Hautausmaa...

Käydessäni Petroskoissa sain harvinaisen tilaisuuden tutustua venäläiseen hautauskulttuuriin. Isäntäperheen vaimon isä oli kuollut keväällä, hän asui Pudosissa Äänisen itäpuolella. Tunsin hänet aiempien tapaamisten vuoksi.

Kävimme hoitamassa hautakiven asennuksen ja kiveyksen kuntoon.

Valtavan suuri hautausmaa sijaitsee Petroskoin eteläpuolella Vilgan kylässä. Hautausmaa on täysin puuton alue, hiekkaisella mäntykankaalla. Alue on niin suuri, että sisälle ajetaan autolla hautapaikoille saakka.

Haudat on reunustettu hiotuilla kivillä ja metalliaidalla. Varsinaisessa hautakivessä on usein vainajan kuva. Se kuulemma kaiverretaan kiveen tietokoneavusteisesti.

Haudalle on asetettu myös pieni pöytätaso ja istuin. Omaiset käyvät muistelemassa edesmennyttä sukulaistaan haudalla. Siellä syödään ja juodaan ja jätetään ruokaa hieman myös vainajalle, voidaan myös kaataa vodkaryyppy maahan.

Näin myös eräällä haudalla, kun iäkäs leskirouva oli miehensä haudalla käymässä ja laittoi tupakoita palamaan haudalle. Hänellä oli Nostalgia-savukkeita ja nainen kertoi miehensä olleen kova tupakkamies.

Onhan se aika inhimillistä ja osoitus sukulaisten hyvistä väleistä edesmenneitä kohtaan.

Haudoilla olevat kukat ja seppeleet ovat useimmiten keinokukista valmistettuja. Ne säilyvät värikkäinä pitkään, myös talvella. Hautausmaan portilla on esillä erilaisia seppelemalleja, hautakivimalleja ja aitauksia. Niitä voi tilata sieltä omaisen haudalle. Tarjolla on myös asennusryhmä, joka ajaa tarvikkeet pakettiautolla haudalle ja pystyttää hautakivet ja aitaukset.

Tämä oli minulle erikoinen kokemus. En ole koskaan nähnyt niin suurta hautausmaata, enkä tutustunut venäläiseen hautaustapaan. Näin olen jälleen saanut uusia erikoisia kokemuksia matkailusta.
3140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mitenkähän pitkään sielläpäin on hautapaikkaa koskeva sopimus? Täällä ei kuulemma enää ns. ainaishautapaikkoja saa ollenkaan.

Äänestä

Väliäkö sillä, seuraava jääkausi kyllä viimeistään jyrää viimeisetkin jäänteet mullin mallin.

Äänestä

Kyllä venäläinen hautausmaa on meikäläiselle aina aikamoinen elämys, meillä kun ne ovat niin kliinisiä ja tiukassa ordnungissa. Venäläisten haudat ja haudoillakäyntitavat tuntuvat olevan jotenkin lähempänä elämää.
Yksi kaverini sanoi, että hän haluaa tulla haudatuksi Venäjälle, jotta tupakin ja pikkuryypyn saanti olisi turvattu myös tuonpuoleisessa. "Ikikukat", jotka lojuvat hautausmaan roskakasoissa,näytt'ävä't tosi pahalta roinalta. Minulle kerrottiin kerran, että kukkien pitää olla kestäviä, koska Venäjällä sukulaiset asuvat usein tosi kaukana ja pääsevät vain harvoin käymään; kukkien pitää pysyä hyvinä myös heitä varten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ressu..... kirjoitti:

Käydessäni Petroskoissa sain harvinaisen tilaisuuden tutustua venäläiseen hautauskulttuuriin. Isäntäperheen vaimon isä oli kuollut keväällä, hän asui Pudosissa Äänisen itäpuolella. Tunsin hänet aiempien tapaamisten vuoksi.

Kävimme hoitamassa hautakiven asennuksen ja kiveyksen kuntoon.

Valtavan suuri hautausmaa sijaitsee Petroskoin eteläpuolella Vilgan kylässä. Hautausmaa on täysin puuton alue, hiekkaisella mäntykankaalla. Alue on niin suuri, että sisälle ajetaan autolla hautapaikoille saakka.

Haudat on reunustettu hiotuilla kivillä ja metalliaidalla. Varsinaisessa hautakivessä on usein vainajan kuva. Se kuulemma kaiverretaan kiveen tietokoneavusteisesti.

Haudalle on asetettu myös pieni pöytätaso ja istuin. Omaiset käyvät muistelemassa edesmennyttä sukulaistaan haudalla. Siellä syödään ja juodaan ja jätetään ruokaa hieman myös vainajalle, voidaan myös kaataa vodkaryyppy maahan.

Näin myös eräällä haudalla, kun iäkäs leskirouva oli miehensä haudalla käymässä ja laittoi tupakoita palamaan haudalle. Hänellä oli Nostalgia-savukkeita ja nainen kertoi miehensä olleen kova tupakkamies.

Onhan se aika inhimillistä ja osoitus sukulaisten hyvistä väleistä edesmenneitä kohtaan.

Haudoilla olevat kukat ja seppeleet ovat useimmiten keinokukista valmistettuja. Ne säilyvät värikkäinä pitkään, myös talvella. Hautausmaan portilla on esillä erilaisia seppelemalleja, hautakivimalleja ja aitauksia. Niitä voi tilata sieltä omaisen haudalle. Tarjolla on myös asennusryhmä, joka ajaa tarvikkeet pakettiautolla haudalle ja pystyttää hautakivet ja aitaukset.

Tämä oli minulle erikoinen kokemus. En ole koskaan nähnyt niin suurta hautausmaata, enkä tutustunut venäläiseen hautaustapaan. Näin olen jälleen saanut uusia erikoisia kokemuksia matkailusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu