Kiusattu niin kauan että aloin uskomaan kiusaajia.

Ekaks mitä ajattelin kiusaamisesta oli ihmettely että oonkoha bi tai jopa homo.
Jouduin yksin ja minua nimiteltiin ruotsalaisilla nimillä ja naiselliseksi.

Sitku mulla ei enää ollu ketään vanhempia tai kaveria tukemassa mua niin ajattelin ettei ne kiusaajat uskalla mua tappaa. Näin ajattelen vieläkin en ymmärrä kun lääkäri sanoi minulle että tuo on sairas ajatus.

Jaksoin siis niinkin kauan kuin armeijaan asti tuota ala-asteella alkanutta kiusausta siten että ikäänkuin tuhosin itseni sisältä.

Armeijassa en jaksanut enää vaan jotain merkillistä tapahtui minuudelleni: se kuoli (en enää koe että olisin läsnä tässä hetkessä, en edes tiedä kuka olen). Tuntuu kuin koulukiusaajat olisivat voittaneet ja heidän maailmankuvansa olisi se oikea. Joka aamu herrään uskoen heidän maailmaansa ja vasta iltaisin pystyn voittamaan tuon harha-luulon ja olemaan askel kerrallaan oma itseni. Tämä on minulle erittäin raskasta.

En pysty käymään töissä tai ihmisten ilmoilla, koska silloin unohdan kuka oikeasti olen ja muutun negatiiviseksi. Ajattelen myöskin että naiset hyväksyvät vain miehiä jotka käyttäytyvät kuten koulu-kiusaajani. Olenkin jo myöntänyt itselleni että parempi olla ilman naista kuin ruveta miellyttämään, mutta rankkaa se on. Kukapa tämmöistä vajavaista ihmistä haluaisikaan.
4130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen kelvannut aina hetkeksi jonkun kaveriksi kun olen ansainnut ystäväni esim. työn kautta. Koulutyöni ei koskaan kelvannut ja mm. viikseni johtui jatkuvasta viikonloppukaljottelusta. Armeija oli pakonomainen paha, joka loppujenlopuksi eteni ihan kivasti vaikka olisin varmasti näin jälkikäteen mietittynä saanut vapautuksenkin. Työssä sain olla aina yksin, eikä saavutukseni ainakin työssäolessa kerännyt kovin suurta suosiota. Jälkikäteenkin työni on käsitykseni mukaan tuottanut, mutta mitä minä olen siitä saanut? Viimekerralla potkut ja yhden myyrän lisää kerjäämään minulta palveluksia. Minun olisikin pitänytkin mennä hameessa ja nutturassa kipittämään korkkareissa työvoimatoimiston käytäville vaikka asepalveluksen viimeisellä viikolla kuuntelin klamydian skappari vedä hans... kappaletta koko viikon. Nyt menetin fyysisen ja henkisen hyvinvointini, rahani ja ystäviähän mulla ei ole koskaan ollut. Käyn nyt mun lukioni loppuun ja laitan heidät tekemään riittävästi työtä, aikaa ja vaivaa muhun ja heti kun työ on valmis niin kerron rekan ritilässä miltä musta tuntuu.

Äänestä

Olen huomannut vuosien saatossa että pahimmille kiusaajilleni on elämässä käynyt huonommin kuin minulle. Jotenkin se lämmittää mieltä. Lienen siis koston himoinen. . . :)

Äänestä

Sinun minäkuva on varmasti epärealistinen jatkuvan kiusaamisen ja haukkumisen takia.
Noin rankan jutun takia tarvitsisit jotain terapiaa.
Sinussa on varmasti paljon hyvää ja posotiivista.

Kiusaaminen on todella ikävää, enkä usko että nainen joka ajattelee sydämellään näkisi sinua kiusaajan silmin.

Vihan tunne auttaa jaksamaan. Mieti mistä pidät ja mitä kaikkea hyvää sinussa on. Missä olet hyvä. Uskon, että löydät joskus suuren rakkauden, sillä sinulla on silmät nähdä jotain jota kiusaajat eivä kykene näkemään.

Äänestä

Puhun vaan omasta kokemuksesta ja se ei välttämättä muita koske.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hessu hopo kirjoitti:

Ekaks mitä ajattelin kiusaamisesta oli ihmettely että oonkoha bi tai jopa homo.
Jouduin yksin ja minua nimiteltiin ruotsalaisilla nimillä ja naiselliseksi.

Sitku mulla ei enää ollu ketään vanhempia tai kaveria tukemassa mua niin ajattelin ettei ne kiusaajat uskalla mua tappaa. Näin ajattelen vieläkin en ymmärrä kun lääkäri sanoi minulle että tuo on sairas ajatus.

Jaksoin siis niinkin kauan kuin armeijaan asti tuota ala-asteella alkanutta kiusausta siten että ikäänkuin tuhosin itseni sisältä.

Armeijassa en jaksanut enää vaan jotain merkillistä tapahtui minuudelleni: se kuoli (en enää koe että olisin läsnä tässä hetkessä, en edes tiedä kuka olen). Tuntuu kuin koulukiusaajat olisivat voittaneet ja heidän maailmankuvansa olisi se oikea. Joka aamu herrään uskoen heidän maailmaansa ja vasta iltaisin pystyn voittamaan tuon harha-luulon ja olemaan askel kerrallaan oma itseni. Tämä on minulle erittäin raskasta.

En pysty käymään töissä tai ihmisten ilmoilla, koska silloin unohdan kuka oikeasti olen ja muutun negatiiviseksi. Ajattelen myöskin että naiset hyväksyvät vain miehiä jotka käyttäytyvät kuten koulu-kiusaajani. Olenkin jo myöntänyt itselleni että parempi olla ilman naista kuin ruveta miellyttämään, mutta rankkaa se on. Kukapa tämmöistä vajavaista ihmistä haluaisikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu