class reunion

-Ei tullut lääkäriä,ei tullut insinööriä,ei tullut opettajaa,tulipahan vain eräänlainen konsultti,jack of all trades mutta kaipa hänelläkin oli oikeus tulla luokkakokoukseen?-
Ahdistus oli alkanut jo junan lähestyessä Pännäisia ja se oli vain kasvanut bussissa,onneksi bussi oli melkein tyhjä ja hän saattoi helpottaa oloaan siemailemalla taskumatistaan

Maisemat eivät juuri olleet muuttuneet,tie kulki radan vieressä,radan jota pitkin kaupunkiin ei päässeet muut kuin tavarajunat,sekin kaupungin omituisuuksia.-
muutama lato pellolla,pari omakotitaloa,pieniä nyrkkipajoja,eipä tainnut enää Landolakaan tehdä kitaroita?

Vihdoin viimein bussi pysähtyi torin laidassa.Hän nousi ja otti matkalaukkunsa ja astui pitkästä aikaa kotikaupungin maaperälle.
Calvados alkoi hiljalleen vaikuttaa ja hän katseli hieman liikuttuneena ympärilleen,
Ei ollut torinkaan ympäristö juuri muuttunut,samat nuoret istuivat samoissa kuhmuisisa autoissaan,samat aatokset mielessään kuin kaksikymentä viuotta sitten
-pilluralli elää ja voi hyvin edelleen-

Syyskuinen ilta pimeni ja kävellessään hotellia kohti vanhat muistot alkoivat palautia mieleen lähes joka askeleella-
isonkadun poikki oli näemmä tehty kävelykatu
Hollander oli paikallaan,mutta elokuvateatteri oli kadonnut
-Central,monien ,monien sunnuntaiden sulostuttaja oli poissa,tilalla oli jonkinnäköinen ankea konditoria,joka tietenkin oli suljettu,olihan kello jo lähes 2100..

Hän käveli hollanderin ohitse,ylös loivaa mäkeä,kääntyi kulmasta ja hämmästyi hieman nähdessään elokuvateatterin samalla paikalla kuin ennenkin,myös entinen kulma-grilli oli siinä-,ei vaan siinähän oli tietenkin kebab baari

-Sic transit gloria mundi--
hän kääntyi ja asteli hiljaista katua kohti hotellia.

Huoneessaan hän luki uudeleen kirjeen jonka samuli oli hänelle lähettänyt.
-Luokkakokous.
Häntä ei ollut sinne kutsuttu,eipä tietenkään,mutta olihan hänkin entinen luokkakaveri,vai oliko sittenkään?
Menisikö vai ei?
Samuli oli ollut hänen paras ja ainoa ystävänsä lukiossa, vallaton kujeilija,kaveri kaikkien kanssa toisin kuin hän,luokan erakkorapu

Vanha katkeruus alkoi kasvaa jossain sisimmässä ja hän tyhjensi nopeassa tahdissa pikkuisen jääkaapin pikkuruiset pullot.
Hän heittäytyi vaatteet päällä makaamaan sängylle ja sulki silmänsä
-ketä kaikkia siellä olisikaan?
Ehkä jasse,iänikuinen kuivan huumorin mestari, ehkä jaska ja jomppa ,luokan konservatiivisimmat älyköt,olisi ehkä pitkä esko ,ikävä ihminen ja hänen ainainen kaverinsa mara ,alpo,pekka,mauri ja samuli tietenkin.
Hän alkoi muistaa nimiä jotka hän oli halunnut unohtaa,mutta nyt nekin palautuivat mieleen
Moni nuoria kasvoja muistui mieleen, monet hämärinä,jotkut kirkkaina ja elävinä,varsinkin anette..

-Tummansiniset silmät ,vaalea tukka ja hieman käheä ruotsinvoittoinen ääni --..niin kunpa hän ..vain..
olis siellä--
ja se oli viimeinen tietoinen ajatus ennenkuin joku sammutti valot
077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

beaugeste? kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu