Oma sivuni

Koska uusi layout valmistui ennen nukkumaanmenoani, päätin mainostaa sivujani täällä. Tokkopa se täällä suurta häiriötä aiheuttaa, onhan suuri moderaattori-ystäväni nakki asian varmistamassa.

Sivujeni osoite on http://www.villekroger.tk/
Yksityinen sivu. Ette saa sieltä logoja tai soittoääniä, eikä se auta mainostamaan omia sivujanne paremmin. Kaikki on vain englanniksi, koska kahdella kielellä en jaksanut tehdä.
9358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vaikkakin asiaa oli aika vähän mut tykkäsin ulkonäöstä.

Äänestä
  • Minäpä en tykännyt ulkoasusta. En ole koskaan tykännyt sellaisten sivujen ulkoasusta jotka eivät mahdu näytölleni (1024x768) ilman vaakavieritystä, varsinkaan kun sivuilla ei todellakaan ole sitä vertaa tavaraa että tekisi vähääkään tiukkaa tiivistää yhteen ruutuun mahtuvaksi.

    En ole myöskään ikinä ymmärtänyt miksi tekstin pitää muuttua suuremmaksi (tai no ok. tässä tapauksessa leveämmäksi) kun hiiri laitetaan sen kohdalle.

    Sen sijaan se että sivut olivat värimaailmaltaan synkähköt ja nuhruiset ei minua haitannut. Makuasioitahan nuo kuitenkin ovat ja koska kaikesta sai hyvin selvän niin se puoli on mielestäni ok.

    Mut hei, vähän skarppaat tuon skaalautuvuuden kanssa jooko.

    Äänestä

  • Tõppõ kirjoitti:

    Minäpä en tykännyt ulkoasusta. En ole koskaan tykännyt sellaisten sivujen ulkoasusta jotka eivät mahdu näytölleni (1024x768) ilman vaakavieritystä, varsinkaan kun sivuilla ei todellakaan ole sitä vertaa tavaraa että tekisi vähääkään tiukkaa tiivistää yhteen ruutuun mahtuvaksi.

    En ole myöskään ikinä ymmärtänyt miksi tekstin pitää muuttua suuremmaksi (tai no ok. tässä tapauksessa leveämmäksi) kun hiiri laitetaan sen kohdalle.

    Sen sijaan se että sivut olivat värimaailmaltaan synkähköt ja nuhruiset ei minua haitannut. Makuasioitahan nuo kuitenkin ovat ja koska kaikesta sai hyvin selvän niin se puoli on mielestäni ok.

    Mut hei, vähän skarppaat tuon skaalautuvuuden kanssa jooko.

    Koska suuremmilla resoluutioilla pieni koko näyttää jokseenkin tyhmältä, tein pienikokoisen version, jonne pääsee yhdellä painalluksella etusivulta ja muualtakin. Hieman epätavallinen ratkaisu, mutta pian näemme miten toimiva.

    Lisäksi linkkien rollover-efektin muutin sellaiseksi, että väri muuttuu astetta tummemmaksi. Näyttää paremmalta.

    Äänestä

  • karttuvuohi kirjoitti:

    ..mutta en ymmärrä myöskään miksi sivua pitäisi vierittää pystysuunnassa kun vaakasuunnassa lääniä riittäisi. Ja nuo alasivut ne vasta törkeitä ovatkin "Low-Resolution mode":ssa kun pitää vierittää sivua oikein kahdesta vierityspalkista vaikkei sisältöä ole nimeksikään.
    Mikset tee sopivasti leveyteen skaalautuvia sivuja?

    Ei saa olla liian laiska!

    Äänestä

  • makke kirjoitti:

    Ei saa olla liian laiska!

    Kun tehdään sivut niin tehdään ne sitten kunnolla.

    Äänestä

  • Tõppõ kirjoitti:

    ..mutta en ymmärrä myöskään miksi sivua pitäisi vierittää pystysuunnassa kun vaakasuunnassa lääniä riittäisi. Ja nuo alasivut ne vasta törkeitä ovatkin "Low-Resolution mode":ssa kun pitää vierittää sivua oikein kahdesta vierityspalkista vaikkei sisältöä ole nimeksikään.
    Mikset tee sopivasti leveyteen skaalautuvia sivuja?

    Tulin karsineeksi leveyttä pois liikaa ja korkeutta liian vähän. Korjailen sen tässä piakkoin.

    Äänestä

Englanninkielentaitosi ontuu:

"IRC-galleria" galleria=gallery

HUOM!!!

Äänestä
  • Minulla ei ole yhtään kuvaa missään "IRC-galleryssä", vaan IRC-Galleriassa.
    Kyseessä on erisnimi ja täten en sitä galleryksi kääntänyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

karttuvuohi kirjoitti:

Koska uusi layout valmistui ennen nukkumaanmenoani, päätin mainostaa sivujani täällä. Tokkopa se täällä suurta häiriötä aiheuttaa, onhan suuri moderaattori-ystäväni nakki asian varmistamassa.

Sivujeni osoite on http://www.villekroger.tk/
Yksityinen sivu. Ette saa sieltä logoja tai soittoääniä, eikä se auta mainostamaan omia sivujanne paremmin. Kaikki on vain englanniksi, koska kahdella kielellä en jaksanut tehdä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu