On aika hälyyttävää löytää saman jalkapallokentän läheisyydestä ( metsäpientareelta ) 15 samankokoista, väristä mutta erihajuista luuta! Kaverini koira ja oma koira metsästää nokka maassa aina tältä alueelta näitä luita. Kaverini koira hylkää jotkut luut ( vaikka onkin ihan hulluna luihin ) kun taas oma hauveliinini nakertaa kaikki. Luut ovat melko paksuja, mutta hauraita. Koirat pystyy muutamalla puraisulla katkaista luut. Jotain kananluita? Myrkkyluita ne ei voi olla, sillä koirilla ei ole tullut oireita! Myöhemmin ajattelimme, että epäilyttävät luut voisi olla lähitalon bileiden sotkuja. Mutta miksi kukaan heittäisi ne ulos, kun roskakorikin on olemassa? Todellista salapoliisi työtä. Aluksi löysimme vain muutaman luun, kun koirat söivät niitä. Pian sanoin, että tutkisimme koko jalkapallokentän alueen. Yhdessä paikassa oli 2-4 luuta. Aloimme huomaamaan luita koiriemme avulla: hauvat etsi ankarasti luita ja löysikin. Toinen koirista osasi etsiä meille hajun perusteella käskystä muustamia. Lopulta koossa oli huikeat 15 klp. Niitä voi olla myös enemmän, kuka tietää.
15 luuta
Salapoliisin Työarki
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
No hitsi varsinainen luunkerääjä.
Tässä on viedon lopussa vihje, kenen ne voi olla:
http://www.youtube.com/watch?v=87e0j7EJSW0&feature=related
Raakoja vai grillattuja, jolloin ovat koiralle hengenvaarallisia !?
joku kelttiläinen vanha muinaishauta. Olette koirinenne menneet rikkomaan entisaikain suurmiesten hautarauhaa. Rangaistuksena tästä häväisystä tuomitaan teidät koirinenne elämään sikoina ja rottina seuraava elämänne ;D
T: Tomahawk-Tomin SuuriHenki
No voi hehhe mitä porukkaa täällä taas on. Tollaset kakarat muualle kommentoimaan eikä tälläisille palstoille! Mutta samaa kysyisin minäkin että minkälaisia luut olivat? minkä kokoisia yms?