Koulukiusaaminen

Sama täällä, muistot ja kokemukset eivät unohdu :(

Vieläkin muistan viimeistäen, ohikulkissani kaupan kassalla tai varaosamyymälässä, ne paskiaiset ketkä jakso kiusata jo ala-asteelta asti.

Yleinen Sanoma kaikille kiusaajille: Tapanne!!!

Koulukiusattu ja aikuiskiusattukin yli 5-kymppinen täällä.

Ei niitä unohda koskaan.

Tässä iässä on oppinut yhden asian kuitenkin, että kiusaaja kiusaa lähinnä itseään, jos vielä yrittää kiusata minua. Sanon suoraan vastaisuudessa, seuraava ns. etappi on rikosilmoitus kiusaajasta.

Ihmiset mieltävät kinastelun kiusaamiseksi vaikka kyse on luonnollisesta ihmisten välisestä hierarkiasta ja leikin omaisesta tappelemisesta. Nämä kaikki vain auttavat ihmistä selviämään oikeissa tilanteissa, missä pitää ihan oikeasti selviytyä elävien kirjoissa.

Tässä asiasa ei ole mitään epänormaalia kiusaajan eikä kiusattavan osalta. Pitää vain osata elää normien mukaisesti.

Monesti koulukiusaajasta tulee myös työpaikkakiusaaja.

Niskalaukaus.

"Ihmiset mieltävät kinastelun kiusaamiseksi vaikka kyse on luonnollisesta ihmisten välisestä hierarkiasta ja leikin omaisesta tappelemisesta. Nämä kaikki vain auttavat ihmistä selviämään oikeissa tilanteissa, missä pitää ihan oikeasti selviytyä elävien kirjoissa.

Tässä asiasa ei ole mitään epänormaalia kiusaajan eikä kiusattavan osalta. Pitää vain osata elää normien mukaisesti."

Jaha ... missä maailmassahan kirjoittaja elää?

Propral niminen reseptilääke on tarkoitettu jännitykseen. Lääke pitää sykkeen tasaisen halhaalla ja helpottaa hengittämistä ja lopetta vapinan. Ei ole mitään syytä joutua kiusatuksi jännittämisen vuoksi. Kaikki ihmiset jotka joutuvat esiintymään yleisön edessä käyttävät näitä dopingaineita. On siis turha elää harhakuvitelmissa, että toiset ihmiset eivät jännittäisi esiintymistä tai sosiaalisia tilanteita.

mitä kouluaikana tapahtui. Voi kun jokaisella olisi se "oma kaveri" voisi olla vaikka joku perheenjäsen, jolle voi kertoa kaikki asiansa. Ei näitä asioita kannata yksin hautoa. Jos tulet kiusatuksi, kysy niiltä luokkasi oppilailta, jotka hiljaa tätä sinun kiusaamistasi katsovat. Kysy heiltä kahden kesken, mitä he oikeasti on mieltä tällaisesta kiusaamisesta, kysy heiltä miten he toimisivat jos heitä kiusattaisiin. Puhu luokkakavereiden kanssa, päättäkää yhdessä tehdä loppu kiusaamisesta sanomalla kiusaajalle, että nyt kiusauksen kohteena ei ole yksi oppilas vaan kiusaus kohdistuu kaikkiin luokkakavereihin. Ottakaa kantaa tällä tavalla, tuskin kiusaaja uskaltaa ruveta enää sen jälkeen aukomaan päätään, ja Sekun vaan on niin, että ne jotka työkseen kiusaavat, eivät sitten opiskelusta piittaa tuon taivaallista ja jäävät jälkeen opinnoissa ja joutuvat tarkkailuluokalle ja sen jälkeen rikoskierteeseen.

Muakin kiusattiin aikoinaan ja paljon, mutta en jaksa siitä stressata. Suurin osa oli idiootteja. Kiusaajathan ovat aina joko äärettömän tyhmiä tai sitten mielisairaita.

Minua kiusattiin melkein koko yläasteajan. Olin sosiaalinen, kiva, mukavannäköinen,ns.'normaali' ihminen.
Olin poikien suosiossa niinkuin moni muukin 'kiva' ja 'normaali' oppilas.
Tämäkös aiheutti kateutta parin ns.koulun kingi-tyttöjen keskuudessa...ja siitä se helvetti alkoi.
En voinut ymmärtää sitä tönimistä, luokassa panettelua, halveksuvia katseita, ulkopuolelle jättämistä, paskan ja valheiden puhumista, röllimistä, tavaroiden varastelua.
Se on jättänyt ikuiset arvet sieluun, mutta selvinnyt olen elämässäni sisulla.

Normaalit elämänarvot omaava yläasteikäinen joutuu niin monesti hurlumhei-tyyppien hampaisiin.

Olen nyt aikuisena kuullut näistä parista kingistä...toinen on kuollut elettyään railakasta elämää ja toinen kituu epäonnellisessa parisuhteessa turpiinsa saaden...
Että se siitä
Itse olen onnellinen, ikävistä muistoista huolimatta.

Hierarkian perseennuolijat, jotka puhuvat vain Small talkkia, eivät ole kiusattuja eikä auktoriteettejä. Nämä perseennuolijat vain hengailevat ryhmän mukana ja aiheuttavat epäsopua ihmisten keskuudessa.

Kiusaamisen pitkäaikaisista vaikutuksista puhutaan mielestäni edelleen liian vähän. Vaikka itse kiusaaminen loppuisi koulun päättyessä, häpeä, varovaisuus ja pelko torjutuksi tulemisesta voivat jäädä vaikuttamaan siihen, miten ihminen tulkitsee muita ihmisiä ja suhtautuu itseensä vielä aikuisena.

Antti Rönkä käsittelee tätä kiinnostavasti romaanissaan *Jalat ilmassa*: huomio ei ole vain siinä, mitä koulussa tapahtui, vaan siinä, miten kokemukset voivat jatkaa elämäänsä myöhemmin itsetunnossa, ihmissuhteissa ja jatkuvana itsensä tarkkailuna.

Kirjoitin Rönkän tuotannosta ja tästä teemasta tarkemmin täällä, jos aihe kiinnostaa: https://iltalahti.fi/antti-ronka/