Jos joku ei toivottu henkilö tarjoaa asunnosta huomattavasti markkinahintaa enemmän eikö lunastuspykälä tarkoita sitä että pitää tarjota yhtä paljon? Eli miten tuo estää kenenkään muuttamista, rahalla saa ja hevosella pääsee.
Lunastuspykälä?
Mitä ihmettä?
280
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Lunastushinta voi yhtiöjärjestyksen mukaan olla muukin kuin kauppahinta. Yleensä kuitenkin lunastajan on maksettava se mitä ulkopuolinenkin on ollut halukas maksamaan.
Vanhan osakkaan kannalta tullaan tietysti kysymykseen, onko järkevää maksaa ylihintaa vain siksi että voisi estää jonkun tulon yhtiöön. Samalla rahallahan voisi itse muuttaa muualle ja vieläpä parempaan asuntoon. Ja jos taloon tulijalla on varaa maksaa reilusti yli markkinahinnan, hän harvemmin on mitään rupusakkia.
Lunastuspykälä on nykyisin lähinnä kiusantekoa varten. Ostajalle se merkitsee ikävää odotusaikaa ja mahdollisesti pakottaa aloittamaan koko hankintaprosessin alusta. Lisäksi se tekee mahdottomaksi asunnon ostamisen edullisella hinnalla. Siksi en itse vilkaisekaan sellaiseen taloon, jossa pykälä on voimassa.
Kyllähän sen edullisesti voi saada, jos myyjä on halukas tekemään kaupan mustalla kauppahinnalla... Vähän enemmän menee varainsiirtoveroa, mutta so what, jos asunto on hyvä ja mieluinen! Parasta on se, että jos joku vatipää sittenkin haluaa lunastaa, niin itselle saa lunastuksesta "kipukorvauksena" mustan hinnanosan :)