitettavasti epäilisin ( ja oman kokemuksen mukaan) että melko suuri osa tukiperhettä tarvitsevista lapsista on jollain muotoa haastavampia kun vertaat heitä vaikka omiin lapsiisi tai naapurin lapsiin. Jotta lapsiperhe saa apua ja heille aletaan tukiperhettä hakea, harvoin on kyse enää siitä että esim. yh-äiti (jolla ei ole verkostoa) tarvitsee apua jaksamiseen. Tokihan on "helppoja" lapsia ja tilanteita, mutta kannattaa varata itselleen aikaa, pitkää pinnaa ja huumoria.

Se tietyllä tavalla tukiperheenä toimimisessa onkin mukavaa, saa pienen hetken olla lapsen rinnalla, muttei tarvitse ottaa sellaista vastuuta kun esim. sijaisperheenä. Tukiperheenä näkee miten itse ja oma perhe kokee "vieraan" lapsen olon kotonaan, toisille se on jotenkin työlästä ja toisista se on varsin mukavaa. Ihanteellista olisi että omat lapsenne ja kyläilevät lapset pitäisivät toisistaan, silloihan parhaimmillaan kaikilla on hauskaa. Ainakin meidän perheen tapauksessa nämä perheet ovat kyllä pitäneet hyvää huolta lapsistaan, eli ei ole tarvinnut mitenkään olla lasten oloista huolissaan, vanhempien kanssa yhteistyö on ollut helppoa.

Tässä siis vain omia ajatuksia ja kokemuksia, varmasti on kaikenlaisia lapsia ja perheitä ja toivon ettei kukaan nyt "ota itseensä" ja loukkaannu.

Tukiperhetoiminnassa on omia näkökulmia, joita edellinen "tuki-ja-" valaisi kattavasti. Olen ajatellut suurinpana haasteena sitä, että tukiperhetoiminnassa toimitaan avohuollon tukena. Tällöin ei pääse tekemään ongelmien ilmetessä juurikaan mitään. Voi vain yrittää parastaan viikonlopun ajan, mutta sitten lapsi palaa takaisin arkitilanteeseen, joka ei välttämättä ole se paras mahdollinen. Sijaisperheenä voi tehdä pitkäjännitteisempää työtä lapsen hyväksi ja saavuttaa ehkä tuloksiakin.

Tunnen tukiperhetoiminnan olevan mahtavaa. Mikä onkaan parasta, kun lapsi ryntää syliin perjantaina silmät ilosta sirrillään? Lapset tulevat luoksemme minilomalle ja nautimme yhdessäolosta meitä kaikkia miellyttävällä tavalla ja sunnuntaina palautamme lapset takaisin ”levänneinä”. Viikonlopun erikoishittejä ovat mm. piirtely, ulkoilu, perjantain kylpyhetki ja lauantain saunominen. Aikuisena minun täytyy muistaa perjantaiksi miettiä tukeva iltapala, koska en tiedä miten ruokailut ovat menneet kotona. Pannaria on ihan "must" lasten mielestä, vastaleivotut sämpylät, tai itse tehdyt hampurilaiset. Ei siis mitään erikoista, vaan ihan tavallista yhdessäoloa! Suosittelen.

Ehkä lapsia voi valitakin, mutta eivät lapset valitsemalla parane. Jokaisella on omat ongelmansa. Meillä aikuisillakin! Talon sääntöihin sopeutuminen vaatii jämäkkää aikuista avuksi, mutta kun säännöt ovat selvillä, loppu sujuu itsekseen. Liian monta lasta voi aiheuttaa skismaa, joten suosittelen 2-3 kerrallaan. Siitä tulee jo ihan riittävästi toimintaa viikonlopulle. Pitää myös muistaa, että niin omilla kuin vierailla on samat säännöt, muuten tulee eripuraa. Eli muista oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus, niin ruoka-annoksissa kuin pelivuoroissakin. Kaikille samat säännöt.

Itse hain tukiperhettä ihan tavalliselle lapselle, ihanalle touhupakkaukselle, mutta tukiperhettä ei löytynyt vuodessa joten jätin sen hakemisen ja muutin lähemmäs omaa tukiverkostoa. Olen siis yksinhuoltajaäiti jonka lasta isä ei tapaa. Täytyy sanoa että tähän päätökseen vaikutti myös se kun ajatellaan että tukiperheeseen hakevat lapset ovat jotenkin vaikeita tapauksia, en halunnut että omasta lapsestani ajatellaan jo alkulähtöisesti niin koska lapseni ei todellakaan ole vaikea (tosin on vasta 3) mutta enpä usko että vaikeaksi muuttukaan yhtäkkiä. Tukiverkkojen puute vain oli tukiperhehakemuksen takana, jota en tosin enää tarvitsekkaan ja hyvä näin.

Olen pitemmän aikaa miettinyt tukiperheeksi ryhtymistä. Olin pari vuotta 4-vuotiaalle pojalle tavallaan "sijaisäiti". Pojan oma äiti oli kuollut. Se oli hienoa aikaa. Ajauduin tilanteeseen vähän yllättäen. En siis ollut virallisesti tukihenkilö, vaan asiat menivät siihen suuntaan. Tämä poika oli luonani joskus arki-iltaisin ja sitten viikonloppunakin "yökylässä". Nyt poika muutti isänsä kanssa toiselle paikkakunnalle ja minulla on ikävä niitä meidän yhteisiä leikkituokioita ja puuhasteluja. Asun Oulussa. Minkä foorumin kautta voisi etsiä esim. yksihuoltajaa, joka tarvitsisi silloin tällöin vapaata. Haluaisin nimenomaan, että tästä tulis pitempiaikainen "juttu" eli voisin tarjota pitempiaikasta hoitoapua.

Jos joku kiinnostuu tästä, niin viestiä voi laittaa osoitteseen [email protected]

Tällä palstalla nyt kirjoitellaan vähän mitä sattuu. Mutta itse olen ollut tukiperheenä kymmenen vuoden ajan enkä sanoisi, että lapset ovat olleet sen vaikeampia kuin meidän omat lapsetkaan. Jokainenhan on erilainen. Hämmennystä lapsissa on aiheuttanut usein hyvin erilaiset säännöt kuin mitä kotona on. Varsinkin kun toimimme yhdelle pojalle viisi vuotta tukiperheenä, ihmetteli hän usein niin erilaisia arvoja ja tapoja. Meidän piti siis aina korostaa, että on monia oikeita tapoja tehdä asioita, mutta meillä tehdään näin.

Ja rytmit saattavat olla erilaisia, jos lapsen vanhemmat ovat vaikka työttömiä, niin se tuntuu haastavalta, kun valvot yhdentoista aikaan illalla vielä lapsen kanssa ja omat olet laittanut kahdeksalta jo nukkumaan. Mutta eihän se lapsen syy ole. Yritän siis kertoa, että ei ne haastavuudet ainakaan meillä ole ollut mitään sellaista, että lapsi olisi esim. ollut aggressiivinen tai erityisen sulkeutunut, vaan niitä pieniä arjen asioita.

Päällimmäisenä on ollut valtava ilo lapsista, ihan parasta "työtä" mitä olen ikinä tehnyt. On mahtavaa, kun perhe sitten pääsee jaloilleen ja eivät enää tarvitse virallista tukisuhdetta. Yhteyttähän voi silti pitää!