Kolmen miehen naitavana häissä

Kaaso

Tämä tapahtui minulle kaksi kesää sitten, kun olin ystävättäreni häissä kaasona. Häät pidettiin Helsingissä Seurasaaressa, kuten myös jatkotkin. Sulhanen oli alunperin jostain maalta, joten häissä oli mukana paljon hänen sukulaisiaan.

Illan aikana tuli nautittua melkoisesti alkoholia, olin ollut melkoisen stressaantunut kaason hommasta, ja nyt oli aika rentoutua. Olin silloin 28-vuotias sinkkutyttönen. Luonnollisesti olin pukeutunut näyttävästi, hääthän ovat otollinen paikka siihen. Olin pukenut aamulla päälleni vaalean, tiukan kotelomekon. Sen tiukkuus korosti mukavasti C-kupin rintojani. Alle pistin juhlan kunniaksi kauniit vaaleat stay-up’it ja valkoiset pitsiset stringit ja rintaliivit.

Illan kuluessa kävin usein ulkona polttamassa tupakkaa, ja monesti samaan aikaan siellä oli myös kolmen nelikymppisen miehen muodostama porukka, jotka olivat juuri sulhasen sukulaisia. Promilletilan noustessa juttelin heidän kanssaan aika härskejäkin juttuja, ja oli ihan hauskaa.

Puolenyön maissa aloin olemaan jo melkoisen humalassa ja menin jälleen tupakalle ulos. Miehetkin olivat siellä jälleen. Kerroin heille että minua alkaa huimaamaan ja olo on hieman huono. Yksi miehistä ehdotti että voisimme hieman käydä kävelemässä, jos oloni helpottaisi. Se kuulosti hyvältä, ja lähdin hänen kanssaan käsikynkkää pitkin kävelytietä.

Kävelimme jonkun matkaa, ja sitten vastaan tuli penkki jolle istuimme. Samassa huomasin että paikalle saapuivat myös kaksi muuta miestä. Joku kysyi että onko jo parempi olo, johon vastasi että hieman. Sitten yksi miehistä alkoi kyselemään että onko minulla poikaystävää, ja kun vastasi kieltävästi, hän sanoi että sittenhän varmaan olet puutteessa?

Vastasin kieltävästi, ja ajattelin että mitäköhän tästä seuraa. Vieressäni oleva mies alkoi työntämään kättänsä helmani alle, ja pääsi paljaalle iholle asti, ja huudahti:”Hei pojat, täällähän on sukat jalassa!” Sitten kuulin kuinka joku heistä sanoi:”Vittu, nussitaan sitä!” En tiedä mikä minuun meni, mutta jotenkin tuntui kiihottavalta ajatukselta olla kolmen vanhemman miehen nussittavana kesäyössä. Joten sanoin: ”Okei, mutta antakaa otan tämän mekon pois, ettei se likastu”. Nousin seisomaan, ja yksi miehistä tuli taakseni ja veti vetoketjuni alas selästä. Otin mekon pois ja asettelin sen penkin selkänojalle. Sitten nojasin käsilläni penkin selkänojaan, ja odotin mitä tapahtuu.

Yksi miehistä tuli taakseni. Hän oli tiputtanut housut nilkkoihin ja näin kuinka hänellä seisoi. Hän ei ottanut edes stringejäni pois, vaan ainoastaan siirsi niitä hieman sivuun ja asetteli kalunsa häpyhuulilleni. Sitten hän painoi yhdellä työnnöllä kyrpänsä sisääni. Se sattui hieman, mutta kiihotti vielä enemmän! Mies painoi oikein tosissaan, ja hänen nivusensa hakkasivat pakaroitani vasten.

Joku muista sanoi:”Anna mennä, ei ole hirveästi aikaa!” Silloin muistin että miehillähän on vaimot matkassa. Minua paneva mies kiihdytti tahtia vielä entisestään, ja pilluni litinä täytti kesäyön. Jonkun ajan kuluttua mies laukesikin sisääni karjahtaen. Hän veti kalunsa ulos ja uusi mies oli jo tulossa. Mutta sanoin etten jaksa enää seistä. Joten hän istui penkille, ja käski minut syliinsä. Nyt otin stringit pois ja istuin miehen syliin selkä häneen päin.

Hänen kalunsa upposi kuin tyhjää vain sperman täyttämään pilluuni. Hän otti lanteistani kiinni, ja aloin liikuttelemaan itseäni ylös ja alas. Nyt pääsin itsekin nauttimaan oikein kunnolla. Tämän miehen kalu oli isompi ja täytti minut ihanasti. Aloin huohottamaan ja tunsin että kohta saan. Mies puristeli samalla rintojani rintsikoiden päältä ja sitten hän laukesi allani. Minua vitutti, koska olin melkein lauennut itsekin.

Nousin seisomaan, ja sanoin viimeiselle miehelle:”Please, hoida mut kanssa, jooko” Hän otti kädestäni kiinni ja johdatti minut metsään. Sitten hän alkoi ottamaan vaatteitaan pois, ja pyysi minua ottamaan rintaliivini pois. Kuulin kuinka kaksi muuta miestä huusivat:”Me mennään jo”. Nyt menin selälleni maahan, enää stay-up’it päälläni. Mies oli riisunut itsensä kokonaan, ja hänellä seisoi ihanasti. Hän asettui levitettyjen jalkojeni väliin ja sanoi:”No niin lutka, nyt saat kunnolla”. Samalla hän painoi kalunsa sisääni, ja alkoi heti raivokkaan pumppaamisen.

Se tuntui niin ihanalta että luulin pyörtyväni. Kiedoin sääreni miehen selkään, ja puristin häntä pakaroista. Voihkaisin nautinnosta joka kerta kun hän upotti kalunsa sisääni kahvaa myöten. Hän imi kaulaani rajusti, mutta en jaksanut välittää siitä, sillä tunsin että olen juuri tulossa! Sitten sain ihanan, ravisuttavan orkun. Mies pysäytti naimisensa, ja veti kalunsa ulos. Hän ei ollut vielä saanut. Sanoin hänelle:”Kiitos, se oli upeaa”. Mies sanoi että hän saa siitä varmaan palkinnon, ja käänsi minut vatsalleen. En ensin ymmärtänyt mitä hän tarkoitti, mutta kun hän asettui koko painollaan selkäni päälle ymmärsin.

Tunsin kuinka hänen kalunsa etsiytyi pakaroideni väliin. Minua ei oltu ikinä naitu anaaliin, mutta tajusin että nyt se tapahtuu. Mies otti etunojapunnerrusasennon, ja alkoi painamaan alaspäin. Hän yritti painaa kaluaan sisään, mutta ei se mennyt millään. Sitten hän nousi ja veti minut kyykkyasentoon ja asettui taakseni. Hän otti lanteistani kiinni ja alkoi painamaan uudestaan. Nyt tunsin kuinka kyrpä levitti peräaukkoani ja alkoi uppoamaan sisään. Se sattui aivan helvetisti ja tunsin kuinka kyyneleet valuivat pitkin poskiani.

Mies takanani sanoi:”Jumalauta miten tiukka”. Sitten hän ehti tehdä muutaman edestakaisen liikkeen, ja sitten tunsin kuinka hänen kalunsa sykki peppuni täyteen spermaa. Sitten hän veti kyrpänsä ulos ja sanoi että tämä oli hänen elämänsä paras pano. Sitten etsimme yhdessä vaatteeni, ja sovimme että hän menee ensin takaisin ja minä vähän perässä. Jäin hetkeksi penkille istumaan, poltin tupakan ja mietin että mitäköhän tuli tehtyä. Mutta olen varma että miehet eivät olisi nussineet minua jos olisin ehdottomasti kieltänyt, ja itse halusin myös. Joten kaikki hyvin....

9

34346

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mies

      Oli miehen kirjoittamaa fiktiota!

      • Toinen mies

        ....eihän tuo olekaan minkään "tositarinat" -otsikon alla?


      • Juhani
        Toinen mies kirjoitti:

        ....eihän tuo olekaan minkään "tositarinat" -otsikon alla?

        No pitääkö sitten kirjottaa, että "tämä tapahtui minulle kesä sitten"..?


      • :o)

        ..että oli miehen kirjoittama? Minä naisena ainakin haluaisin että mulle kävis juuri noin joskus.


      • hmm...
        :o) kirjoitti:

        ..että oli miehen kirjoittama? Minä naisena ainakin haluaisin että mulle kävis juuri noin joskus.

        Tosiaan?...vapaaehtoinen löytyi :-) Posteja?


      • himokas
        :o) kirjoitti:

        ..että oli miehen kirjoittama? Minä naisena ainakin haluaisin että mulle kävis juuri noin joskus.

        heis

        kyyllä täälläkin oltaisiin iloisia jos kolmea miesta saisi samalla kertaa.... johan tässä kostuu pelkästä ajatuksesta!!!! kertokaa vaan mistä saisi kolmea kerralla


      • Pohjmies
        himokas kirjoitti:

        heis

        kyyllä täälläkin oltaisiin iloisia jos kolmea miesta saisi samalla kertaa.... johan tässä kostuu pelkästä ajatuksesta!!!! kertokaa vaan mistä saisi kolmea kerralla

        Lapissa on kaikkea tarjolla , kunhan tietää mitä etsii : )


      • Milli
        :o) kirjoitti:

        ..että oli miehen kirjoittama? Minä naisena ainakin haluaisin että mulle kävis juuri noin joskus.

        kolme miestä kelpaa, mutta en haluaisi, että juttu menisi juuri noin. Kyllä tuossa on jo raiskauksen makua.


      • Milla
        himokas kirjoitti:

        heis

        kyyllä täälläkin oltaisiin iloisia jos kolmea miesta saisi samalla kertaa.... johan tässä kostuu pelkästä ajatuksesta!!!! kertokaa vaan mistä saisi kolmea kerralla

        Sain tossa muutama vuosi takaperin kolmea veljestä ja ihan yhtäaikaa ja erikseen. Pokasin kax jätkää ravintolasta ja kämpillä odotti kolmas. Kaikki iältään 18-24 vuotiaita ja pirun hyvät geenit kaikilla. Aamulla selvis että pojat olivat veljeksiä. Kyllä kaverit oli kateellisia ja itse hyvinkin tyydytetty koko yön kestävän naimisen jäljiltä. Ei se kovin vaikeaa oo järjestää. Miehet lähtee mukaan mihin tahansa leikkiin kuhan vaan kehtaa ehdottaa:)

        olen muuten veljeksiä nähnyt toistamiseen muutamaan otteeseen ja aina on ollut kivaa, vaikka seksiä ei olla kuin kerran tuon jälkeen harrastettu.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      75
      2112
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      102
      1903
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      147
      1846
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      97
      1431
    5. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      35
      1399
    6. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      317
      1275
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      61
      1252
    8. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      130
      1122
    9. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      276
      1076
    10. Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta

      Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa
      Hindulaisuus
      447
      973
    Aihe