mikäs homma tämä on. Onko kukaan sijoittanut tuonne?
tuottoa.fi
26
3296
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minä en ainakaan sijoita. Rahoitusyhtiö hankkii siinä pääomaa ehdoilla, joissa sijoittaja ottaa osakesijoituksen riskit ilman äänivaltaa. Kun tuotto on muodollisesti osinkoa, sitä voidaan jakaa vasta jos yhtiö kaikkien muiden kulujensa jälkeen tuottaa voittoa. Lisäksi äänivaltaisten osakkeiden omistajat voivat määrätä osingosta aivan tahtonsa mukaan. Osakkeilla ei ole jälkimarkkinoita eikä niitä voi käyttää edes vakuutena.
Pörssistä voi ostaa oikeita osakkeita, joista saa saman 4 - 8 % osinkotuoton ja lisäksi kaikki ne oikeudet jotka omistajalle kuuluvat.
Niin. ajattelisin että miksi et suoraan ostaisi pörssistä osakkeita vaikkapa nokiaa. Sen tuokin tekee mutta ottaa vaan itselle siivun verrattuna jos itse pörssiin sijotat. Ja tuossa voit rahasi menettää ihan samalla lailla kun pörssissäkin.
ehkä joku
lapsenmielinen,
ei kai sieltä kukaan vouitoa ole saanut.