Tampereen alueelta luomukavereita?:)

naakke

23 vuotias neitonen Treeltä kaipailisi uusia kavereita. Vanhat on tuntunu jäävän jonnekin tai sitten vaan ajatusmaailmat on nykyään niin erilaiset että tunnen itseni ulkopuoliseksi joka seurassa:) Ehkä olen vain outo, mutta tuskin ainoa outo tämäkin kokoisessa kaupungissa?
Vapaa-aikaani saan kulutettua luomutuotteita ja lähiruokaa metsästämällä, keskustasta roskia keräillen, kirppareilla pyörien ja kaiken yhtä hyödyllisen merkeissä;) Ja harvassa ovat meinaan ne oman ikäluokan ihmiset jotka eivät punastellen katselisi muualle kun päätän aikani kuluksi kerätä pussillisine roskia rakasta kaupunkimaisemaamme rumentamasta:D
Biletysseuraksi en ihan heti ole lähdössä, laskettu aika lähestyy ja juuri olen äitiyslomalle jäänyt:) Mutta toki jos kärsivällisesti odotat, tulee sekin aika kyllä vielä kun tämä mamma lähtee baarissa taas poikkeamaan!
Kaikenlaiset ystäväiset on haussa, mutta jos kaikki omat "harrastukseni" kuulostavat friikin touhuilta, ehkä kannattaa miettiä hetki olemmeko me nyt varmasti luotuja toistemme ystäviksi:D
Vaikka siltä saattaa kuulostaa, en nyt hipiksi itseäni luottelisi. En ole vegaani, kaikki kodissani ei ole kierrätettyä ja sitä rataa. Tykkään silti uusista näteistä tavaroista, tykkään shoppailla ja tykkään laittautua nätiksi. Eli varsinainen sekamelska:)
Jos tuntuu siltä että olisi kiva tutustua paremmin, pistä spostia tulemaan naakke@suomi24fi

0

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuka sitä naista maalittaa

        Täällä oikeasti?
        Ikävä
        192
        1368
      2. Anteeksipyynnöstä

        Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
        Ikävä
        138
        903
      3. Oletko päässyt minusta

        Eteenpäin?
        Ikävä
        85
        862
      4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

        Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
        Ikävä
        52
        761
      5. Ei kukaan ole katsonut

        Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
        Ikävä
        51
        758
      6. Martinan tarve valehdella.

        Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
        Kotimaiset julkkisjuorut
        253
        637
      7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

        Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
        Maailman menoa
        320
        614
      8. Tumman vihreä mercedes

        Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
        Hyrynsalmi
        7
        595
      9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

        Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
        Ikävä
        55
        589
      10. Rakastan sinua

        Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
        Ikävä
        53
        584
      Aihe