Mitä Janssonin Anna teki Gotlannin turismiteollisuudelle, siihen pyrkii Ann-tätikin Marstrandin pikkukylän suhteen. Marstrand maailmankartalle, tavoite sekin. Jossakin Göteborgin kyljessä, kiinalaisen autotehtaan tuntumassa tämä myyttiseksi nouseva kaupunki aivan aikuistenoikeesti on.
Dekkaristina Ann Rosman on uusi nimi laajalla skandinaavisella tähtikirjoittajataivaalla. Tämän esikoisen perusteella tuntuu, jotta kirjoittaja on kipannut koko juonikokoelmansa, harrastuskirjonsa ja paikallistuntemuksensa samaan koppaan. Valitettavasti.
Alku on ihan lupaava. Remontoitavan majakan kellarista löytyy vuosikymmeniä vanha ruumis. Paikallispoliisi tutkii asiaa ja vaikka kuolinsyy paljastuukin murhaksi on juttu jo vanhentunut. Tarmokas ja oikemielinen Karin Adler kaivelee tapausta vapaa-ajallaankin, kihlauksen karilleajon kustannuksella. Poliisikollega Folke onkin enempi oikeakielinen kuin -mielinen. Hahhah, huumoria.
Taiteellisena tehokeinona yrittää toimia kahdella aikatasolla haapuilu. Välillä paljastetaan pieni pala kerrallaan mitä 60-luvulla oikeasti tapahtui. Silloin kun suuri rakkaus tai kateus ohjasi ihmisten toimia. Lukijaparka voi näitten pikkupalojen avittamana yrittää aprikoida miten lähellä tai kaukana kohteesta poliisien haparoinnit ovat. Ihan vanhan Agathan palapelityyliin, tosin vihjeet ovat sekavampia kuin ladylla.
Toki pitää hypätä välillä 1800-luvun majakkakulttuuriin ja keskitysleirikokemuksiin, eettis-humaanin perustan rakentamiseksi.
Tässä kirjassa kaikea on liikaa. Ja samalla liian vähän. Liikaa juonia, joitten uskottavuus ei vakuuta. Henkilöitä tupsahtelee kuvioihin noin vain, syyttä ja selityksettä, vivahteikkaina kuin paperinuket. Liikaa salakirjoituksia, runomuotoisia vihjeitä ja poikakirjamaisuutta. Pikkuisen koittelee uskottavuutta sekin, kun faktallisesti noin satavuotias natsiupseeri hyppii veneessä ketterästi kuin kerubi. Ja toinen liki samanikäinen jahtaa virkeänä kuin Teräsmies.
Tässä taikinassa on liian vähän sitkoa, koossapitävää voimaa. Karsintaa, epäolennaisen tylyä leikkausta olisi tarvittu raskaalla kädellä.
Kukakohan tämän ostaa? Varmat syötit on ladattu sisälle. Merelliset veneilijät on yksi ryhmä, majakkahistorian harrastajat toinen ja tärkeimpänä aina varma, kissaystävät. Uskon Arkhimedes-kollin jatkavan seikkailuitaan jatkossakin kera näiden sankaripoliisien ja Marstrandin kantaväestön. Joka muuten perimätiesi kaiken olennaisen, josta poliisilla ei ollut hajuakaan.
Mieto suositus, kohderyhmälle.
Maakrapu haaskaa rajallista aikaansa.
Majakkamestarin tytär, Ann Rosman
1
316
Vastaukset
- Petyin lukemaani
Kiitos Alvari!Sinä sanoit sen kaiken niin hienosti, tästä kirjasta.Ihan juuri niin, kuin minä olisin halunnut sanoa, mutta en osaa.Yritän kuitenkin jotain kertoa ko.kirjasta.
Luin Ann Rosmanin majakkamestarin tytär kirjan.Joku kumma viehtymys ruotsin saaristoon ja majakoihin sai minut valitsemaan tämän kirjan.
Innoissani aloin lukea löytöäni.
Luullen kirjan olevan täynnä toimintaa ja jännitystä, jännässä ympäristössä.
Mutta, olin monesti menettää mielenkiintoni.Koska, tarina eteni tosiaan kummallisesti poukkoillen ja siihen ilmestyi lisää henkilöitä siten.Etten enää oikein tiennyt tarkkaan, kuka oli kuka ja kenen sukua ja mikä on kenenkin tarkoitus jne.
Kirjassa oli turhia henkilöitä mielestäni ihan liikaa.
Tarina myös venyi venymistään turhalla jorinalla monen sivun verran.
Välillä kirja vaikutti joltakin marstrandin matkailuesitteeltä, sitten tuli histoaa.Välillä sain purjehduksesta tietoutta, kunnes luulin lukevani taas viimesen päälle rakkausromaania, runoineen, lauluineen.Kaikkea oli siis sikin sokin.
Ajassakin pompittiin edes takaisin, nykyisestä menneeseen.Olin ns.aika pihalla.
Väillä tuli mieleen, jotkut Camilla Läckbergin dekkarit.Ihan kuin jossakin niissä olisi ollut ihan samanlaisia kohtauksia ja vanhoja naisia taloissaan.
Vasta loppua kohti tarina tuntui vasta starttaavan jotenkin.Juoni ei kuitenkaan ollut mikään erityinen.Vaikka oli kai se nerokasta piilottaa kulta sinne, mistä se sitten lopulta löytyi.Mutta ihmettelin, missä kohtaa tässä kirjassa sitä jännitystä piti olla?
Olisin voinut tehdä jotain järkevämpääkin, kuin tuhlata ajan tämän kirjan lukemiseen ja sen ihmettelemiseen.Harmitti, kun kirjan takakansi lupaili jännitystä ja ylisti niin kovasti tätä Rosmanin esikoista.No joskus nekin osuu nappiin ja joskus ei yhtään.
Luulisi, että tuollaiseen ympäristöön saisi sijoitettua hieman jännittävämmänkin dekkarin ja mielummin selkeämmän.Ettei tarvitsisi täytteekseen moista vetkuttelua.
Innostuin ottamaan kuitenkin selvää kirjan maisemista ja majakasta.Netistä löytyi kaikenlaista.
Jopa Evert Taubestakin.Huomasin samalla, että hänen poikansa Sven Bertil Taube on näytellyt mm. Millenium sarjassa.
Kuten voi huomata, en ole mikään kokenut kirja-arvostelija.Ihan tavallinen dekkareihin hurahtanut nainen vaan.Joka halusi kertoa muille oman mielipiteen lukemastaan dekkarista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1612969- 512279
- 2352213
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes2492019Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva261730Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve451541Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä831470- 1331264
Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo3171080Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli65925