kiellettävä

Ruuanlaitto on kriminalisoitava. vastustan kaikenlaista ruuanlaittoa, koska ruuanlaittovälineillä tehdään niin paljon murhia. On sairasta leikellä tappovälineillä porkkanoita ja purjoja, hyi. Monilla on kaiken lisäksi vielä lyhyitäkin teräaseita. Yhdelläkin oli ainakin kolme erilaista veistä. Täysi puukkojen ja veitsienpito kielto kaikille. Sitäpaitsi ruuanlaitto on vanha perinne joka on vaan jäänyt ihmisten tavaksi. ei sitä enään tarvita. Veitset voisi myös säilöä poliisilaitokselle, mistä niitä voisi tarvittaessa hakea kun on selvinpäin ja perustelee käytön. Ehkä myös joihinkin ravintoloihin voisi viedä puukkoja säilytykseen.
1068
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

joooo.kiva leikata sit ruisleippee..

Äänestä

Eikös se koulu kohta joa ala? meinaan aloittajakin joutuu pohtimaan jotain hyödyllistäkin.

Äänestä
  • Koulun alkuun liittyy aina pelko siitä, että tulee uusi kouluammuskelutapaus, ja sitten aseharrastajia taas syytellään ja parjataan.

    Totuus on, että koulu saa monen pienen pään sekaisin.

    Äänestä

  • No kerrankin tällä palstalla tämä aloittaja otti jonkun oikeankin asian esille.
    Monikin meistä voisi oikeasti ajatella tuon ruuanlaiton ja ruokailun eettisempääkin puolta.

    Siis en nyt kirjoita mitään näistä itsestäänselvistä raakuuksista joita tehdään että ahneet ihmisporsaat ja metsästäjä-apinat saisivat syödä lihaa, vaan kiinnitän huomioni näihin fiksujen ihmisten käyttämiin ruoka-aineisiin...

    Ehkä kaikkein herkimpien olisi tässävaiheessa paras lopettaa tämän lukeminen??
    Siis tuskin moni on tullut ajatelleeksikaan miten suurta tuskaa on tuoettu esimerkiksi pienelle suloiselle porkkanalle kun maalaistollero on sen julmasti repinyt maasta juurineen ja pistänyt pieneen muovipussiin...
    No yleensähän se joutuu siellä pussissakin kitumaan tuskissaan monta päivää ennen kuin joku fiksu ihminen kaupungissa käy tuon pussin ostamassa kaupasta, ja vie kotiinsa.
    Mutta eihän porkkanan tuskat vieläkään ole ohi, vaan se tuntee suurta kauhua kun se viimein otetaan pois sieltä pussista ja yritetään hukuttaa hanan alla (kloorilla puhdistettuun) veteen...
    Usein se ei vielä tähän kuole, jolloin raakuudet jatkuvat kun porkkanalta aletaan julmasti viiltää kuorta irti.
    No onneksi pian tämän jälkeen viimeinkin porkkana päästetään kärsimyksistään , vaikkakin yleensä vielä tämäkin tehdään hyvin julmalla tavalla.
    Muutamina esimerkkeinä mainittakoon raastaminen pieneksi silpuksi, palasiksi leikkely, elävältä syöminen....

    No ehkä joskus myöhemmin kerron raakuuksista joita sisältyy itujen käyttöön...
    Noitten pienten kasvina alkujen jotka ovat vasta aloittelemassa elämäänsä

    Äänestä

Tainnu nyt mennä puurot ja vellit sekaisin... Ruokailuvälineet on valmistettu ruokailua varten. Ampuma-aseet on tehty tappamista. Työnnä vaan lusikka jatkossakin suuhun turvallisin mielin. Pistoolin piippua ei kannata sinne lykätä. Tulkoon nyt sanotuksi kun sinulla tuntuu olevan hahmotusvaikeuksia. Jos tuntuu vaikeelta niin rohkeesti vaan hakemaan apua.

Äänestä
  • että kummasta paikasta haetuilla välineillä on rauhan aikana surmattu enemmän ihmisiä. Veitsilaatikosta vai asekaapista ?

    Äänestä

Ruokailuvälineethän onkin eriasia kuin ruuan valmistukseen käytetyt!
Ruuan valmistus pitää ehdottomasti kieltää "harrastuksena" eli huvikseen ruokaa valmistavilta ja ottaa heiltä veitset pois.
Ruuan valmistuksen voisi tulevaisuudessa hoitaa ihan virkansa puolesta siihen erikoistuneet, eli kuntien keittiöhenkilökunta.
Tästähän seuraisi myös se hyöty että ihmiset eivät lihoisi liikaa, ja söisivät vain terveellistä ruokaa.

Äänestä
  • Niin oikein!!!
    Kasvisten syönti pitää myös siksi lopettaa jotta suurin osa kasviksista tulee maaseudulta jossa asuu keskustapuolueen kannattajia.

    Äänestä

Misssä muuten luuraa Erkki "pyssyt pois" Tuomioja, Jerseyn saarella tapettiin 6 ihmistä puukolla näistä kolme lapsia. Kyllä nyt sinun Erkki olisi pitänyt olla vaatimassa jotain puukkojen kieltämisohjelmaa, tapahtuma on todella karmiva, sinä olisit saanut siitä lisää nostetta poliittiselle urallesi.

Käyttihän tämä ulkopoliitiikan ja kaiken muunkin politiikan kaikkitietäjä norjan tapahtumia keppihevosenaan tavalla, joka on oksettavuudessaan vailla vertaa.
Muutama tunti tapahtumien jälkeen olisi ollut paikallaan surunvalittelut ja osanotto uhrien omaisille mitä teki Erkki; aloitti heti sisäpoliittisen pelin

Äänestä

Olisikin hyvä jos ruoanlaitto kiellettäisiin ja siirryttäisiin vain einesten syöntiin, samalla voitaisiin kieltää metsästys, koska saalista ei kukaan pystyisi ruoaksi valmistamaan. Näin saataisiin myös aseet pois, koska nekin voitaisiin kieltää turhina kapistuksina.
Kieltojen yhteiskunta, se vasta näyttääkin hyvältä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


moraton kirjoitti:

Ruuanlaitto on kriminalisoitava. vastustan kaikenlaista ruuanlaittoa, koska ruuanlaittovälineillä tehdään niin paljon murhia. On sairasta leikellä tappovälineillä porkkanoita ja purjoja, hyi. Monilla on kaiken lisäksi vielä lyhyitäkin teräaseita. Yhdelläkin oli ainakin kolme erilaista veistä. Täysi puukkojen ja veitsienpito kielto kaikille. Sitäpaitsi ruuanlaitto on vanha perinne joka on vaan jäänyt ihmisten tavaksi. ei sitä enään tarvita. Veitset voisi myös säilöä poliisilaitokselle, mistä niitä voisi tarvittaessa hakea kun on selvinpäin ja perustelee käytön. Ehkä myös joihinkin ravintoloihin voisi viedä puukkoja säilytykseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu