Niin, täydentävää toimeentulotukea ollaan nyt haettu, päätöstä odotellaan ensi viikolla saapuvaksi.
Asumme pienessä kunnassa, ja olemme vaihtamassa paikkakuntaa. Mitä luulette, olemme hakeneet 2kk vuokratakuut vesimaksuineen, suoraan laitettavaksi vuokranantajan tilille. Takauslappunen ei kelpaa vuokranantajalle, haluaa käypää valuuttaa.
Olemme puolison kanssa molemmat aloittaneet työt 1.8 (pitkän työttömyyskauden jälkeen) ja ensimmäiset tulot saamme vasta 15.9 molemmat.
perheeseemme kuuluu pieni lapsi. Työllistyimme molemmat ns. "yllättäen", ja työnsaannin takia joudumme muuttamaan kyseiselle paikkakunnalle asumaan pitkien työmatkojen vuoksi (4 tuntia/pvä) kuvitelkaa siihen 8 tunnin työpäivä päälle..
Joka tapauksessa olen ottanut asioista selvää, tehnyt perusteellisen selvitystyön tuen myöntämis perusteista ja kirjoittanut todella hyvän perustellun hakemuksen, jotta saisimme tukea takuuvuokraan, itse muuttokustannuksiin (muutto kolmiosta kolmioon 50km) sekä ensimmäisen kuun vuokraan.
Meillä ei ole sukulaisia/ajokorttia.
Luottotietojen vuoksi emme voi ottaa lainaa emmekä saaneet asuntoa edes kaupungilta, eräs todella ihana vuokraisäntä tarjoutui vuokraamaan asunnon... vuokran olemme maksaneet aina säntillisesti, siitä hän sai jopa mustaa valkoisella.
kysyin ensin sen kunnan sossusta johon olemme muuttaneet, ja olisivat myöntäneet. mutta kun käytäntö on että se kunta josta muutetaan, myöntää... ja tiedossa on että on todella pihi kunta.
Täydentävä toimeentulotuki vuokravakuuteen/muuttoon?
1
874
Vastaukset
- Heti hakemaan mars
Oletteko molemmat oikeutettuja työmarkkinatukeen? Ja muutatteko työkkärin rajojen oman työnhakualueenne ulkopuolelle?
Siinä tapauksessa olette oikeutettuja saamaan työmarkkinatukea kelalta vielä työn alettuakin, nimenomaan tueksi muutamiseen.
Tukipäätös pitää hakea ennenkuin työ alkaa, kun käy esittämässä työsopparin, niin jatkavat työmarkkinatuen maksamista ainakin 3kk
Muista käydä tarkistuttamassa työkkärissä oletteko oikeutettuaj ko. rahaan!! Kannattaa hakea ja siksi toisesekseen, sehän on sossullakin edellytys että ensin olette hakeneet just työkkärin ja kelan kaikki mahdolliset myönnettävät tuet, ennenkuin ne alkaa myöntämään sitten omistaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po2137556- 582973
- 1932377
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101823Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1761752Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke211432- 751271
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,381173Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä271165Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty501039