Olisin hankkimassa kameraa ja tarvitsisin hieman mielipiteitä eri merkeistä. Arki,matka ja harjoitteluun tulen käyttämään sitä. Järjestelmä kamerat on hieman liian ammattimaisia ja isokokoisia mieleeni. Mitä kameraa käytät tai mitä merrkiä suosittelet? ajatus olisi että kamera eläisi pitkään ja kuvanlaatu ei menisi kauhean nopeasti huonoksi ajatus ei ole ostaa uutta vuoden parin jälkeen.
Millainen kamera?
Eltzi
5159
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onko suomi toinen kielesi? Sen verran kamalaa tuo oli, melkein kuin google kääntäjän läpi vedettyä. Kameroiden kuvanlaatu ei mihinkään huonone ajan myötä. Esimerkiksi Canon SX220 HS on hyvä yleiskamera. Objektiivissa riittää varaa, on säätöjä, joilla voi vaikuttaa kuvaan, toisaalta on helppo-moodi, jolla lapsikin kuvaa. on Full HD video stereoäänellä.
"Onko suomi toinen kielesi? Sen verran kamalaa tuo oli, melkein kuin google kääntäjän läpi vedettyä. "
Että kehtaat, ja kirjoittelet jatkuvasti tänne. Ehkä kaikille ei ole yhtä loistavaa kykyä kerta asiaansa. Kuten en minäkään. Satuin kun saamaan aivovamman ilman pyyntöä. Puhuminen menee siinä ja siinä, mutta minulla on tämä kirjoittaminen paljon vaikeampaa kuin alkuperäisen.
Kuten tästäkin mun söhräämisestä näkyy. Kuitenkin minua ei ole yleensä *ittuiltu huonon ulko- ja/tai puhetaidon takia, vain kerran joskus viisi vuotta sitten. Ihmiset kysyvät uudestaann, jos meni väärin.
Paras yleiskamera matkailu yms käyttöön on
Panasonic TZ-sarja esim:
Panasonic Lumix DMC-TZ10
http://www.panasonic.fi/html/fi_FI/Tuotteet/Lumix-digitaalikamera/Superzoomi/DMC-TZ10/overview/3377575/index.html
Pamasonicin Ai -asetus on aivan loistava ”helppo moodi”
ihan supi suomalainen olen, mutta kun alan jotain kertoa iha mitä vaan missä vaan nii en osaa selitellä suoraan vaan ihme mutkien kautta menee. äidinkielen esseet ja ihan kaikki kuulostaa näyttää google kääntäjästä vedetyltä..... että tiedän ongelmani ei tarvitse kettuilla!
Kiitoksia jo vastanneille, pitääkin tutkiskella noita hieman enemmän viikonlopun aikana.
Ei ole olemassakaan "parasta kameraa" jotenka sellaiset kommentit voi jättää omaan arvoonsa. On kuitenkin hyviä kameroita ja tosiasiassa kaikilla saa jo hyvää kuvaa ja jopa kohtuullista videokuvaakin. Minkä kameran valitsen itselleni? niin....sellaisen joka tuntuu kädessäni hyvältä eli siitä saan otteen, toisin kuin eräistä lähinnä saippuapalaa muistuttavista kameroista, jotka ovat luiskahtamassa kokoajan näpeistäni.
Minkä merkin valitsen? niin....ihan sama vaikka se olisi FUJIJITSUSONYCANONIKON kaikki käyttää samoja kennoja prosessoreja ym...