Moikka! Ollaan nuori aviopari, noin 25-wee.
Kohta 6 vuotta yhdessä, naimisissa 2 vuotta ja kaikki menee oikeestaan ihan ok, meillä on molemmilla koulutukset, vakituiset työpaikat, omistusasunto, autoja, eikä asuntolainaakaan ole jäljellä paljoakaan enää, pari vuotta vielä ja ollaan velattomia. Mutta jotain tuntuu puuttuvan...
Eli kohta 6 vuotta yhteiseloa mieheni kanssa, jolloin ehkäisyä käytimme noin kk:n ajan. Heti ajateltiin että jos raskaaksi tulen niin lapsi on tervetullut. Eli elettiin vuotta-06. Pari vuotta meni ilman ilman raskauksia, kunnes vuonna 2008 sain kaksikin keskenmenoa, kummatkin ulkopuolisa. Menkat alkoi ja loppui normaalisti kummallakin kerralla, mutta noin vko niiden loppumisesta alkoi uusi vuoto joka kesti sitten n 3 kk molemmilla kerroilla. Molemmat raskaudet todettiin kohdun ulkopuolisiksi.
3:s raskaus oli vuonna -09, joka alkoi ja loppui samalla kaavalla kuten edellisetkin. Tähän vielä lisään että joka kerralla minun vatsaonteloon oli kerääntynyt reilu pari desiä verta johtuen keskenmenosta... Ei tuntunu kauheen kivalle.
Neljäs raskaus oli viime vuonna (2010), joka ehti jopa kuudennelle viikolle, siitä lisää seuraavassa kappaleessa.
Eli toisen keskenmenon jälkeen meille annettiin aika lapsettomuuslääkärille. Hän kehotti meitä yrittämään vaan uudellen vuosi eteenpäin, ja jos mitään ei kuulu, niin sitten yhteyttä uudelleen hänelle. Tässä vaiheessa lasta yritetty 2,5 vuotta kahden keskenmenon tuloksella.
No se seuraava keskari oli sitten vuosi siitä eteenpäin. Tämän jälkeen lääkäri kehotti munanjohtimien aukiolon tutkimista. Menin siihen hommaan, ja se sattu enemmän kuin mikään muu aiemmin! Heti kun se suolaliuos paineella työnnettiin sinne, aloin huutamaan kuin syötävä! Meinas lääkäri saada mun jalasta naamaansa! Mut sen verran se ja hoitaja oli ehtiny monitorista katsoa että se suolaliuos ei ollut mennyt milliäkään munanjohtimia pitkin, saati vatsaonteloon asti. Diagnoosi oli joko tukkiutuneet munanjohtimet tai kivusta johtunut supistus.
No sitten ehdottivat samaa operaatiota varjoainekuvauksessa, suoneen menevän kipulääkkeen kanssa. En suostunut. Eli laparoskopia jäi ainoaksi vaihtoehdoksi. No se tehtiin vuonna 2010, elokuussa. Kaikki ok! Pari nuppineulan kokoista vanhaa valkoista endometrioosi "pesäkettä" kuulema oli, jotka ei aiheuta lapsettomuutta. Eli kaikki OK!
No siitä leikkauksesta meni se 2 kk, kun töissä ollessani aloin kärsiä pahoista vatsakivuista.
Olin kuitenkin päivän töissä loppuun asti ja tulin kotiin jne..
Sitten yöllä heräsin kolmen aikaan siihen että aivan kuin kirkkaalta taivaalta olisi kirves isketty mahaan! Nousin huutamaan kivusta, tuolloin olin yksin. Yöpöydällä sattu olemaan 600:sia buranoita, joita otin kaksi kerralla siinä toivossa että kipu alkaisi hellittää.
No, se vaan paheni. Kärvistelin kuuteen asti aamulla ennen kun soitin ambulanssin itselleni, tässä vaiheessa en pystynyt edes hengittämään kunnolla, en pystynyt nousemaan sängystä tai kääntymään ja hätäkeskuspuhelun ajankin vaan huusin tuskasta..
Tunti meni ennen ku amppari tuli (hätäkeskuspäivystäjä epäili kuukautiskipuja vaikka kerroin kolmesta aikaisemmasta keskenmenosta..)
No ne ensihoitajat vihdoin ja viimein sitten seitsämän aikaan saapui huoltomiehen oven aukasun kanssa ja ryntäsivät huudon suuntaan, eli makkariin. Siitäpä sitten sairaalaan.
Siellä selvis aika nopeesti (todella TÖRKEÄN hoitsun ollessa läsnä), lääkärille, että mulla oli vatsaontelo täynnä verta! Jouduin hätäleikkaukseen, missä selvis että olin raskaana, ja alkio oli kasvanu toisessa munanjohtimessa noin kuusi viikkoa, minkä seurauksena se munanjohdin oli revennyt ja siitä syystä minun vatsaontelo oli täynnä verta. Minulle jouduttiin antamaan yli kolme pussillista verta etten olisi kuollut verenhukkaan!
Eli tuo edellinen tapahtui lokakuussa 2010, ja tuolloin jo sairaalassa sanoi lääkäri että kokeilkaa puoli vuotta uudestaan ja sitten uudestaan yhteyttä... Joten yli 5,5 vuotta ollaan yritetty, neljä keskaria, toinen munanjohdin poistettu, lääkärin mukaan yli 80% että menee kohdun ulkopuolelle plus 50% tulla raskaaksi vain yhdellä munanjohtimella. :( Mieli aika maassa ajoittain..
Mutta mites tästä eteenpäin? Eikö 5,5 vuoden jälkeen ole muuta neuvoa lääkäriltä kuin kokeilkaa vielä puoli vuotta?
Kk:n päästä tulee vuosi minun munanjohtimen poistosta, eikä sen jälkeen ole yhtään raskautta ollut. Ens kuussa voin kuulema ottaa yhteyttä seuraavan kerran, eli reilu vuos viimesestä keskenmenosta.
Jotenkin tuntuu vaan pitkältä nää ajat, tai siis ajan sais nopeemmin mut aina on vaan kehotettu että "kokeilkaa puoli vuotta"! Montako vuotta pitää vielä "kokeilla 6kk ja ottaa sitten yhteyttä"? Sisältäen nämä mun mahikset?
Tuntuu vaan aika kohtuuttomalta että jos joku pääsee hoitoihin vuodenkin päästä, ja meillä mennyt yli 4 vuotta kera neljän keskenmenon plus yhden munanjohtimen poiston.. :(
Mutta kai se siitä johtuu että me "voidaan" tulla raskaaks kuiteski keskimäärin kerran vuodessa tai harvemmin..
Kohta 6 vuotta yhdessä, naimisissa 2 vuotta ja kaikki menee oikeestaan ihan ok, meillä on molemmilla koulutukset, vakituiset työpaikat, omistusasunto, autoja, eikä asuntolainaakaan ole jäljellä paljoakaan enää, pari vuotta vielä ja ollaan velattomia. Mutta jotain tuntuu puuttuvan...
Eli kohta 6 vuotta yhteiseloa mieheni kanssa, jolloin ehkäisyä käytimme noin kk:n ajan. Heti ajateltiin että jos raskaaksi tulen niin lapsi on tervetullut. Eli elettiin vuotta-06. Pari vuotta meni ilman ilman raskauksia, kunnes vuonna 2008 sain kaksikin keskenmenoa, kummatkin ulkopuolisa. Menkat alkoi ja loppui normaalisti kummallakin kerralla, mutta noin vko niiden loppumisesta alkoi uusi vuoto joka kesti sitten n 3 kk molemmilla kerroilla. Molemmat raskaudet todettiin kohdun ulkopuolisiksi.
3:s raskaus oli vuonna -09, joka alkoi ja loppui samalla kaavalla kuten edellisetkin. Tähän vielä lisään että joka kerralla minun vatsaonteloon oli kerääntynyt reilu pari desiä verta johtuen keskenmenosta... Ei tuntunu kauheen kivalle.
Neljäs raskaus oli viime vuonna (2010), joka ehti jopa kuudennelle viikolle, siitä lisää seuraavassa kappaleessa.
Eli toisen keskenmenon jälkeen meille annettiin aika lapsettomuuslääkärille. Hän kehotti meitä yrittämään vaan uudellen vuosi eteenpäin, ja jos mitään ei kuulu, niin sitten yhteyttä uudelleen hänelle. Tässä vaiheessa lasta yritetty 2,5 vuotta kahden keskenmenon tuloksella.
No se seuraava keskari oli sitten vuosi siitä eteenpäin. Tämän jälkeen lääkäri kehotti munanjohtimien aukiolon tutkimista. Menin siihen hommaan, ja se sattu enemmän kuin mikään muu aiemmin! Heti kun se suolaliuos paineella työnnettiin sinne, aloin huutamaan kuin syötävä! Meinas lääkäri saada mun jalasta naamaansa! Mut sen verran se ja hoitaja oli ehtiny monitorista katsoa että se suolaliuos ei ollut mennyt milliäkään munanjohtimia pitkin, saati vatsaonteloon asti. Diagnoosi oli joko tukkiutuneet munanjohtimet tai kivusta johtunut supistus.
No sitten ehdottivat samaa operaatiota varjoainekuvauksessa, suoneen menevän kipulääkkeen kanssa. En suostunut. Eli laparoskopia jäi ainoaksi vaihtoehdoksi. No se tehtiin vuonna 2010, elokuussa. Kaikki ok! Pari nuppineulan kokoista vanhaa valkoista endometrioosi "pesäkettä" kuulema oli, jotka ei aiheuta lapsettomuutta. Eli kaikki OK!
No siitä leikkauksesta meni se 2 kk, kun töissä ollessani aloin kärsiä pahoista vatsakivuista.
Olin kuitenkin päivän töissä loppuun asti ja tulin kotiin jne..
Sitten yöllä heräsin kolmen aikaan siihen että aivan kuin kirkkaalta taivaalta olisi kirves isketty mahaan! Nousin huutamaan kivusta, tuolloin olin yksin. Yöpöydällä sattu olemaan 600:sia buranoita, joita otin kaksi kerralla siinä toivossa että kipu alkaisi hellittää.
No, se vaan paheni. Kärvistelin kuuteen asti aamulla ennen kun soitin ambulanssin itselleni, tässä vaiheessa en pystynyt edes hengittämään kunnolla, en pystynyt nousemaan sängystä tai kääntymään ja hätäkeskuspuhelun ajankin vaan huusin tuskasta..
Tunti meni ennen ku amppari tuli (hätäkeskuspäivystäjä epäili kuukautiskipuja vaikka kerroin kolmesta aikaisemmasta keskenmenosta..)
No ne ensihoitajat vihdoin ja viimein sitten seitsämän aikaan saapui huoltomiehen oven aukasun kanssa ja ryntäsivät huudon suuntaan, eli makkariin. Siitäpä sitten sairaalaan.
Siellä selvis aika nopeesti (todella TÖRKEÄN hoitsun ollessa läsnä), lääkärille, että mulla oli vatsaontelo täynnä verta! Jouduin hätäleikkaukseen, missä selvis että olin raskaana, ja alkio oli kasvanu toisessa munanjohtimessa noin kuusi viikkoa, minkä seurauksena se munanjohdin oli revennyt ja siitä syystä minun vatsaontelo oli täynnä verta. Minulle jouduttiin antamaan yli kolme pussillista verta etten olisi kuollut verenhukkaan!
Eli tuo edellinen tapahtui lokakuussa 2010, ja tuolloin jo sairaalassa sanoi lääkäri että kokeilkaa puoli vuotta uudestaan ja sitten uudestaan yhteyttä... Joten yli 5,5 vuotta ollaan yritetty, neljä keskaria, toinen munanjohdin poistettu, lääkärin mukaan yli 80% että menee kohdun ulkopuolelle plus 50% tulla raskaaksi vain yhdellä munanjohtimella. :( Mieli aika maassa ajoittain..
Mutta mites tästä eteenpäin? Eikö 5,5 vuoden jälkeen ole muuta neuvoa lääkäriltä kuin kokeilkaa vielä puoli vuotta?
Kk:n päästä tulee vuosi minun munanjohtimen poistosta, eikä sen jälkeen ole yhtään raskautta ollut. Ens kuussa voin kuulema ottaa yhteyttä seuraavan kerran, eli reilu vuos viimesestä keskenmenosta.
Jotenkin tuntuu vaan pitkältä nää ajat, tai siis ajan sais nopeemmin mut aina on vaan kehotettu että "kokeilkaa puoli vuotta"! Montako vuotta pitää vielä "kokeilla 6kk ja ottaa sitten yhteyttä"? Sisältäen nämä mun mahikset?
Tuntuu vaan aika kohtuuttomalta että jos joku pääsee hoitoihin vuodenkin päästä, ja meillä mennyt yli 4 vuotta kera neljän keskenmenon plus yhden munanjohtimen poiston.. :(
Mutta kai se siitä johtuu että me "voidaan" tulla raskaaks kuiteski keskimäärin kerran vuodessa tai harvemmin..
Vastaukset 1
Vanhimmat
hei..mulle kanssa on tullu aika myöhäis raskauvessa toi kohdun ulkonen,sitä ennen ei 5 v mitn ja sen jälkeen ivf hoidoilla nyt 3 keskenmenoa . suosittelen menemään yksityiselle. se maksaaa,mutta sen voi maksaa osissa, ja hoito alkaa samantien ja on todella hyvää! voimia sulle. koita jaksaa ja jätä julkinen pois kokonaan!