ahvenheinä

Tarvirsisin neuvoja ahvenheinän taltuttamiseen.
Ostimme pari vuotta sitten saimaanrannalta mökin, ranta on todella matala. Se on joskus ruopattu, kaislaa siinä ei ole mutta muuta heinää ja kasvillisuutta kylläkin. Alkukesästä poistatimme kaivinkoneella kiviä rannasta ja samalla se oltti kevyesti pintakerroksen rannasta pois. Tuli nätti hiekka esiin. Mutta kesän aikana ahvenheinä on ruvennut valtaamaan rantaa. Olen sitä koittanut kitkeä, mutta se tuntuu toivottomalta.
Onkohan tämä hellekesä ja aurinko tenyt kasvuolosuhteet heinille hyväksi. olisikohan pitänyt putsata se ranta vähän syvemmältä? onko kellään kokemusta moisesta. Koitanko sinnikästä juurimista ja kaiken tuomista kuivalle maalle vai auttaisiko kunnon ruoppaus?
Neuvoista kiitollinen olen minä.
129065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kunnon viira alle ja sorat päälle. Läpi ei tuu erkkikää.

Äänestä

Erkillä viiraa..

Äänestä
  • joo,o, kepulaiset käyttää raa'astk ROOUDN-UPPIA

    Äänestä

Hyvä uutinen on se,että ahvenheinä eli järvisätkin kasvaa yleensä vain puhtaissa vesissä mutta kuuluu myrkyllisiin kasveihin.
Juuristo on yleensä levinnyt jo melkoisen laajalle alueelle jo silloin kun sitä näkee vasta veden pinnalla.
Ainoat keinot siitä eroon pääsemiseksi on haraaminen,ruoppaus tai kankaalla/matolla peittäminen.

Äänestä
  • millätavoin ahvenheinä on myrkyllinen? Tekeekö esi. ihottumaa jos ui sen seassaniin että se ottaa esim jalkoihon kiinni?

    Äänestä

  • kuinka syvä ruoppauksen oitäisi olla. Koska ruoppasimme vain pinna pois uimapaikalta ja ongelma tuli sen jälkeen. Tosin en tiedä millaine on ollut enne koska olemme uusia täällä.

    Äänestä

  • tyhmeliiniiii kirjoitti:

    millätavoin ahvenheinä on myrkyllinen? Tekeekö esi. ihottumaa jos ui sen seassaniin että se ottaa esim jalkoihon kiinni?

    On ahvenet myrkyllisiä, ei kannata syödä niitä

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    On ahvenet myrkyllisiä, ei kannata syödä niitä

    Joo, ahvenet paras käyttää aktivointiin...

    Äänestä

Tuo myrkyllisyys tarkoittaa vain sitä että miksikään ruokalajiksi siitä ei ole.
Sitä voi kyllä huoletta käsitellä kuitenkin esim. paljain käsin.
Sätkimien kohdalla käytetään yleensä n. 0.3 metrin ruoppaussyvyyttä,koska niiden juuristo on suunnilleen tuossa syvyydessä.
Sätkimet kuten monet muutkin kirkkaiden vesien kasvit ovat tänä kesänä villiintyneet ihan riesaksi asti monessa paikassa ja syyhän on ollut yksinomaan aurinkoinen ja huippulämmin juuri kaikonnut kesämme.

Äänestä
  • Ahvenvita on ongelmallinen johtuen jo siitä että se tarttuu ihoon mutta myös siksi ettei siitä pääse eroon pitkäksi aikaa vaikka poistaisi kasvin rannasta. Ei kuitenkaan kannata luovuttaa koska myyn ratkaisua joka on erityisesti suunniteltu ahvenvitan mutta myös kaislan kasvun estämiseen. Jos herää kiinnostus niin tavoittaa osoitteesta info(at)cim.fi. Takaan että et näe ahvenvitaa enää.

    Äänestä

Helpoin keino on kokeilla Karkeaa Merisuolaa, jota ripotellaan heti jäiden lähdön jälkeen kasvipaikoille ja uusitaan kesän kuluessa. Helppo ja halpa veneestä levittää.

Äänestä
  • Aika paljon saat sitä suolaa levittää, katsos kun ahvenheinä kasvaa meressäkin ihan hyvin, joten ei se suolasta piittaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


164113 kirjoitti:

Tarvirsisin neuvoja ahvenheinän taltuttamiseen.
Ostimme pari vuotta sitten saimaanrannalta mökin, ranta on todella matala. Se on joskus ruopattu, kaislaa siinä ei ole mutta muuta heinää ja kasvillisuutta kylläkin. Alkukesästä poistatimme kaivinkoneella kiviä rannasta ja samalla se oltti kevyesti pintakerroksen rannasta pois. Tuli nätti hiekka esiin. Mutta kesän aikana ahvenheinä on ruvennut valtaamaan rantaa. Olen sitä koittanut kitkeä, mutta se tuntuu toivottomalta.
Onkohan tämä hellekesä ja aurinko tenyt kasvuolosuhteet heinille hyväksi. olisikohan pitänyt putsata se ranta vähän syvemmältä? onko kellään kokemusta moisesta. Koitanko sinnikästä juurimista ja kaiken tuomista kuivalle maalle vai auttaisiko kunnon ruoppaus?
Neuvoista kiitollinen olen minä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu